Avainsana-arkisto: Sahat

Ketteryysloikka sahaukseen – Ardor automatisoi tuotantoaan

Ardor Oy jatkaa tuotantonsa kehittämistä tehtaallaan Raisiossa. Talon tuore automaatioinvestointi siirtää putkiesivalmisteiden ja -rakenteiden valmistajan sahaustyöt sujuvuudeltaan uuteen aikaan.

Ardor Oy on teollisuuden putkistojärjestelmien esivalmistaja ja toimittaja. Yrityksellä on vahvat juuret laivanrakennuksessa, ja sen osaamista hyödynnetään laajasti vaativissa teollisissa kohteissa.

”Laivanrakennus on meille tärkeä ja näkyvä osa tekemistä, ja sen kautta moni tuntee Ardorin”, kertoo liiketoimintajohtaja Ari-Pekka Hakala.

Uuden sahan tarkkuudeksi valmistaja ilmoittaa 0,01mm. Asiallisestahan tuo näyttää, mittailevat Ari-Pekka Hakala (vasemmalla) ja Henri Salokannel.

”Tänä päivänä toimitamme putkisto- ja esivalmistuskokonaisuuksia laajasti eri teollisuudenaloille. Asiantuntemuksemme kattaa putkistojen lisäksi teräsrakenteet ja laitteet erityisesti energia- ja prosessiteollisuuden sekä petrokemian hankkeissa. Olemme vahvasti mukana vihreän siirtymän energiahankkeissa, joissa korostuvat tekninen laatu, toimitusvarmuus ja elinkaariajattelu.”

Vahvassa kasvussa

Ardor aloitti toimintansa vuonna 1988, silloin nimellä Konepaja Sipilä & Hyvärinen. Myöhemmin toimittiin nimellä Sihy ja vuonna 2020 syntyi Ardor.

Ja kehitystähän vuodet ovat olleet. Viime vuonna yrityksen liikevaihto kasvoi reippaasti ja päätyi noin 38 miljoonaan.Kasvu tulee nimenomaan teollisuuspuolelta.

Putkistot ja teräsrakenteet ovat kuitenkin keskiössä, satakunta henkilöä on yrityksessä töissä. Levytyöt yritys ulkoisti jokunen vuosi sitten Laser-Aitalle.

Katkaisuja. Monen kokoisia ja näköisiä kappaleita tarvitaan.

Ardor on pyrkinyt erottumaan kilpailijoistaan mm. panostuksellaan tuotantonsa digitalisoimiseen.

Yritys on kehittänyt Raision tehtaalle esivalmistuksen tuotannonohjausjärjestelmän PipeCloud hyödyntää suunnitteludataa, yhdistää sen materiaalitietoihin ja kokoaa työnhallinnan yhteen. Järjestelmä tuo reaaliaikaisen näkymän tuotantoon ja jäljitettävyyden myös poikkeustilanteissa sekä tukee suurten tilausmäärien hallintaa, työsuunnittelua ja tuotantokoneiden ohjelmointia.

”Järjestelmä helpottaa töitä sekä lisää joustavuutta ja toimitusvarmuutta. Se tuo kustannussäästöjä asiakkaille ja vähentää myös asennuksiin liittyvää häiriöiden riskiä”, summaa Hakala.

ISTechin Power 360NC-automaattikatkaisusaha on Ardorin uusi hankinta.

Sahauksen vuoro

Putkistojen esivalmistukseen tarvitaan tietysti asiallista konekantaa.

Ardor käsittelee putkia pienistä pilleistä hyvinkin kookkaisiin saakka ja konekantaansa yritys on kehittänyt eteenpäin kasvun myötä niin putkentaivutukseen, hitsaukseen kuin vaikkapa polttoleikkaukseenkin.

”Kasvun myötä olemme lisänneet tuotantokapasiteettia eri sektoreilla. Tutkimme, miten asioita vois tehdä paremmin ja tuotantoa tehostavia kehitysprojekteja mm. automaation avulla on käynnissä lähes jatkuvasti”, varastopäällikkö Henri Salokannel kertoo.

Tuotantoa. Ardor on kasvuyritys ja työllistää nykyisin jo lähes 100 henkilöä.

”Se on välttämätöntä, jotta kysyntään pystytään jatkossakin vastaamaan.”

Putkiaihioiden sahaus on esivalmistuksessa olennaista tekemistä muiden toimien ohella, ja nyt tämän sektorin toiminnot tehostuivat hiljattain.

Ardor siirsi sahauksen toimintojaan uuteen aikaan hankkimalla Raision tehtaalleen automaattisahan ja vertailujen sekä kilpailutuksen kautta valinta kohdistui italialaiseen ISTechiin. ISTech valmistaa automaatti- ja puoliautomaattisahoja metallien suorakatkaisuun aina 1020 mm halkaisijaan asti.

Suomessa ISTechin automaattisahat kuuluvat Vossi Groupin uusimpiin edustuksiin. Ardorille toimitettu saha on ISTech Power 360 NC, missä sahauskapasiteetti on 360×360 mm ja tehoa sahasta löytyy 7,5 kW. Automatiikka tukee sahausprosessia, kun materiaali ja dimensiot ilmoitetaan, kone hoitaa asiat siitä eteenpäin automaattisesti ja myös säätää prosessia tarvittaessa.

Etäseuranta helpottaa osaltaan sahan käyttöä.

”Tuotannon kehityksessä oli nyt selkeästi sahauksen tehostamisen vuoro ja tämä ratkaisu osoittautui vertailussa meille sopivimmaksi. Uuden automaattisahan myötä katkaisutyöt pystytään tekemään aiempaa joustavammin ja sitä myöten nopeammin.”

Ardor toimittaa putkiesivalmisteita perinteisesti laivateollisuuteen. Suurin kasvu tulee tänä päivänä kuitenkin muun teollisuuden, kuten prosessiteollisuuden toimituksista.

”Olemme joutuneet aiemmin myös ostamaan katkaisuja varsin runsaasti, nyt uudella sahalla voimme tehdä nekin työt jatkossa pääosin itse”, tiivistää Salokannel.

Osaksi järjestelmää

Automaattisaha otettiin käyttöön syksyllä Ardorilla Raisiossa lyhyen käyttöönottokoulutuksen jälkeen ja monet sahaukset on jo tehty. Kone palvelee yrityksen esikäsiteltyjen putkien tuotantoa laajasti ja liitetään jatkossa myös osaksi yrityksen tuotannonohjausjärjestelmää.

”Automaattisahainvestointi on uusi osa asiakaspalvelumme tehostamista. Myös katkaisujen ulkoinen palveluntarjonta on jatkossa mahdollinen”, Henri Salokannel kertoo.

Kari Harju

Ardor Oy

Putkistojärjestelmien esivalmisteet

Perustettu 1988, (alkuaan Konepaja Sipilä & Hyvärinen)

Toimipaikka Raisio

Uusi investointi automaattikatkaisusaha ISTech NC 360

Oikea terä kuhunkin tarkoitukseen

Suomessa Lenox -sahanterät ovat tuore laajennus Maanterän valikoimaan. Teräpalveluun panostetaan vahvasti. Asiakkaalle terävalinnoilla on iso merkitys, muistuttaa Maanterän toimitusjohtaja Ilkka Eriksson.

Amerikkalaismerkki Lenox on vuodesta 1915 lähtien sahauksen parissa toiminut yritys ja nykyisin myös osa Stanley Black & Decker -konsernia. Lenox kuuluu maailmalla keskeisiin sahanterätoimittajiin, ja on perinteisesti ollut vahva tuotemerkki myös Euroopassa.

Lyhyen poissaolon jälkeen merkki on palannut jälleen myös Pohjoismaiden markkinoille, ja on mukana Maanterän ohjelmassa.

Samaan Indutrade-konserniin Maanterän kanssa kuuluva Edeko Tool Ab aloitti yhteistyön Lenoxin kanssa vuoden 2024 lopulla ja vastaa nyt Pohjoismaiden markkinoista.

”Yhdessä ruotsalaisen sisaryrityksensä kanssa pystymme varmistamaan toimitusvarmuuden ja mm. riittävän hitsauskapasiteetin myös Suomessa”, Ilkka Eriksson kertoo.

Paras terä leikkaa myös kustannuksia

Lenoxin valikoimakattaa tarpeet niin perussahaukseen kuin myös tuotteet edistyneempiin koneisiin ja haastavampiin materiaaleihin. Ohjelmaan kuuluu laaja valikoima niin bi-metalli- ja pinnoitettuja teriä kuin kovametalliteriäkin. Maanterä tarjoaa laajan valikoiman Lenox-tuotteita ja panostaa vahvasti asiakaspalveluun.

”Lenoxin tuotteille yhteisesti on keskeistä kehittynyt teknologia ja korkea laatutaso, mutta asiakkaan kannalta on ihan yhtä olennainen prosessi, minkä myötä kuhunkin tilanteeseen löydetään teknisesti juuri oikea tuote. Se on tärkeää, sillä oikeilla parametreillä ja terävalinnoilla voidaan vaikuttaa sahauskohtaiseen kustannukseen merkittävästi”.

Optimi terä ei vain katkaise metallia, vaan katkaisee myös kustannuksia, hukka-aikaa ja jätekuormaa, muistuttaa Eriksson.

”Valitsemalla materiaalille ja koneelle parhaiten sopiva terän voidaan pidentää työkalun käyttöikää, parantaa pinnanlaatua ja maksimoida tuottavuutta”, Ilkka Eriksson sanoo. http://www.maantera.fi

Maailmannäyttely esitteli uutuudet – EMO Hannover 2025

Työstökoneiden maailmantapahtuma EMO järjestettiin Hannoverissa 22-.27.9. Tuotantoteknologian tarjontaa tuttuun tapaan alan teollisuuden koko arvoketjuun. Automaatiojärjestelmät ja mm. digitalisaatio korostuivat messutarjonnassa. Kyseessä oli samalla EMO:n 50-vuotisjuhlamessut.

Joka toinen vuosi pidettävää EMO:a moni pitää keskeisimpänä työstökonetapahtumana maailmalla. Nyt messut pidettiin toista kertaa peräkkäin Hannoverissa, mihin sijoittuvat kokonaisuudet ovat perinteisesti suurimpia EMO-näyttelyitä.

Kookas tapahtuma oli kyseessä, mutta kaikkein suurimpiin EMO-tapahtumiin on eroa.

Tapahtumien koot eivät ole koronan jälkeen palautuneet, maailmalla kuohuu ja haastava taloustilanne vaikuttaa. Muutama halli oli vähemmän käytössä, näytteilleasettaja- ja vierailijamäärät ovat hieman pienemmät. Järjestäjien raportin mukaan 80 000 messuvierasta kävi paikan päällä (92 000 vuonna 2023), näytteilleasettajia oli 1500 (1800)

Toki on sitä kokoa edelleenkin, väkeä halleissa ja suomalaista alan väkeä oli mukavasti liikkeellä.  Vaikka suoria lentoja Suomesta ei Hannoveriin ole ja syksyyn mahtuu muitakin messutapahtumia, iso näyttely kiinnostaa.

Automaatio, digitalisaatio, AI

EMO Hannoverin yleisteema oli jälleen Innovative Manufacturing ja keskeisiä sisältöalueita automaatio, kestävä kehitys ja digitalisaatio. Uudet koneistusratkaisut, tuotantolinjat, valmistussolut ja -järjestelmät, työkalut, oheislaitteet sekä palvelut ovat keskeistä tarjontaa.

Messuilla päähuomio oli koneistuksen alueella, jonkin verran mukana myös levykonetarjontaa.

Nopeasti kehittyvän tekoälyn teemat korostuivat osaltaan, mm. AI + Digitalisation Area esitteli verkottumismahdollisuuksia yhdistettynä tekoälyyn myös omana kokonaisuutenaan. Erikoisalueita oli myös mm. aineitta lisäävään valmistukseen sekä koulutusteemoihin.

Messutarjonnassa automaatio ja solutyyppiset automaatioratkaisut korostuivat, liitettävyys ja digitalisaatioteemat korostuivat. Lisäksi energiatehokkuuteen, myös mm. ympäristön kuormitukseen liittyvät seikat näkyivät messutarjonnassa.

EMO Milano 2027

EMO on tärkeä näyttely, mikä tarjosi jälleen yhdessä paikassa mainiota näkymiä alan teknologiakehitykseen. Siitä kertoivat myös järjestäjien kommentit tapahtuman jälkeen.

Kyseessä oli samalla juhlamesutapahtuma, ensimmäinen EMO pidettiin vuonna 1975 Pariisissa. 50-vuotisteema näkyi tapahtumalogoissa ja myös näyttelyseinänä paikan päällä.

Nyt seuraava EMO kahden vuoden päästä pidetään Milanossa. Ajankohta tuolloin on perinteisesti Saksan tapahtumiin verraten hieman myöhemmin syksyllä, nyt 4.-8. lokakuuta.

Seuraavassa näkymiä tämän vuoden EMO-tapahtumasta, kuvakatsauksen osa 1/3.

DMG Mori World: messujen laajin osasto oli jälleen DMG Morin osasto hallissa 2. Teemoina olivat teknologia, Machining Transformation sekä 5+X Industries ja esillä alueen pohjoisen sisääntulon vieressä sijaitsevassa hallissa kaikkiaan yli 40 konetta, mukaan lukien 33 automatisoitua tuotantoratkaisua.
Vaakakarainen vapaasorvauspöydällä varustettu koneistuskeskus 550T kuului saksalaisvalmistaja GROBin osaston kiintopisteisiin messuilla. Uutuutena nyt hydraulinen kappaleenkiinnitys, kone kytketty päivitettyyn palettivarastoon PSS-R900. Yksi uutuuksista oli myös mm. 4-akselinen vaakakarainen G400.
Yamazaki Mazak esitteli kookkaalla osastollaan 20 konetta, joista seitsemän maailmanlanseerausta ja kuusi Euroopan dedyyttiä. Kuvassa INTEGREX j-200, vaativien kappaleiden lyhytsarjatuotantoon suunniteltu kone esiteltiin messuympäristössä nyt ensi kertaa Euroopassa.
Japanilaisvalmistajan Okuman uutta teknologiaa edusti messuilla mm. tuore uutuus pienten kappaleiden tehokkaaseen koneistukseen, MS 320 H. Tämä vaakakarainen koneistuskeskus oli esillä nyt Euroopan lanseerauksena. Kiintoisa kone osastolla oli myös mm. kokonaan uusi kolmiakselinen MB-100V.
Espanjalaisen Correan osastolla nähtiin esittelyssä messujen kookkain livetoiminnassa ollut kone, portaalityyppinen viisiakselinen Orix huipputarkkoihin jyrsintätöihin. Pöytäkoot koneessa ovat 4000-25 000×3000-4500 mm, pöydän kantavuus 10 000 x 15000 kg/m2, useita karavaihtoehtoja.
Korkean tason briiffausta: CEO Shogo Nakamura esitteli sulavaan tapaansa Nakamura-Tomen NT Flex+ -uutuutta spesiaaliesittelynä. Kooltaan kompakti, käytännössä pitkäsorvauksen sektorille sijoittuva kone on 2-revolverisen NT Flexin uusi spesifikaatio ja ratkaisu mm. tilanteisiin, kun tehoja vaaditaan perinteisiä pitkäsorveja enemmän.
Suomalainen OK-Vise on tuttu EMO-messujen näytteilleasettaja jo useilta kerroilta. Esittelyssä olivat mm. uusi Multi-Rail- kiinnitysjärjestelmä, ja uudet automaatiojärjestelmät, kuten ELVA. Järjestelmät kehittyvät toiminnoiltaan yhä monipuolisimmiksi, totesivat osastolla toimitusjohtaja Juho Kytölä ja myyntijohtaja Olavi Meriläinen. Taustalla esittelytöissä Jyri Salminen.
Makrumin uuteen konetarjontaan kuuluu mm. SYIL, vahvasti kansainvälisille markkinoille ponnistava kiinalaisvalmistaja. Koneet kootaan Kiinassa, monet komponentit ovat kansainvälistä teknologiaa ohjauksissa yhteistyökumppani on Siemens. Kuvaan asettuivat Makrumin Joosia Miettinen ja SYILin CEO Shuo Xu.
Wohlhaupterin avarrinjärjestelmään kuuluvat rouhinta- ja viimeistelyavartimet, peruspitimet ja erikoispalat avartimiin. Christoph Allgaier esitteli uutta tuotetarjontaa, messuilla esiteltyjen uusien poraus- ja viisteytyspitimien avulla voidaan porata ja viistää reikä valmiiksi yhdessä työvaiheessa.
Japanilaisvalmistaja Makino esitteli EMO:ssa viittä konetta, maailmanlanseeraus osastolla oli vaakakarainen 5-akselinen a630iT-koneistuskeskus, f6 nähtiin Euroopan ensiesittelyssä. DA300:n tuoreen isoveljen DA500:n uusi piirre on mahdollisuus yhdellä tai useammalla vaihtoehtoisella palettimakasiinilla automatisoituna. Osastolla olivat myös a500iR ja EDGE3i -EDM.

Julkaisemme EMO-kuvatsauksen verkkoversion toisen osan lähiaikoina. Pääjuttu ja kaikki kuvat Konekuriirin lokakuun numerossa 8/2025.

Laadukas terä ja oikea terävalinta tuovat sahanomistajalle kustannussäästöjä

Metalliteollisuudessa sahausprosessi on usein yksi keskeisimmistä työvaiheista, joten laadukas teräinvestointi maksaa aina itsensä takaisin.

Laadukas sahanterä kestää kovaa käyttöä ja leikkaa tarkasti. Kun käytetään oikein valittua terää ja optimaalisia syöttöparametrejä, saavutetaan huomattavia kulusäästöjä lopputuotteen valmistusprosessin aikana.
Perusterä on hyvä valinta helposti työstettävien materiaalilaatujen katkaisuun.

Mittauspöydän rakennus.

Kuitenkin joitakin vaikeasti lastuavia materiaaleja joutuu sahaamaan perusterällä hitaammin – Tällöin työaikaa kuluu katkaisuprosessiin kauemmin, terä kuluu nopeammin ja se nostaa kokonaiskustannuksia.

Laadukas terä leikkaa sujuvasti

Prodmacin edustamat Wikuksen vannesahaterät on suunniteltu ammattimaiseen ja vaativaan käyttöön, ja ne soveltuvat erinomaisesti lähes kaikenlaisten materiaalien, kuten teräksen, ruostumattoman teräksen ja ei rautametallien työstämiseen.

Wikus on saksalainen perheyritys, joka investoi jatkuvasti tuotekehitykseen. Tarkkaan suunnitellut terät, erikoispinnoitteet ja modernit valmistusmenetelmät takaavat tuotteille pitkän käyttöiän. Oikealla terävalinnalla saavutetaan tehokkaat sahaukset ja alhaiset teräkustannukset.

”Teollisissa ympäristöissä kustannustehokkuus on aina avainasemassa. Oikeilla terävalinnoilla sahausprosessista saadaan paras mahdollinen teho irti, mikä luonnollisesti tarkoittaa kustannustehokasta sahaamista sekä parantaa sahauksen tuottavuutta” sanoo Prodmac Oy:n toimitusjohtaja Mika Koivuniemi.

Hitsauskoulutus.

Vannesahaterät hitsataan määrämittaan Keravalla

Prodmacin vannesahateräasiakkaiden palveluun tehtiin hiljattain merkittävä panostus: yritys aloittaa vannesahaterien määrämittaan hitsauksen omissa tuotantotiloissaan Keravalla. Prodmacin väki kävi syventämässä terähitsausosaamistaan toukokuun lopulla Itävallassa Wikuksen omalla terähitsaamolla, jossa hitsataan jopa tuhat terää päivässä.

Prodmac varastoi jatkossa erilaisia terätyyppejä pitkinä keloina, joista katkaistaan ja hitsataan asiakkaan sahaan sopiva terä, joka saadaan toimitettua asiakkaalle nopeasti.

“Tämä nopeuttaa teränhankintaprosesseja merkittävästi. Aiemmin olemme tilanneet erilaisia terätyyppejä valmiiksi määrämittaan hitsattuina omaan varastoomme, ja toimittaneet niitä sellaisille asiakkaille, joiden terätarpeet meillä on ollut jo ennalta tiedossa.“

“Harvinaisempien terätarpeiden ilmetessä toimitusajat ovat kuitenkin olleet suhteellisen pitkiä, koska asiakkaan kaipaaman vannesahaterän hitsaus on tehty terävalmistajan tehtaalla. Nyt saamme terät lähtemään asiakkaillemme tarvittaessa jopa saman päivän aikana”, Koivuniemi taustoittaa

ISTechiltä uusi Power 440 Next Gen -suorakatkaisuautomaattivannesaha

Italialaiset ISTech Power suorakatkaisuvannesahat on suunniteltu tarjoamaan paras suorituskyky ja tarkkuus sahattaessa kovimpia materiaaleja 24/7-tuotannossa.

Uusi Power 440 Next Gen -malli vie sahaamisen jälleen askeleen eteenpäin ja tuo suuremman sahaus tehon sekä suorituskyvyn kokoluokkaan Ø 440 mm. Sahassa on 54 mm terä, jopa 11 kW moottori, 5500 kg paino, jotka mm. kuvaavat tämän koneen suorituskykyä.

Automaattinen materiaalin käsittely

Erinomaisen suoruustoleranssin takaavat kaksoispilariohjaimet ja sahan teräkaaren syöttäminen tuplakuularuuveilla. Kuten kaikissa ISTech Power NC -sahoissa, ohjelmoinnin joustavuus on korkealla tasolla, koneiden hallinta on viety pidemmälle kuin vain kyky hakea aineistoa kirjastosta niiden esiasetetuilla parametreilla. Kun työohjelma on asetettu, Power NC -sahojen käyttö on yksinkertaista. Kaikki sahaukseen liittyvät näkökohdat, esimerkiksi materiaalin etenemisen syöttönopeus ja terän laskeutuminen ja nousu, käsitellään automaattisesti. Automaattisesti säädettävä syöttösäädin lukee terään kohdistuvan paineen ja mukauttaa syöttöä sahattavaan materiaaliin. Terä hidastuu kiinteissä osissa (putken alkusahauksessa), kun taas se kiihtyy ontoissa osissa (leikkauksen keskellä).

Laaja valikoima ominaisuuksia

Power 440 Next Gen -lisävarusteet sisältävät mm. teräpaineen säätämisen, puristusvoiman säätämisen (ohutseinäisten putkien kiinnityksessä), Industry 4.0 -toiminnot, kuten esim. mahdollisuuden liittyä asiakkaan ERP-järjestelmään sekä etädiagnoosiin. Mikrovoitelulaite suihkuttaa voiteluainetta ilmavoiteluaineseoksena leikkausalueelle ja pitää työalueen puhtaana. Lyhyt vain 20 mm jäännöspala mahdollistaa pienen materiaalihukan. Molemmilta puolilta tuettu sahanterä tarjoaa vakautta ja varmistaa alhaiset melu- ja tärinätasot, mikä myös pidentää sahanterän käyttöikää.

Tarkkuutta ja tuottavuutta

Leikkuupaineen säädin (lisävaruste) ohjaa painetta, kunnes terä tunkeutuu materiaaliin, ja säätää syöttöä sen mukaan parhaan mahdollisen leikkaustuloksen ylläpitämiseksi. Suoruussäädin toimii myös yhdessä leikkauspaineen säätimen kanssa optimoiden leikkausajat toleranssin sisällä ja sahanterän käyttöiän. Valmistajan mukaan kone sahaa äärimmäisen tarkasti, mikä takaa korkeimman tuottavuuden myös vaikeissa materiaaleissa. Saha takaa 0,01 mm:n asemointitarkkuuden. www.vossi.fi/istech

PTH-Metalli Oy investoi kerralla kahteen Meban vannesahaan

Viime kesän aikana PTH-Metalli Oy:lle asennettiin ja käyttöönotettiin kaksi Meban vannesahaa: Järeä Meba PRO 300-A pystyjohteinen suoraan sahaava automaattisaha, joka soveltuu loistavasti tehokkuutensa ja toimintavarmuutensa vuoksi PTH-Metallin isompien materiaalien sarjakatkaisuun sekä MebaSwing 260 DG-Hs puoliautomaattinen jiirisaha profiilien ja putkien astekulma sahauksia varten.

Saksalaiselta Meba-vannesahavalmistajalta löytyy sahoja kaikkiin sahaustarpeisiin ja heidän tuotteiden korkea laatu takaa helppoa, luotettavaa ja huoletonta sahailua vuodesta toiseen.

”Kun lähdimme päivittämään sahauskalustoa, oli tiedossa, että tarvitsemme kaksi eri sahaa tietyillä ominaisuuksilla. Tavoite oli löytää yksi toimittaja molemmille sahoille ja mieluummin molemmat saman merkkiset sahat. Tämä helpottaa jatkossa huoltoa ja kunnossapitoa, kun on yksi ja sama toimittaja. Machinery Oy:n edustamalta MEBAlta löytyi sopivat sahat. Lisäksi sahojen helppo ohjelmointi ja käyttö saivat tulevilta käyttäjiltä positiivista palautetta.” – kommentoi PTH-Metallin hankintapäällikkö Christian Westerlund

Ostamalla kaksi saman toimittajan sekä saman merkin sahaa, PTH-Metalli halusi varmistaa sahojen vaivattoman huollon ja kunnossapidon.

PTH-Metalli on yli 70-vuotias Porvoossa sijaitseva konepaja, joka on erikoistunut osavalmistukseen. Heidän nykyinen toimipisteensä sijaitsee Tarmolan teollisuusalueella osoitteessa Veckjärventie 1. Monipuolinen konekanta kattaa kaikki tärkeimmät työvaiheet laser- ja plasmaleikkauksesta robottihitsaukseen ja monisivuisesta koneistuksesta pulverimaalaukseen sekä loppukokoonpanoon. 

Machinery panostaa sahojen käyttöönottoon – koulutus annetaan usein paikan päällä Katri Mannisen toimesta 

Monesti koneiden käyttöönotto on monivaiheinen prosessi, jossa tärkeässä osassa on kattava käyttöönottokoulutus. Machinery haluaa varmistaa toimittamiensa koneiden sujuvan käytön mahdollisimman pitkään.

Kattava käyttöönottokoulutus maksimoi koneen pitkän käyttöiän. Kuvassa Machineryn Katri Manninen antamassa asiakkaalle käyttökoulutusta Meban vannesahalle.

Näin on myös sahojen kohdalla. Machineryn saha-ammattilainen Katri Manninen käy usein antamassa Meban sahoille käyttökoulutuksia asiakkaiden tiloissa. Tällä halutaan varmistaa koneiden pitkä käyttöikä pitämällä huolta siitä, että sahaa käytetään oikealla tavalla ja mahdollisiin ongelmatilanteisiin osataan reagoida tarpeeksi nopeasti. Tämän lisäksi paikan päällä annettava käyttökoulutus antaa asiakkaalle mahdollisuuden esittää kysymyksiä ja saada opastusta henkilökohtaiset tarpeet huomioiden.  

”Me käydään koulutuksessa sahan yleiset ominaisuudet sahureiden kanssa läpi ja sitten opetellaan ohjelmien teko ja muu käyttö. Koska Meban ohjelmointi on yksinkertaisen hyvä, aika pian sitä päästäänkin siihen koulutuspäivän mielenkiintoisimpaan osuuteen eli laitetaan saha laulamaan ja lastu lentämään.

Koulutuksista on aina mulle itsellenikin paljon hyötyä koska pääsen tutustumaan sahureihin sekä saan paremman käsityksen, minkälaisia sahauksia heillä tehdään. Ja aina siinä oppii jotain uutta itsekin. Kun koulutus on saatu loppuun, omaa mieltä lämmittää eniten se, kun näkee, että asiakas on tyytyväinen uuteen sahaansa ja siihen, kuinka hienosti Meba toimii”, kommentoi Katri Manninen.  

Profiilintyöstöä 5-akselisesti

SOP-Metal on vahvistanut alumiini ja kupariprofiileiden koneistuskapasiteettiaan.

5-akselisen profiilintyöstökeskus kaksinkertaistaa SOP-Metalin kyvyn työstää tanko- ja lattalevytuotteita.

”Tilauskantamme on ollut jo jonkin aikaa sellaisella tasolla, että lisäkapasiteetti on tervetullut uutinen. Uuden koneen myötä voimme ajaa tuotteita nyt kahdella tehokkaalla profiilintyöstökeskuksella”, SOP-Metalin tuotantopäällikkö Jarkko Jämsä sanoo.

Moninaiseen koneistukseen. Koneella mahdollistuu jyrsintä, poraus, kierteitys, kierteiden jyrsintä sekä sahaus.

Jopa 10 300 pituuksiin

Jämsän mukaan uudella keskuksella voidaan tehdä samat toiminnot kuin yrityksen aiemmallakin profiilintyöstökeskuksella, jyrsiä, porata, kierteittää, jyrsiä kierteitä sekä sahata.

Uusi kone työstää tankoja ja lattoja aina 10 300 mm:n pituuksiin saakka.

Syöttö on automaattinen lyhyiden kappaleiden sahauksessa ja tarraimia on käytössä runsaasti tuotteen vakauttamiseksi koneistuksen aikana.

Koneessa on mukana myös 3D-mittaussensori tarkkaan mittaamiseen ja EluCloud toiminto koneen tuotannon seurantaan ja analysointiin.

Kookas Elumatec-profiilintyöstökeskus tuo kapasiteettia, laajentaa palveluvalikoimaa ja tehostaa koko tuotantoprosessia, sanoo Jarkko Jämsä.

Kapasiteettia ja tehostusta tuotantoon

”Vaikka lisäkapasiteetin tarve oli ensisijainen syy investoinnille, uusi kone laajentaa palveluvalikoimaamme, parantaa laatua sekä tehostaan koko tuotantoprosessiamme”, Jämsä tiivistää.

SOP-Metal Oy valmistaa virtakiskoja sekä muita korkeaa materiaaliosaamista vaativia alihankintatuotteita muun muassa sähkö- ja energiateollisuudelle. Yritys hallitsee myös sähkövirtausten johtamisen sekä niiden eristämisen aina suunnittelusta komponenttien valmistukseen asti.

Lisäksi SOP-Metal valmistaa erilaisia rakenteita sekä teräksestä että ruostumattomasta teräksestä.

Nimityksiä – Maanterä Oy

Sonja Blom on aloittanut myynti- ja markkinointiassistenttina Maanterässä. Heikki Kirjavainen on nimitetty myyntipäälliköksi, vastuualueenaan Maanterän kenttämyyntiorganisaatio.

Sonja Blom

Sonja Blomin toimenkuvaan kuuluu tehtäviä niin ostoon, myyntiin kuin markkinointiin liittyen, ja hänellä on ennestään kokemusta niin myyntityöstä, asiakaspalvelusta, logistiikasta kuin markkinoinnistakin. Uusien tehtävien lisäksi hän opiskelee työn ohella digitaalista markkinointia.

Heikki Kirjavainen

Heikki Kirjavainen on toiminut Maanterässä noin kahden vuoden ajan Teknisenä Myyntipäällikkönä. Uuden nimityksen myötä vastuulle siirtyvät kenttämyynnin toiminnot kokonaisuudessaan ja jatkossa hänelle raportoivat sekä aluemyyntipäälliköt että tekninen myyntipäällikkö.

Rautarakenne E. Kauppinen luottaa Prodmacin palveluun

Rautarakenne E. Kauppinen ostaa sahansa ja sahanteränsä Prodmacilta. Yhteistyössä korostuvat molemminpuolinen luottamus sekä kokonaisvaltainen palvelu, jonka ansiosta asiakas saa kaiken hyödyn irti työvälineistään.   

Rautarakenne E. Kauppinen Oy on Vantaalla toimiva 40 ammattilaisen teräsurakointiin erikoistunut yritys. Prodmacin ja Rautarakenne E. Kauppisen yhteinen taival alkoi vuonna 2018, mutta Prodmacin terämyynnistä vastaavan Petri Ravanteen kanssa Rautarakenne E. Kauppisella on yhteistyötä takana jo yli kymmenen vuotta.

”Petrin kanssa olemme aina voineet kommunikoida avoimesti ja luottamuksella. Yhteistyö toimii saumattomasti, ja olemme olleet erittäin tyytyväisiä. Tällä hetkellä meillä on käytössä viisi Prodmacin toimittamaa MEP-sahaa sekä tietysti monipuolinen valikoima teriä”, kertoo Jani Kauppinen.

Kokonaisvaltainen palvelu miellyttää

Kauppinen painottaa erityisesti Prodmacin palvelun monipuolisuutta. ”Kun ostamme sahan Prodmacilta, saamme heiltä myös saumattomasti toimivan huoltopalvelun. Ja jos pyydämme Prodmacia selvittämään jonkin tuotteen saatavuutta, niin Prodmacilla on aidosti nähty vaivaa asian eteen ja tarjottu meille ratkaisua.” Esimerkiksi Kauppinen mainitsee saharadan hankinnan.

”Se ei varsinaisesti ole Prodmacin tuotevalikoimassa, mutta he selvittivät mistä näitä saadaan ja hoitivat hankinnan puolestamme. Olemme olleet todella tyytyväisiä tällaiseen palvelun kokonaisvaltaisuuteen.”Hän kertoo, että sujuva yhteistyö Prodmacin kanssa on aikaansaanut kustannussäästöjä. ”Olemme jopa pystyneet luottamaan Prodmacille osa-alueen, johon monessa yrityksessä tarvitaan erikseen oma työntekijä tai työntekijöitä. Meille Prodmac on erinomainen yhteistyökumppani”.

Kyky vastata asiakkaan tarpeisiin

 Prodmacin Petri Ravanteen mukaan yhteistyö Rautarakenne E. Kauppisen kanssa on hyvä esimerkki siitä, miten Prodmacilla toimitaan.

”Emme vain myy koneita tai sahanteriä, vaan tarjoamme kokonaisvaltaista palvelua, mikä mahdollistaa sen, että asiakas voi keskittyä omaan liiketoimintaansa ja luottaa siihen, että me huolehdimme heidän työvälineistään.”   Prodmacin toimivat ja pitkät yhteistyöt perustuvat avoimeen ja tiiviiseen kommunikointiin asiakkaan kanssa.

”Haluamme hahmottaa asiakkaamme tarpeet mahdollisimman tarkasti, jotta voimme suunnitella niiden mukaisen, tuottavan ja tehokkaan ratkaisun. Siitä hyötyy asiakas, ja se myös tekee omasta työstämme mielekästä ja palkitsevaa.”

Prodmac mukana Konepaja-messuilla

Pitkän koronaodotuksen jälkeen Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa päästään vihdoin järjestämään Konepaja-messut 29.11.–1.12. Prodmac on mukana ison tiimin voimin ja esittelee messuosastolla useita päätuotteitaan.


Kun Konepaja-messujen näytteilleasettelijat päästetään rakentamaan messuosastojaan, ei Prodmacilla ole ongelmia täyttää omaa 65 neliötään.

”Tämä messuosasto on suunniteltu kolme vuotta sitten, mutta messuja on jouduttu pandemian vuoksi lykkäämään tähän syksyyn saakka. Osasto on siis jopa hieman pienehkö meille, koska tilatarve on matkan varrella kasvanut”, kertoo Prodmacin toimitusjohtaja Mika Koivuniemi.

Prodmacin osastolla tulee olemaan näytillä lähes kaikki yrityksen päätuotteet: Behringerin ja Mepin sahalaitteet, Parmigian-levyntaivutuskone, Upmoviom-varastointijärjestelmät, Wikus-vannesahanterät, Oemeta-leikkuunesteet, Tenryu- ja Stark-pyörösahanterät sekä Röslerin täryhiomalaitteet.

”Toki osastollemme voi tulla keskustelemaan yhtä lailla muistakin tuotteistamme. Olemme paikalla peräti noin kymmenpäisen messutiimin voimin, sillä oman väkemme lisäksi mukana on maahantuomiemme tuotemerkkien edustajia.”

Messuilla suuri merkitys Prodmacille

Tämän vuoden puolella Prodmacilla on pikkuhiljaa päästy palaamaan kasvokkaisten tapaamisten äärelle. Messuja on kuitenkin odotettu malttamattomina jo kolmisen vuotta. Vuonna 2020 Konepaja-messut jouduttiin perumaan aivan kalkkiviivoilla – vain pari päivää ennen tapahtuman alkua.
”Meille on erittäin tärkeää päästä takaisin messujen ja kasvokkaisten tapaamisten aikaan. Edustamiemme tuotteiden esittelyn kannalta on oleellista, että asiakkaat pääsevät itse tarkastelemaan laitteita ja koneita paikan päälle”, Koivuniemi tuumii.  

Pandemian aikana Prodmacilla on tartuttu luuriin aiempaa tiuhemmin sekä tavattu asiakkaita verkon välityksellä. Vaikka pakon edessä on onnistuttu luomaan uusia asiakashankinnan ja -kontaktoinnin tapoja, ei messujen liidimääriin ole helppoa päästä muilla tavoin.  

”Konepaja-messuilla tapaamme kolmen päivän aikana vähintään yhtä paljon potentiaalisia asiakkaita kuin muuten puolen vuoden aikana yhteensä. Messut ovat meille tärkeitä tapahtumia niin imagon ja uusasiakashankinnan kuin myös nykyisten asiakkaiden tapaamisen kannalta. ”  

Konepaja-messut järjestetään Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 29.11.–1.12. Rekisteröitymällä kävijäksi ennakkoon saa maksuttoman sisäänpääsyn messuille.

« Vanhemmat artikkelit