Koneistusteknologian EMO 2025 Hannover -tapahtuman ajankohta on 22.-26.9. Mukana on tarjontaa alan teollisuuden koko arvoketjuun, valmistuksen nykyteemoja painotetaan uutuutena toteutetuilla yhteisillä teemaosastoilla.
EMO kuuluu maailman keskeisiin konepajatapahtumiin. Tapahtuma pidetään jota toinen vuosi kierrolla Hannover-Hannover-Milano, nyt kokoonnutaan toisen kerran peräkkäin Hannoverissa.
Kyseessä on samalla 50. EMO,ensimmäinen EMO järjestettiin vuonna 1975 Pariisissa.
CECIMON:n organisoima EMO kattaa koko teollisuuden arvoketjun ja IT:n. EMO esittelee metallintyöstön koko arvoketjun työstökoneista, tuotantojärjestelmistä ja lisäprosesseista tarkkuustyökaluihin ja automaatioon, mittaustekniikkaan, laadunvarmistukseen, ohjelmistoihin ja lisävarusteisiin. Tapahtuman teema on Innovate Manufacturing ja keskeisiä sisältöalueita automaatio, kestävä kehitys ja digitalisaatio.
EMO 2025 -tapahtumassa mm. AI+ Digitalisation Area esittelee verkottumismahdollisuuksia yhdistettynä tekoälyyn. Erikoisalueita on mukana liittyen myös ainetta lisävään valmistukseen, koulutusteemoihin.
Vuonna 2023 EMOssa oli yli 1800 näytteilleasettajaa 45 maasta, messuvieraita kävi yli 92 000.
MTC Flextek vahvistaa tarjoamaansa ostamalla IP-Produkter Oy:n metallintyöstökoneliiketoiminnan. Kaupan myötä MTC Flextek Oy Ab:n tarjoama täydentyy IP-Produkter Oy:n edustuksilla sekä näihin liittyvällä varaosa- ja huoltotoiminnalla.
Kaupan mukana siirtyy myös koko osaston henkilökunta. MTC Flextekin mukaan kaupassa keskeisessä asemassa on Citizen Machinery-merkin edustus, joka tuo MTC Flextekin metallintyöstökoneiden tarjontaan uuden ulottuvuuden. Citizen Machinery on alallaan tunnettu ja arvostettu brändi, jonka päätuotteisiin kuuluvat Suomessa laajasti tunnetut Citizen Cincom pitkäsorvausautomaatit sekä Citizen Miyano-tankosorvit.
Edustus täydentää MTC Flextekin nykyistä tarjoamaa ja vahvistaa samalla huolto- ja varaosapalveluja, mahdollistaen niiden kehittämisen entistä kattavammiksi.
”Uutta kasvustrategiaa on työstetty keväästä lähtien, ja tämä liiketoimintakauppa on tärkeä osa sen toteutusta. Emme halunneet laajentaa tarjoamaamme pelkästään uusilla tuotteilla ja merkeillä, vaan meille oli olennaista saada myös ihmiset ja osaaminen osaksi kokonaisuutta. Näin varmistamme, että pystymme palvelemaan sekä nykyisiä että uusia asiakkaita kattavasti ja laadukkaasti myös tulevaisuudessa,” taustoittaa MTC Flextekin toimitusjohtaja Tomi Tiitola.
”Liiketoimintakaupan taustalla on ennen kaikkea asiakaslähtöisyys, jota MTC Flextekin toimintatapa ja nykyinen portfolio tukevat. MTC Flextekillä on toimipisteet Pirkkalassa ja Nurmijärvellä, joissa on esittelytilat lähellä asiakkaita. Lisäksi MTC Flextekillä on kattava yli 20 henkilön huolto-organisaatio eri puolilla Suomea sekä varaosamyynnissä useampi asiantuntija, mikä varmistaa asiakkaiden hyvän tavoitettavuuden ja palvelun saatavuuden,” kertoo IP-Produkterin toimitusjohtaja Vesa Viitala.
Älykkäisiin konepajateknologioihin ja niiden elinkaaripalveluihin erikoistuneen Vossi Group Oy:n päämiehet ovat vahvasti mukana EMO-messuilla. Useita mielenkiintoisia huippu-uutuuksia on ensiesittelyssä.
Saksalainen työstökonejätti GROB esittelee osastollaan 12/B26 koneita, älykästä automaatiota sekä digitaalisia tuotteita koneistamiseen.
Yksi uutuuksista on 4-akselinen vaakakarainen GROB G400, ja esittelyssä on myös 5-akselinen vaakakeskus vapaasorvauspöydällä GROB G550T, jossa on uutuutena hydraulinen kappalekiinnitys sekä kone on kytkettynä päivitettyyn versioon PSS-R900 palettivarastosta (maks. 32 palettipaikkaa,630×630 mm), johon paletit pystytään lataamaan/purkamaan sekä manuaalisesti että mobiiliroboteilla. Myös työkaluhuolto pystytään tekemään mobiiliroboteilla.
UNIVERSAL TURN 50 on EMCONn CNC-sorvi sekä tankosorvaukseen että istukkatyöstöön.
Itävaltalainen EMCO esittelee osastollaan 14/D16 uuden UNIVERSAL TURN 50 CNC-sorvin sekä tankosorvaukseen että istukkatyöstöön. Tankokapasiteetti 51 mm, Y-akseli, 12-työkalun revolveri, Siemens ONE tai Fanuc 0i plus -ohjaus.
Esittelyssä on myös uusi portaalityyppinen 5-akselinen EMCO UMILL 1000, jossa X/Y/Z=900/1000/700 mm, maksimi kappale ø 1000 x 600 mm ja 1000 kg sekä pöydän kallistus +/-125°. EMCO valmistaa sekä sorveja että jyrsinkoneita myös järeään kokoluokkaan. Sorvit on saatavissa jyrsinkaralla tai yhdellä tai kahdella revolverilla, Y-akseleilla sekä vastakaralla. Isoja jyrsinkoneita se valmistaa sekä pylväs että portaalimallisina.
Tarkkuusteknologiaa automatisoituna
Vossin uuden edustuksen, sveitsiläisen tarkkuuskoneistuskeskusvalmistajan Fehlmannin osastolla 12/C40 esitellään VERSA 745 5-akselikeskus yhdistettynä EROWA -palettiautomaatioon sekä MCM™ (Milling Center Manager) -ohjelmistoon. Esittelyssä on myös mm. VERSA 645 Linear Heidenhain TNC7 -ohjauksella, jolla onnistuu yhdellä kiinnityksellä sekä dynaaminen suurtarkkuus 5-akselikoneistus että hionta (optiona 80 000 rpm kara). Osastolla on myös PICOMAX 56L TOP, jota pystyy käyttämään niin manuaalisesti kuin CNC-ohjauksella operoituna. Tämä mahdollistaa tarkkojen yksittäiskappaleiden nopean valmistuksen ilman ohjelmointia.
TOSHULIN esittelee osastollaan karusellisorveja ja niiden automaatioratkaisuja.
Vuonna 1949 perustettu tshekkiläinen TOSHULIN esittelee osastolla 13/C16 karusellisorveja ja niiden automaatioratkaisuja kokoluokissa ø 800-4000 mm (sisaryrityksen kautta aina ø 16 m asti) ja kappaleiden maksimi halkaisijat 5 m, korkeudet 5 m ja painot 60 tonniin asti. Tarjolla laaja valikoima jyrsinpäävaihtoehtoja mm. B-, C- ja Y-päät. Lisäksi on saatavissa myös Y-akseli sekä monipuolisia palettiautomaatioratkaisuvaihtoehtoja. Koneet on Siemens ONE tai Fanuc -ohjauksilla.
Tshekkiläinen Fermat, EMO:ssa osastolla 13/B80, valmistaa avarrus- ja jyrsinkoneita osatolla 13/B80. Yrityksen itse kehittämät ja valmistavat UHAmi automaattijyrsinpää sekä robottityökaluvaihtaja tarjoavat tehokkuutta, joustavuutta ja varmatoimisuutta. Fermatin lattiamallin avarruskoneiden karahalkaisijat ovat 130-160 mm, Y-liikettä on saatavissa 2-10 m sekä 4000×4000 mm pyöröpöydälle kantavuutta on saatavissa jopa 100 tonnia. Puolestaan pöytämallin koneet alkavat 100 mm karahalkaisijoista aina 160 mm, X-liikettä 1250-6100 mm, Y-liikettä on saatavissa 1250-4000 mm sekä pyöröpöydälle kantavuutta 50 tonniin asti.
Fermat esittelee osastolla 11/D12 CNC-pyöröhiomakoneitaan, joita se valmistaa useaa eri mallia ja aina työkappalekoon Ø 1200 mm, pituus 6000 mm ja paino 5000 kg asti. Pitkät perinteet omaava yritys valmistaa koneet nykyaikaisessa Prahan tehtaassaan. Koneisiin on saatavissa mm. B-akseli, jossa voi olla esim. kaksi hiomakiveä ulkopuoliseen hiontaan sekä yksi sisäpuoliseen hiontaan, Marpossin mittalaite prosessin aikaiseen mittaukseen sekä Siemens ONE -ohjaus.
Ratkaisuja monipuoliseen valmistukseen
Japanilainen Nidec OKK valmistaa vaaka- ja pystykaraisia koneistuskeskuksia mm. vaativien materiaalien koneistukseen sekä myös tarkkuusosien valmistukseen. Nidec OKK:lta löytyy myös laaja valikoima kompakteja, dynaamisia ja tarkkoja pysty- ja vaakakaraisia 5-akselikeskuksia. Halli 13/D02
Sveitsiläisen tarkkuuskoneistuskeskusvalmistajan Fehlmannin osastolla esitellään mm. VERSA 645 Linear Heidenhain TNC7 -ohjauksella.
Itävaltalainen Weingärtner esittelee osastollaan 13/A63 monitoimisorvauskeskuksiaan 700-2 800 mm pyörintähalkaisijalla, 1 000-15 000 mm kärkivälillä sekä jopa 80 tonnin työkappaleen painoon asti. Yrityksen filosofian mukaisesti järeimmätkin työkappaleet tulee saada yhdellä kiinnityksellä valmiiksi, mikä varmistaa korkeimman mahdollisen tarkkuuden ja tuottavuuden. Monitoimisorvauskeskuksilla onnistuu mm. sorvaus, jyrsintä, poraus, kanuunaporaus, kierteitys, hammastus, otsapintakoneistus, kuorinta, hionta, kiillotus ja mittaus.
Italialaisen Innse-Berardin juuret ulottuvat 1887 vuoteen. Yritys esittelee osastollaan 13/A24 jyrsin-, avarrus- ja sorvauskoneita kaikkein järeimmässä kokoluokassa. Portaalimallisia koneita se valmistaa hydrostaattisina ja mekaanisina versioina sekä kiinteällä tai liikkuvalla portaalilla. Jyrsin- ja avarruskoneita puolestaan liikkuvalla pylväällä kokoluokissa: X-liike alkaen: 5000 mm, Y-liike: 2500-10000 mm, Z-liike: 1250-2000 mm W-liike: 1000-1800 mm, karanhalkaisijat: 150-320 mm, karanväännöt: 3750-32000 Nm. Yritykseltä löytyy erittäin kattava valikoima sen itse suunnittelemia ja valmistamia jyrsinpäitä asiakkaiden tarpeiden mukaisesti.
Vuonna 1962 perustettu saksalainen Erwin Junker esittelee osastolla 11/E16 tarkkoja ja luotettavia hiomakoneitaan erityisesti suurille hiontamäärille. Heillä erityisosaamista suurnopeushiontaa sekä räätälöityihin automaatioratkaisuihin. Yrityksen tuotepaletti kattaa eri tyylisiä hiomakoneita mm. pyörö-, centerless-, profiilin- ja matoruuvin hiomakoneet. Junker valmistaa myös mm. Junicor-sarjan pyöröhiomakonetta, mikä tarjoaa joustavuuden erilaisille hiontatöille ja siihen on saatavissa mm. B-akseliin kolme hiontakaraa. vossi.fi/emo25
Kuba ylhäällä: GROBin osastolla on mukana mm. 5-akselinen vapaasorvauspöydällä varustettu G550T.
Yamazaki Mazak esittelee EMO 2025 -messuilla koneiden käyttäjille uuden sukupolven koneita ja automaatioteknologioita, joista seitsemän saa maailman ensiesittelyn ja viisi Euroopan-ensiesittelyn.
Mazakin osastolla, jonka teemana on ”Koe innovaatio, panosta tulevaisuutesi”, korostetaan koneenvalmistajan ja loppukäyttäjän välisen todellisen kumppanuuden etuja sekä asiakasmenestystä, älykästä automaatiota ja digitaalista integraatiota, mitkä ovat tämän päivän tehokkaan tuotannon keskeisiä edellytyksiä. Kävijöille esitellään kattavasti uusia työstökoneita, erilaisia teknologioita ja asiantuntevia tukipalveluita, kaikki tämä asiakkaiden tuotannon parantamiseksi.
Mazakin osastolla on 20 konetta
Mazakin osastolla esitellään kaiken kaikkiaan 20 konetta. Koneet muodostavat läpileikkauksen laajasta valikoimasta lähtien nykypäivän kohtuuhintaisista 3-akselisista sorveista ja edullisimmista pystykaraisista työstökeskuksista aina kehittyneimpiin INTEGREX-monitoimikoneisiin ja edelleen niiden kaikista edistyksellisimpiin Auto Gear -versioihin.
Messuosastolla on esillä myös uusi INTEGREX j-200 NEO, joka esitellään ensimmäistä kertaa Euroopassa. Kone tarjoaa samassa paketissa monipuolisia työstöominaisuuksia sekä erinomaisen tuottavuuden houkuttelevaan hintaan. Kone soveltuu mainiosti vaativien kappaleiden lyhytsarjatuotantoon.
Mazakin keskeinen tavoite EMO 2025 -tapahtumassa on prosessien integroinnin syventäminen, josta asiakkaat hyötyvät tehdessään yhteistyötä Mazakin kanssa. Käytännössä tätä esitellään esimerkiksi konesolun avulla, jossa käytetään sekä lastuavaa työstökonetta että laserkonetta tuottavuuden lisäämiseksi ja samalla hiilijalanjäljen ja kustannusten alentamiseksi kappalekohtaisesti.
Mazakin EMO-messuosaston keskellä on myös niin kutsuttu ratkaisukeskus, joka tarjoaa syvällistä tietoa Mazakin teknologioista ja koneisiin saatavilla olevista lisäominaisuuksista ja -palveluista. Mazakin asiantuntevat edustajat kertovat mielellään lisää kehittyneestä koneistuksesta, hybriditeknologiasta, automaatioratkaisuista, digitalisoinnista ja integroiduista älykkäistä valmistusratkaisuista, joten kävijöille on tarjolla paljon uutta ja keskeistä tietoa siitä, miten he voivat lisätä tuottavuutta ja tehokkuutta tuotannossaan.
Automaatiota ja digitaalisia ratkaisuja
Yli 40 vuoden ajan kehitetty MAZATROL-ohjausjärjestelmä tarjoaa edelleen huippuluokan konesuorituskykyä ja keskustelevaa ohjelmointia uusille käyttäjille. Kävijät voivat seurata live-esittelyjä ja kokeilla Quick Mazatrolia, digitaalisia asetustyökaluja ja älykkäitä ohjelmointiominaisuuksia, jotka yksinkertaistavat toimintoja ja lyhentävät asetusaikoja. Asiakkaille tarjotaan mahdollisuutta havaita ja ymmärtää, miten Mazakin ohjausjärjestelmät vaikuttavat käytännössä jokapäiväiseen tuottavuuteen.
Merkittävä kohokohta on uusimman digitaalisen valmistusohjelmiston MAZATROL DX:n esittely, joka voi ratkaisevasti vaikuttaa koneella työstettävien kappaleiden vaihtoaikoihin ja siten tuottavuuteen.
Messuvieraat saavat myös runsaasti tietoa edistyksellisistä koneistussovelluksista, kuten ainetta lisäävästä työstöstä, kitkahitsauksesta, edistyksellisestä 5-akselisesta työstöstä ja hammastusten valmistuksesta. Uudet sovellukset ja teknologiat ovat laajentaneet Mazakin Done-In-One-konseptia entisestään. Onkin odotettavissa, että asiakkaat voivat jatkossa vähentää ulkoa ostettavia töitä, lyhentää läpimenoaikoja ja alentaa kustannuksia.
Mazak esittelee myös 12 erilaista automaatioratkaisua, jotka tukevat joustavaa ja monipuolista piensarjatuotantoa. Osastolla esitellään, miten automaatio voidaan integroida saumattomasti tuotantoa lisäävään ja kannattavuutta parantavaan toimintaan monipaletti- ja robottikuormauksesta älykkääseen työkalujen käsittelyyn ja integroituihin soluihin. Mazakin lähestymistapa automaatioon on selkeä: integraation on oltava yksinkertaista, skaalautuvaa ja täysin tuettua. Jokainen automaatioratkaisu on suunniteltu toimimaan sopusoinnussa Mazakin koneiden kanssa, mikä helpottaa käyttöönottoa ja nopeuttaa tulosten saavuttamista.
Mazak ja Wihuri mukana vahvalla miehityksellä
Yamazaki Mazakin Euroopan-toimitusjohtaja Richard Smith kommentoi: ”Kaikkea Mazakin osastolla ohjaa yksinkertainen filosofia. Tavoitteemme on auttaa asiakkaita rakentamaan tuottavampia, kestävämpiä ja kilpailukykyisempiä toimintoja”, hän sanoo. ”Mazak on japanilainen perinteistään ylpeä perheyritys, joka on aina asettanut pitkäaikaiset suhteet toimintatapansa keskiöön. Yrityksen maine ei perustu ainoastaan innovaatioihin, vaan myös vuosikymmeniä kestäneisiin luottamuksellisiin yhteistyösuhteisiin asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa ympäri maailmaa. Olipa kyse sitten edistyksellisestä automaatiosta, intuitiivisesta CNC-ohjauksesta, älykkäistä huolto-ohjelmista tai digitaalisesta integroinnista, Mazak on sitoutunut olemaan luotettava, tulevaisuuteen suuntautuva kumppani asiakkailleen – tänään, huomenna sekä pitkälle tulevaisuudessa.”
Mazakin pitkäaikainen maahantuoja Wihuri Oy Tekninen Kauppa on perinteiseen tapaan vahvalla miehityksellä mukana osastolla palvelemassa suomalaisia messuvierailta. Halli 15, osasto B24. www.machinetools.wihuri.fi
Nimetech jatkaa investointejaan tehokkaaseen tuotantoon. Tuore kolmen koneen kimppa Nakamura-Tome-teknologiaa vahvistaa sopimusvalmistajan sorvauskeskuskalustoa Maalahdessa, kaksi niistä Suomen ensiasennuksina.
Oy Nimetech Ab on Vaasan naapurissa Maalahdessa toimiva vaativan koneistuksen alihankintayritys ja sopimusvalmistaja. Yritys tekee raskasta sorvausta, jyrsintää, kokoonpanoja ja testauksia. Valumateriaaleja käsitellään paljon, alumiinia ja tietenkin teräksiä.
WT-300 on Nimetechin investointikokonaisuuden järjestyksessä toisena asennettu kone. Koneella valmistetaan työkalupaketteja.
Yritys palvelee kansainvälisesti toimivia suomalaisyrityksiä, ja suomalaisten asiakkaiden lisäksi asiakkaita myös Ruotsissa. Yritys on pysynyt viime vuodet vahvassa vauhdissa, tänä vuonna hieman yllätyksellisessä määrinkin.
”Pitkäaikaisten kumppaniemme tilaukset ovat lisääntyneet siinä määrin, että tälle vuodelle budjetoitu 12,5 miljoonan euron taso liikevaihdossa on ylitetty. Voimme päästä jopa 13 miljoonaan, toki riippuen loppuvuoden kehityksestä”, sanoo toimitusjohtaja Niklas Sandqvist.
Sopivasti tehtäviinsä
Nimetechin käytössä Maalahdessa ovat 4000 neliömetrin tilat ja tuotannon ytimessä ovat vaakakaraisten koneistuskeskusten ympärille toteutetut FMS-linjat. Yritys on varhainen automatisoija, FMS-linja rakennettiin Maalahteen aikanaan ensimmäisen kerran jo lähes 20 vuotta sitten.
Yksi raskaamman tuotannon avain yritykselle on myös kookas, muutama vuosi sitten hankittu avarruskone. Monipuolista kalustoa talossa on myös sorvauksen tarpeisiin, ja tälle sektorille sijoittuu yrityksen tuore investointikokonaisuus.
Nimetech hankki lyhyellä aikavälillä viime kevään mittaan kolme Nakamura-Tomen sorvauskeskusta, kaikki erilaisia ja kaksi vielä Suomen ensiasennuksina.
Uutta sorvausteknologiaa Nimetechille. Kaksikarainen Super NTJ-sorvauskeskus on varustettu kahdella revolverilla, yläpuolisessa työkalurevolverissa on myös B-akseli
”Tarvitsimme koneita eri tehtäviin tietyille tuotekokonaisuuksille, ja Nakamura-Tomen koneet kiinnostivat. Koneet on mm. varustettu lattajohtein, mikä tukevuuden ja tarkkuuden kannalta on iso asia.”
”Kun Nakamura-Tomen mallistosta löytyi kolme konemallia kuin suoraan meidän töihimme suunniteltuina, syntyi alustava investointipäätös”, sanoo Sandqvist.
Soittokierros tutuille kollegoille Suomessa ja Ruotsissa vahvisti osaltaan ratkaisun ja uudet koneet asennettiin viime keväänä paikoilleen yksi kerrallaan. Merkki sinänsä on meillä uusi.”
Tukevaa nykyteknologiaa
Nimetechin kokonaisuus on täkäläisillä markkinoilla oikeastaan varsin ainutlaatuinen paketti sorvausteknologiaa, jota Suomessa edustaa Lindberg. Kokonaisuuteen kuuluu Suomen ensitoimituksena Nakamura-Tomen kaksikarainen, kaksirevolverinen Super NTJ-sorvauskeskus.
”Markkinoilla revolverikoneita B-akselilla tuntuu olevan aika harvassa. Tässä B-akseli on mukana”, sanoo Niklas Sandqvist.
Koneen sorvaushalkaisija on 190mm, -pituus 620 mm ja tankokapasiteetti 65 mm ja se on varustettu robottiautomaatiolla. Koneella valmistetut tuotteet menevät jatkossa kokonaan vientimarkkinoille.
Työkalupakettien tuotantoon Nimetechillä täsmätty sorvauskeskus WT-300 asennettiin kokonaisuuden koneista toisena. Koneessa on kaksi työkalurevolveria, sekä ylä- että alapuolisessa revolverissa ovat pyörivät työkalut, ja ylemmässä myös Y-akseli. Sorvaushalkaisija on 270mm, -pituus 780 mm ja tankokapasiteetti 65 mm. Gantryautomaatio tehostaa tuotantoa.
Kaikki kolme konetta on varustettu lattajohtein. Niiden merkitys korostuu erityisesti uuden TW-30NEWn yhteydessä, toteaa Niklas Sandqvist.
Kolmas kone on Super NTJ:n tapaan Suomen ensitoimitus, päivitetty TW-30 eli TW-30NEW kahdella ylärevolverilla ja robottiautomaatiolla. Sorvaushalkaisija on 355mm, -pituus 300mm ja tankokapasiteetti 71mm.
”TW-30NEW sopii kappaleille, joissa on sorvauksia, jyrsintöjä ja porauksia molemmin puolin. Koneella porataan laakerinosia, joten lattajohdeteknologian tukevuuden merkitys korostuu”, sanoo Sandqvist.
Kasvun tunnelmissa
Nimetechin keväisen sorvauskeskuspaketin koneista kaksi on saatu jo tuotantokäyttöön ja kolmaskin pääsee pian ajoon. Hankintakustannuksiltaan kokonaisuus on Niklas Sandqvistin mukaan noin 1,7 miljoonaa euroa. Sorvauskeskusten lisäksi mukana on myös esimerkiksi ohjelmistopuolta, kuten Nakamuran CAM-ohjelmisto.
Tuotannon kehitys Maalahdessa jatkuu.
”Koneita pitää päivittää ja lisääkin kapasiteettia jatkossa varmasti tarvitaan. 14 miljoonan tason budjetointi liikevaihdon osalta on todennäköinen ensi vuodeksi”, Niklas Sandqvist toteaa.
Kari Harju
Oy Nimetech AB
Sopimusvalmistaja, vaativat koneistukset
Perustettu 1994
Toimipaikka Maalahti
Nakamura-Tome Super NTJ, WT-300, TW-30NEW-sorvauskeskukset
Okuma Europe esittäytyy Hannoverin EMO 2025:ssa 960 m²:n osastolla. Vaakakarainen MS-320H nähdään Euroopan ensiesittelyssä.
Okuma esittelee uutta tuotantoteknologiaa laajasti EMO-osastollaan Hannoverissa. Esillä on yli kymmenen konetta livenä 960 neliömetrin messuosastolla. Mukana on useita ensiesittelyjä.
MS-320H ensiesittelyssä
Yksi uutuuksista on Euroopan ensiesittelyssä oleva vaakakarainen työstökeskus MS-320H.
Kone on pienten kappaleiden erikoiskone eri sarjakokoluokkiin ja mahdollistaa useiden tehtävien automaation ja pitkät ajot ilman manuaalista valvontaa. Pystypöytäjärjestely ja jatkuvatoiminen lastunkuljetin vahvistavat tuottavuutta, muita etuja ovat pieni tilantarve sekä soveltuvuus niin pienille kuin suurillekin sarjoille.
LB3000 EX III
Monille Okuman asiakkaille tuttu LB4000 EX III -sorvi nähdään nyt EMO 2025 -messuilla täysin varusteltuna ensimmäistä kertaa. Messuilla kone esitetään jyrsintyökalujen (M), lisätyn Y-akselin ja valinnaisen vastakaraisen kanssa. Jälkimmäinen mahdollistaa kappaleen automaattisen siirron ja kokonaisvaltaisen koneistuksen yhdessä koneessa.
Päivitettyjä klassikoita
Okuma tuo EMO-messuille 13 konetta, joiden joukossa on myös useita päivitettyjä klassikoita. Esimerkiksi MULTUS U3000 -monitoimikone suorittaa tarkasti vaativatkin koneistukset pää- ja vastakaralla joustavan 5-akselikoneistuksen ansiosta, suuren työtilan sekä jopa 120 työkalun työkalumakasiinin avulla. Toinen revolveri lyhentää lisäksi läpimenoaikoja.
Messuilla koneella demonstroidaan myös erilaisia prosesseja, kuten kitkahitsaus, joka mahdollistaa komponenttien liittämisen ilman ulkoisia prosesseja.
Okuman 5-akseliset työstökeskukset tarjoavat nopeita ja tarkkoja valmistusprosesseja. Ne suorittavat pystysuuntaisen, vaakasuuntaisen ja kulmapintojen koneistuksen yhdellä asetuksella ilman manuaalista väliintuloa maksimoiden tuottavuuden, prosessivarmuuden ja kappaleiden laadun. EMOssa nähdään muun muassa MU-6300V-monitoimityöstökeskus, joka tarjoaa suuren työalueen ja seitsemän paikan paletinvaihtajan tuottavuuden lisäämiseksi. Lisäksi GENOS M560V-5AX -työstökeskus valmistaa tarkkoja osia eri materiaaleista 60 työkalulla. Koneessa on 15 000 r/min kara, 22 kW tehoa ja 199 Nm vääntöä.
MULTUS U3000.
Tehokasta automaatiota
Tehokas automaatio on myös yksi Okuman mukaan myös yksi sen myydyimmän koneen vahvuuksista. LB3000 EX III on vaakakarainen sorvi yksittäisosien ja pienten sekä keskisuurten sarjojen valmistukseen. Mukana on sisäänrakennettu ARMROID-automaatioratkaisu pitkällä tartunta-alueella,12-paikkainen työkalurevolveri tarjoaa laajan koneistusvalikoiman.
Okuman Green Smart Technologies -ratkaisut tukevat tuotannon hiilineutraaliutta. Lukuisten toimenpiteiden avulla energiankulutusta optimoidaan esimerkiksi siirtämällä tarpeettomat komponentit lepotilaan tai sammuttamalla ne kokonaan. Lisäksi yksinkertaiset räätälöinnit lyhentävät sykliaikoja, mikä säästää energiaa. Halli 14, osasto D28. http://www.mtcflextek.fi
Vuonna 1975 Okuma esitteli ensimmäisen monitoimisorvinsa, LM70-AT:n.Se kykeni sorvaamaan, poraamaan ja jyrsimään yhdessä yksikössä, ja tarjosi näin käyttäjälleen monipuolisen koneistusprosessin samassa paketissa. Okuma on jatkanut tämän periaatteen kehittämistä vuosien ajan markkinoiden vaatimusten mukaisesti.
Voisi todeta, että monitoimisorvaus on työstökoneiden maailmassa sitä, mitä älypuhelin on monien ihmisten jokapäiväisessä elämässä.
Yhdellä koneella voidaan suorittaa useita toimintoja, mukaan lukien sorvaus, jyrsintä, poraus, kierteitys ja muut pintakäsittelyt.
Asioiden yhdistämisessä yhteen kokonaisuuteen tuo monia etuja. Monitoimisorvit mm. vähentävät työvaiheiden määrää, minimoivat manuaalisten virheiden tai materiaalihäviön riskiä jatkuvien prosessiensa ansiosta, lyhentävät asennusaikoja ja vaativat myös tuntuvasti erillisiä koneita vähemmän tilaa pajan lattialta.
Samaan aikaan tilausten vastaanotto on joustavaa, kiireellisetkin työt hoituvat nopeasti, jolloin tarvitaan vain ohjelman vaihto tehokkaaseen ja käyttäjäystävälliseen CNC-ohjelmistoon. Sama koskee uusien toimialojen työpaikkoja tai uusien säännösten vaatimusten täyttämistä.
Okuma MULTUS-mallistoa, malli U4000
MULTUS-mallisto
Nykyään MULTUS-mallisto jatkaa Okuman pitkiä perinteitä monitoimisorvauksen sektorin tarjonnassa, mahdollistavat malliston koneet mahdollistavat yritysten nopean reagoinnin uusiin vaatimuksiin.
Tämä parantaa kilpailukykyä erityisesti pienissä ja keskisuurissa erissä.
Okuman mukaan sen MULTUS-mallistoon kuuluu erityyppisiä ratkaisuja eri koneistustarpeiden mukaan suunniteltuna ja toteutettuna.
MULTUS BII -sarja sisältää useita vakiomalleja yksinkertaisempiin sovelluksiin, MULTUS B -koneet on tarkoitettu monimutkaisille työkappaleille, joiden halkaisija on enintään yksi metri ja pituus jopa kuusi metriä.
MULTUS U -sarjassa on valittavana kolme mallia, joissa on valinnainen alempi revolveri, mikä lisää tuottavuutta. Multitasking Machines voidaan myös päivittää Okuma ARMROIDilla tai robottisoluilla automatisointia varten. Tämä lisää tuottavuutta ja tehokkuutta säilyttäen samalla tavanomaisen käyttäjäystävällisyyden ja tarkan koneistuksen.
B250II
Green-Smart Machines
Tänä päivän yksi työkoneiden suunnittelua ohjaava tekijä on energiatehokkuus.
Nykyaikaiset työstökoneet keskittyvät yhä enemmän alhaiseen ja kestävään energiankäyttöön. Okumalla ns. Thermo-Friendly Concept kompensoi lämpötilan vaihtelut ja saavuttaa korkean mittavakauden pitkien jatkuvan käytön aikana. Tämä minimoi koneen lämpenemisajan ja säästää energiaa ja kustannuksia.
ECO Suite Plus -ohjelmisto lisää energiaa säästäviä ominaisuuksia koneiden toimintaan. Se vähentää esimerkiksi pumpun tarpeetonta käymistä tai ohjaa hajautettujen laitteiden jatkuvaa toimintaa ja sammuttaa ne tarvittaessa. Myös CO2-päästöt kirjataan.
Okuma on vuonna 1898 Nagoyassa, Japanissa perustettu metallin työstökonevalmistaja. Tuotteita ovat CNC-metallityöstökoneet, käyttölaitteet, moottorit, mittalaitteet, karat ja CNC-ohjausjärjestelmät. Suomen edustaja on MTC Flextek.
DMG Mori on esitellyt uudistuneet CTX-yleissorvit. Machining Transformation-periaattein toteutettu uutuusmalli CTX 750|1250 tuo uusia piirteitä niin koneiden suorituskykyyn, tarkkuuteen kuin energiatehokkuuteenkin.
Vain 11,7 neliömetrin asennuspinta-alallaan kone tarjoaa riittävästi tilaa ø 700 x 1 290 mm:n työkappaleille.
Vasen ja oikea kara, valinnainen Y-akseli ±85 mm:n liikeradalla sekä 6 000 rpm:n nopeudella toimivat työkalut mahdollistavat vaativien, kuusipuolista koneistusta vaativien geometristen muotojen valmistamisen yhdellä kiinnityksellä tarkasti ja integroitujen prosessien tukemana.
CTX 750|1250:n jäykkä konekonsepti, jopa 55 mm leveät lineaarijohteet, integroitu lämpöstabilointi ja Magnescalen suoramittausjärjestelmät mahdollistavat valmistajan mukaan jopa 6 µm:n paikannustarkkuuden 12 tuuman liikealueella.
Kahdentoista työkalupaikan VDI-50-revolveri mahdollistaa jyrsintäoperaatiot täydelliseen kuusisivuiseen koneistukseen saakka.
Tehokkaat karat ja revolverit
Karat ovat keskeisessä roolissa tehokkaassa ja vaativassa koneistuksessa. V CTX 750|1250:n vasemmanpuoleinen ISM 127 -kara tarjoaa 2 500 rpm:n kierrosnopeuden ja 1 975 Nm:n vääntömomentin, kun taas oikealla puolella vakiona oleva ISM 80 -kara yltää 4 000 rpm:ään ja 360 Nm:n momenttiin.
Karan reiän halkaisija on 127 mm, ja se soveltuu jopa 125 mm:n tangolle.
Lisävarusteena oikealle puolelle on saatavilla ISM 102 -kara, joka soveltuu raskaisiin 6-puolisiin koneistuksiin ja tarjoaa jopa 770 Nm:n vääntömomentin.
Vakiovarusteena käytettävä VDI-50-työkalurevolveri, jossa on 12 asemaa, mahdollistaa tehokkaat jyrsintätoiminnot täydellistä kuusipuolista koneistusta varten. Työkalut saavuttavat 4 000 rpm:n kierrosnopeuden ja 48 Nm:n väännön. Vaihtoehtoisesti on saatavilla suuremmalla suorituskyvyllä varustettu 66 Nm:n nopea revolveri tai suoravetorevolveri, joka tuottaa jopa 86 Nm ja kierrosnopeuden 6 000 rpm asti.
Teknologiasyklien avulla CTX 750|1250:een voidaan integroida lisätyöstöprosesseja, kuten gearSKIVING tai gearHOBBING.
Ekologisesti kestävää yleissorvausta
Kestävä tuotanto edellyttää taloudellisesti ja ekologisesti kestäviä ratkaisuja. DMG MORI:n Green Transformationa-ajattelun mukaisesti koneessa hyödynnetään matalakitkaisia lineaarijohteita ja energiatehokasta voitelujärjestelmää.
Hydrauliyksikössä käytetään invertteritekniikkaa ja jäähdytysnestepumput ovat taajuusohjattuja. Kone on varustettu synkronimoottoriteknologialla, energiaa talteen ottavilla moottorijarruilla ja tehokkailla IE3-luokan kolmivaihemoottoreilla.
Ohjauskaapin jäähdytys ja lineaarimittasauvat toimii energiatehokkaasti ilman paineilmaa, ja vakiona oleva automaattinen sammutustoiminto (DMG MORI Automatic Shutdown) maksimoi säästöt. Ominaisuudet voivat vähentää koneen energiankulutusta valmistajan mukaan jopa 10 prosenttia.
Kone on saatavilla lisävarusteena joko CELOS X -käyttöliittymällä varustettuna SINUMERIK ONE -ohjauksella tai vaihtoehtoisesti MAPPS-ohjauksella Fanuc-alustalla. Molemmat järjestelmät tukevat intuitiivista ohjelmointia ja nopeaa käyttöönottoa.
Technology Cycles -toiminnot, kuten gearSKIVING ja gearHOBBING, yksinkertaistavat vaativien koneistusprosessien ohjelmointia ja laajentavat koneen teknologista potentiaalia. Automaatioratkaisuja on tarjolla laaja valikoima, tankosyöttölaitteista ja Robo2Go Maxista aina joustaviin MATRIS-järjestelmiin, joiden avulla voidaan rakentaa monipuolisia tuotantosoluja vaativaan valmistukseen. fi/dmgmori.com
Wihuri Oy Teknisen Kaupan, Yamazaki Mazakin ja Wihurin muiden liiketoimintojen uusi konenäyttelytila avattiin käyttöön Mazak Lempäälä Grand Opening -tapahtumassa 10.-11.6.
Mazakin 5-akselinen koneistuskeskus CV5-500 oli yksi neljästä Mazak-näyttelykoneesta.
Wihurin Mazak-näyttelytila on aiemmin sijainnut Vantaalla, uusi näyttelytila tarjoaa aiempaa tehokkaammat ja monipuolisemmat toiminnot konemyynnille, käyttökoulutukselle ja huollolle. Sijainti maan konepajateollisuutta ajatellen on aiempaa keskeisempi.
”Sijainti Pirkanmaalla on Suomen konepajateollisuutta ajatellen melko täydellinen asiakasnäkökulmasta katsottuna”, toteaa myyntijohtaja Jani Pulkkinen.
Lempäälä Grand Opening -tapahtumassa. Yhteiskuvaan uusissa tiloissa asettuivat Juha-Matti Rantapää ja Susanna Muuri Sähkö-Rantekilta sekä Pauli Eskola Eskomaticilta. Keskellä Jani Pulkkinen Wihurilta.
Lempäälän Realparkissa Ideaparkin naapurissa sijaitsevassa tilassa on pysyvä Mazak-työstökoneiden myyntinäyttely ja tavoitteena on pitää yllä pysyvää kolmen-neljän Mazak-koneen myyntinäyttelyä ja myös lisätä asiakasnäyttöjen ja -demojen määrää aiempaan nähden.
Kesäkuun avajaisissa oli esillä neljä Mazak-työstökonetta, monitoimisorvi INTEGREX i-250H ST uusimmalla MAZATROL SmoothAi -ohjauksella, 5-akselinen koneistuskeskus CV5-500 automaatiovalmiudella, sorvauskeskus QUICK TURN 250MSY integroidulla TA-robottijärjestelmällä sekä sorvauskeskus QTE-200MSY SG TOP Automazioni -tankomakasiinilla.
Useita Wihurin yhteistyökumppaneita oli mukana tapahtumassa.
Wihurin Teknisen Kaupan muusta tuotevalikoimasta esillä olivat myös sisälogistiikkaratkaisut (Linde, Still, Modula), työkalut, Sunnen-hoonauskoneet ja korjaamolaitteet. Wihurin yhteistyökumppaneista mukana olivat JTA Connection, Cenic Finland, Renishaw, Teknoma, Ravema, Pirkanmaan Työkalukeskus, Sandvik Coromant sekä OP Yrityspankki. Wihuri ja Mazak esiintyivät pääyhteistyökumppaneina ja konetoimittajina myös ST-Koneistus Oy:n Open House -tapahtumassa samalla viikolla Ylöjärvellä.
Kuva ylhäällä: Lempäälän toimitilassa on Mazakin käytössä noin 500 neliömetriä näyttelytilaa toimistoineen.
Italialainen sorvauskeskusvalmistaja Biglia on esitellyt uusia malleja BMX-sarjaan. Neljännen sukupolven mallit BMX51 ja 70 nostavat suorituskyvyn, joustavuuden ja tarkkuuden uudelle tasolle. Uutuudet täydentävät sarjan kolme vuotta sitten esitellyn BMX45-mallin isoveljinä.
Biglia tunnettu tukevista, nopeista ja luotettavista sorvauskeskuksistaan, joita on myös Suomessa runsaasti käytössä. Quattro-sarjan B446/B465-mallit ovat vuosien ajan kuuluneet tarkkuuden ja tehokkuuden kärkeen CNC-sorvauksessa.
Biglia BMX51 ja BMX70 ovat uusimmat edustajat valmistajan monitoimisorvien sarjassa, jotka on suunniteltu erityisesti korkean tarkkuuden ja joustavuuden vaatimuksiin monimutkaisessa kappalevalmistuksessa. Uudet mallit tarjoavat valmistajan mukaan lukuisia teknologisia innovaatioita, jotka tuovat etuja erityisesti monivaiheisiin ja samanaikaisiin koneistusprosesseihin. Näiden mallien jokainen yksityiskohta on suunniteltu saavuttamaan maksimaalinen suorituskyky sekä tekniikan että kestävyyden suhteen, kun otetaan huomioon esimerkiksi koneen paino 11 000 kg, joka on 2 800 kg enemmän painoa kuin edeltävässä mallissa. Kahdella maksimi tankokoolla, 51 mm ja 70 mm, BMX sopii täydellisesti vaativimpien sorvaajien tarpeisiin.
Biglian uusien BMX 51 ja 70 -mallit on suunniteltu saavuttamaan maksimaalinen suorituskyky sekä tekniikan että kestävyyden suhteen. Koneen paino 11 000 kg on 2 800 kg enemmän kuin edeltävässä mallissa. Maksimitankokoot ovat 51 mm ja 70 mm.
Kaksirevolverinen, superimposition-toiminto
BMX51 ja BMX70 on varustettu vastakaralla, jossa on itsenäisesti CNC-ohjatut Z3- ja X3-akselit. Vastakaran uusi muotoilu, jossa se liikkuu alaspäin ja toimii nyt kuularuuvin avulla täysimittaisena CNC-akselina hydraulisen sijaan.
Vastakara voidaan laskea (115 mm), mikä mahdollistaa molempien tasopintojen työstämisen ilman revolverien törmäysvaaraa ja pitää koneen koon pienenä. Tämä ei ainoastaan paranna tarkkuutta, vaan mahdollistaa myös esimerkiksi epäkeskokomponenttien koneistuksen. Pääkara ja vastakara voivat toimia täysin erillään toisistaan, mikä eliminoi työalueiden väliset häiriöt ja optimoi koneistusajan.
Superimposition-toiminto mahdollistaa kolmen työkalun samanaikaisen käytön: kaksi revolvereissa ja yksi vastakaralla, mikä kasvattaa tuottavuutta huomattavasti perinteisiin järjestelmiin verrattuna.
Suoravetokarat – vääntöä ja tarkkuutta
BMX-sarjan pää- ja vastakarat ovat nestejäähdytyksellä varustettuja synkronisia suoravetokaroja, jotka tarjoavat huippuluokan väännön, kierrosnopeuden ja tehon suhteen esimerkkinä pääkaran tehon kasvu 30/40Kw:iin ja vastakaran 17/25Kw:iin. Ne on varustettu korkealaatuisilla laakereilla – sekä kuula- että lieriörullalaakereilla – jotka takaavat maksimaalisen jäykkyyden ja tärinänvaimennuksen. Tämä rakenne mahdollistaa suuren aineenpoiston jo alhaisilla kierroksilla ilman kompromisseja pinnanlaadussa tai mittatarkkuudessa: erinomainen pyöreys ja viimeistely, myös vaikeissa materiaaleissa. Tämä ei ainoastaan takaa suorempaa voimansiirtoa ja parempaa dynamiikkaa, vaan myös vähentää huoltotarvetta ja parantaa vääntömomentin siirtoa.
Uusi BMX-mallin runko on suunniteltu 45°:n kallistukseen (edellisen sarjan 30°). Innovatiivinen muotoilu, 45 mm leveät lineaarijohteet ja niiden noin 15 senttimetrin lisäys tarjoavat lujuutta ja rasituksenkestävyyttä vähentäen merkittävästi tärinää.
Integroiduilla moottoreilla varustetut revolverit
Toinen merkittävä edistysaskel on työkalupaikkojen lisäys ja nyt molemmissa revolvereissa on 15 moottoroitua työkalupaikkaa ja niihin mahtuu yhteensä jopa 60 työkalua.
Yksi BMX-sarjan keskeisistä teknisistä innovaatioista on integroidulla moottorilla varustettu työkalurevolveri, jossa voimansiirto tapahtuu suoraan ilman mekaanisia välityksiä (esimerkiksi ketjuja). Moottori on suoraan akseloitu työkalunpitimeen, mikä tuo seuraavat hyödyt:
Merkittävästi vähentyneet tärinät
Täysi tehonsiirto ilman häviöitä tai mekaanisia välyksiä
Vähemmän lämmön muodostumista
Hiljainen ja stabiili toiminta myös raskaissa koneistuksissa
Nämä mahdollistavat erityisesti vaativien muotojen, kuten vinojen tasojen ja epäkeskisten geometrioiden tarkasti hallitun koneistuksen. Kaikki työkaluasemat ovat voimakkaita ja ne hyötyvät uudesta suorakäytöstä, mikä toimii 6 000 rpm:llä ja lisävarusteena jopa 10 000 rpm:llä – 35 Nm vääntömomentilla.
Runko ja rakenne – vakautta ja pitkäikäisyyttä
Biglian koneet perustuvat erittäin jäykkään, valurautarakenteiseen runkoon, jonka suunnittelussa on optimoitu sekä dynaaminen että terminen vakaus. Tämän ansiosta koneet säilyttävät tarkkuutensa myös pitkillä tuotantosykleillä ja suurilla kuormilla. Uusi BMX-mallin runko on suunniteltu 45°:n kallistukseen verrattuna edellisen sarjan 30°:een.
Innovatiivinen muotoilu, 45 mm leveät lineaarijohteet ja niiden noin 15 senttimetrin lisäys tarjoavat lujuutta ja rasituksenkestävyyttä vähentäen merkittävästi tärinää. Vankka valurakenne ja prismaattiset johteet X- ja Y-akseleilla varmistavat paremmat vaimennusominaisuudet, paremman vakauden ja jäykkyyden, vähemmän tärinää ja siten pidemmän työkalun käyttöiän.
Molemmissa revolvereissa on 15 moottoroitua työkalupaikkaa ja niihin mahtuu yhteensä jopa 60 työkalua. Integroidulla moottorilla varustetussa työkalurevolverissa voimansiirto tapahtuu suoraan ilman mekaanisia välityksiä.
Myös tehokkaaseen istukkatyöhön
Uusi BMX51/70 on suunniteltu tarjoamaan äärimmäinen suorituskyky, jossa yhdistyvät voima, ominaisuudet ja monipuolisuus. Mahdollisuuden asentaa 250 mm:n itsekeskittyvä istukka pääkaraan ja hallita jopa 270 mm:n sorvaushalkaisijaa, sorvi varmistaa korkean suorituskyvyn myös suurikokoisissa kappaleissa. Vastakaraan voidaan asentaa 210 mm:n itsekeskittyvä istukka, mikä laajentaa entisestään työstömahdollisuuksia uudelleentyöstöviimeistelytilassa, samalla taatulla tarkkuudella ja vakaudella koko tuotantosyklin ajan. Sorvaus, jyrsintä, poraus ja kierteitys hoidetaan tehokkaasti ja joustavasti moottoroitujen revolvereiden, CNC-ohjattujen akselien ja tehokkaiden karojen ansiosta. Ihanteellinen suurten ja monimutkaisten kappaleiden valmistukseen, kone takaa vakauden, tehon ja moitteettoman viimeistelyn myös vaikeissa materiaaleissa.
Älykäs ohjaus ja automaatio
Uudet BMX-mallit on saatavilla Fanuc 31i_B PLUS iHMI CNC-ohjauksella. Niissä on vakiona automaattinen kappalepoimuri ja -hihna. Kappalepoimuri on CNC-ohjelmoitava ja mahdollistaa jopa 300 mm pitkien osien purkamisen suoraan kuljetinhihnalle, automaattisesti ja samanaikaisesti. Lisäksi tarjolla on tankomakasiinit ja mahdolliset robotti-integraatiot sekä laadunvalvontajärjestelmät. vossi.fi/biglia