Metallintyöstökonekaupan vuosi oli haastava, mutta valo näkyy jo – ”Nyt kannattaa investoida”

Poikkeuksellinen 2020 heijastui viime vuonna metallintyöstökonekauppaan selkeästi. Tänä vuonna tilanteen odotetaan melkoisesti paranevan. Seuraavassa Teknisen Kaupan liiton metallintyöstökonejaoston puheenjohtaja, Cron-Tek Oy:n toimitusjohtaja Petri Järvinen luotaa viime vuotta ja tiivistää tämän hetken tunnelmia. Nousu on edessä, kannattaa investoida, Järvinen toteaa.
Vuosi 2020 oli metallintyöstökonekaupan markkinan osalta Petri Järvisen mukaan vaikea, kuten pääosin muissakin investointituotteissa. Alku oli lupaava, mutta pandemia sotki suunnitelmat. Vuoden loppua kohden tunnelmat kuitenkin paranivat jo selvästi.
”Ennakko-odotukset lupailivat konemarkkinoille alkuvuodesta lievää kasvua edellisvuoteen verrattuna, mutta sitten maaliskuussa K-virus rysäytti koko markkinan hetkeksi täysin jumiin”, Järvinen kertoo.
Sen jälkeen kevättä edettiin sekavissa tunnelmissa. Suomessa teknologiateollisuudella oli yhä hyvä tilauskanta päällä ja konepajoissa töitä. Se poiki myös konetilauksia, mutta samanaikaisesti Euroopassa rajusti jylläävä K-virus loi synkän ja epätietoisuuden mustan pilven lähitulevaisuuteen.
”Kesälomien aikana ja niiltä palattaessa niin ihmisten tunnelmat kuin myös konekaupan odotukset olivat jälleen positiivisia. Syyskuulta alkaen K-virus puski kuitenkin taas rajusti päälle ja pysäytti koneinvestoinnit hetkeksi melkein kokonaan. Sitten taas valkeni.
”Lokakuussa tautitilanteeseen oli taas sopeuduttu, töitä puskettiin lähes normaalisti ja lukuisissa yrityksessä katsottiin jo vuoteen 2021 ”taudin jälkeiseen” elämään. Konekyselyiden määrät kasvoivat merkittävästi ja samalla päästiin tekemään myös konekauppaakin paremmin. Vuosi lopeteltiin taas positiivisimmissa tunnelmissa rokotustietojen luvatessa tilanteen normalisointia kesään mennessä”, Petri Järvinen kuvaa erikoista viime vuotta.
”Hyvillä fiiliksillä tästä eteenpäin”
Vuosi oli mikä oli, mutta olennaista on, että nyt tammikuullakin edetään myönteisissä tunnelmissa. Konekaupan osalta ollaan edelleen menossa parempaan suuntaan, sillä yleinen optimismi valon siintäessä putken päässä on kasvanut rokotusten jo alettua.
”Vuoden ensimmäisellä viikolla tehtiin jo konekauppoja, joten tästä on hyvä jatkaa positiivisella fiiliksellä eteenpäin.”
Petri Järvisen mukaan Suomen konepajateollisuus tarvitsee nyt yhä edelleen rajusti investointeja, jotta kilpailukykyä saadaan tässä maassa nostettua ja kirittyä kiinni muita Euroopan maita.
”Se edellinen vain Suomea koskettanut kahdeksan vuoden mittainen vuodet 2009-2016 kestänyt investointilama on edelleen kuromatta umpeen. Muissa Euroopan maissa työstökoneinvestoinnit rysähtivät vain vuonna 2009, jonka jälkeen ne nousivat jyrkästi ylöspäin jo 2010 alkaen. Meillä sen sijaan tekemistä tässä suhteessa riittää.
”Ilolla edelliseen on kuitenkin todettava, että toki Suomessa on joukko erittäin hyvin menestyviä pk-konepajoja, joilla menestyksen takana on pääsääntöisesti yhteinen nimittäjä: jatkuvat investoinnit sekä uusiin tuotantolaitteisiin, menetelmiin että henkilökunnan osaamiseen.

Viime vuosien aikana valtaosa näistä yrityksistä on pystynyt sitkeällä ja päämäärätietoisella työllä kasvattamaan suoran viennin, mikä edelleen osoittaa, että investointien ja yritystoiminnan kehittämisen kautta on mahdollista menestyä myös kansainvälisessä kilpailussa.”
”Viime vuosina edelläkävijöiden investoinnit automaatioon yhdessä moniakselikoneiden kanssa ovat kasvaneet ilahduttavasti viime vuosien aikana. Myös aiheeseen liittyvien tiedonkeruusoftien myynti on kasvanut ja se tulee edelleen voimistumaan, sillä nyt halutaan faktaa tuotantokoneista, ei vain mutua”, Järvinen sanoo.
”On aika toimia”
Vuodelle 2021 Petri Järvisellä on selkeä viesti: on investointien aika.
”Investointipäätöksillä alkaa itse asiassa nyt jo olemaan kiire, että uusi kalusto saadaan toimitettua ja ajettua tuotantokuntoon ennen nousun alkua. Ennusteet ja odotukset viittaavat mukavaan kasvuun tämän ja ensi vuoden aikana ja näin uusista investoinneista saataisiin suurin hyöty ulosmitattua nopealla aikajänteellä. Ja tokihan myös koneinvestoinneille voimassa oleva tuplapoisto kannattaa hyödyntää”, Järvinen kannustaa.
”Kiinassa ovat työstökoneinvestoinnit kasvaneet syksyn mittaan voimakkaasti, joka taas on pidentänyt useiden konetyyppien toimitusaikoja. Saksan teollisuuden suhdannenäkymä pomppasi marraskuussa jo huippusuhdanteen puolelle (IFO). Tämä lupailee vahvoja mahdollisuuksia Suomen viennin kasvamiselle tämän vuoden aikana Saksaan.”
Kari Harju