Avainsana-arkisto: Särmäyspuristimet

Forssan LVI-Valmiste lyhensi vaiheajat

Särmäyspuristimella työkalunvaihdot vievät perinteisesti runsaasti aikaa. Se aika on pois varsinaiselta särmäystyöltä. Kun Forssan LV-valmiste Oy hankki automaattisella työkalunvaihtajalla varustetun särmäyspuristimen, tuottavuus kasvoi merkittävästi. Samalla saatiin töihin aimo lisäannos ergonomiaa ja sujuvuutta. Kone edustaa Amadan teknologiaa.

Forssan LVI-Valmiste on vuonna 1976 käynnistynyt yritys, joka toimii kahdella sektorilla.

Yrityksen tausta on LVI-urakoinnissa, ja sitä yritys tekee edelleenkin, asiakkaita ovat kaupungit, kunnat, yritykset ja yhteisöt.

Lisäksi Forssan LVI-Valmiste on kuitenkin myös mittavan kokoluokan alihankintayritys.

Itse asiassa jo kaksi kolmannesta yrityksen toiminnasta on levykomponenttien alihankintaa.

Automaattisella työkalunvaihtajalla varustettu Amadan HG ATC 1003 tehostaa särmäystoimia Forssan LVI-Valmisteella. Särmäystöissä Jarmo Rantanen.

”Levytyöt yrityksessä käynnistyivät aikanaan asiakkaiden toiveiden pohjalta, ja toisaalta laajennuksen alihankintaan ajateltiin tasoittavan rakennusalan kausivaihteluita. Näin juuri on käynytkin, alihankinnasta on kehittynyt vahva tukijalta toimintaamme”, toimitusjohtaja Mika Lehtonen kertoo.

Forssan LVI-Valmiste palvelee tuotteillaan varsinkin rakennus- ja sähköteollisuutta mm. ilmanvaihdon ja sähkötekniikan alueella. Asiakkaiden kautta toimintakenttä on koko Skandinavian alue.

”Monenlaista muutakin alan töitä teemme asiakaskysynnän mukaan. Tuotteet ovat muodoiltaan ja jalostuksen asteeltaan erilaisia, perusleikkeistä monipuolisiin kokonaisuuksiin”, sanoo Mika Lehtonen.

Monipuolinen konekanta

Tämän päivän asiakaspalvelun ydinkäsitteitä on kokonaisvaltaisuus, ja monipuoliseen yhden luukun palveluun tähtää myös Forssan LVI-Valmiste.

Omia tuotteita ei yrityksellä ole, mutta asiakkaiden käytössä ovat silti valmistustoimien lisäksi monet suunnittelun ja mallinnuksen toiminnot.

”Autamme asiakasta löytämään näin sopivimmat ja kustannustehokkaimmat materiaalit ja menetelmät heidän tuotteidensa toteuttamiseksi. Suunnittelun käytössä on Autocad Inventor”, sanoo Mika Lehtonen.

Alan valmistustekniikkaa 45 henkilöä työllistävä ja noin 6,5 miljoonan liikevaihtoa tekevä Forssan LVI-Valmiste on hionut asiakaspalveluunsa sopivaksi. Laserilla sekä levytyökeskuksella leikataan, särmäyspuristimilla jalostetaan.

”Teemme tyypillisesti pieniä sarjoja, ja niiden valmistuksessa lasertekniikka toimii hyvin. Sen myötä pienet sarjakoot ja moninaiset, myös vaativat muodot saadaan toteutettua kustannustehokkaasti. Kokoonpanon toimintoihin käytössä on myös robotisoitua teknologiaa”, sanoo Mika Lehtonen.

Automatiikka nopeuttaa työkalunvaihtoa. Sisänäkymää vaihtajaan.

Automatisoitu työkalunvaihto

Tuttu juttu on, että kun työt yrityksessä lisääntyvät, konekantakin usein kasvaa.

Särmäystöiden pullonkaulan yritys poisti kertaheitolla hiljattain uuden tekniikan myötä.

”Uuden koneen iso plus on erityisesti se, että työkalunvaihdon toiminnot hoituvat täysin ohjelmallisesti automatiikan avulla”, sanoo Lehtonen.

Amada toi ensimmäisen työkalunvaihtoautomaatilla varustetun HG ATC-särmäyspuristinmallinsa markkinoille jo viime vuosikymmenen alussa. Nykymuotoinen HG ATC edustaa tuotteen uutta sukupolvea.

Kone on suunniteltu huipputarkkaan valmistukseen, vakiovarusteita ovat mm. automaattibombeeraus sekä kaksikin eri kulmanmittausjärjestelmää. Ohjaus koneissa on uuden sukupolven havainnollinen AMNC 3i-multimediaohjaus.

Automaattinen työkalunvaihtojärjestelmä puolestaan saa koneen työkalunvaihdot sujumaan.

Särmäyspuristimen kanssa kokonaisuuteen integroitu vaihtoautomatiikka hakee ohjelman mukaisesti ylä- tai alatyökalun työkaluvarastosta ja asettaa sen särmäystä varten paikoilleen. Kun särmäystyö on tehty, järjestelmä vie työkalun takaisin varastoon ja hakee uuden. Aikaa operaatioon kuluu muutama minuutti manuaalivaihtoon moninkertaisesti kuluvan ajan sijaan. Töiden tuottavuuteen asialla on iso merkitys.

Markkinoilla Amadan HG ATC on kahtena versiona, 100- ja 220 tonnin malleina. Taivutuspituudet koneissa ovat kolme ja neljä metriä. Forssan LVI-Valmisteen juhta on 100-tonninen kolmen metrin kone.

Mika Lehtonen luotsaa vuonna 1976 aloittaneen forssalaisen perheyrityksen toimintaa. Forssan LVI-Valmiste tekee sekä LVI-urakointia että alihankintavalmistusta.

Tuotantoa tehostavaa teknologiaa

Vaihtoautomatiikka kapasiteettia lisäävän särmäyspuristimen yhteydessä on Mika Lehtosen mukaan monipuolisesti hyvä ominaisuus.

”Nopean työkalunvaihdon merkitys korostuu usein vaihtuvilla pienillä sarjoilla, joita tuotteistamme suurin osa on. Automatiikka vähentää myös työntekijän rasitusta särmäystöissä, terien vaihto on raskasta työtä.”

”Ja yhtenä erittäin tärkeänä asiana automatiikka mahdollistaa myös sen, että koneen käyttö onnistuu myös vähemmän kokeneelta operaattorilta. Sitä kautta uusi investointi on helpotus myös henkilöstön saatavuuden ongelmiin”, Lehtonen sanoo.

Monien yritysten tavoin Forssan LVI-Valmiste kamppailee alan osaajien vähyyteen liittyvien ongelmien kanssa. Uutta henkilökuntaa palvelukseensa yritys onkin etsinyt mm. Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymän Faktian järjestämällä rekrykoulutuksella.

Ne projektit jatkuvat, mutta niin jatkuvat työtkin. Uudella HG ATC:llä on särmätty Forssassa vuodenvaihteesta lähtien. Koneen asennusten yhteydessä tehokkuuteen liittyviä asioita mietittiin tehtaalla muutenkin ja mm. koneiden sijoittelua uudistettiin. Uusi layout helpottaa logistiikkaa merkittävästi, toteaa Mika Lehtonen.

Kari Harju

Yleiselektroniikka on allekirjoittanut sopimuksen Machinery Groupin ostamiseksi

Yleiselektroniikka Oy on allekirjoittanut sopimuksen Machinery Group Oy:n koko osakekannan ostamiseksi Yleiselektroniikan suurimmalta osakkeenomistajalta, Preato Capital AB:lta ja muilta Machineryn osakkeenomistajilta.

Machineryn keskeiset toimipaikat Suomessa ovat Vantaalla, Keravalla ja Tampereella, ja sillä on noin 90 työntekijää. Kuva Tampereen Koneareenan Open Housesta.

Yrityskauppa arviolta lähes kaksinkertaistaa Yleiselektroniikka-konsernin liikevaihdon jayrityskaupan toteuttaminen on ehdollinen Yleiselektroniikka Oyj:n ylimääräisen yhtiökokouksen hyväksynnälle ja yrityskaupan odotetaan toteutuvan 2.3.2020 pidettävän ylimääräisen yhtiökokouksen jälkeen.

Machinery Group Oy:n tämänhetkinen suurin osakkeenomistaja Preato Capital AB omistaa myös 77,4 % Yleiselektroniikka Oyj:n ulkona olevista osakkeista ja äänistä.

Yleiselektroniikan ja Machineryn yhdistyminen on yritysten mukaan askel entistä vahvemman teollisuustuotteita, -ratkaisuja ja -palveluita tarjoavan konsernin luomiseksi.

Yhdistyminen vahvistaa konsernin asemaa erityisesti Suomessa, minkä lisäksi konserni toimii Venäjällä ja Baltian maissa. Konsernilla on yli 300 työntekijää viidessä maassa.

Resursseja kasvuun

Uuden konsernin odotetaan hyötyvän suuremmasta koosta, laajemmasta tarjonnasta ja parhaiden käytäntöjen jakamisesta. Yrityskaupan seurauksena uudella konsernilla odotetaan olevan laajemmat resurssit kasvattaa tarjontaa ja synnyttää lisäarvoa asiakkailleen ja sopimuskumppaneilleen sekä paremmat mahdollisuudet investoida tulevaisuuden kasvuun. 

”Tämä yhdistyminen on liiketaloudellisessa mielessä järkevä, sillä se lähes kaksinkertaistaen yhtiön koon ja monimuotoistaen sekä maantieteelliset että teolliset markkinat. Tavoitteenamme on luoda vahva ja laaja- alainen teknisen tukkukaupan toimija kohdemarkkinoillamme ja jatkaa konsernin määrätietoista kehittämistä”, sanoo Mikko Moilanen, Yleiselektroniikan hallituksen puheenjohtaja.

”Yhtiöiden toiminta jatkuu ennallaan, eikä yhdistyminen aiheuta muutoksia Machineryn organisaatioon, yhteyshenkilöihin tai nykyisiin käytäntöihin. Myös molempien yhtiöiden brändit säilyvät ennallaan. Palvelemme teitä jatkossakin yhtä suurella innolla ja ammattitaidolla. Preato Capital jatkaa myös yhdistyneen yhtiön pääomistajana Odotamme, että voimme jatkossa kehittää yhteistyötämme ja parantaa asiakkaidemme kilpailukykyä entistä laajemman palvelu- ja tuotetarjontamme avulla”, toteaa Machineryn toimitusjohtaja Marjukka Virkki. 

Salvagnini kehittää mallistoaan

Italialainen levykonevalmistaja Salvagnini on esitellyt uutta kehitystyötään. Valmistajan uutuuksiin kuuluvat teholtaan 6 kW:n L5 -kuitulaser, uusi B3-AU-TO särmäyspuristin sekä P2lean-2120 -taivutusautomaatin kolmas sukupolvi. Ohjelmistopuolella uutuus on Stream-tuoteperhe.

L5-kuitulaser on nyt markkinoilla 6 kW:n tehoin.

Teollisuudessa tuotannon joustavuus ja tehokkuus ovat yhä keskeisempiä vaatimuksia. Sarjakoot pienenevät ja tuotannon vaihtelu on nopeaa. Näihin teemoihin pureutuu tuotekehityksessään myös Salvagnini, tehokkaat prosessivirrat ja älykäs teknologia ovat tunnuspiirteitä.

L5 6 kW:n tehoin

Salvagninin L5-kuitulasermalli on ollut markkinoilla pitkään, ja se on kokenut useita päivityksiä. Uusin sukupolvi on varustettu nyt ensimmäisenä maailmassa 50 micronin halkaisijan kuitukaapelilla 6 kW:n lasertehossa.

Uusi suuremman tehon ja ohuemman kuitukaapelin yhdistelmä parantaa laserleikkuun tehokkuusaluetta ohuilla materiaaleilla 6 mm vahvuuksiin saakka, ja leikkuunopeus ja leikkauskiihtyvyys kasvavat vamistajan mukaan 6 kW resonaattorien kärkeen. Suorituskykyä leikkauksessa lisäävät myös uudentyyppiset suuttimet, jotka parantavat leikkauslaatua ja joilla pystytään leikkaamaan typellä aiempaa paksumpaa materiaalia.

Koneen liikedynamiikkaa parantaa hiilikuiturakenne, ja uusi sukupolvi tuo mukanaan myös uusia teknisiä ratkaisuja. Mielenkiintoinen ominaisuus on APM-lisävaruste paineilmalla leikkaamiseen. Asiakkaiden tehtaiden pneumaattiseen syöttöön kytketty APM optimoi paineilman paineen, suodatus- ja kuivausarvot, ja yhdessä uuden 6 kW: n lähteen kanssa sen avulla voidaan leikata laaja valikoima materiaaleja laadukkaasti ilmalla ja samalla huomattavasti alhaisemmilla kustannuksilla kuin perinteisellä typpileikkauksella. Uusi ominaisuus on myös uusi nestauksen apusovellus SVS – Sheet Vision System.

B3 AU.TO-särmäyspuristin tarjoaa uutta automatiikkaa.

B3-AU-TO särmäyspuristin

Perinteisesti särmäys vaatii koneen käyttäjältä taivutustöissä vahvaa osaamista. Jotta särmäys saadaan integroitua tuotantoprosesseihin, on kehitettävä automaatiota. Salvagninin uutuus teemaan on automaattisella työkalunvaihdolla varustettu uusi B3.AU-TO -särmäri.

”Keskeistä on, että yksinkertaistimme koneen käyttöä ja varmistimme, että kone pystyy välittämään tietoa muille koneille ja yrityksen toiminnanohjausjärjestelmään. Tavoitteena on tehdä taivutuksesta toimintaa, mihin prosessin eri muuttujat vaikuttavat vähemmän, jolloin seurauksena on lisää varmuutta esimerkiksi käsittelyaikoihin, kustannuksiin ja budjetteihin”, tiivistää Salvagnini Robotican Giulio Farina.

MAC2.0 (Material Attitude Correction) tuo prosessiin vakautta ja vähentää hukkaa. Sen myötä särmäyspuristin mukautuu materiaalimuutoksiin, jotka tarvittaessa kompensoidaan automaattisesti. Uusi AU-TO -automaattinen työkalunvaihtaja päättää automaattisella ATA (Automatic Tool Adjuster) -työkalusäätimellä alkaneen työpolun ja minimoi manuaaliset asetukset, jotka määrittelevät tavanomaisen taivutuksen. Materiaalin paksuudesta tai muodosta riippumatta jokaisella työvaiheella on aina varma, toistettava ja ennustettava kesto.

”Kyseessä ei ole vain automaattityökalu, vaan konsepti automaation eri tasoille. Ensimmäistä tasoa edustaa ATA, jota käytetään muuttamaan ja säätämään automaattisesti ylemmän taivutustyökalun pituutta. Toinen taso käsittää ATA.L-laitteen laajentamisen alempiin työkaluihin, mikä on ihanteellinen ratkaisu sarjatuotantoon, koska se mahdollistaa eri paksuisten osien taivuttamisen peräkkäin. Kolmas taso on MVM-vaihtoehto, muuttuvan V-uran alatyökalu, joka on vaihtoehto ATA.L: lle. Se mukauttaa V-aukon automaattisesti ohjelman mukaan ja sitä käytetään taivuttamaan materiaaleja, joiden paksuus ja säde ovat erilaiset. Työkalujen asettamiseen ei näin tarvita käyttäjää, jolloin tuottavuudesta ja joustavuudesta saadaan täysi hyöty. AU-TO- on neljäs ja edistynein taso, eikä se sulje pois ATA-laitteen ominaisuuksia.  Sen myötä voidaan lyhentää asetusaikoja ja lisätä B3-särmäyspuristimen käytettävyyttä. Käyttäjä voi luoda automaation, joka parhaiten sopii hänen omaan tuotantoonsa varustamalla kone omalle tuotantovirralle parhaiten sopivilla strategioilla”, Farina toteaa.

50 micronin kuitukaapelilla varustettu Salvagnini L5 on noepa kuitulaser 6 kW:n teholuokassa ohuille materiaaleille.

Tulevaisuuden taivutusautomaatteja

Taivutusautomaatit kuuluvat Salvagninin perinteiseen tuotealueeseen. Malleja on toistakymmentä. Yksi suosituista on kompakti P2lean-2120, ja sille Salvagnini on esitellyt nyt kolmannen sukupolven.

Salvagnini-taivutusautomaatti on automaattinen kone kaikilta osiltaan, ja sellaisena se sopii hyvin nykyaikaiseen älykkääseen 4.0 -tehtaaseen. Nyt P2lean-malleihin on tullut muutamia uusia piirteitä.

P2lean-loneen maksimaalista taivutuskorkeutta on lisätty kahdella 203 mm:n mallilla kahden aiemman 165 mm: n mallin rinnalle. Suurimmat taivutuspituudet ovat 2 180 mm-2 500 mm. Iso muutos on toisessa päässä, pienin laatikon koko on 150 x 250 mm.

Levyn enimmäispaksuus käsittelyyn on 3,2 mm ja ohuimmillaan voidaan käsitellä 0,4 mm:n levyä.

Koneen mukana tulevat työkalut voivat käsitellä eri työstettäviä materiaaleja ja paksuuksia, ja P2lean on mukautuva kone, se pystyy reagoimaan ja asettamaan itsensä taivutusolosuhteiden muutosten, kuten esimerkiksi lämpötilan tai taivutettavan materiaalin lopullisen vetolujuuden, mukaan. Tämä takaa lopputuotteen tarkkuuden, toistettavuuden ja laadun.

”Ja juuri siksi, että kone käyttää täysin erilaisia ​​voimia ja parametreja taivutettavasta paneelista riippuen ja sovittaa tarvittavan energiamäärän kyseisen osan tekemiseen, koneen ylläpito on helppoa kulutus pieni, käyntiääni hiljainen ja koko kompakti”, kertoo Salvagninin tuotepäällikkö Nicola Artuso.

Uusia ominaisuus on ACF Cornerformer, mikä mahdollistaa paneelin kulmien kylmämuovauksen ilman ylimääräisiä hitsausta, hiomista, viimeistelyä tai kiillotusta. Kulmat valmistellaan hyödyntämällä modulaarisia CLA / SIM-automaattityökaluja ja valmistetaan sitten ACF Cornerformerilla.

Stream-ohjelmisto on Salvagninin ratkaisu tuotannon kokonaishallintaan.

Stream-ohjelmistopaketti

Ohjelmistopuolelle Salvagninin uutuus on Stream, ohjelmistopaketti, mikä on kehitetty vastaamaan 4.0-teollisuusympäristön vaatimuksiin ja eri toimintojen hallintaan toimistossa ja tehtaalla. Näin Stream on sujuva ratkaisu tehtaan tuotannon koko ketjun hallintaan.

Järjestelmä on 3D-ympäristössä automaattinen, ohjelmoija seuraa prosessin sujuvuutta ja asianmukaisuutta ja puuttuu kokonaisuuteen vasta, kun prosessia on muokattava tai parannettava. Eri asiakkaiden ERP-järjestelmien tekniset erot ja erilaiset rajapinnat ovat integroitavissa Stream-järjestelmään, ja Stream hoitaa myös myynnille kustannusten laskemisen. Salvagninin Suomen edustaja on Fredko.

Kari Harju

Aurea Group vauhdittaa tuotantoa kankaanpäässä

Aurea Group kehittää toimintojaan Pöytyällä ja Kankaanpäässä. Uusi konepajaryhmä on muokannut viime kuukaudet toimintojaan, kehittänyt tilojaan ja investoinut konekantaansa. Kehitystyö jatkuu yhä, mutta nyt alkuvuonna päästään myös tuotannossa jo toden teolla asiaan, toteaa toimitusjohtaja Antti Sätilä.

Aurea Group muotoutui viime kesänä, kun Pöytyän Koneistuspalvelu eli PKP-Machining Oy kumppaneineen osti keväällä konkurssiin päätyneen Kankaanpää Worksin.

”PKP-Machiningin puitteissa olimme pohtineet jo jonkin aikaa toimintojemme laajentamista kokonaisvaltaisen asiakaspalvelun suuntaan. Kun Kankaanpää Worksin toiminta loppui, ostimme yrityksen, koska sen tilat ja konekapasiteetti soveltuivat hyvin toimintojemme kehittämiseen. Pöytyä ja Kankaanpää sijaitsevat maantieteellisestikin suhteellisen lähellä toisiaan”, kertoo PKP Machining Oy:n toimitusjohtaja Antti Sätilä.

Kankaanpää Worksin aiempiin tiloihin syntyi uusi yritys, Aurea Steel, joka muodostaa nyt Aurea Groupin yhdessä pääomistajansa, Pöytyällä jatkavan PKP-Machiningin kanssa.

Saksalainen Burkhardt+Weber MC 120 -koneistuskeskus mahdollistaa kookkaiden kappaleiden, myös pienempien komponenttien tuotannon ja vaikkapa valujen sarjatyöt. Koneen X/Y/Z-liikkeet ovat 2000/1800/1800 mm. Pöydän kantavuus on 5700 kg. Etualalla Antti Sätilä (oikealla) ja Klas Blomqvist.

”Toki satsaus on erittäin iso ja haasteita yksikön kokoluokan kanssa riittää”, Sätilä kertoo.

Satsaus oli toki merkittävä Kankaanpäälle myös paikallisesti. Aurea Steelin syntyminen merkitsee konepajatoiminnan jatkumista Kankaanpää Worksin tiloissa, tosin täysin uudessa kokoonpanossa.

Laajemmat kokonaisuudet

Pöytyällä toimiva PKP Machiningin toimintojen ydin on järeässä koneistuksessa, yritys on erikoistunut keskiraskaiden ja raskaiden kappaleiden koneistuksiin. Yritys palvelee toiminnoillaan mm. meri- ja offshore-teollisuutta, sellu- ja paperiteollisuutta, sekä energia ja konepajateollisuutta.

Groupin Kankaanpään yksikön eli Aurea Steelin tuotantoperinteet juontuvat Rauma-Repolan toimintoihin 1960-luvulle, Hollmingin omistamana Kankaanpää Worksina yritys toimi yli kahden vuosikymmenen ajan ja tunnettiin niin ikään mm. vahvana meriteollisuuden alueen palvelijana.

”Kankaanpään yksikkö Aurea Steel vahvistaa uudessa kokonaisuudessa erityisesti levy- ja hitsauspuolen toimintoja.  PKP Machining on investoinut runsaasti raskaaseen koneistukseen, Kankaanpää tuo levy- ja hitsauskapasiteetteineen lisää mahdollisuuksia aiempaa laajempien ja monipuolisempien kokonaisuuksien valmistuksessa”, Sätilä kertoo.

”Toimimme toisiamme täydentävässä kokonaisuudessa, ja erikoisosaamistamme ovat osavalmistuksen levy- ja hitsaustyöt, koneistus, lämpö- ja pintakäsittely sekä kokoonpanot.”

Groupin kotimarkkinat Pohjoismaiden alueella. Esimerkiksi Norja on jatkuvasti hyvin mielenkiintoinen suunta, sinne suuntaanhan PKP-Machining on kehittänyt aiemminkin projekteja.

Työt käynnissä. Kookkaita kappaleita käsiteltiin tuotantotiloissa joulukuussa.

Toden teolla tuotantoon

Aurea-ryhmän toimintoja Kankaanpäässä on käynnistelty viime syksyn mittaan, ja se on tarkoittanut mm. kunnossapitotöitä niin tilojen kuin konekannankin osalta sekä kokonaisorganisaatioon hiontaa.

Nopeampi vaihde Kankaanpään tuotannossa käynnistyy Antti Sätilän mukaan nyt talven ja alkukevään aikana. Tilauksia Kankaanpäähän on useita, muutama huomattavan iso.

Kun Kankaanpää Worksin henkilökunta oli yli 140 henkilöä, on Aurea Steelissä töissä Kankaanpäässä nyt kuusitoista henkilöä.

”Satsaamme monipuoliseen ja tiiviiseen ydintekemiseen. Nyt jo lähiaikoina toiminnan käynnistyessä henkilöstömäärä kuitenkin kohoaa ainakin kymmenellä. Erityisesti lisää hitsareita tarvitaan”, Antti Sätilä sanoo.

Kankaanpään yksikkö Aurea Steel vahvistaa uudessa kokonaisuudessa ryhmän levy- ja hitsauspuolen toimintoja. Paikalla on vahvaa konekantaa myös koneistukseen.

Tilat Kankaanpäässä ovat kooltaan yli 13 000 neliömetriä. Kaikkiaan Aurea-ryhmän käytössä on Pöytyän ja Kankaanpään tilat yhteenlaskettuina lähes 17 000 neliömetriä.  

Konekanta ryhmän yksiköissä on järeää, Pöytyän konekannan ytimessä on kahdeksanmetrinen karusellisorvi Bost. Sen myötä koneistamaan 120 tonnin kappaleet, materiaalit ovat ruostumatonta ja haponkestävää terästä, kuparia, alumiinia sekä kulutuksenkestäviä teräksiä. Lisäksi mm. avarruskoneita on useita.

Kankaanpään yksikön konekantaa ovat kuuluu kattaus järeää särmäys-, leikkaus- ja hitsauskalustoa, ja myös kookasta kalustoa koneistukseen, avainkoneina kaksi aarporaa ja 4,3-metrinen karusellisorvi.

Myös uusia koneinvestointeja Kankaanpäähän on jo tehty. Saksalainen täysmodernisoitu, erikoisvarusteltu Burkhardt+Weber MC 120 -vaakakeskus kehittää eteenpäin Kankaanpään tuotantomahdollisuuksia. Koneessa on erillinen makasiini yli metrin kokoisille Wohlhaupter-avartimille. Konetta on kyseisellä varustuksella rakennettu vain pari kappaletta koko maailman markkinoille.

Burkhardt+Weber MC 120:ssa on erillinen makasiini yli metrin kokoisille Wohlhaupter-avartimille.

Kehityksen ajatuksia

Jatkossa Aurea Groupissa nähdään kehitystä monella rintamalla.

”Tähtäämme kasvuun, ja toimintojen uusi laajuus ja monipuolisuus ovat sen mahdollistajia. Tiekartta on olemassa asioiden kehittämiseen. Nyt on näytön paikka.”

Groupin tuotanto on nyt kokonaisuudessaan sertifioitu, koneiden ja laitteiden osalta yritys noudattaa kahden vuoden päähän ulottuvaa investointisuunnitelmaa.

”Suunnitellut kone- ja laitesatsaukset ovat mittavia, tulemme satsaamaan jatkossa tänne mm. hitsaukseen ja levypuolen automaatioon.”

”Mahdollisuutena on kehittää tänne Kankaanpäähän verkostotyyppistä yritystoimintaa osaksi omaa prosessiketjuamme mm. maalauksessa ja palvelemaan myös muita alueen yrityksiä. Eräänlainen alan yrityskokonaisuus tänne Kankaanpäähän on tavoitteena”, sanoo Antti Sätilä.

Kari Harju

Nopea tarkkuussärmäyspuristin tuplaservotekniikalla

Amada on julkistanut tuplaservotekniikalla toteutetun uuden särmäyspuristinmallin, EG-4010:n. Kone on osa yhtiön laajentuvaa Ergonomic-tuoteperhettä, jonka tavoitteena on parantaa tuotantotehokkuutta ja laatua vähentämällä käyttäjän rasittumista.

EG-4010-koneissa on Amadan Dual Servo Press (DSP) -sähkökäyttöjärjestelmä.

Amadan DSP-tuplaservotekniikka on patentoitu menetelmä, jolla pystytään tuottamaan erityistä tarkkuutta vaativat kappaleet nopeasti ja kustannustehokkaasti.

Käyttö koostuu kahdesta servomoottoriparista, jotka on sijoitettu molemmin puolin särmäyspuristinta. Näin servomoottoreita on kaikkiaan neljä.

Nk. Dual-ratkaisun etuna on erittäin suuri nopeus tuotannossa sekä matala energiankulutus. Tuotannon tehostus on maksimoitu ja maksimi puominopeus on 220 mm/s.

Suuresta nopeudesta huolimatta energiankulutus uutuudessa on oleellisesti perinteisiä ratkaisuja pienempi, sillä moottoreina käytetään 5,3 kW moottoreita 2,8 kVA tehonsyöttövaatimuksella. Moderniin 7 kW moottorilla ja 10 kVA tehonsyöttövaatimuksella varustettuun hydrauliseen särmäyspuristimeen verrattuna tehonkulutus on pienentynyt 72 %. Sähköisen järjestelmän ansiosta koneessa ei ole hydrauliöljyä, mikä säästää sekä huolto- että öljynkäsittelykuluja ja lisäksi auttaa suojelemaan ympäristöä.

Eduksi myös laadulle

Sähkökäyttöön perustuvan järjestelmän käyttö ei Amadan mukaan edellytä laadusta tinkimistä vaan itse asiassa parantaa laatua: 1 µm (0,001 mm) käytön ohjaustarkkuus verrattuna perinteisten hydraulisten koneiden 10 µm (0,01 mm) tarkkuuteen. Tarkkuutta varmistaa lisäksi 3 µm (0,003 mm) itsenäinen takavaste- asemointitarkkuus.

“Yhtiömme ensimmäinen täysin sähköinen särmäyspuristin EG-4010 on varustettu AMADA:n patentoidulla DSP-järjestelmällä, mikä mahdollistaa erittäin suuret nopeudet ja tarkan taivutuksen pienellä tehonkulutuksella”, kertoo Chris Williams, Amada UK:n tuotepäällikkö.

”Edellä kuvatut ominaisuudet yhdessä ergonomisen toteutuksen kanssa tekevät tästä koneesta erityisen sopivan vaihtoehdon pienempien ja suurta tarkkuutta edellyttävien komponenttien valmistukseen ja näin se täydentää oivalla tavalla kuitulaserkoneen suurta tuotantonopeutta”. 

Käyttäjälle ergonominen

Käytössä EG-4010 on ergonominen kone. Työasema on käyttäjän kannalta miellyttävä ja kone on tuotantotehokas ratkaisu pienten monimutkaisten osien valmistamiseen.

Mukana toimitettava työpöytä ja tuoli mahdollistavat käyttäjälle istuvan työasennon ja alemmassa palkissa oleva aukko mahdollistaa jalkapolkimen käytön istuvasta asennosta. 

Käyttäjä voi muokata työasemaa useiden eri säätöjen avulla, joita ovat mm. istuimen korkeus, jalkapolkimen kulma, ohjausyksikön korkeus/kulma ja mahdollisuus asentaa koneen ohjain joko koneen vasemmalle tai oikealle puolelle. Rasittuminen on siten vähäisempää, mikä vuorostaan vähentää viallisten osien määrää ja parantaa tuottavuutta läpi koko työvuoron ja tarjoaa käyttäjälle paremman mukavuuden.

AMNC 3i -ohjelmisto

Hallinta tapahtuu Amadan oman AMNC 3i -ohjelmiston avulla, joka on yhteensopiva VPSS 3i offline-tyyppisen ohjelmointisovelluksen kanssa.

Lisäksi hallintajärjestelmä on täysin yhteensopiva teollisuudessa yleisen Industry 4.0 -standardin kanssa, mikä takaa laajennettavuuden tulevaisuudessa. Helppokäyttöinen hallintaratkaisu älypuhelintyyppisillä toiminnoilla parantaa koneen käyttöastetta ja nostaa tunnissa valmistettavien osien lukumäärää.

Muita innovaatioita ovat mm. S-Grip yläteräkiinnittimet pystysuuntaiseen työkalujen asentamiseen, Digi-pro-kulmamittaus testitaivutuksen aikaiseen pikasäätöön ja AKAS-turvajärjestelmä automaattisella korkeussäädöllä mahdollistaen nopean asetuksen ja pikaliikkeen käytön myös silloin kun toimitaan lähellä työkaluja.

Monipuoliseen valmistukseen Vaikka koneen voima on 40 tonnia, työleveys 1000 mm ja pohjapinta-ala 2000 x 1800 mm, se tarjoaa mahdollisuuden hyödyntää suurta työaluetta yhdessä avoimen rungon kanssa. Se mahdollistaa varsin erilaisten osien valmistamisen. Lisäksi kone tarjoaa mahdollisuuden hyödyntää monipuolisia Amada-tyylisiä työkaluja, on varustettu hyvän näkyvyyden tarjoavalla takavasteella ja usealla mittauspisteellä (neljä per sormi), Force Control-toiminnolla, joka mahdollistaa tarkan lyönnin ja TDS-järjestelmällä (Thickness Detection System) erilaisten materiaalierien välisen tarkan taivutuksen mahdollistamiseksi.

Kari Harju

Levykoneuutuudet tarkastelussa – Blechexpo 2019, Stuttgart

Blechexpo 2019 -tapahtuma järjestettiin yhdessä Schweisstec- tapahtuman kanssa marraskuun alussa Saksan Stuttgartissa. Levykoneiden ja laitteiden sekä putken- ja profiilinkäsittelyn Blechexpo ja hitsausalan Schweisstec kasvoi kooltaan ja tarjosi kävijälleen napakan uutuuksien ajankohtaiskatsauksen.

Stuttgartin levykonetapahtuma järjestettiin nyt 14. kerran.

Alkuaan tapahtuma tunnettiin eteläsaksalaisuutta painottavana Südblechinä, mutta nyt jo vuosia nimenä on ollut Blechexpo. Samalla tarjonta on kehittynyt kansainväliseen suuntaan. Paikalla ovat keskeiset alan globaalit toimijat ja kävijöitä laajasti ympäri Eurooppaa, ja kauempaakin.

Sujuvissa puitteissa

Blechexpo kirjasi ennätyksiä monellakin rintamalla. Tapahtumassa oli mukana lähes 1500 näytteilleasettajaa (lähes 200 kahden vuoden takaista enemmän) ja myös kävijämäärä kasvoi Saksan taloustilanteesta huolimatta. Kun neljä vuotta sitten tapahtumassa vieraili 38 000 kävijää, kaksi vuotta alle 40 000, niin nyt mentiin yli 41 000:een. Tarkka lukema oli 41 152.

Lisäksi hallejakin oli käytössä yksi aiempaa enemmän, kun ensimmäisen kerran käytössä oli eteläisen sisäänkäynnin yhteyteen noussut täysin uusi näyttelyhalli 10.

Blechexpon tuttu etu ovat sen puitteet. Stuttgartin uudella messualueella näyttelyhallit sijaitsevat U:n muotoon järjestetyn pääkäytävän varrella päädyittäin, mikä tekee liikkumisesta hallien välillä nopeaa. Lisäksi näyttelyalue sijaitsee erittäin lyhyen kävelymatkan päässä Stuttgartin lentoasemalta, joten junia tai takseja ei tarvita lentokentältä suoraan messuille siirtymiseen.

Lisäksi lentokentän lähistön hotellitarjonta lisääntyy koko ajan, yksi kookas hotelli on jälleen rakenteilla alueelle, joten samalla alueella luonnistuu hyvin yöpyminenkin. Suomen suunnasta lisäksi iso nykyetu ovat suorat lennot Stuttgartiin, kun ne nyt jälleen kuuluvat Finnairin tarjontaan.

Nämä asiat kaikkineen tekevät Stuttgartin messutarjonnasta Blechexpo mukaan lukien yhä houkuttelevamman.

Automaatiota ja laserien runsautta

Kokonaisuutena Blechexpo tarjosi jälleen myös sisällöltään napakan ja helposti lähestyttävän areenan uutuuksille.

Automaatio ja mm. Teollisuus 4.0 -ratkaisut olivat odotetusti monen osaston tarjontaa. Konetarjonnassa varsinkin kuitulaserien määrä oli näilläkin messuilla lähes huikaiseva, järjestäjien laskujen mukaan 56 näytteilleasettajaa esitteli tälle alueelle liittyviä tuotteita. Vain yhtenä esimerkkinä myös viimeistelyn ja jälkikäsittelyn laitekantaa oli mukana tarjonnassa runsaasti.

Koneiden lisäksi katsauksen antia olivat tietenkin työkalut, ohjelmistot ja materiaalit.

Oman kokonaisuutensa Stuttgartin messutapahtumassa muodosti jälleen mukana ollut Schweisstec, mikä keskittyi hitsauksen alueen ratkaisuihin. Schweisstec on pidetty Stuttgartissa Südblech/Blechexpo -tapahtuman yhteydessä useita kertoja, kaikkiaan nyt koettiin seitsemäs Schweisstec.

Blechexpo/Schweisstec pidettiin Stuttgartin messualueella nelipäiväisenä tapahtumana 5.-8.11.

Tapahtuman järjestäjä on P. E. Schall GmbH & Co. KG partnerinaan mm. Saksan konevalmistajien yhteenliittymä VDW. Seuraavan kerran Blechexpo/Schweisstec -kokonaisuus järjestetään kahden vuoden kuluttua, päivämäärät tuolloin ovat 2.-5.11. 2021.

Kari Harju

Sahoja messuesittelyssä omana kokonaisuutenaan. Behringerin HBE Dynamic-automattivannesahasarjaan kuuluu malleja eri kokoluokkiin, tarjonnan keskikastiin kuuluvassa HBE 411A Dynamic-mallissa sahausalue 90 astetta pyöreällä materiaalilla 410 mm ja tasolla 510x410mm.
Mitsubishi Laser esitteli Stuttgartin messuilla uuden GX-konesarjan. Esillä uudesta sarjasta oli messuilla 8 kW:n leikkaustehoin. Kone esiteltiin messuilla yhdistettynä kookkaaseen kappaleiden varastoinnin, jaon, poiminnan ja lajittelun sekä levyjäännöksen käsittelyn hoitavaan ASTES4-lajitteluautomaattiin.
Q-Fin Super Egde Rouder eli SER600 oli messuilla yksi Award zur Blechexpo 2019-tunnustuksen saajista. Kahden millimetrin R2-reunapyöristyksen yhdellä kerralla tavallisiin levyosiin tekevä kone on uusin tulokas hollantilaisen viimeistelykoneiden valmistajan konemallistoon.
Safan-Darleyn särmäyspuristintarjontaa esittelyssä, kuvassa H-Brake-sarjan mallit Hybrid 110T Premium ja Hybrid 230 Ultra. Valmistajan mallistoon kuuluu sähköservokäyttöisiä ja hydraulisia koneita, hydrauliset H-Brake koneet 175-1250 tonnin puristusvoimin ja 3100-6220 mm:n työleveyksin.
Arkun uutta viimeistelykonetarjontaa messuilla: saksalaisvalmistaja Arku esitteli Stuttgartissa yleisölle mm. uutta kaksityöalueista Edgebreaker 3000-jäysteenpoistokonemallia laserleikattujen kappaleiden kaksipuoliseen viimeistelyyn. Max. kappalevahvuus käsittelyyn 80 mm.
Kookas, tuore 3D-putkikuitulaser Lasertube LT7 oli messuilla mukana BLM:n osastolla. Kone on tarkoitettu 12-152:n millimetrin halkaisijoille ja painoltaan max. 23 kg/m putkien automaattiseen käsittelyyn. Mm. avoimet profiilit, L- ja U- sekä lattatangot ovat koneelle vakiomateriaaleja, jota voidaan käsitellä täysin automaattisesti.
LVD esitteli messuilla uusia sovellutuksiaan mm. automatisoituun taivutukseen. Dyna-Cell on valmistajan uusi taivutussolu, minkä osat ovat Dyna-Press servosärmäri sekä Kuka-robotti. Robotissa oli mukana tarttujalla, minkä avulla kappaletta voidaan taivuttaa kolmelta sivulta ilman uudelleenkiinnitystä.
Bystronic esitteli messuilla ratkaisujaan kuitulaserleikkauksen, särmäyksen sekä kappaleenkäsittelyn alueille. Mukana oli myös valmistajan 2D-uutuuslaser putkenkäsittelyyn, ByTube 130 – 10-130 mm:n putkille. Kone on saatavilla 2-ja 3KW:n lasertehoin. ByVision Tube mahdollistaa luotettavan tuotannon aloituksen tottumattomallekin laserleikkaajalle.
Italialaisen levykonevalmistajan Salvagninin uutuuksiin kuuluva L5-kuitulaser oli varsin itseoikeutetusti messuesittelyssä Stuttgartissa. Kyseessä on uusi suorituskykyinen ohuiden materiaalien leikkausratkaisu 6 kW:n resonaattorilla ja 5G:n kiihtyvyydellä. Leikkuupää on typetön Dry Cooling.
Mazakin lasertarjontaa messuesittelyssä: Optiplex DDL-sarjaan kuuluu kuitulasereita 1525×3015 ja 2000×4000 mm kokoluokkiin ja joko 4 tai 6 kW:n lasertehoin. Koneessa hyödynnetään Mazakin DDL- eli Direct Diode Laser -teknologiaa, sen etuja ovat mm. nopeus, hyvä leikkauspinnan laatu ja pieni energian kulutus.
Vesileikkauskoneita esittelyssä Blechexpossa oli laaja kattaus. Itävaltalainen StM kuuluu alueen valmistajiin, vesileikkauskoneita yritys on valmistanut vuodesta 1974. Nykyvalikoimi9n kuuluvat mm. PremiumCut, MasterCut ja EcoCut-sarjat. Ensiksi mainittu oli leikkuutöissä ja livetarkastelussa messuilla 3D-päällä varustettuna.
Timesavers esitteli Blechexpossa mallistoaan pienimmistä ns. 10 Series -koneista kookkaisiin 42 Series -malleihin saakka. Esillä olleiden 42 Series -mallien yhteydessä yritys esitteli myös uutta hammerhead-menetelmäänsä raskaan leikkuuslagin poistoon, sekä automaattista R2-reunanpyöristystä.
Trumpfin osasto kuului näilläkin messuilla tapahtuman pinta-alakärkeen. Yritys esitteli messuilla ratkaisujaan digitaalisen integraatioon, koneista esillä olivat esimerkit mm. TruLaser fiber 3000-ja Trubend 7000-sarjoista. Kuvan TruMark Station 7000 -merkkausasema esiteltiin yleisölle messuilla nyt ensimmäistä kertaa.
Saksalainen levykonevalmistaja RAS viettää tänä vuonna 70-vuotisjuhlavuottaan. Yritys aloitti mekaanisena työpajana, levytyökoneita yritys on tehnyt vuodesta 1946. Stuttgartin messuilla osastolla oli esillä mm. kahteen suuntaan taivuttava XTLbend kasettien, paneelien ja laatikoiden valmistukseen
Schröderin osaston keskeinen uutuus oli Evo-Center-taivutuskeskus, ns. Evolution-sarjan tuore täydennys. Kahteen suuntaan taivuttavan, automaattisella työkalunvaihtajalla ja kappaleenkäsittelyllä varustetun uutuuden työpituus 4040 mm, levyvahvuus käsittelyyn max. 3 mm, ohjaus POS3000 22 tuuman kosketusnäytöltä.
Blechexpon kanssa samaan aikaan järjestettiin hitsausalan Schweisstec-tapahtuma. Mm. Panasonic esitteli alan laitteistoja, kuvassa uutuustuote TS-950, nopea ja hyvin kompaktiin lattiatilaan mahtuva robottihitsausasema. Kappaleen maksimipaino käsittelyyn on 8 kg. TS-800 on sarjan käsittelyulottuvuudeltaan pienempi versio.
Prima Power oli mukana messuilla mittavalla osastolla. Useita ajankohtaisia tuotantoratkaisuja oli esittelyssä, keskeinen uutuus esillä oli kuvan eP Genius 1030-solu, joka koostuu sähköservosärmäri eP-1030:sta sekä siihen liitetystä automaattisesta työkaluvarastosta. Sujuvaa automaatiota, totesi järjestelmämyynnin johtaja Antti Kuusisaari.
Pivatic oli Blechexpossa mukana omalla osastollaan nyt ensimmäistä kertaa. Pivatic tunnetaan varsinkin pitkälle räätälöidyistä kelamateriaaleita tapahtuvan valmistuksen tuotantojärjestelmistään, ja viime aikoina yritys on esitellyt myös vakiotuotteita taivutukseen ja lävistykseen. Osastolla messuilla oli myyntijohtaja Mikael Gröning.
Amadan uutta konemallistoa messuesittelyssä: kuitulaserleikkauskone Ventis-3015AJ on varustettu 4kW:n lasergeneraattorilla ja mukana on myös uusi LBC (Locus Beam Control) -teknologia. Tämä Amadan oma teknologia on kehitetty parantamaan leikkausjäljenlaatu varsinkin ruostumattoman teräksen ja alumiinin käsittelyssä.
Kimla on puolalainen valmistaja, joka tekee CNC-koneita niin vesi- kuin laserleikkaukseenkin sektoreille. Yrityksen kuitulaserit on varustettu mm. IPG-resonaattoreilla ja lineaariservoilla ja yritys markkinoi alueen tuotteitaan nopeudella. Messuilla leikkaus- ja liikenopeusdemoja oli mahdollista seurata näytöltä kellotaulun kanssa.
Kuitutasolaserien valmistaja Eagle oli mukana tuttuun tapaan Blechexpossa ja osastolla kohosi keskeisenä kiintopisteenä malliston lippulaiva, 15 kW:n iNspire 6G levyvarastoon yhdistettynä. Messuilla Eagle esitteli koneisiinsa myös uuden käyttöliittymän sekä raportointityökalun.
Bodor valmistaa kuitulasereita piensarjojen tuotantokoneista automatisoituihin suursarjatuotannon koneisiin saakka. Niin taso- kuin putkilaseritkin kuuluvat kiinalaisvalmistajan mallistoon, ensiksi mainituissa sarjoja ovat mm. P- ja S-sarjat sekä kompaktikokoluokassa i, putkilasereissa T. Kuvassa putkilaser T230 messuilla.
Blechexpossa oli esillä tuotantokoneiden lisäksi laajasti tarjontaa esimerkiksi materiaali- ja työkalupuolelle. Esimerkiksi sähkökäyttöisiä ammattityökaluja esiteltiin laajasti. Kuvassa lähinnä Feinin osastoa, valmistaja tekee ammattikäyttöön sähkötyökaluja sekä sovellusratkaisuja niin metallitöihin rakennuksille kuin autopuolellekin.
Voortman kehittää koneita teräsrakenteiden käsittelijöille ja levyjenkäsittelyyn. Valmistajan uutuuksia on mm. V310 CNC -plasma/poraus-yhdistelmäkone, mikä mahdollistaa mm. leikkauksen, porauksen, kierteityksen ja merkinnät samassa yksikössä. V304 ja V302-koneiden sisarmallissa mukana myös mm. valmistajan Instant Cut-teknologia.

Kari Harju

Uusi V-factory Amada-koneiden tuotannon seurantaan

Amada on julkaissut uuden V-factory-järjestelmän, jonka kautta voidaan seurata reaaliajassa AMNC-ohjattuja Amada-koneita minkä tahansa internet-yhteydellä varustetun laitteen välityksellä. Valvotut parametrit kattavat koneen nykyisen tilan ja työmäärän, materiaalin käytön, energiankulutuksen ja toiminta-analyysin ja tarjoavat yleiskuvan tuotantoympäristöstä yhdellä silmäyksellä.

Konestatusten reaaliaikainen seuranta on nykyään edellytys useilla teollisuuden aloilla. Amadan V-factory on suunniteltu vastaamaan tähän tarpeeseen kattavalla, mutta käyttäjäystävällisellä tavalla. Järjestelmä koostuu liitäntärasiasta ja ohjelmistosta, jolla käyttäjät pääsevät My V-factory -verkkosivustolle, joka on yhteensopiva kaikkien tietokoneiden, tablettien ja älypuhelimien (Android ja iOS) kanssa.

Helppo pääsy verkkopohjaiselle alustalle takaa sen, että Amadan asiakkaat voivat tarkastaa koneen tilan reaaliajassa: onko kone käytössä, määritetäänkö sen asetuksia parhaillaan, onko kone valmiustilassa, odottaako se vastausta hälytykseen vai onko se vapaana? Tällainen toiminnallisuus sopii erinomaisesti yrityksen omistajille ja tuotantopäälliköille, jotka eivät ole läsnä työpaikalla, sekä yrityksille, joissa on miehittämättömiä työvuoroja.  Myös käyttäjät hyötyvät siitä, että heillä on nopea ja helppo pääsy tietoihin.

Runsaasti erilaisia tietoja

Saatavilla on runsaasti erilaisia tietoja, mukaan lukien kaikkien ohjelmien täydellinen käyttöhistoria sekä osien ja koneen toimintojen yksityiskohtaiset tiedot. V-factory-järjestelmästä voi esimerkiksi käydä ilmi, että edellisessä kuussa käytettiin 60 tuntia materiaalien saannin odottamiseen, mikä on selvä osoitus ongelmasta, joka on ratkaistava.

Järjestelmä mahdollistaa vertailun ”käytössä”-ajan, hälytysajan, asetusajan ja valmiustila-ajan välillä, mikä tarjoaa erinomaisen työkalun tuotantoanalyysiraporttien laatimiseen. Laserleikkauskulut voidaan määrittää myös materiaalille, apukaasulle ja energiankulutukselle samalla, kun särmäyspuristimista voidaan kerätä tietoja esimerkiksi yleisimmin käytetyistä työkaluista ja iskumäärästä.

Eräs hyödyllinen ominaisuus on koneen diagnostiikkatietojen saatavuus, mikä mahdollistaa ongelmien varhaisen tunnistamisen ja lyhentää seisokkiaikoja. Lisäksi kerätään tiedot koneen päivittäisestä kunnossapidosta.

Käytettävyyttä ja tuotannonlisää

”Tiedot muuttavat maailmaa”, sanoo Amada UK:n vanhempi insinööri Ricardo Gaudêncio. ”Vastuumme konevalmistajana on tarjota asiakkaille data-analytiikan teho ja mahdollisuudet, jotta he voivat laajentaa liiketoimintaansa ja parantaa koneen käytettävyyttä ja tuotantotuloksia.”

Uusien koneiden tuen lisäksi intuitiivinen V-factory sopii käytettäväksi jo aiemmin hankittujen, AMNC-ohjauksella varustettujen Amada-konetyökalujen kanssa. Vakioasennus kestää vain muutaman tunnin, eikä se edellytä tuotannon keskeyttämistä.

Viime kädessä Amadan V-factory-järjestelmän julkaisu helpottaa koneen nykyisen tilan tarkastamista sijainnista riippumatta. Lisäksi tuotantotrendien ja koneen käytettävyyden ymmärtäminen on helppoa selvästi määritettyjen, grafiikkamuodossa olevien vertailujen ansiosta. Aikakautena, jolloin koneiden odotetaan olevan käynnissä vuorokauden ympäri viikon jokaisena päivänä, V-factory auttaa varmistamaan, että tämä aika käytetään mahdollisimman tehokkaasti.

Helppoa käyttöseurantaa

Uusimman Amadan-kuitulaserkoneen asentanut Proteus Industrial Switchgear on jo päässyt nauttimaan V-factory-järjestelmän eduista. CNC-ohjelmoija Andy Roberts kommentoi: ”Olemme havainneet V-factory-järjestelmän erittäin helppokäyttöiseksi. Sen avulla näemme, kuinka tehokkaasti käytämme konetta, ja koska emme ole aiemmin käyttäneet kuitulaserkoneita, pystymme havaitsemaan, missä voimme vielä tehostaa koneen käyttöä.  Toimintotulokset ilmaisevat, kuinka kauan kone on ollut käytössä kunkin työvuoron aikana, ja hälytyssivu auttaa koneen seisokkien ehkäisemisessä.”

Uutta Prima Power-teknologiaa esillä stuttgartissa

Prima Power on mukana ​​Stuttgartin Blechexpo-messuilla kookkaalla osastolla ja laajalla kirjolla uutta teknologiaa. Blechexpossa lanseerataan Prima Powerin uusi taivutusratkaisu eP Genius 1030, joka koostuu sähköservotoimisesta eP-1030 särmäyspuristimesta yhdistettynä nopeaan automaattiseen työkaluvarastoon.

Uusi eP Genius on valmistajan mukaan monipuolinen, nopea ja luotettava taivutusjärjestelmä, jonka avulla voidaan vähentää manuaaliasetukset minimiin ja antaa koneen käyttäjälle aikaa taivutuserien valmisteluun. Ratkaisu soveltuu erityisesti pienimmille sarjoille. Järjestelmässä on 15 akselia ja enimmäiskapasiteetti on jopa 32 metriä.

Järjestelmän eP-1030-särmäyspuristin on eP-sarjan monipuolisin kone, puristusvoima on 105 tonnia ja taivutuspituus 3060 mm, ja ominaisuuksia ovat automaattinen CNC-bombeeraus, 5-akselinen takavaste ja IRIS Plus -kulmaohjausjärjestelmä.

Työkaluvarastoon, joka on samalla tuotteen tärkein innovaatio, mahtuu yhteensä 32 metriä työkaluja sijoitettaviksi kolmella akselilla liikkuvaan kahdeksaan työkalupidikkeeseen. Sen avulla voidaan käsitellä työkaluja (Wila), joiden pituus on vähintään 20 mm ja enintään 515 mm.

Uuden sukupolven käyttöliittymä mahdollistaa kappaleen ohjelmoinnin yksinkertaisella ja intuitiivisella tavalla sekä koneella että offline-tilassa, ja koneen automaattisen hallinnan.

Prima Powerin osastolla on mukana myös Laser Genius 1530 -kuitulaser 10 kW: n laserilla. Lävistysaika on nopea ja uudet leikkaussuuttimet vähentävät kaasun kulutusta. Lineaarimoottorit, hiilikuituvaunu ja älykkäät prosessianturit lisäävät tuottavuutta.

Kone esitellään varustettuna Combo Tower Laser-varastojärjestelmällä. Laser Genius on suunniteltu kasvamaan asiakkaan tarpeiden mukaan, ja se voidaan integroida myöhemmissä vaiheissa muihin moduuleihin, kuten automaattiseen LST-lajittelujärjestelmään LST tehostamaan tuotantovirran automaatiotasoa tehtaalla.

Combi Genius 1530 

Tänä vuonna Prima Power juhlii integroidun laser-punch -tekniikan 30 vuotista taivalta. Blechexpossa esitellään teknologian nykysovellus, Combi Genius 1530. Mukana on mm. uusi leikkuupään ympärille asetettu silmäsuoja, minkä vuoksi näkyvyyttä estäviä hankalia suojaseiniä ei tarvitse käyttää koneen ympärillä.

Combi Genius on saatavana kahdessa suorituskykyluokassa ja tornivaraston osalta se voidaan räätälöidä ja optimoida hyvin monenlaisiin tarpeisiin. Työkalujen lukumäärä on jopa 384. ÖÄlykäs ram-laite lyhentää työkalunvaihtoaikaa ja lisää torniin kuuluvien työkalujen, etenkin hakemistotyökalujen, määrää.  Multi-Tool-asemat lisäävät työkalujen määrää edelleen.

Servoelektronista lävistysvoimaa on tarjolla jopa 300 kN. K

Kone on varustettu Prima Powerin kehittämällä ja valmistamalla CF-sarjan 4 kW: n kuitulaserilla ja lastaus- ja pino-robotilla, joka mahdollistaa automaattisen materiaalinkäsittelyn aina työkappaleiden pinottamiseen lavoille.

 

Uutta BCE Smart-teknologiaa

Prima Power esittelee myös Blechexpossa lisäksi uutta BCe Smart-teknologiaa. Kyseessä on servoelektrinen puoliautomaattinen taivutusautomaatti, joka on ihanteellinen kokonaisvaltaiseen tuotantoon mm. komponenttisarjoille, rei’itetyille materiaaleille sekä arkeille, joissa on suuria reikiä ja kohokuvioita. Kompakti asettelu ja lastaus- ja purkuyhdistelmä takaavat korkean tuottavuuden. ”Integroitu turvallisuus” -konseptin avulla käyttäjä voi keskittyä vain tuottavuuteen tuottamiseen visuaalisten laitteiden ja äänisignaalien avulla. BCe Smart on varustettu kahdella aivan uudella tekniikalla. Toinen on API, Advanced Profile Inspection, kameralaite korjausten tekemiseen, ja toinen DABA-tekniikka (dynaaminen taivutuskulman säätö).

Ohjelmistopuolelle osastolla Stuttgartissa on mahdollista tarkastella MasterBendin uusien parametritoimintojen, uuden Tulus Performance Reporting -käyttöliittymän ja uuden pilvipohjaisen sovelluksen Tulus Analyticsin demonstrointeja (Halli 3, osasto 3504).

Kari Harju

Kilpailukykypäivät Vossilla

Vossi Group järjesti konenäyttelyn tuttuun tapaan Alihankinta-messujen yhteydessä.

Vossin Kilpailukykypäivillä oli ajankohtaisia koneita, laitteita ja palveluja.

Esittelyssä olivat esimerkiksi Crippa 1055E CNC-putkentaivutuskone, Baykal APHS 31200 CNC-särmäyskone, Faccin 2-telainen HCU 1050×2 levynpyöristyskone ja RCM-130 profiilintaivutuskone sekä Metronor ja RPS 3D-mittausjärjestelmät.

Vossilla oli jälleen oma messuosasto myös Alihankinta-messuilla, ja esillä siellä mm. Markforgedin 3D-tulostuslaitteistoja. Kuljetus toimi asiakkaille messuille ja takaisin.

Kari Harju

Ama-Prom Finland Oy:n yhteistyökumppanuus Amada Scandinavian kanssa

Japanilaisten metalliteollisuuskoneiden toimittaja Amada Scandinavia ja Amadan suomalaisedustaja Ama-Prom Finland Oy tiedottavat uudesta yhteistyöstä. Läheisen kumppanuuden odotetaan tuovat etuja asiakkaille ja vahvistavan Amada-tuotteiden asemaa edelleen markkinoilla.

Ama-Prom Finland Oy:n päätoimipaikka on Salossa. Henkilöstön ryhmäkuva viime keväältä.

Korkealaatuisesta palvelusta ja tuesta tunnettu Amada Scandinavia on toiminut yli 25 vuoden ajan asiakkaiden menestyksen hyväksi. Yritys toimii kolmella toimipaikalla ja yli 50:llä myynti- ja huoltohenkilöllä Tanskassa, Ruotsissa ja Norjassa ja panostaen korkealaatuiseen palveluun ja asiakastukeen ja toteuttaen siten ydinfilosofiaansa Locally Responsive – Globally Aware (Paikallisesti reagoiva – Maailmanlaajuisesti tietoinen).

9 kW:n Ensis on Amadan kuitulaserleikkauskoneiden lippulaiva

Vuonna 1993 perustettu Ama-Prom on toimittanut suomalaisille asiakkaille Amadan koko tuotevalikoimaa ja tarjonnut paikallista tukea.

Uuden läheisen yhteistyökumppanuuden myötä yritykset ilmoittavat Ama-Promin olevan mahdollista vahvistaa kapasiteettiaan ja parantaa kilpailukykyä yhteistyössä Amada Scandinavian asiantuntijoiden kanssa.

”Yhteistyö Ama-Promin kanssa tehostaa entisestään kykyämme tukea Amadan asiakkaita Suomessa. Tämä saavutetaan rakentamalla yhteistyössä Ama-Promin kanssa sitoutuneen sekä asiakaspalveluun- ja tukeen keskittyneen teknisen infrastruktuurin. Samalla myyntitiimimme tulee panostamaan merkittävästi innovatiivisimpien tuotteiden, kuten Ensis -kuitulaserin ja HG ATC -särmäyspuristimen markkinointiin”, toteaa Leo Feeney, Amada Scandinavian johtaja.

Esimerkki Amadan särmäyspuristintarjonnasta. Kuvassa Amada HG ATC särmäyspuristin työkaluvaihtoautomaatilla.

”Olemme jo aiemmin huomanneet hyvän yhteensopivuuden työskentelysuhteessamme, kommunikaation nopeus ja tiedonjako on ollut erityisen hyvää. Siirrämme tämän suomalaisille asiakkaillemme kehittääksemme palvelun tasoa edelleen. Lisäksi olen jo huomannut tiimimme motivaation kasvaneen.  Kun nämä yhdistetään Amada Scandinavian mukanaan tuomaan todistettuun kasvuun, pystymme kasvattamaan markkinaosuutta merkittävästi”, summaa Ama-Promin toimitusjohtaja Syuichi Yonemoto. Amada Scandinavia tarjoaa jatkossa teknistä osaamista ja tukee Ama-Promia kaikissa liiketoiminnan osa-alueissa. Vahvan yhteistyökumppanuuden myötä yritykset ovat varmoja, että Amada pystyy vahvistamaan edelleen markkina-asemaansa ja kasvamaan yhdessä asiakkaidensa kanssa.

« Vanhemmat artikkelit Uudemmat artikkelit »