Kategoria-arkisto: Yleinen

Laser-Aitta automatisoi taivutusta – Soluratkaisu tehokkaaseen särmäykseen

Turkulainen Laser-Aitta Oy muutti viime vuonna uuteen toimipisteeseen Lietoon ja vahvistaa parhaillaan tuotantokalustoaan uusin ratkaisuin. Talon tuore teknologiahankinta on LVD:n Dyna-Cell -automaattisolu särmäyksen tehostamistarpeisiin.

Laser-Aitta on nuori yritys, toiminta käynnistyi vuonna 2021. Yritys aloitti Naantalissa, muutti sitten Turun Urusvuoreen ja viime vuonna edelleen Lietoon, jossa tuoreita tiloja on muokattu yrityksen tarpeisiin. Samalla yritys investoi ahkerasti uusi koneisiin ja laitteisiin.

Kompakti särmäyssolu. LVD:n Dyna-Cell on tehty pienten ja keskikokoisten kappaleiden joustavaan valmistukseen.

Panostus taivutukseen

Laser-Aitta aloitti Ardorin ohutlevypajana, mutta on suunnannut laivateollisuuden palveluista laajemmille markkinoille. Talon paletissa ovat laserleikkaus, taivutus sekä hitsaus, kokonaisvaltainen palvelu ja kumppanuus asiakkaiden suuntaan korostuvat.

Yritys kulkee tukevaa kasvulinjaa, pienestä lähdettiin, ja nyt mennään jo noin kuuden miljoonan euron liikevaihdossa: viime vuonna yrityksen liikevaihto otti muuttokustannusten tultua selvitetyiksi lähes 30 prosentin kasvuloikan.

”Vahvaan kasvuun tähdätään edelleen, lähivuosille 10 miljoonaa pysyy tavoitteena, kertoo toimitusjohtaja Jani Tamminen.

Kasvun ja monipuolisen palvelun on osaltaan mahdollistanut se, että yritys on muokannut ja muokkaa tuotantokalustoaan aktiivisesti eteenpäin. Ardorin kalustolla aloitettiin, muuttojen yhteydessä uudistettiin mm. laserleikkauksen kalustoa nykypäivän huippukonein. Myös moderni hitsaamo toimii nyt Liedon tiloissa, ja linja jatkuu.

Laser-Aitta automatisoi särmäystä. Tuore investointi on LVD:n Dyna-Cell.

Tuore panostus on investointi taivutuksen automatisointiin. Yrityksen käyttöön asennettiin kesällä kompakti LVD:n särmäyssolu.

”Halusimme tehostaa taivutuksen toimintojamme ja siihen automatisointi on pätevä keino. Automaattisolu tekee jatkossa yhä suuremman osan särmäystöistämme ja korvaa siten vanhaa käsinsärmäystä”, Jani Tamminen sanoo.

Nopea ohjelmointi, kätevä kulmamittaus

LVD on belgialainen ohutlevykone-, järjestelmä- sekä ohjelmistovalmistaja ja Suomessa Vossi Groupin tuore edustus. Automaatioratkaisujen kehittäminen on valmistajan tuotannon keskeinen kehityslinja automaattiset särmäyssolut etulinjan tuotteita. Niiden osalta mallistoon kuuluu vaihtoehtoja eri kokoluokkiin ja tarpeisiin.

LVD:n Dyna-Cell robottisolu on suunniteltu pienten ja keskikokoisten kappaleiden joustavaan valmistukseen ja yksi keskeinen etu tässä on nopea etäohjelmointi.

”Ohjelmointi tehdään offline ja 3D-kuvasta valmiiseen kappaleeseen eteneminen vie vain 10-20 minuuttia”, kertoo tuotepäällikkö Perttu Lankinen.

Taivutusohjelman järjestelmä tekee automaattisesti, havaitsee reitin mahdolliset törmäyspisteet ja osaa huomionarvoisesti myös korjata reittiä niiden kohdalla, jos se ongelmia havaitsee.

Kuvakaappaus ohjelmasta.

”Järjestelmien hyvin tunnettu etu on myös kertapainalluksella operoitava kulmamittausjärjestelmä, aikaa vieviä takaisinjouston mittauksia ja lisätaivutuksia ei tarvita.”

Dyna-Cell voidaan käyttää automaattitoimintojen ohella myös käsiohjauksella ja se on tarkoitettu 35×100-400×600 mm:n kappaleiden taivutukseen. Suuremmillekin kappaleille järjestelmä kuitenkin soveltuu.

”Itse asiassa se seikka oli meille muiden ominaisuuksien ohella järjestelmän valinnassa yksi erottava tekijä. Kappalekokojen suhteen variaatio tässä solussa on poikkeuksellisen laaja, jopa 660×730 mm:n kappaleiden taivutus on meillä luonnistunut”, Jani Tamminen sanoo.

Sarjatyöt sujuvat automaattisolulla käsinsärmäystä järkevämmin ja tehokkaammin, toteavat Jani Tamminen (vasemmalla) ja Perttu Lankinen.

Joustavuutta ja tehokkuutta

Laser-Aitan LVD-investointi on toinen Dyna-Cell -asennus Suomeen.

”Markkinoita LVD:n ratkaisut ovat kiinnostaneet hyvin. Kyseessä on maailman viidenneksi suurin alan konevalmistaja ja yrityshän on aloittanut aikoinaan juuri särmäreillä. Perusta näille tuotteille on vahva”, Lankinen sanoo

Automaattisoluista Dyna-Cellin lisäksi kaksi kookkaampaa Tool-Cell-mallia on jo asennettu Suomeen. Tool-Cellit on varustettu mm. automaattisella työkalunvaihdolla. LVD:n särmäyssolutarjontaan kuuluvat Dyna-Cellin ja Tool-Cellin lisäksi kokoluokaltaan niiden väliin sijoittuva Easy-Cell. Suurimmat mallit ovat kuljetinradallinen Ultiform ja System 80.

”Meille tämä särmäyksen automatisointi on uusi askel eteenpäin kehityksen tiellä. Varsinkin isommat sarjat voimme käsitellä solulla nyt huomattavasti aiempaa käsinsärmäystä järkevämmin ja tehokkaammin”, Jani Tamminen sanoo.

Kari Harju

Teknologiapaketti Nimetechille – Kolme sorvauskeskusta, kaksi Suomen ensiasennuksina

Nimetech jatkaa investointejaan tehokkaaseen tuotantoon. Tuore kolmen koneen kimppa Nakamura-Tome-teknologiaa vahvistaa sopimusvalmistajan sorvauskeskuskalustoa Maalahdessa, kaksi niistä Suomen ensiasennuksina.

Oy Nimetech Ab on Vaasan naapurissa Maalahdessa toimiva vaativan koneistuksen alihankintayritys ja sopimusvalmistaja. Yritys tekee raskasta sorvausta, jyrsintää, kokoonpanoja ja testauksia. Valumateriaaleja käsitellään paljon, alumiinia ja tietenkin teräksiä.

WT-300 on Nimetechin investointikokonaisuuden järjestyksessä toisena asennettu kone. Koneella valmistetaan työkalupaketteja.

Yritys palvelee kansainvälisesti toimivia suomalaisyrityksiä, ja suomalaisten asiakkaiden lisäksi asiakkaita myös Ruotsissa. Yritys on pysynyt viime vuodet vahvassa vauhdissa, tänä vuonna hieman yllätyksellisessä määrinkin.

”Pitkäaikaisten kumppaniemme tilaukset ovat lisääntyneet siinä määrin, että tälle vuodelle budjetoitu 12,5 miljoonan euron taso liikevaihdossa on ylitetty. Voimme päästä jopa 13 miljoonaan, toki riippuen loppuvuoden kehityksestä”, sanoo toimitusjohtaja Niklas Sandqvist.

Sopivasti tehtäviinsä

Nimetechin käytössä Maalahdessa ovat 4000 neliömetrin tilat ja tuotannon ytimessä ovat vaakakaraisten koneistuskeskusten ympärille toteutetut FMS-linjat. Yritys on varhainen automatisoija, FMS-linja rakennettiin Maalahteen aikanaan ensimmäisen kerran jo lähes 20 vuotta sitten.

Yksi raskaamman tuotannon avain yritykselle on myös kookas, muutama vuosi sitten hankittu avarruskone. Monipuolista kalustoa talossa on myös sorvauksen tarpeisiin, ja tälle sektorille sijoittuu yrityksen tuore investointikokonaisuus.

Nimetech hankki lyhyellä aikavälillä viime kevään mittaan kolme Nakamura-Tomen sorvauskeskusta, kaikki erilaisia ja kaksi vielä Suomen ensiasennuksina.

Uutta sorvausteknologiaa Nimetechille. Kaksikarainen Super NTJ-sorvauskeskus on varustettu kahdella revolverilla, yläpuolisessa työkalurevolverissa on myös B-akseli

”Tarvitsimme koneita eri tehtäviin tietyille tuotekokonaisuuksille, ja Nakamura-Tomen koneet kiinnostivat. Koneet on mm. varustettu lattajohtein, mikä tukevuuden ja tarkkuuden kannalta on iso asia.”

”Kun Nakamura-Tomen mallistosta löytyi kolme konemallia kuin suoraan meidän töihimme suunniteltuina, syntyi alustava investointipäätös”, sanoo Sandqvist.

Soittokierros tutuille kollegoille Suomessa ja Ruotsissa vahvisti osaltaan ratkaisun ja uudet koneet asennettiin viime keväänä paikoilleen yksi kerrallaan. Merkki sinänsä on meillä uusi.”

Tukevaa nykyteknologiaa

Nimetechin kokonaisuus on täkäläisillä markkinoilla oikeastaan varsin ainutlaatuinen paketti sorvausteknologiaa, jota Suomessa edustaa Lindberg. Kokonaisuuteen kuuluu Suomen ensitoimituksena Nakamura-Tomen kaksikarainen, kaksirevolverinen Super NTJ-sorvauskeskus.

”Markkinoilla revolverikoneita B-akselilla tuntuu olevan aika harvassa. Tässä B-akseli on mukana”, sanoo Niklas Sandqvist.

Koneen sorvaushalkaisija on 190mm, -pituus 620 mm ja tankokapasiteetti 65 mm ja   se on varustettu robottiautomaatiolla. Koneella valmistetut tuotteet menevät jatkossa kokonaan vientimarkkinoille.

Työkalupakettien tuotantoon Nimetechillä täsmätty sorvauskeskus WT-300 asennettiin kokonaisuuden koneista toisena. Koneessa on kaksi työkalurevolveria, sekä ylä- että alapuolisessa revolverissa ovat pyörivät työkalut, ja ylemmässä myös Y-akseli. Sorvaushalkaisija on 270mm, -pituus 780 mm ja tankokapasiteetti 65 mm. Gantryautomaatio tehostaa tuotantoa.

Kaikki kolme konetta on varustettu lattajohtein. Niiden merkitys korostuu erityisesti uuden TW-30NEWn yhteydessä, toteaa Niklas Sandqvist.

Kolmas kone on Super NTJ:n tapaan Suomen ensitoimitus, päivitetty TW-30 eli TW-30NEW kahdella ylärevolverilla ja robottiautomaatiolla. Sorvaushalkaisija on 355mm, -pituus 300mm ja tankokapasiteetti 71mm.

”TW-30NEW sopii kappaleille, joissa on sorvauksia, jyrsintöjä ja porauksia molemmin puolin. Koneella porataan laakerinosia, joten lattajohdeteknologian tukevuuden merkitys korostuu”, sanoo Sandqvist.

Kasvun tunnelmissa

Nimetechin keväisen sorvauskeskuspaketin koneista kaksi on saatu jo tuotantokäyttöön ja kolmaskin pääsee pian ajoon. Hankintakustannuksiltaan kokonaisuus on Niklas Sandqvistin mukaan noin 1,7 miljoonaa euroa. Sorvauskeskusten lisäksi mukana on myös esimerkiksi ohjelmistopuolta, kuten Nakamuran CAM-ohjelmisto.

Tuotannon kehitys Maalahdessa jatkuu.

”Koneita pitää päivittää ja lisääkin kapasiteettia jatkossa varmasti tarvitaan. 14 miljoonan tason budjetointi liikevaihdon osalta on todennäköinen ensi vuodeksi”, Niklas Sandqvist toteaa.

Kari Harju

Oy Nimetech AB

Sopimusvalmistaja, vaativat koneistukset

Perustettu 1994

Toimipaikka Maalahti

Nakamura-Tome Super NTJ, WT-300, TW-30NEW-sorvauskeskukset

Useita Okuma-uutuuksia EMO:ssa

Okuma Europe esittäytyy Hannoverin EMO 2025:ssa 960 m²:n osastolla. Vaakakarainen MS-320H nähdään Euroopan ensiesittelyssä.

Okuma esittelee uutta tuotantoteknologiaa laajasti EMO-osastollaan Hannoverissa. Esillä on yli kymmenen konetta livenä 960 neliömetrin messuosastolla. Mukana on useita ensiesittelyjä.

MS-320H ensiesittelyssä

Yksi uutuuksista on Euroopan ensiesittelyssä oleva vaakakarainen työstökeskus MS-320H.

Kone on pienten kappaleiden erikoiskone eri sarjakokoluokkiin ja mahdollistaa useiden tehtävien automaation ja pitkät ajot ilman manuaalista valvontaa. Pystypöytäjärjestely ja jatkuvatoiminen lastunkuljetin vahvistavat tuottavuutta, muita etuja ovat pieni tilantarve sekä soveltuvuus niin pienille kuin suurillekin sarjoille.

LB3000 EX III

Monille Okuman asiakkaille tuttu LB4000 EX III -sorvi nähdään nyt EMO 2025 -messuilla täysin varusteltuna ensimmäistä kertaa. Messuilla kone esitetään jyrsintyökalujen (M), lisätyn Y-akselin ja valinnaisen vastakaraisen (W) kanssa. Jälkimmäinen mahdollistaa kappaleen automaattisen siirron ja kokonaisvaltaisen koneistuksen yhdessä koneessa.

Päivitettyjä klassikoita

Okuma tuo EMO-messuille 13 konetta, joiden joukossa on myös useita päivitettyjä klassikoita. Esimerkiksi MULTUS U3000 -monitoimikone suorittaa tarkasti vaativatkin koneistukset pää- ja vastakaralla joustavan 5-akselikoneistuksen ansiosta, suuren työtilan sekä jopa 120 työkalun työkalumakasiinin avulla. Toinen revolveri lyhentää lisäksi läpimenoaikoja.

Messuilla koneella demonstroidaan myös erilaisia prosesseja, kuten kitkahitsaus, joka mahdollistaa komponenttien liittämisen ilman ulkoisia prosesseja.

Okuman 5-akseliset työstökeskukset tarjoavat nopeita ja tarkkoja valmistusprosesseja. Ne suorittavat pystysuuntaisen, vaakasuuntaisen ja kulmapintojen koneistuksen yhdellä asetuksella ilman manuaalista väliintuloa maksimoiden tuottavuuden, prosessivarmuuden ja kappaleiden laadun. EMOssa nähdään muun muassa MU-6300V-monitoimityöstökeskus, joka tarjoaa suuren työalueen ja seitsemän paikan paletinvaihtajan tuottavuuden lisäämiseksi. Lisäksi GENOS M560V-5AX -työstökeskus valmistaa tarkkoja osia eri materiaaleista 60 työkalulla. Koneessa on 15 000 r/min kara, 22 kW tehoa ja 199 Nm vääntöä.

MULTUS U3000.

Tehokasta automaatiota

Tehokas automaatio on myös yksi Okuman mukaan myös yksi sen myydyimmän koneen vahvuuksista. LB3000 EX III on vaakakarainen sorvi yksittäisosien ja pienten sekä keskisuurten sarjojen valmistukseen. Mukana on sisäänrakennettu ARMROID-automaatioratkaisu pitkällä tartunta-alueella,12-paikkainen työkalurevolveri tarjoaa laajan koneistusvalikoiman.

Okuman Green Smart Technologies -ratkaisut tukevat tuotannon hiilineutraaliutta. Lukuisten toimenpiteiden avulla energiankulutusta optimoidaan esimerkiksi siirtämällä tarpeettomat komponentit lepotilaan tai sammuttamalla ne kokonaan. Lisäksi yksinkertaiset räätälöinnit lyhentävät sykliaikoja, mikä säästää energiaa. Halli 14, osasto D28. http://www.mtcflextek.fi

Nimitys: Teknologiateollisuus ry

Johtaja, pääekonomisti Petteri Rautaporras on valittu Teknologiateollisuuden Talous ja kestävä kasvu -yksikön johtajaksi. Hän vastaa jatkossa johtoryhmässä Teknologiateollisuuden talous- ja investointi- sekä ilmasto- ja energiapolitiikasta.

Petteri Rautaporras

Talous ja kestävä kasvu -yksikön johtajaksi valittu Petteri Rautaporras on työskentellyt Teknologiateollisuudessa johtajana ja pääekonomistina. Koulutukseltaan hän on kauppatieteiden maisteri.

Uudessa työssään Rautaporras vastaa Talouden kehitys ja investoinnit- sekä Kestävä kehitys -tiimien johtamisesta, talous-, investointi-, ilmasto- ja energiapolitiikan lainsäädäntöön vaikuttamisesta sekä toimialalle tärkeistä yritysvastuukysymyksistä. Hän on Teknologiateollisuuden johtoryhmän jäsen ja raportoi toimitusjohtajalle. Rautaporras tuo johtoryhmään vahvaa taloudellisen toimintaympäristön tuntemusta, ja hän tuntee erittäin hyvin koko toimialan ja sen jäsenyritykset.

Laivue-hankkeen ensimmäinen monitoimikorvetti vesille

Merivoimien Laivue 2020 -hankkeen ensimmäinen monitoimikorvetti laskettiin vesille Rauman telakalla toukokuussa.

Laivue 2020 -hanke etenee suunnitellussa aikataulussa. Rakentamisen tahti kiihtyy toisen ja sitä seuraavien monitoimikorvettien rakennustöiden edetessä. Toisen monitoimikorvetin rakentaminen käynnistyi lokakuussa 2024 ja sen köli laskettiin 8.5.2025.

RMC rakentaa Suomen merivoimille yhteensä neljä Pohjanmaa-luokan monitoimikorvettia. Pohjanmaa-luokka on yksi Itämeren alueen kyvykkäimmistä alustyypeistä. Alukset on suunniteltu toimimaan ympärivuotisesti kaikissa Itämeren olosuhteissa.

Korvettien rakentaminen vahvistaa kotimaista laivanrakennusteollisuutta ja teknologista osaamista. Laivue-hankkeen suora työllistämisvaikutus Suomessa on noin 3 600 henkilötyövuotta.

”Valtava merkitys suomalaiselle meriteollisuudelle”

Finnvera on päässyt neuvottelutulokseen Icon 4 -aluksen rahoituksen ehdoista. Tämä mahdollistaa Royal Caribbean Groupille tilauksen lopullisen vahvistamisen. Hanke tuo toivottua jatkuvuutta suomalaiselle laivanrakennusteollisuudelle, sanoo Finnveran toimitusjohtaja Juuso Heinilä.

”Olemme tyytyväisiä, että rahoitusneuvotteluissa on päästy yhteisymmärrykseen ja alustilaus Meyer Turun telakalle on varmistumassa. Tällä on valtava merkitys suomalaiselle meriteollisuudelle. Suomessa valmistetaan maailman suurimpia ja edistyneimpiä risteilyaluksia, ja on erittäin tärkeää, että huippuosaaminen jatkuu ja kehittyy edelleen meillä. Alus- ja telakka -sektorin työllistävä vaikutus ja välilliset vaikutukset alueen ja koko maan elinkeinoelämään ovat kiistattomat”, sanoo Finnveran toimitusjohtaja Juuso Heinilä.

Meriklusterilla Meyer Turun telakan vaikutus heijastuu laajasti alihankintaverkostoon ja nostaa verkoston yritysten jalostusarvoa ja työllisyyttä. Tämä käy ilmi telakan hankinnoista tehdystä tuoreesta selvityksestä.

Näkymät positiiviset

Risteilyalus- ja telakkatoimialan osuus on merkittävä Finnveran vastuukannassa. Maaliskuun 2025 lopussa toimialan osuus oli noin puolet Finnveran 25,8 miljardin euron kokonaisvastuista.

Alus- ja telakkasektorin strateginen merkitys on kasvussa maailmantalouden liikkeiden, geopoliittisten muutosten ja huoltovarmuustekijöiden myötä, ja suomalainen alus- ja jäänmurtajaosaaminen on jälleen huomion keskiössä. 

”Alus- ja telakkatoimialan näkymät ovat kohentuneet merkittävästi. Kysyntää kasvattavat globaalisti risteilyvarustamoiden liiketoiminnan vahva kehitys, puolustussektorin investoinnit sekä viranomaisveneiden kysyntä. Teemme Finnverassa työtä sen eteen, että suomalainen satojen vuosien laivanrakennuksen osaaminen kyetään viemään kestävästi maailmalle myös tulevaisuudessa. Loistoristeilijöissä kotimainen arvolisä on suuri ja alihankkijaverkostot ulottuvat laajalle, Heinilä sanoo.

DMG Morin CTX-yleissorvit uudistuivat

DMG Mori on esitellyt uudistuneet CTX-yleissorvit. Machining Transformation-periaattein toteutettu uutuusmalli CTX 750|1250 tuo uusia piirteitä niin koneiden suorituskykyyn, tarkkuuteen kuin energiatehokkuuteenkin.

Vain 11,7 neliömetrin asennuspinta-alallaan kone tarjoaa riittävästi tilaa ø 700 x 1 290 mm:n työkappaleille.

Vasen ja oikea kara, valinnainen Y-akseli ±85 mm:n liikeradalla sekä 6 000 rpm:n nopeudella toimivat työkalut mahdollistavat vaativien, kuusipuolista koneistusta vaativien geometristen muotojen valmistamisen yhdellä kiinnityksellä tarkasti ja integroitujen prosessien tukemana.

CTX 750|1250:n jäykkä konekonsepti, jopa 55 mm leveät lineaarijohteet, integroitu lämpöstabilointi ja Magnescalen suoramittausjärjestelmät mahdollistavat valmistajan mukaan jopa 6 µm:n paikannustarkkuuden 12 tuuman liikealueella.

Kahdentoista työkalupaikan VDI-50-revolveri mahdollistaa jyrsintäoperaatiot täydelliseen kuusisivuiseen koneistukseen saakka.

Tehokkaat karat ja revolverit

Karat ovat keskeisessä roolissa tehokkaassa ja vaativassa koneistuksessa. V CTX 750|1250:n vasemmanpuoleinen ISM 127 -kara tarjoaa 2 500 rpm:n kierrosnopeuden ja 1 975 Nm:n vääntömomentin, kun taas oikealla puolella vakiona oleva ISM 80 -kara yltää 4 000 rpm:ään ja 360 Nm:n momenttiin.

Karan reiän halkaisija on 127 mm, ja se soveltuu jopa 125 mm:n tangolle.

Lisävarusteena oikealle puolelle on saatavilla ISM 102 -kara, joka soveltuu raskaisiin 6-puolisiin koneistuksiin ja tarjoaa jopa 770 Nm:n vääntömomentin.

Vakiovarusteena käytettävä VDI-50-työkalurevolveri, jossa on 12 asemaa, mahdollistaa tehokkaat jyrsintätoiminnot täydellistä kuusipuolista koneistusta varten. Työkalut saavuttavat 4 000 rpm:n kierrosnopeuden ja 48 Nm:n väännön. Vaihtoehtoisesti on saatavilla suuremmalla suorituskyvyllä varustettu 66 Nm:n nopea revolveri tai suoravetorevolveri, joka tuottaa jopa 86 Nm ja kierrosnopeuden 6 000 rpm asti.

Teknologiasyklien avulla CTX 750|1250:een voidaan integroida lisätyöstöprosesseja, kuten gearSKIVING tai gearHOBBING.

Ekologisesti kestävää yleissorvausta

Kestävä tuotanto edellyttää taloudellisesti ja ekologisesti kestäviä ratkaisuja. DMG MORI:n Green Transformationa-ajattelun mukaisesti koneessa hyödynnetään matalakitkaisia lineaarijohteita ja energiatehokasta voitelujärjestelmää.

Hydrauliyksikössä käytetään invertteritekniikkaa ja jäähdytysnestepumput ovat taajuusohjattuja. Kone on varustettu synkronimoottoriteknologialla, energiaa talteen ottavilla moottorijarruilla ja tehokkailla IE3-luokan kolmivaihemoottoreilla.

Ohjauskaapin jäähdytys ja lineaarimittasauvat toimii energiatehokkaasti ilman paineilmaa, ja vakiona oleva automaattinen sammutustoiminto (DMG MORI Automatic Shutdown) maksimoi säästöt. Ominaisuudet voivat vähentää koneen energiankulutusta valmistajan mukaan jopa 10 prosenttia.

Kone on saatavilla lisävarusteena joko CELOS X -käyttöliittymällä varustettuna SINUMERIK ONE -ohjauksella tai vaihtoehtoisesti MAPPS-ohjauksella Fanuc-alustalla. Molemmat järjestelmät tukevat intuitiivista ohjelmointia ja nopeaa käyttöönottoa.

Technology Cycles -toiminnot, kuten gearSKIVING ja gearHOBBING, yksinkertaistavat vaativien koneistusprosessien ohjelmointia ja laajentavat koneen teknologista potentiaalia. Automaatioratkaisuja on tarjolla laaja valikoima, tankosyöttölaitteista ja Robo2Go Maxista aina joustaviin MATRIS-järjestelmiin, joiden avulla voidaan rakentaa monipuolisia tuotantosoluja vaativaan valmistukseen. fi/dmgmori.com

Monipuolinen poraaminen on avain tuottavampaan valmistukseen

Vuoden 2025 tammikuussa Maailman talousfoorumi raportoi, että sen globaaliin kärkilaitosverkostoon päässeillä laitoksilla on jopa 70 prosenttia parempi tuottavuus, 40 prosenttia pienemmät energiakustannukset ja 40 prosenttia nopeampi pääsy markkinoille.

Mutta miten valmistajat voivat parantaa tuottavuuttaan kasvattamatta samalla kustannuksia? Sandvik Coromantin globaali reikien tekemisen ja komposiittien koneistuksen tuotepäällikkö James Thorpe kertoo, kuinka uusi poraustyökalu voi edistää valmistuksen tuotantotavoitteita monien materiaalien käsittelyssä.

Kärkilaitosten lisäksi muut valmistajat ympäri maailmaa joutuvat usein valmistamaan osia monista erilaisista materiaaleista, kuten karkaistuista teräksistä, komposiiteista, pehmeämmistä metalleista ja muoveista.

Samalla ne tähtäävät myös tinkimättömään tarkkuuteen ja tehokkuuteen. Näihin haasteisiin vastaaminen edellyttää työkaluratkaisuja, jotka sekä ylittävät perinteisen porauksen mahdollisuudet että tehostavat toimintaa yhä kilpailuhenkisemmillä markkinoilla.

Heikkouksien päihittäminen

Poraus on keskeinen mutta teknisesti vaativa toiminto nykyaikaisessa valmistuksessa. Eräs jatkuva haaste liittyy vaihteleviin materiaaleihin. Valmistajat käyttävät usein monenlaisia materiaaleja, kuten lujia karkaistuja teräksiä ja kevyitä mutta taottavia metalleja. Kuhunkin materiaaliin liittyy omat haasteensa – karkaistu teräs voi saada työkalun kulumaan liikaa, kun taas pehmeämmät metallit voivat vääntyä porausvoimien vaikutuksesta.

Myös lämmön muodostuminen ja työkalun kuluminen ovat merkittäviä tekijöitä porauksessa. Suuret lastuamisnopeudet, pitkät koneistusjaksot ja vaativat materiaalikoostumukset nostavat lämpötiloja entisestään. Tämä sekä nopeuttaa työkalujen kulumista että vaikuttaa myös koneistustarkkuuteen, mikä johtaa pintavirheisiin ja poikkeamiin vaadituista mitoista. Tehokkaat lämmönhallintaratkaisut ovat siksi keskeisen tärkeitä sekä työkalujen suunnittelussa että koneistusstrategioissa, jotta työkalujen kestoikää voidaan pidentää ja työkappaleiden laatua parantaa.

Toinen keskeinen haaste on Thorpen mukaan lastunpoisto. Tehoton lastunpoisto voi johtaa syvien reikien porauksessa ja suurisyöttöisessä käsittelyssä tukoksiin, korkeampiin lämpötiloihin ja jopa työkaluvaurioihin. Poran lastu-urat on suunniteltava tekemään lastunpoistosta tasaista ja yhdenmukaista, estämään toimintahäiriöt ja pitämään koneistusolosuhteet vakaina.

Myös prosessin vakaus on keskeisen tärkeää tarkassa koneistuksessa.

Reikien tarkka sijainti ja suoruus ovat olennaisia tekijöitä korkealaatuisissa työkappaleissa, jollaisia käytetään esimerkiksi ilmailu- ja autoteollisuudessa. Kaikki poikkeamat voivat vaarantaa lopputuotteen toimivuuden, mikä johtaa kalliiksi käyvään uudelleentyöstöön tai komponenttien hylkäämiseen. Vakauden saavuttaminen ja ylläpitäminen edellyttää sekä vankkaa työkalugeometriaa että optimoituja koneistusparametreja.

Lisäksi valmistajiin kohdistuu yhä suurempi paine ottaa käyttöön vastuullisia ja kustannustehokkaita tuotantoratkaisuja. Resurssien haaskaamisen vähentäminen, työkalujen kestoiän pidentäminen ja energiankulutuksen minimoiminen ovat etusijalla, kun yritykset pyrkivät saavuttamaan sekä taloudelliset että ympäristötavoitteensa. Nämä tekijät lisäävät tarvetta poraustyökaluille, jotka takaavat erinomaisen suorituskyvyn ja pienentävät työkappalekohtaisia kokonaiskustannuksia.

Poraratkaisu kaikille materiaaleille

Pyrkimys tuottavuuden parantamiseen ja kustannustehokkuuden ylläpitämiseen kasvattaa tarvetta monipuolisille porille, joilla voidaan käsitellä monia materiaaleja, jotka poistavat toistuvien työkalunvaihtojen tarpeen ja jotka näin pienentävät työkalukustannuksia. Pinnoitteiden ja työkalujen suunnittelun edistysaskeleet pitävät tällaiset porat suorituskykyisinä laadusta tinkimättä, mikä tuottaa kustannussäästöjä ja parantaa vastuullisuutta.

Sandvik Coromantin osalta esimerkki tästä on CoroDrill Dura 462, joka on erityisesti suunniteltu parantamaan suorituskykyä monien erilaisten materiaalien käsittelyssä. Porassa on hienosyinen sementoitu kovametalliperusaine, ja työkalu mahdollistaa ensiluokkaisen kulumiskestävyyden ja luotettavuuden tarkasti luodulla mikrorakenteella. Se takaa tasaiset tulokset myös käsiteltäessä haastavia materiaaleja, kuten kovametalleja tai taottavia seoksia. Se on työkalu valmistajille, jotka haluavat saavuttaa johdonmukaisen tarkkuuden ja vakauden komponenttien materiaalikoostumuksesta riippumatta.

CoroDrill Dura 462:n geometria on suunniteltu monipuoliseksi. Työkalun kärkirakenne vähentää merkittävästi lastuamisvoimia ja parantaa asettelutarkkuutta erityisesti käyttökohteissa, joissa toleranssit ovat tiukkoja. Poran päästökulmat vahvistavat kärjen lujuutta, ja sen yksisärmäinen rakenne auttaa minimoimaan lämmön muodostumisen, mikä parantaa työkalun vakautta ja yleistä suorituskykyä.

Sen suorituskykyä parantaa Thorpen mukaan entisestään Sandvik Coromantin Zertivo 2.0 ‑PVD-pinnoite, joka hienosyisen kovametalliperusaineen ohella mahdollistaa erinomaisen kulumiskestävyyden ja nopean porauksen prosessin vakaudesta tinkimättä.

Vertailuista saadut tulokset ovat osoittaneet, että työkalu tarjoaa selkeitä kilpailuetuja. Eräällä asiakkaalla CoroDrill Dura 462 paransi tuottavuutta 110 prosenttia ja pidensi työkalujen kestoikää 36 prosenttia. Toisessa tapauksessa tuottavuus parani 85 prosenttia ja työkalujen kestoikä yli kaksinkertaistui.

Kun Maailman talousfoorumin kärkilaitokset ohjaavat alaa kohti tehokkaampaa valmistusta, valmistajat tarvitsevat oikeita työkaluja useita materiaaleja kattavan tuotannon haasteiden selättämiseen. Kun valmistajat ottavat käyttöön monipuolisia ratkaisuja, jotka tukevat vaihtelevien materiaalien käsittelyä, lämmönhallintaa ja prosessin vakautta, voidaan luoda edellytykset merkittävästi paremmalle tuottavuudelle ja toiminnalle. www.sandvik.coromant.com

ST-Koneistuksen Open House Ylöjärvellä

ST-Koneistus järjesti Open House -tapahtuman tiloissaan Ylöjärvellä kesäkuun alussa. Tapahtumassa oli mahdollisuus tutustua uusimpiin teknologiaratkaisuihin, ja lisäksi ohjelmassa oli asiantuntijapuheenvuoroja ja tuotantodemoja.

ST-Koneistuksen omistaja, yrittäjä Tommi Peltonen ja toimitusjohtaja Jarkko Selin esittelivät tapahtuman alkuun yrityksen toimintaa.

ST-Koneistus Oy on vuonna 1970 perustettu ylöjärveläinen hydrauliikkalohko- ja komponenttivalmistaja, joka tunnetaan edistyksellisistä tuotantoratkaisuistaan. Varsin ainutlaatuinen kesäkuun alun tilaisuus tarjosi näkymiä alan huippuratkaisuihin käytännössä.

”Perusajatus tähän tapahtumaan tuli käynnillä erääseen nykyaikaiseen tuotantolaitokseen, jossa olimme Wihurin järjestämällä matkalla vierailijana. Heräsi ajatus, että vastaavan kaltaisen tilaisuuden voisi järjestää myös Suomessa. Siitä tämä lähti, kertoo ST-Koneistuksen yrittäjä Tommi Peltonen.

Tehdaskierroksella. Ylipaineistetussa puhdastilassa tutustuttiin ST-Koneistuksen testaus- ja kokoonpanotoimintaan.

”Haluamme tarjota kävijöille näkymiä moderniin alan valmistukseen ja mahdollistaa sitä kautta käytännön ideat ja oivallukset, miten modernilla teknologialla voidaan parantaa kilpailukykyä ja tuotannon tehokkuutta, noita kaikkia alan toimijoita kiinnostavia asioita”, taustoittaa Peltonen.

ST-Koneistuksen konekanta on laaja ja se pitää sisällään mm. kymmeniä monitoimikoneistuskeskuksia, CNC-sorveja ja robottisoluja. Noin 7000 neliömetrin tuotantotiloissa olivat tapahtuman aikana järjestetyillä tehdaskierroksilla nähtävissä mm. Mazak HCN-5000 NEO ja HCN-6800 -koneistuskeskuksia ja Palletech-järjestelmiä, automatisoituja paletinlataus- ja lastunkäsittelyjärjestelmiä, perinteisiä robotti- ja tuotantosoluja sekä FMS-järjestelmä. Lisäksi tutustuttiin ylipaineistetussa puhdastilassa tapahtuvaan testaus- ja kokoonpanotoimintaan.

Tuotannon tuoretta automaatiota. Uuden palettilataussolun automaation toteuttaja on JTA Connection.

Tapahtuma kiinnosti vierailijoita runsaasti, ainakin 240 henkilöä oli rekisteröitynyt järjestelyiltään luonnikkaasti sujuneeseen kokonaisuuteen. Tilaisuutta olivat isäntätahon eli ST-Koneistuksen ohella järjestämässä Wihurin Teknisen kauppa ja JTA Connection, yhteistyökumppaneita esittäytyi omilla standeillaan.

Tuotantosolu toiminnassa. ST-Koneistuksen konekanta on laaja ja se pitää sisällään mm. kymmeniä monitoimikoneistuskeskuksia, CNC-sorveja ja robottisoluja.

Kuba ylhäällä: Automatisoidun lohkovalmistuksen mahdollistavia Palletech-tuotantojärjestelmiä on ST-Koneistuksella kaksi, toiseen on liitetty neljä HCN-6800 -koneistuskeskusta, uusimpaan nyt kolme Mazak HCN-5000 NEO-koneistuskeskusta. Jopa viiden koneistuskeskuksen liittäminen mahdollista.

Tekoälyratkaisu laserhitsausten laadunvalvontaan

Tekoälyn hyödyntäminen saa uusia muotoja valmistavassa teollisuudessa ja uusi ratkaisuja esitellään. Trumpfin tuoreessa ratkaisussa tekoäly vähentää hukkatuotantoa ja kustannuksia, tässä tapauksessa autoteollisuuden laadunvalvonnassa.

Trumpfin ratkaisussa teknologiayritys on kehittänyt tekoälyratkaisun, mikä tarkistaa komponenttien, kuten sähköautojen akkujen, laadun laserhitsauksen jälkeen, tunnistaa mahdolliset viat ja mahdollistaa korjaukset suoraan hitsausasemassa.

”Tämän ansiosta käyttäjät voivat pienentää valmistuskustannuksiaan, sillä tekoälyratkaisu voi korvata muita aikaa vieviä laaduntarkastusvaiheita”, kertoo Martin Stambke, Trumpfin tekoälypohjaisesta laaduntarkastuksesta vastaava tuotepäällikkö. Trumpfin mukaan ensimmäiset autoteollisuuden asiakkaat käyttävät ratkaisua jo sarjatuotannossa.

Monipuolinen tekoälyratkaisu

Ratkaisu ottaa kuvan hitsaussaumasta, ja tekoäly analysoi, täyttääkö sauma valmistusprosessille asetetut vaatimukset. Anturitekniikka tuottaa käyttäjälle jäljitettävää mittausdataa, mikä mahdollistaa läpinäkyvän laadunvalvonnan.

Esimerkiksi, jos sauma on liian kapea tai leveä, tekoäly ilmoittaa asiasta käyttäjälle heti, kun komponentti on vielä laserhitsausasemassa. Käyttäjä voi nopeasti päättää, tarvitaanko korjaus, mikä varmistaa hitsin laadun. Tämä parantaa läpäisyastetta eli osuutta komponenteista, jotka täyttävät laatustandardit heti ensimmäisellä kerralla.

”Tämä on erityisen tärkeää esimerkiksi sähköautojen akkujen valmistajille, jotka voivat vähentää hylkyprosenttia ja siten kustannuksia”, Stambke sanoo.

Tekoälyratkaisu soveltuu myös moniin muihin sovelluksiin, kuten korin osien, sähkömoottorien hiusneulojen ja elektroniikkakomponenttien liitinten hitsaukseen.

Ei tarvetta ohjelmointitaidoille

”Asiakkaat saavat käyttöönsä helppokäyttöisen tekoälytyökalun, joka integroituu saumattomasti Trumpfin lasereihin, antureihin ja optiikkaan”, Stambke kertoo.

Käyttäjät voivat hyödyntää tekoälyä ilman ohjelmointiosaamista. Ennen käyttöönottoa tekoäly tarvitsee vain kouluttaa: käyttäjä merkitsee oikeat ja virheelliset hitsit kuviin. Koulutusvaiheessa käytetään Trumpfin EasyModel AI -ohjelmistoa, joka on yhtä helppokäyttöinen ja intuitiivinen kuin älypuhelinsovellus. Kouluttamiseen riittää vain muutama kuva. Ratkaisu esiteltiin Intech-messuilla. www.trutekniikka.fi.

« Vanhemmat artikkelit Uudemmat artikkelit »