Avainsana-arkisto: Laserleikkauskoneet

Levykoneuutuudet tarkastelussa – Blechexpo 2019, Stuttgart

Blechexpo 2019 -tapahtuma järjestettiin yhdessä Schweisstec- tapahtuman kanssa marraskuun alussa Saksan Stuttgartissa. Levykoneiden ja laitteiden sekä putken- ja profiilinkäsittelyn Blechexpo ja hitsausalan Schweisstec kasvoi kooltaan ja tarjosi kävijälleen napakan uutuuksien ajankohtaiskatsauksen.

Stuttgartin levykonetapahtuma järjestettiin nyt 14. kerran.

Alkuaan tapahtuma tunnettiin eteläsaksalaisuutta painottavana Südblechinä, mutta nyt jo vuosia nimenä on ollut Blechexpo. Samalla tarjonta on kehittynyt kansainväliseen suuntaan. Paikalla ovat keskeiset alan globaalit toimijat ja kävijöitä laajasti ympäri Eurooppaa, ja kauempaakin.

Sujuvissa puitteissa

Blechexpo kirjasi ennätyksiä monellakin rintamalla. Tapahtumassa oli mukana lähes 1500 näytteilleasettajaa (lähes 200 kahden vuoden takaista enemmän) ja myös kävijämäärä kasvoi Saksan taloustilanteesta huolimatta. Kun neljä vuotta sitten tapahtumassa vieraili 38 000 kävijää, kaksi vuotta alle 40 000, niin nyt mentiin yli 41 000:een. Tarkka lukema oli 41 152.

Lisäksi hallejakin oli käytössä yksi aiempaa enemmän, kun ensimmäisen kerran käytössä oli eteläisen sisäänkäynnin yhteyteen noussut täysin uusi näyttelyhalli 10.

Blechexpon tuttu etu ovat sen puitteet. Stuttgartin uudella messualueella näyttelyhallit sijaitsevat U:n muotoon järjestetyn pääkäytävän varrella päädyittäin, mikä tekee liikkumisesta hallien välillä nopeaa. Lisäksi näyttelyalue sijaitsee erittäin lyhyen kävelymatkan päässä Stuttgartin lentoasemalta, joten junia tai takseja ei tarvita lentokentältä suoraan messuille siirtymiseen.

Lisäksi lentokentän lähistön hotellitarjonta lisääntyy koko ajan, yksi kookas hotelli on jälleen rakenteilla alueelle, joten samalla alueella luonnistuu hyvin yöpyminenkin. Suomen suunnasta lisäksi iso nykyetu ovat suorat lennot Stuttgartiin, kun ne nyt jälleen kuuluvat Finnairin tarjontaan.

Nämä asiat kaikkineen tekevät Stuttgartin messutarjonnasta Blechexpo mukaan lukien yhä houkuttelevamman.

Automaatiota ja laserien runsautta

Kokonaisuutena Blechexpo tarjosi jälleen myös sisällöltään napakan ja helposti lähestyttävän areenan uutuuksille.

Automaatio ja mm. Teollisuus 4.0 -ratkaisut olivat odotetusti monen osaston tarjontaa. Konetarjonnassa varsinkin kuitulaserien määrä oli näilläkin messuilla lähes huikaiseva, järjestäjien laskujen mukaan 56 näytteilleasettajaa esitteli tälle alueelle liittyviä tuotteita. Vain yhtenä esimerkkinä myös viimeistelyn ja jälkikäsittelyn laitekantaa oli mukana tarjonnassa runsaasti.

Koneiden lisäksi katsauksen antia olivat tietenkin työkalut, ohjelmistot ja materiaalit.

Oman kokonaisuutensa Stuttgartin messutapahtumassa muodosti jälleen mukana ollut Schweisstec, mikä keskittyi hitsauksen alueen ratkaisuihin. Schweisstec on pidetty Stuttgartissa Südblech/Blechexpo -tapahtuman yhteydessä useita kertoja, kaikkiaan nyt koettiin seitsemäs Schweisstec.

Blechexpo/Schweisstec pidettiin Stuttgartin messualueella nelipäiväisenä tapahtumana 5.-8.11.

Tapahtuman järjestäjä on P. E. Schall GmbH & Co. KG partnerinaan mm. Saksan konevalmistajien yhteenliittymä VDW. Seuraavan kerran Blechexpo/Schweisstec -kokonaisuus järjestetään kahden vuoden kuluttua, päivämäärät tuolloin ovat 2.-5.11. 2021.

Kari Harju

Sahoja messuesittelyssä omana kokonaisuutenaan. Behringerin HBE Dynamic-automattivannesahasarjaan kuuluu malleja eri kokoluokkiin, tarjonnan keskikastiin kuuluvassa HBE 411A Dynamic-mallissa sahausalue 90 astetta pyöreällä materiaalilla 410 mm ja tasolla 510x410mm.
Mitsubishi Laser esitteli Stuttgartin messuilla uuden GX-konesarjan. Esillä uudesta sarjasta oli messuilla 8 kW:n leikkaustehoin. Kone esiteltiin messuilla yhdistettynä kookkaaseen kappaleiden varastoinnin, jaon, poiminnan ja lajittelun sekä levyjäännöksen käsittelyn hoitavaan ASTES4-lajitteluautomaattiin.
Q-Fin Super Egde Rouder eli SER600 oli messuilla yksi Award zur Blechexpo 2019-tunnustuksen saajista. Kahden millimetrin R2-reunapyöristyksen yhdellä kerralla tavallisiin levyosiin tekevä kone on uusin tulokas hollantilaisen viimeistelykoneiden valmistajan konemallistoon.
Safan-Darleyn särmäyspuristintarjontaa esittelyssä, kuvassa H-Brake-sarjan mallit Hybrid 110T Premium ja Hybrid 230 Ultra. Valmistajan mallistoon kuuluu sähköservokäyttöisiä ja hydraulisia koneita, hydrauliset H-Brake koneet 175-1250 tonnin puristusvoimin ja 3100-6220 mm:n työleveyksin.
Arkun uutta viimeistelykonetarjontaa messuilla: saksalaisvalmistaja Arku esitteli Stuttgartissa yleisölle mm. uutta kaksityöalueista Edgebreaker 3000-jäysteenpoistokonemallia laserleikattujen kappaleiden kaksipuoliseen viimeistelyyn. Max. kappalevahvuus käsittelyyn 80 mm.
Kookas, tuore 3D-putkikuitulaser Lasertube LT7 oli messuilla mukana BLM:n osastolla. Kone on tarkoitettu 12-152:n millimetrin halkaisijoille ja painoltaan max. 23 kg/m putkien automaattiseen käsittelyyn. Mm. avoimet profiilit, L- ja U- sekä lattatangot ovat koneelle vakiomateriaaleja, jota voidaan käsitellä täysin automaattisesti.
LVD esitteli messuilla uusia sovellutuksiaan mm. automatisoituun taivutukseen. Dyna-Cell on valmistajan uusi taivutussolu, minkä osat ovat Dyna-Press servosärmäri sekä Kuka-robotti. Robotissa oli mukana tarttujalla, minkä avulla kappaletta voidaan taivuttaa kolmelta sivulta ilman uudelleenkiinnitystä.
Bystronic esitteli messuilla ratkaisujaan kuitulaserleikkauksen, särmäyksen sekä kappaleenkäsittelyn alueille. Mukana oli myös valmistajan 2D-uutuuslaser putkenkäsittelyyn, ByTube 130 – 10-130 mm:n putkille. Kone on saatavilla 2-ja 3KW:n lasertehoin. ByVision Tube mahdollistaa luotettavan tuotannon aloituksen tottumattomallekin laserleikkaajalle.
Italialaisen levykonevalmistajan Salvagninin uutuuksiin kuuluva L5-kuitulaser oli varsin itseoikeutetusti messuesittelyssä Stuttgartissa. Kyseessä on uusi suorituskykyinen ohuiden materiaalien leikkausratkaisu 6 kW:n resonaattorilla ja 5G:n kiihtyvyydellä. Leikkuupää on typetön Dry Cooling.
Mazakin lasertarjontaa messuesittelyssä: Optiplex DDL-sarjaan kuuluu kuitulasereita 1525×3015 ja 2000×4000 mm kokoluokkiin ja joko 4 tai 6 kW:n lasertehoin. Koneessa hyödynnetään Mazakin DDL- eli Direct Diode Laser -teknologiaa, sen etuja ovat mm. nopeus, hyvä leikkauspinnan laatu ja pieni energian kulutus.
Vesileikkauskoneita esittelyssä Blechexpossa oli laaja kattaus. Itävaltalainen StM kuuluu alueen valmistajiin, vesileikkauskoneita yritys on valmistanut vuodesta 1974. Nykyvalikoimi9n kuuluvat mm. PremiumCut, MasterCut ja EcoCut-sarjat. Ensiksi mainittu oli leikkuutöissä ja livetarkastelussa messuilla 3D-päällä varustettuna.
Timesavers esitteli Blechexpossa mallistoaan pienimmistä ns. 10 Series -koneista kookkaisiin 42 Series -malleihin saakka. Esillä olleiden 42 Series -mallien yhteydessä yritys esitteli myös uutta hammerhead-menetelmäänsä raskaan leikkuuslagin poistoon, sekä automaattista R2-reunanpyöristystä.
Trumpfin osasto kuului näilläkin messuilla tapahtuman pinta-alakärkeen. Yritys esitteli messuilla ratkaisujaan digitaalisen integraatioon, koneista esillä olivat esimerkit mm. TruLaser fiber 3000-ja Trubend 7000-sarjoista. Kuvan TruMark Station 7000 -merkkausasema esiteltiin yleisölle messuilla nyt ensimmäistä kertaa.
Saksalainen levykonevalmistaja RAS viettää tänä vuonna 70-vuotisjuhlavuottaan. Yritys aloitti mekaanisena työpajana, levytyökoneita yritys on tehnyt vuodesta 1946. Stuttgartin messuilla osastolla oli esillä mm. kahteen suuntaan taivuttava XTLbend kasettien, paneelien ja laatikoiden valmistukseen
Schröderin osaston keskeinen uutuus oli Evo-Center-taivutuskeskus, ns. Evolution-sarjan tuore täydennys. Kahteen suuntaan taivuttavan, automaattisella työkalunvaihtajalla ja kappaleenkäsittelyllä varustetun uutuuden työpituus 4040 mm, levyvahvuus käsittelyyn max. 3 mm, ohjaus POS3000 22 tuuman kosketusnäytöltä.
Blechexpon kanssa samaan aikaan järjestettiin hitsausalan Schweisstec-tapahtuma. Mm. Panasonic esitteli alan laitteistoja, kuvassa uutuustuote TS-950, nopea ja hyvin kompaktiin lattiatilaan mahtuva robottihitsausasema. Kappaleen maksimipaino käsittelyyn on 8 kg. TS-800 on sarjan käsittelyulottuvuudeltaan pienempi versio.
Prima Power oli mukana messuilla mittavalla osastolla. Useita ajankohtaisia tuotantoratkaisuja oli esittelyssä, keskeinen uutuus esillä oli kuvan eP Genius 1030-solu, joka koostuu sähköservosärmäri eP-1030:sta sekä siihen liitetystä automaattisesta työkaluvarastosta. Sujuvaa automaatiota, totesi järjestelmämyynnin johtaja Antti Kuusisaari.
Pivatic oli Blechexpossa mukana omalla osastollaan nyt ensimmäistä kertaa. Pivatic tunnetaan varsinkin pitkälle räätälöidyistä kelamateriaaleita tapahtuvan valmistuksen tuotantojärjestelmistään, ja viime aikoina yritys on esitellyt myös vakiotuotteita taivutukseen ja lävistykseen. Osastolla messuilla oli myyntijohtaja Mikael Gröning.
Amadan uutta konemallistoa messuesittelyssä: kuitulaserleikkauskone Ventis-3015AJ on varustettu 4kW:n lasergeneraattorilla ja mukana on myös uusi LBC (Locus Beam Control) -teknologia. Tämä Amadan oma teknologia on kehitetty parantamaan leikkausjäljenlaatu varsinkin ruostumattoman teräksen ja alumiinin käsittelyssä.
Kimla on puolalainen valmistaja, joka tekee CNC-koneita niin vesi- kuin laserleikkaukseenkin sektoreille. Yrityksen kuitulaserit on varustettu mm. IPG-resonaattoreilla ja lineaariservoilla ja yritys markkinoi alueen tuotteitaan nopeudella. Messuilla leikkaus- ja liikenopeusdemoja oli mahdollista seurata näytöltä kellotaulun kanssa.
Kuitutasolaserien valmistaja Eagle oli mukana tuttuun tapaan Blechexpossa ja osastolla kohosi keskeisenä kiintopisteenä malliston lippulaiva, 15 kW:n iNspire 6G levyvarastoon yhdistettynä. Messuilla Eagle esitteli koneisiinsa myös uuden käyttöliittymän sekä raportointityökalun.
Bodor valmistaa kuitulasereita piensarjojen tuotantokoneista automatisoituihin suursarjatuotannon koneisiin saakka. Niin taso- kuin putkilaseritkin kuuluvat kiinalaisvalmistajan mallistoon, ensiksi mainituissa sarjoja ovat mm. P- ja S-sarjat sekä kompaktikokoluokassa i, putkilasereissa T. Kuvassa putkilaser T230 messuilla.
Blechexpossa oli esillä tuotantokoneiden lisäksi laajasti tarjontaa esimerkiksi materiaali- ja työkalupuolelle. Esimerkiksi sähkökäyttöisiä ammattityökaluja esiteltiin laajasti. Kuvassa lähinnä Feinin osastoa, valmistaja tekee ammattikäyttöön sähkötyökaluja sekä sovellusratkaisuja niin metallitöihin rakennuksille kuin autopuolellekin.
Voortman kehittää koneita teräsrakenteiden käsittelijöille ja levyjenkäsittelyyn. Valmistajan uutuuksia on mm. V310 CNC -plasma/poraus-yhdistelmäkone, mikä mahdollistaa mm. leikkauksen, porauksen, kierteityksen ja merkinnät samassa yksikössä. V304 ja V302-koneiden sisarmallissa mukana myös mm. valmistajan Instant Cut-teknologia.

Kari Harju

Neljä ratkaisua laserleikkauksen tuottavuuden lisäämiseen

Yamazaki Mazak valmistaa kuitu- ja CO2-tasolaserleikkauskoneita sekä automaattiseen 3D-putkenleikkaukseen tarkoitettuja putkilasereita. Molempia konetyyppejä saa uudella Mazakin kehittämällä DDL-tekniikalla (Direct Diode Laser), joka yhdistää kuitulaserin nopeuden ja perinteisen laserin pinnanlaadun. Leikkaustöiden tuottavuuden lisäämiseen tehokkaita nykyvaihtoehtoja tarjoavat niin automaatio kuin muut uudet tekniset ratkaisut.

Lasertehon vaikutus leikkausnopeuteen.

Mazakin insinöörien omien tutkimuksien mukaan laserleikkauksen tämän hetken tärkeimmät kehityssuunnat ovat:

Automaatioratkaisut

Vielä muutama vuosi sitten laserleikkauksen pullonkaula oli leikkausnopeus. Pienitehoiset laserit eivät pystyneet leikkaamaan hieman paksumpaa levyä nopeasti ja suuri osa operaattorin ajasta meni nestauksen valmistumisen odotteluun. Suuritehoisten kuitulaserien tultua markkinoille kävi nopeasti ilmi, että uusin tuotannon pullonkaula on valmiiden kappaleiden purkamien ja uusien levyaihioiden saaminen koneeseen.

Uutta laserkoneinvestointia suunniteltaessa kannattaa alusta lähtien miettiä, minkälainen automaatio koneeseen tarvitaan. Välttämättä näköpiirissä ei aluksi ole tarpeeksi perusteita automaatiolle, mutta automaatioon kannattaa kuitenkin varautua esimerkiksi valitsemalla laajennettavissa oleva järjestelmä ja huomioimalla automaation tarvitsema hallitila. Tyypillisimpiä Mazakin toimittamia automaatioratkaisuja ovat:

  • Levynaihion automaattinen lataus ja valmiin levyn purku (yksi materiaali)
  • Palettijärjestelmä, automaattinen lataus ja valmiin levyn purku (eri materiaaleja, useita paletteja)
  • Modulaarinen paletti- ja konejärjestelmä (useita paletteja ja koneita)
  • Robottilataus ja –purku (valmiiden kappaleiden lataus robotilla)

Huolellisesti suunniteltu automaatioratkaisu vähentää selvästi työntekijöiden fyysistä kuormaa, mikä tutkitusti vähentää sairauspoissaoloja ja ennenaikaista työstä poisjääntiä ja eläköitymistä. Monipuolinen automaatio sen sijaan lisää nuorempien työntekijöiden kiinnostusta metallialan työtehtäviä kohtaan, kun työ ei ole niin kuormittavaa.

Väestörakenteen muutoksen vuoksi teollisuusyrityksillä on edelleenkin suuria haasteita palkata ikääntyvien operaattorien tilalle ammattitaitoista henkilöstöä, joten automaatiolla voi hyvin olla myös sen suhteen helpottavia vaikutuksia.

Selkeä automaatioratkaisun tuoma etu on myös miehittämättömän tuotanto, jonka osuus kokonaistuotannosta määräytyy monen tekijän perusteella. Eri automaatioasteiden tehokuutta voidaan arvioida alla olevan taulukon mukaan seuraavasti:

Automaatioasteen vaikutus tuottavuuteen

AutomaatioasteLaser päällä/vuoro (h)Miehittämätön vuoro (h)
Paletinvaihtaja 2PC (vakio)4,20 
Lataus- ja purkuautomaatio66 
Laser + FMS7,3  7,3  

Suutinteknologia

Markkinoilla on useita erilaisia lasersuutintekniikoita. Yamazaki Mazak käyttää tuotteissaan kolmea erilaisia suutinmallia. Perinteinen yksireikäinen suutin on luotettava valinta eripaksuisten materiaalien leikkaamiseen, mutta sen kaasunkulutus on suurempaa kuin kehittyneemmillä vaihtoehdoilla.

 Kaksireikäinen suutin on edellistä nopeampi vaihtoehto varsinkin suhteellisen ohuilla materiaaleilla ja sen kaasunkulutus on vähäisempää.

LC-suutin (Low Consumption) käyttää nimensä mukaisesti vielä vähemmän kaasua yli 5 millimetrin paksuisia materiaaleja leikattaessa ja on tämän lisäksi nopeampi. LC-suutin vaatii leikattavien kappaleiden väliin hieman leveämmän kannaksen. Valitsemalla oikean suutinmallin leikattavan materiaalin mukaan pystytään osaltaan varmistamaan tuotannon tehokkuutta. 

Suutinmalli valitaan käyttötarpeen mukaan.

Paineilma leikkauskaasuna

Perinteisen konepajan paineilmajärjestelmän verkkopaine on noin 10 bar. Tämä ilmanpaine riittää, mikäli halutaan leikata paineilmalla muutaman millin vahvuisia levyjä.

Nykyisin on kuitenkin mahdollista hankkia järjestelmä, jonka paine on esimerkiksi 30 bar. Paineilma on erityisen sopiva alumiinin leikkaamiseen, kun taas teräksen ja ruostumattomien leikkaamisessa pitää ottaa huomioon vaadittava leikkauslaatu. Paineilmahan on edullista, ja mikäli sitä voidaan käyttää leikkaamiseen, saavutetaan merkittäviä kustannussäästöjä. Mazakin tekemässä esimerkkitestissä typpikaasun kustannus oli 10 € / 100 kpl ja vastaavasti paineilman kustannus 2 € / 100 kpl.  Testi tehtiin 8 kilowatin Mazak Optiplex Fiber III –koneella 5 millimetrin paksuisella tavallisella teräksellä.


Resonaattoriteho

Suurempi laserin teho lisää yleisesti ottaen leikkausnopeutta ja mahdollistaa entistä paksumpien materiaalien leikkaamisen. Tänä vuonna toimitettavista Mazakin lasereista noin 80 prosenttia on teholtaan 6 kilowattia tai suurempia.

Järjestelmän tehoa valittaessa kannattaa ottaa huomioon automaatioratkaisut ja leikattavat materiaalit. Jos leikataan pääosin ohuita materiaaleja, ei kannata valita liian suurta lasertehoa, sillä purku- ja latauspää ei pysty palvelemaan konetta tarpeeksi nopeasti, ja leikkaus on siten ”liian” tehokasta.  Sopivalla levynvahvuudella ja sijoittelulla sekä tehokkaalla koneella saavutetaan siten merkittäviä ajansäästöjä.

Leikattaessa 6 millimetrin paksuista levyä typellä on 10 kilowatin kone jopa 333 % nopeampi kuin sama kone 4 kilowatin leikkausteholla. Vastaavasti esimerkkisijoittelun kokonaisleikkausaika laskee 57 minuutista 26 minuuttiin. Lasertehon ohella tuotantonopeuteen vaikuttavat huomattavasti myös muut tekijät, esimerkiksi lävistysnopeus ja leikkauksen dynamiikan hallinta. Leikkaustuloksia on eritelty tarkemmin taulukossa 2.

Mazak-laserkoneen valurautarunko.

Yamazaki Mazak täyttää 100 vuotta

Vahvan pohjan jatkuvalle kehitystyölle luo maailman johtaviin työstökonevalmistajiin kuuluvan japanilaisen perheyrityksen Yamazaki Mazak Corporationin pitkä historia. Valmistaja on tehnyt työstökoneita jo 100 vuotta ja lasereitakin jo 1980-luvulta lähtien. Vahva osaaminen työstökoneiden valmistuksessa on perusteena sille, että Mazak käyttää laserkoneen runkona tukevaa koneistuskeskuksen valurautarunkoa. Yamazaki Mazak on tänään yksi eturivin laserleikkausteknologian kehittäjiä maailmassa ja aikoo olla sitä myös jatkossa.

Uusi V-factory Amada-koneiden tuotannon seurantaan

Amada on julkaissut uuden V-factory-järjestelmän, jonka kautta voidaan seurata reaaliajassa AMNC-ohjattuja Amada-koneita minkä tahansa internet-yhteydellä varustetun laitteen välityksellä. Valvotut parametrit kattavat koneen nykyisen tilan ja työmäärän, materiaalin käytön, energiankulutuksen ja toiminta-analyysin ja tarjoavat yleiskuvan tuotantoympäristöstä yhdellä silmäyksellä.

Konestatusten reaaliaikainen seuranta on nykyään edellytys useilla teollisuuden aloilla. Amadan V-factory on suunniteltu vastaamaan tähän tarpeeseen kattavalla, mutta käyttäjäystävällisellä tavalla. Järjestelmä koostuu liitäntärasiasta ja ohjelmistosta, jolla käyttäjät pääsevät My V-factory -verkkosivustolle, joka on yhteensopiva kaikkien tietokoneiden, tablettien ja älypuhelimien (Android ja iOS) kanssa.

Helppo pääsy verkkopohjaiselle alustalle takaa sen, että Amadan asiakkaat voivat tarkastaa koneen tilan reaaliajassa: onko kone käytössä, määritetäänkö sen asetuksia parhaillaan, onko kone valmiustilassa, odottaako se vastausta hälytykseen vai onko se vapaana? Tällainen toiminnallisuus sopii erinomaisesti yrityksen omistajille ja tuotantopäälliköille, jotka eivät ole läsnä työpaikalla, sekä yrityksille, joissa on miehittämättömiä työvuoroja.  Myös käyttäjät hyötyvät siitä, että heillä on nopea ja helppo pääsy tietoihin.

Runsaasti erilaisia tietoja

Saatavilla on runsaasti erilaisia tietoja, mukaan lukien kaikkien ohjelmien täydellinen käyttöhistoria sekä osien ja koneen toimintojen yksityiskohtaiset tiedot. V-factory-järjestelmästä voi esimerkiksi käydä ilmi, että edellisessä kuussa käytettiin 60 tuntia materiaalien saannin odottamiseen, mikä on selvä osoitus ongelmasta, joka on ratkaistava.

Järjestelmä mahdollistaa vertailun ”käytössä”-ajan, hälytysajan, asetusajan ja valmiustila-ajan välillä, mikä tarjoaa erinomaisen työkalun tuotantoanalyysiraporttien laatimiseen. Laserleikkauskulut voidaan määrittää myös materiaalille, apukaasulle ja energiankulutukselle samalla, kun särmäyspuristimista voidaan kerätä tietoja esimerkiksi yleisimmin käytetyistä työkaluista ja iskumäärästä.

Eräs hyödyllinen ominaisuus on koneen diagnostiikkatietojen saatavuus, mikä mahdollistaa ongelmien varhaisen tunnistamisen ja lyhentää seisokkiaikoja. Lisäksi kerätään tiedot koneen päivittäisestä kunnossapidosta.

Käytettävyyttä ja tuotannonlisää

”Tiedot muuttavat maailmaa”, sanoo Amada UK:n vanhempi insinööri Ricardo Gaudêncio. ”Vastuumme konevalmistajana on tarjota asiakkaille data-analytiikan teho ja mahdollisuudet, jotta he voivat laajentaa liiketoimintaansa ja parantaa koneen käytettävyyttä ja tuotantotuloksia.”

Uusien koneiden tuen lisäksi intuitiivinen V-factory sopii käytettäväksi jo aiemmin hankittujen, AMNC-ohjauksella varustettujen Amada-konetyökalujen kanssa. Vakioasennus kestää vain muutaman tunnin, eikä se edellytä tuotannon keskeyttämistä.

Viime kädessä Amadan V-factory-järjestelmän julkaisu helpottaa koneen nykyisen tilan tarkastamista sijainnista riippumatta. Lisäksi tuotantotrendien ja koneen käytettävyyden ymmärtäminen on helppoa selvästi määritettyjen, grafiikkamuodossa olevien vertailujen ansiosta. Aikakautena, jolloin koneiden odotetaan olevan käynnissä vuorokauden ympäri viikon jokaisena päivänä, V-factory auttaa varmistamaan, että tämä aika käytetään mahdollisimman tehokkaasti.

Helppoa käyttöseurantaa

Uusimman Amadan-kuitulaserkoneen asentanut Proteus Industrial Switchgear on jo päässyt nauttimaan V-factory-järjestelmän eduista. CNC-ohjelmoija Andy Roberts kommentoi: ”Olemme havainneet V-factory-järjestelmän erittäin helppokäyttöiseksi. Sen avulla näemme, kuinka tehokkaasti käytämme konetta, ja koska emme ole aiemmin käyttäneet kuitulaserkoneita, pystymme havaitsemaan, missä voimme vielä tehostaa koneen käyttöä.  Toimintotulokset ilmaisevat, kuinka kauan kone on ollut käytössä kunkin työvuoron aikana, ja hälytyssivu auttaa koneen seisokkien ehkäisemisessä.”

Mitsubishin uusi GX-laserkonesarja esillä Blechexpossa

Euroopan mittakaavassa tämän vuoden keskeiset levypuolen messut järjestetään 5 – 8. 11. Saksassa Stuttgartissa. Messupaikkana Stuttgart tarjoaa ainutlaatuisen kattauksen kävijälle, kansainvälinen lentokenttä ja rautatieasema ovat messuhallin vieressä ja liikkuminen on helppoa. Messujen kattaus on mainio, kerralla on mahdollista nähdä kaikki merkittävät levypuolen toimijat laidasta laitaan.

Messuilla on myös merkittävää uutta nähtävää. Airwell Oy:n Suomessa edustama Mitsubishi esittelee uuden GX-laserkonesarjansa (Osasto H1/1207). Merkittäväksi asian tekee omaa valmistetta oleva kuituresonaattori, joka tarjoaa luokkansa edistyksellisemmät suoritusarvot. Esillä on 8kW kone 1,5 x 3m pöydällä. GX on aluksi saatavilla 6, 8 ja 10kW teholuokissa.

GX kone on valjastettu Mitsubishi ASTES4 -lajitteluautomaatin yhteyteen.

”Tätä automaatioastetta kannattaa katsoa hiukan tarkemmin. FMS ajattelulla on perinteisesti tarkoitettu yön yli tapahtuvaa miehittämätöntä ajoa. Tästä on kuitenkin seurauksena ”ylimiehitetty” ja ikävä turha työ, jossa silloitetuista (mikrot) ja koneen päällekkäin latomista levykartoista pitää raapia ihmisvoimin ja käsityönä leikatut palaset irti. Palat pitää luonnollisesti tunnistaa ja latoa omiin kasoihinsa jatkoa varten ja ehkä vielä hioa mikrojen jäljet pois”, kertoo Antti Palomäki Airwellilta.

Mitsubishi ASTES4 on melko iso kone. Sen kauneus tai merkittävyys ei Palomäen mukaan kuitenkaan ole nykyaikaisessa mekaniikassa, vaan softassa.

”Ohjelmisto, joka laittaa raudan toimimaan, on sarallaan täysin erilainen ja edustaa aivan uudenlaista ajattelutapaa. Se linkitetään osaksi yrityksen tietojärjestelmää ja se tietää, millaisia osia ajetaan, missä ne ovat, miten niitä käsitellään ja minne ne ovat menossa. Sen lisäksi se päivittää osien tilan jatkuvasti. Kun osa on nostettu ylös sijoittelusta ja laskettu kohti seuraavaa vaihetta, sinäkin tiedät sen, tieto on päivittynyt järjestelmään. Tämä kaikki on mahdollista nähdä messuilla.

Q-FIN-osastolla on mahdollista tutustua, miten tavallisiin levyosiin saa nykystandardin vaatiman 2mm reunapyöristyksen (H1/1010). Airwellinedustuskirjosta myös Kjellbergin plasmat ja hitsaus, Kemperin savunimu- ja suodatus, Flow-vesileikkaus ja Lantek-ohjelmistot ovat messuilla mukana. Antti Palomäki on paikan päällä ti-to.

Finnpelti kehittää laserleikkauksen toimintojaan

Finnpelti Oy:n laserleikkaustoiminnot kehittyvät uuden investoinnin myötä. Uusi Mitsubishi -tasolaser mahdollistaa aiempaa vahvempien materiaalien laserleikkauksen ja täydentää osaltaan yrityksen leikkausmahdollisuuksia yhdessä niin ikään hiljattain hankitun vesileikkauskoneen kanssa. Laserissa on mukana valmistajan oma resonaattoriteknologia.

Mitsubishin eX-sarjan CO2-laser on Finnpelti Oy:n tuore investointi talon leikkauskapasiteettiin. Leikkaustöissä tuotantopäällikkö Sami Karimäki.

Sastamalalainen Finnpelti Oy on vuodesta 1999 toiminut yritys, minkä omia tuotteita ovat kattoprofiilit, peltikattotuotteet ja myös esimerkiksi varastojärjestelmien vetotasot. Lisäksi yritys tekee alihankintatöinä laserleikkaus- ja jauhemaalaustöitä, särmäystä, hitsausta ja kokoonpanoa. Parisen vuotta sitten yritys laajensi toimintansa myös koneistukseen, kun se osti toimintansa lopettaneen NH-Koneistuksen koneet, jotka siirrettiin kaupan myötä Finnpelti Oy:n laajennushalliin Sastamalan Heinoontielle.

Samalla Finnpelti Oy:n palvelukseen siirtyivät myös kaksi koneen käyttäjää. Koneistuspuolen kruunuksi yritys hankki vielä myös yhden uuden koneistuskeskuksen.

”Kokonaispalvelun kehittämisestä on kysymys. Tuotteet monimutkaistuvat ja koneistuksille on kasvavaa tarvetta. Samaan aikaan nopeuden merkitys korostuu. Halusimme vastata kehitykseen ja tarjota paletistamme koko tuotantoketjun myös koneistusten osalta”, Karimäki sanoo.

”Koneistuspuolen toiminnot ovat lähtenee hyvin liikkeelle. Kysyntää tälle kapasiteetille on runsaasti” Karimäki sanoo.

Koneen resonaattori on Mitsubishin oma. Suunnitellussa on kiinnitetty erityishuomiota taloudellisuuteen ja huollon helppouteen.

Laserinvestointi

Kokonaispalvelun laajentamisesta on kyse myös yrityksen uusimmissa tämän vuoden investoinneissa.

”Asiakkaillamme on tarvetta yhä vahvempien materiaalien levykäsittelyyn. Tähän seikkaan vastataksemme investoimme hiljattain vesileikkauskoneeseen, jolla päästään sujuvasti jopa useiden kymmenien millimetrien materiaalivahvuuksiin”, Karimäki kertoo.

”Koska vesileikkaus on suorituskykyinen, mutta hidas menetelmä, hankimme myös uuden laserleikkauskoneen, joka mahdollistaa tarvittaessa nopeat leikkaustoimet ja niin ikään varsin vahvojen materiaalien leikkaamisen. Koneella voidaan leikata teräsmateriaaleja aina 25 mm:iin saakka.”

Finnpelti Oy:n uusi CO2-tasolaser on konevalmistaja Mitsubishin mallistoa ja sen toimitti niin ikään Sastamalassa toimiva konetalo ja Mitsubishi-laserien Suomen edustaja Airwell.

Koneen valintaan vaikuttivat Seppo Karimäen mukaan sopivassa suhteessa niin lähellä toimiva tuttu kone-edustaja kuin valmistajan teknologiakin.

”Kun punnitsimme valintaa kuitulaserin ja CO2-laserin välillä kallistuimme viimeksi mainittuun, ja  syynä siihen oli ensinnäkin leikkauslaatu. Arvioimme, että CO2-laser tekee valmiiksi laatuisaa leikkausjälkeä, joten laskimme, että vältymme sen myötä satsauksilta jälkikäsittelyyn. Tämä arvio onkin pitänyt hyvin paikkansa”, sanoo Karimäki.

”Toinen seikka oli tämän koneen tekniset ratkaisut resonaattoripuolella. Ne ovat eduksi niin taloudellisessa mielessä kuin huollonkin suhteen”, sanoo Karimäki.

Talon tuotteita. Finnpelti Oy:n nykykonekanta mahdollistaa monenlaisen valmistuksen niin levypuolella kuin koneistuksessakin, toteaa Seppo Karimäki.

Oma resonaattoriteknologia

Mitsubishi käyttää koneissaan omaa Cross Flow eli ristivirtaus CO2-resonaattoriteknologiaa, mikä poikkeaa perinteisestä alueen teknologiasta. Mainittuja etuja ovat käytön edullisuus ja huollon helppous.
”Cross Flow -resonaattoriin ladataan pieni annos kaasua noin kahden päivän välein. Kaasu kiertää hitaasti suljetussa tilassa elektrodilevyjen välistä ladaten tilan läpi kulkevaa lasersädettä”, kertoo Airwellin toimitusjohtaja Antti Palomäki.

Finnpelti Oy:n tuoreisiin investointeihin Sastamalassa kuuluu myös uusi vesileikkauskone.

Resonaattorissa on ainoastaan kaksi peiliä, toinen täysin- ja toinen puoliheijastava. Lasersäde liikkuu peilien välillä ja suljettu kaasukierto lataa siihen energiaa. Kun säde sisältää halutun määrän energiaa se läpäisee puoliheijastavan peilin ja matkaa leikkauspäälle.

”Cross Flow -resonaattorissa ei tarvita laserputkia tai taittopeilejä, eikä erillisiä turboja kaasun virtauksen kiihdyttämiseen. Näin sen käytössä ei tarvita kalliita putkien ja peilien puhdistus- ja suuntaushuoltoja tai turbon vaihtoja. Myös huoltovälit ovat perinteisiä vaihtoehtoja pidempiä”, Palomäki kertoo.


”Kun tämä teknologia yhdistyy korkealaatuiseen leikkausjälkeen, on koossa mielestämme tehokas paketti vahvojen materiaalien laserleikkaukseen. Hyödyt korostuvat erityisesti yli 8 mm:n ruostumattomia materiaaleja leikatessa usein vaihtelevassa tuotannossa”, sanoo Karimäki.

Finnpelti Oy:n Mitsubishin eX -koneen resonaattoriteho on 6 kW, ja pöytäkoko 1500×3000 mm. Vaihtopöytä tuo osaltaan joustavuutta käsittelyyn.

”Uusi kone lisää mahdollistaa aiempaa vahvemmat materiaalit ja onhan uusi kone huomattavasti nopeampi aikaisempaan 2kW:n koneeseemme verrattuna. Jo pitkään käytössäämme ollut aiempi laserleikkauskone kuitenkin jatkaa edelleen tuotantokäytössämme niin ikään. Järjestely tuo varmuutta erikoistilanteiden varalle ja lisää osaltaan tuotantovolyymia”, sanoo Seppo Karimäki.

Kari Harju

ByStar Fiber 6225 ja 8025-mallit – Kuitulaserleikkausta XXL-formaatissa

Bystronic on laajentanut ByStar Fiber-kuitulaserleikkausjärjestelmänsä erikoissuuriin kokoihin. Uudet kokoluokat ovat 6225 ja 8025.

Suurempi levy, enemmän osia, enemmän monipuolisuutta: erikoissuuren koon laserleikkauslaitteiston myötä on mahdollista erottua kilpailijoista entistä monipuolisimmilla mahdollisuuksilla. Bystronic on nyt laajentanut laajentaa High End -kuitulaserleikkausjärjestelmän ByStar Fiber erikoissuuriin kokoihin 6225 ja 8025. Koneet voidaan varustaa 3-12 kilowatin laserlähteellä.

Erikoissuuren koon ByStar Fiber pystyy leikkaamaan 8 metriä pitkiä ja 2,5 metriä leveitä levyjä. Se lisää valmistajan mukaan koneen tuottavuutta, sillä leikkausosat voidaan tehokkaammin limittää suurille levyille, jolloin raaka-aineesta syntyy huomattavasti pienempi jäännöslevymäärä. BySoft 7 -ohjelmisto avustaa käyttäjää luomaan leikkaussuunnitelmat suuren koon koneelle.

Kilpailuetua monipuolisuudella

Uusien 6225- ja 8025-kokoisten ByStar Fiber -koneiden myötä leikkausosien monipuolisuus lisääntyy. Suurikokoisesta levystä pystytään monien pienosien ohella tarvittaessa leikkaamaan myös kookkaita osia koneen keskeyttämättä pitkää laserleikkausta. Se on selvä kilpailuetu, jota standardikokoisilla laserleikkauslaitteistoilla ei voida saavuttaa.

XXL-levyjen leikkaamisen lisäksi voidaan leikata myös pienempikokoisia levyjä.

Eri levyt voidaan vapaasti järjestää ByStar Fiber-koneen leikkauspöydälle, ja siten koneen käyttöaste nousee, kun koneen tuottamattomat ajat lyhenevät ja laserleikkauslaitteiston voidaan antaa pitemmän aikaa leikata.

Bystronic varustaa uusimman sukupolven leikkauspäällä kaikki ByStar Fiber -koneet, myös uudet erikoissuurten kokojen koneet. Lisävarusteet, kuten toinen kosketusnäytöllinen käyttöpääte, varmistavat myös ylipitkän koneen optimaalisen käyttövalvonnan.

Bystronic esittelee uutta mallistoaan Stuttgartin Blechexpossa 5.-8.11. (Halli 1, 1711)

Kari Harju

Putkilasertöissä alkuun helpolla tavalla

Bystronic on esitellyt uuden ByTube 130 -putkilaserleikkausjärjestelmän. ByTube 130 on suunniteltu ratkaisuksi yrityksille, jotka haluavat laajentaa tuotantoaan levynleikkauksen alueelta myös putkenkäsittelyn suuntaan.

ByTube 130 on Bystronicin mukaan suunniteltu tekemään putkenkäsittelyyn laajentumisen helpoksi. Kyseessä on automatisoitu järjestelmä, joten manuaalisia toimia tuotannon aikana tarvitaan vähän. Kone myös mahdollistaa laajan kokokirjon, ByTube 130 on tarkoitettu halkaisijaltaan 10‒130 millisten putkien käsittelyyn. Lastauskapasiteetti on 17 kiloa per metri ja koneen 2D-leikkauspäällä voidaan valmistajan mukaan täyttää 90 prosenttia asiakkaiden tarpeista, sillä kohtisuorat leikkaukset ovat markkinoilla yleisimpiä.

Nopeutta ja monipuolisuutta kuitulaserilla

Työmahdollisuuksiensa ansiosta kone tarjoaa joustavuutta varsin erilaisten toimeksiantojen hoitamiseen. Koneella voidaan samalla korvata monimutkaisia ja kustannuksia nostavia työvaiheita.

Tänä päivänä laserleikkaus on yhä useammin vaihtoehto erikseen suoritettavalle sahaamiselle ja poraamiselle. Kuitulaser hoitaa ne molemmat samalla kertaa, ja selvästi nopeammin. Siistien leikkausreunojen ansiosta myös jäysteiden poisto jää pois, mikä vähentää myös henkilötyötä. Samalla suurempi läpimenonopeus laskee kappalekustannuksia, mikä nykyisessä kilpailutilanteessa on merkittävä lisäetu, todetaan Bystronicilta.

ByTube 130 on saatavissa kahtena tehoversiona, 2 tai 3 kilowattia.

Kuitulaser on jo vakiinnuttanut asemansa levyjen työstössä, ja nyt se valtaa alaa myös materiaalivahvuudeltaan ohuiden ja paksumpien putkien työstössä. Tasaisen hyvä leikkauslaatu on vahva kuitulaserin puolesta puhuva argumentti myös niiden osalta.

Toisin kuin CO2-laseria käytettäessä, kuitulaserin aallonpituuden ansiosta myöskään voimakkaasti heijastavat kirjometallit kuten kupari ja messinki eivät aiheuta ongelmia.

Käyttäjä hyötyy monista plustekijöistä: monille materiaaleille soveltuminen, taloudellisuus ja leikkaustarkkuus. Kun pystyy työstämään mitä erilaisempia materiaaleja, saa aikataulut pitämään ja saa aikaan luotettavan hyvää laatua, pärjää myös nykyisessä kilpailutilanteessa.

Ohjelmisto tekee aloittajasta ammattilaisen

Moderni levynvalmistus vaatii tehokkaan ohjelmiston osien ja mallien visualisointiin, leikkaussuunnitelmien laatimiseen sekä valmistusprosessien valvontaan. Uudessa koneessa on ByVision Tube-käyttöjärjestelmä ja kaikki toiminnot tehdään kosketusnäytöltä. Sen myötä vasta-alkajakaan ei tarvitse laajaa kokemusta pystyäkseen aloittamaan tuotannon. Leikkaustoimeksiantojen valmistelut sujuvat nopeasti, ja käyttöjärjestelmää on helppo ymmärtää. ByVision Tube perustuu Bystronicin ByVision-ohjelmistoon, jota Bystronic käyttää kaikissa leikkaus- ja särmäysjärjestelmissään. Intuitiivisen helppokäyttöinen ohjelmisto avustaa vasta-alkajaa leikkaussuunnitelmien luomisessa, minkä ansiosta kaikki leikkausvaiheet sujuvat ByTube 130 -koneella vaivattomasti.

Kari Harju

PE-markkinointi investoi uusiin leikkauslinjoihin

Someron Terttilässä toimiva konepaja PE-markkinointi kehittää tuotantoaan. Yritys on viimeisten kolmen vuoden aikana investoinut uuteen teollisuushalliin, hienosädeplasmaan ja laserleikkauslinjaan.

Prima Powerin kuitulaser Platino 1530 5 kW asennettiin yrityksen käyttöön kesällä.

PE-Markkinoinnin oma tuotanto, eli uusien kuorma-autojen päällirakenteet ja nosturikokonaisuudet kasvoivat huomattavasti, jonka tähden yritys joutui rakentamaan nykyaikaisen korkean hallin nosturiautotuotantoon.

Uuden hallin kokonaispinta-ala on 1100 m2. Kooltaan 550m2:n vanhan hallin korkeasta osasta tuli maalaamo ja matala osa toimii varastona.

Investoinnit leikkaukseen

Nosturiautotuotannon kasvaessa PE-Markkinointi Oy jatkoi investoimalla Hypertherm XPR300 hienosädeplasmaan, jonka 300 ampeerin lähtövirta ja 63 kW lähtöteho saavat aikaan suuren leikkaustehon ja erinomaisen tuottavuuden.

Pistokapasiteetti teräkselle on 35 mm ja ruostumattomalle teräkselle 30 mm. Irrotuskapasiteetti teräkselle on 60 mm ja ruostumattomalle teräkselle 50 mm. XPR True Hole-tekniikka toteuttaa automaattisesti pultinreikää vastaavan laadun niukkahiilisellä teräksellä.

Kesällä 2019 yritykselle on asennettu Prima Powerin kuitulaser Platino 1530 5 kW.Kone on kompakti 2D-laserleikkauskone, joka omaa monipuoliset materiaalin ja vahvuuksien hallinnan.  Koneen ohjelmointi on helppoa ja nopeaa. Siksi se soveltuu hyvin sekä suurien sarjojen, että piensarjojen leikkaukseen. Kone soveltuu 20 mm teräslevyn ja 12 mm ruostumattoman levyn leikkaukseen.

 Laaja materiaalivarasto

PE-Markkinointi Oy on investoinut koneiden lisäksi myös materiaalivarastoon, koska lähes aina on kysymys nopeasta toimitusajasta. Materiaalivarastossa on tällä hetkellä S 355 ja rst-levyjä sekä suuri määrä Weldox 700 levyjä.

Yrityksen uuteen konekantaan kuuluu myös useita synergisiä mig/mag-hitsauskoneita ja särmäysosastoon on investoitu ja laajennettu syksyn 2019 aikana.

LBC-teknologiaa ruostumattoman teräksen ja alumiinin kuitulaserleikkaukseen

Amadan uusi Ventis-3015AJ on ensimmäinen kuitulaserleikkauskone, joka on varustettu yrityksen LBC (Locus Beam Control) -teknologialla. Teknologia parantaa ruostumattoman teräksen ja alumiinin työstölaatua ja kappaleenkäsittelyn tuottavuutta.

Amada Ventis 3015AJ.

Yhdessä äskettäin kehitetyn suurkirkkauksisen ja yksittäisdiodimoduulilla varustetun 4 kW:n kuitulaseroskillaattorin kanssa LBC-teknologia asettaa Amadan mukaan uusia standardeja laserleikkaukseen.

Perinteisissä kuitulaserleikkausjärjestelmissä energiatiheys laskee materiaalin paksuuden kasvaessa. Se puolestaan johtaa tehokkuuden heikkenemiseen ja säteen muodonohjauksen tarpeeseen.

Juuri tähän maailman ensimmäinen käytössä oleva LBC-teknologia tarjoaa joustavan, sädekuvionohjauksen ja säilyttää samalla tehokkaan leikkaustuloksen ja korkean energiatiheyden. Säteen muodonohjausta ei näin ollen enää tarvita. LBC-teknologialla voi muunnella lasersädettä vapaasti ja luoda näin lukemattoman määrän leikkaustoimintoa parantavia kuvioita.

Perinteisten kuitulaserleikkausjärjestelmien valmistajien ainoa tapa estää energiatiheyden hävikkiä on lisätä laseroskillaattorin antotehoa, mutta tällä on hintansa ostohinnan ja korkeamman sähkönkulutuksen muodossa. Sen sijaan uusi Ventis-kone erityissuunnitellun, yksittäisdiodimoduulilla varustetun 4 kW:n oskillaattorinsa ja LBC-teknologian ansiosta voi pienentää sähkölaskua jopa 30 %.

Kolme leikkaustoimintoa

LBC-teknologialla varustetussa Ventis-3015AJ-koneessa on kolme leikkaustoimintoa: Tuotantotila, laatutila ja railon ohjaustila.

Tuotantotilassa käyttäjät voivat saavuttaa huomattavan tuottavuuden parantumisen leikattaessa ruostumatonta terästä ja alumiinia typpikaasulla. Esimerkiksi ruostumattoman teräksen työstössä LBC-teknologialla varustettu Ventis-kone on kaksi kertaa nopeampi kuin perinteinen 4 kW:n kuitulaserleikkauskone, ja alumiinin työstössä uusi kone on perinteistä konetta 2–3 kertaa nopeampi. Nämä suorituskykytasot yhdessä alhaisemman energiankulutuksen kanssa voivat joissakin tapauksissa vähentää työstökuluja jopa 75 %.

Nimensä mukaisesti laatutila parantaa pinnan karkeutta ja vähentää siitä syntyviä purseen määrä. Leikkauslaatu varmistetaan vähentämällä pinnan karkeutta noin 50 % perinteiseen koneeseen verrattuna samalla, kun purseen määrä laskee alle 10 μm.

Amadan Japanin tehtaalla tehtyjen viimeisimpien kokeiden mukaan 15 mm:n ruostumaton teräs oli purseeton leikkauksen jälkeen. Tämä tarkoittaa sitä, että käyttäjät voivat ohittaa toissijaiset toiminnot, kuten purseen poiston, ja vähentää näin tuotantokuluja.

Lisäksi vaikka leikkaus suoritettiin laatutilassa, testauksen aikana käytössä ollut leikkausnopeus oli suurempi kuin vakiomallisen 4 kW:n kuitulaserleikkauskoneen leikkausnopeus.

Railon ohjaustila mahdollistaa pitkäaikaisen ja vakaan työstön järjestelmän automaattikäytön aikana. Sädettä ohjaamalla railon leveyttä voidaan säätää 2–3 kertaa leveämmäksi kuin tavallisilla kuitulaserkoneilla. Järjestelmä kykenee itse asiassa ohjaamaan railon leveyttä materiaalityypin ja paksuuden mukaan optimaalisen tehokkuuden saavuttamiseksi. Tuloksena on yhdenmukainen osien irrotus sekä pitkäaikainen ja vakaa työstö käytön aikana. Jatkossa yritysten ei tarvitse kamppailla levyyn juuttuneiden osien takia, koska osan poimija ei kyennyt toimimaan ohuen uraleveyden vuoksi.

Open House 9.-11. lokakuuta

Uuden Amada Ventis -koneen työalueen on kooltaan 3 070 mm (X-akseli) x 1 550 mm (Y-akseli) x 100 mm (Z-akseli), ja uutta konetta käytetään yrityksen omalla AMNC 3i -ohjauksella. Integroidun LBC-teknologian huomattavin etu ilmenee leikattaessa enintään 20 mm:n paksuista ruostumatonta terästä ja enintään 18 mm:n paksuista alumiinia.

Ventis-koneella voidaan työstää myös monia muita materiaaleja, kuten niukkahiilistä terästä (enintään 25 mm), messinkiä (10 mm) ja kuparia (8 mm). Skandinavian Open House-tapahtuma järjestetään 9.–11. lokakuuta 2019. Tapahtumassa on mahdollista kuulla lisää seuraavan sukupolven kuitulaserkoneista.

12 kW Eagle Inspire 6G aloitti työt Ultracutilla

Viime vuosina kuitulaserien tehot ovat kasvaneet, ja sen myötä niiden nopeudet sekä käsiteltävät materiaalivahvuudet. Kun SOP-Metalin tytäryrityksessä Ultracut Oy:ssä lähdettiin harkitsemaan kuitulaserinvestointia, oli selvää, että hankittaisiin kone, jolla leikattaisiin sujuvasti myös vahvempia materiaaleja. Uusi Eagle Inspire 12 kW 6G asennettiin Vaasaan alkuvuodesta.

Kelpaa ajella. Eagle on iso lisä Ultracutin palvelukapasiteettiin, toteavat Pekka Särkiniemi ja Ville Hiltunen.

Ultracut Oy tunnetaan varsinkin vesileikkaajana. Perinteet ovat pitkät, töitä vesileikkausteknologian parissa on yrityksessä tehty teknologian ensivaiheista saakka, yli 20 vuotta.

Tänä päivänä Ultracut on elektroniikkateollisuuden virtakiskoja valmistavan ja alihankintaa tekevän SOP-Metallin tytäryritys, ja varsinkin kuparia leikataan paljon.

Lisäksi yritys käsittelee teräksiä ja alumiinia, ja lisäksi se leikkaa alihankintana metallien lisäksi monia muitakin materiaaleja.

”Vesileikkausteknologian etu on monipuolisuus. Leikkaamme metallien lisäksi muoveja, lasikuitulevyjä, komposiittituotteita sekä myös tiiviste- ja puumateriaaleja. Kysyntää on näille kaikille sektoreille”, kertoo Sop-Metalin myyntipäällikkö Pekka Särkiniemi.

Uusi laser on tarkoitettu 1500×3000 mm levykoolle. Eaglen yksi tunnusmerkki on koneen nopea eVa-leikkauspää.

Ultracutilla on käytössään kaksi abrasiivikonetta, ja niistä toinen on Suomessa harvinaisella kombinaatiolla eli neljällä leikkauspäällä varustettu, ja yksi puhdasvesikone.

Ultracut keskittyy leikkaukseen, mutta tarjoaa yhteistyössä SOP-Metallin kanssa saman katon alta Vaasan Airport Parkista kappaleiden jatkojalostukset valmiiksi tuotteiksi saakka.

”Se tarkoittaa taivutuksia, koneistuksia, hitsauksia ja suunnittelua. Kokonaisvaltaisuutta asiakkaat arvostavat”, kertoo Ultracutin myynnistä ja tuotannosta vastaava Ville Hiltunen.

Nopeuden kaipuu

Ultracut on rakentanut leikkaustoimintansa vesileikkauksen ympärille, mutta myös kuitulaserleikkausteknologian kehitystä talossa on seurattu kiinnostuneena jo pitkään. 

”Vesileikkaus mahdollistaa monipuolisuuden, mutta kuitulaserit ovat nopeita koneita. Se nopeus lisää tuottavuutta materiaaleilla, joille kuitulaserleikkaaminen soveltuu, eli sähköä johtaville metalleille”, summaa Pekka Särkiniemi.

Koneen yhteyteen hankittiin nopea vaihtopöytäjärjestelmä.

”Varsinkin ohuilla materiaaleilla kuitulaserteknologian edut ovat olleet pitkään selkeät, mutta koneiden tehojen lisääntyessä myös paksumpien materiaalien leikkaaminen niillä on tullut yhä järkevämmäksi.”

Tämä ajattelu johti siihen, että Ultracutilla käynnistyi viime vuonna toden teolla prosessi kuitulaserin hankkimiseksi. Kaupat käteltiin vuoden takaisilla Alihankinta-messuilla ja itse kone asennettiin tämän vuoden keväällä leikkaustöiden nopeutta lisäämään.

Ja kun investointilinjalle lähdettiin, hankittiin saman tien kone, joka suorituskykynsä puolesta edustaa nyt toiminnassa olevien koneiden tehokärkeä koko maassa.

”Halusimme laitteen, joka paitsi suorituskyvyltään palvelisi pitkään leikkaustarpeitamme, toisi myös osaltaan iskua kilpailukykyymme. Vahvojen materiaalien kuitulaserleikkaajia on harvassa”, sanoo Pekka Särkiniemi.

Lippulaiva-Eagle Inspire

Ultracutin kuitulaser on konevalmistajan Eaglen mallistoa, ja koneen toimitti merkin suomalaisedustaja Vossi Oy. Viime vuosina suomalaisillekin kuitulasermarkkinoille vahvasti iskenyt Eagle valmistaa kuitulasereita eri sarjoina.

Ultracutin kone on puolalaisvalmistajan lippulaivasarjan 12kW Eagle Inspire 6 G.

Paketti tunnetaan 12 kW:n tehojen lisäksi erityisesti koneen tunnuksessakin mainitusta nopeudestaan.

Ja jos suorituskykyhyppy oli tilauksessa, sitä saatiin.

”Koska kone on myös varustettu jämerällä laserilla, se on tehokas myös vahvemmilla materiaaleilla”, sanoo Särkiniemi.

Ergonomista ohjausta. Näytöllä Joonas Hänninen.

Ultracutilla koneella on leikattu terästä jopa 60 mm:iin saakka. Alumiinilla koneella päästään niin ikään 60 mm vahvuuksiin. Lisäksi kuparia voidaan sillä leikata 25 mm:iin.

”Kaikki nuo lukemat ovat merkittäviä, mutta markkinoilla olevia koneita vertailtaessa Eaglen kuparinleikkauskyky vakuutti meidät erityisesti. Sen osalta etu oli merkittävä”, sanoo Ville Hiltunen.

”Ja leikkausnopeushan uudella koneella on toki melkoinen, varsinkin kun sitä vertaa vesileikkauskoneiden nopeuksiin. Enemmän tämä kone leikkaa ohuempia materiaaleja kuin kaksi vesileikkauskonetta yhteensä”, toteaa Pekka Särkiniemi.

Eaglen ilmoittama maksimi leikkausnopeus 12kW Eagle Inspire 6 G:lla on 150 m/min ja paikoitusnopeus 350 m/min.

”Kokonaisuutena kone kehittää kokonaispalveluamme, ja laajentaa palvelutarjontaamme vahvoilla materiaaleilla. Vesileikkauskoneet kuitenkin pysyvät kuitenkin edelleen niin ikään keskeisenä kalustonamme. Niitä tarvitaan laajan materiaalikirjomme hallintaan ja lisäksi ne tarjoavat varakapasiteettia erikois- ja kiiretilanteisiin”, kertoo Ville Hiltunen.

Leikkausnäytteitä eri materiaaleilla ja vahvuuksilla. Koneella voidaan ajaa 60 mm:n terästä ja 25 mm kuparia.

Varustettuna levynvaihtajalla

Ultracutin Eagle on tarkoitettu 1500×3000 mm:n standardilevyille.

Koneen toimintaa sujuvoittaa sen yhteyteen hankittu vaihtopöytäjärjestelmä ja koneen moninainen automatiikka tukee osaltaan tuotantoa. Niiden avulla voidaan jatkossa tehdä Särkiniemen mukaan myös sarjatyyppisiä töitä.

Koneen käytön alkuun Ultracutilla on päästy kiinni, vaikka laserpuoli talon toiminnoille uutta onkin.

”Kouluttajat olivat asiallisen tehokkaita, ja tutustuminen koneen perustoimintoihin kävi kivuttomasti. Töitä jo tehdään”, sanoo yksi koneen käyttäjistä, Joonas Hänninen.

Jatkossa uuden tehokkaan kuitulaserin hankinta Ultracutilla näkyy muutenkin investoinneissa. Talossa mietitään nyt viimeistelytoimintoja tehostamista, jotta kuitulaserin tehot päästään talon toiminnoissa hyödyntämään täysitoimisesti.

”Kun tuotantokokonaisuuden yksi osa kehittyy eteenpäin, on tärkeää, että myös muita osia viritetään. Vain siten uuden koneen edut saadaan täysimääräisesti hyödynnettyä”, Pekka Särkiniemi toteaa.

UltraCut Oy:

Kotipaikka: Vaasa

Perustettu: 1996

Toiminta: vesileikkaus, kuitulaserleikkaus. SOP-Metal Oy:n tytäryritys. SOP-Metal valmistaa virtakiskoja sekä alihankintatuotteita sähkö- ja energiateollisuudelle.

Kari Harju

« Vanhemmat artikkelit Uudemmat artikkelit »