Keravan Teräsmiehet jatkaa Peltitarvike Oy:n sisaryhtiönä – Viimeistelyinvestointi tuo uusi mahdollisuuksia palvelupakettiin
Keravan Teräsmiehet Oy on viime vuoden keväästä toiminut Peltitarvike Oy:n sisaryhtiönä. Toimintoja kehitetään uusin investoinnein. Tuore investointi viimeistelyhionnan teknologiaan nostaa tuotteiden jalostusastetta ja tarjoaa mahdollisuuksia viimeistelypalvelujen tarjontaan erillisenä alihankintana.
Peltitarvike Oy on kattokaivojen, linjakuivatuskourujen ja kattoturvatuotteiden valmistaja.
Keravan Teräsmiehet Oy on erikoistunut ohutlevyosien ja kokonaisuuksien valmistukseen alihankintana kone- ja laitevalmistajien tarpeisiin.
Viime vuonna tehdyssä yrityskaupassa Keravan Teräsmiehet siirtyi Peltitarvike Oy:n sisaryhtiöksi. Kauppa tuo kummankin hartioihin lisää leveyttä ja yhdistää kaksi alan perinteistä toimijaa, toteaa Peltitarvike Oy:n toimitusjohtaja Kristian Bärlund.
”Panostamme kasvuun, tehokkuuteen ja osaamiseen. Viime vuodet Peltitarvikkeessa olemme uusissa puitteissa muokanneet hallitustoimintaa eteenpäin ja pyrkineet laajentamaan yrityksen toimintoja myös rakennusalan ulkopuolelle. Kartoitimme yrityksiä ja löysimme Keravan Teräsmiehet. Kauppa vahvistaa kokonaisuuttamme ja tuo uusia mahdollisuuksia.”

”Kun isämme ja yrityksen perustaja Unto Tamm kuoli viime vuosikymmenen lopulla, ja jäimme sisareni Sarin kanssa tähän kahdestaan, teimme kymmenvuotissopimuksen, että jatkamme yrityksen omistajina sen ajan ja sitten alamme miettiä muuta. Kun vuodet alkoivat täyttyä, pidimme sopimuksesta kiinni. Perheyhtiön arvomaailma ja samanhenkisyys yhdistivät, kun valitsimme uutta omistajaa”, kertoo Sami Tamm. Hän jatkaa Keravan Teräsmiesten toimitusjohtajana myös uudessa järjestelyssä.
Pidemmälle valmiina
Keravan Teräsmiehet toimii noin 6000 neliömetrin tiloissa Keravan keskustan lähellä ja yli 70 prosenttia yrityksen toiminnasta on ohutlevyosien alihankintaa. Yritys tunnetaan mm. jakokeskusten runko-osien ja koteloiden sekä kaapelijakokaappien ja telekoteloiden valmistajana.
Konekanta Keravalla on vuosien mittaan jalostunut laajaksi, käytössä on mm. useita levytyökeskuksia ja leikkauksiin käytössä on Suomessa ainutlaatuinen kahden laserleikkauskoneen ja 155-paikkaisen automaattivaraston muodostama laserleikkauslinja.
Helsingin Kivikossa toimivalla ja vuonna 1965 perustetulla ja toiminnassaan pääasiassa omiin kattotuotteisiin keskittyvällä Peltitarvike Oy:llä on omaa kapasiteettia mm. kuitulaserleikkaukseen, särmäykseen ja putkenhitsausautomaatioon. Uuden kokonaisuuden myötä mahdollistuvat myös kummankin yrityksen toimintoja palvelevat uudet investoinnit. Sen myötä Keravan Teräsmiesten tiloihin asennettiin nyt keväällä teknologiaa laserleikattujen kappaleiden viimeistelyyn.
”Tänä päivänä asiakkaat toivovat usein laserleikkaajalta viimeistelyjä kappaleita, eli viimeistelyn tarve kasvaa. Tämä investointi vastaa kysyntään ja mahdollistaa tuotteiden viimeistelyn aiempaa pidemmälle ja kehittää sitä kautta asiakkuuksia. Viimeistelykoneen hankinta on ollut molempien yrityksen hankinta-ajatuksissa jo jonkin aikaa. Saimme kahden yrityksen tarpeet yhteen, uusi kone palvelee jatkossa kummankin yrityksen toimintoja”, Tamm kertoo.

Uuden polven kone
Uusi kone tarjoaa mahdollisuuksia viimeistelytöihin niin käsittelykokoluokkansa kuin ominaisuuksiensakin puolesta.
Yritys valitsi ratkaisuksi Suomessa Vossin edustamaa Timesaversin teknologiaa, uusi kone on hollantilaisvalmistajan malli hiljattain päivitetystä 42 RB-sarjasta 1525 mm:n käsittelyleveydellä.
Koneeseen on valittavissa eri toimintoja, se voidaan varustaa niin purseenpoistoon, reunojen pyöristykseen, laseroksidin ja raskaan kuonan poistoon ja viimeistelyhiontaan.
”Meille koneessa on tärkeää juuri viimeistely, se että sillä saadaan aikaan hiottu pinta. Käsittelemme paljon materiaaleja, joissa toinen pinta on hiottu ja toinen hiomaton. Kun asiakkaan kappaleissa tulee molempien puolien olla hiotut, voimme aiemman käsihionnan sijaan käsitellä ne tällä koneella”, Tamm sanoo.
”Aikaa operaatioon kuluu murto-osa käsin hiontaan verraten”, toteaa Bärlund.

Työt koneessa tekee kahdeksan hiomaharjan harjakaruselli, nyt yhdessä uuden sarjan valinnaisen ns. Top Brush (TB) -yksikön kanssa. Reunapyöristyksessä kolmen millimetrin pyöristyssäde on mahdollinen. Lisäksi kone voidaan varustaa yhdestä kolmeen leveähiomanauhapäällä. Keravan Teräsmiesten kone on varustettu kahdella leveähiomanauhapäällä.
Niin teräs, RST- ja alumiinikappaleidenkin käsittely onnistuu leveydeltään 1525 mm saakka, pienemmässä päässä automaattisen imupöydän ansiosta voidaan käsitellä pieniä kappaleita 50×50 mm:stä ylöspäin. Koneen ohjaus tapahtuu etukulman ohjausnäytöltä. Koneen HMI-käyttöliittymää on parannettu käyttäjäystävällisemmäksi ja lisätty automaattitoimintoja sekä esiohjelmointiasetuksia purseenpoisto- ja viimeistelyprojekteille, käyttöiloja on kolme, Eco-, Power- ja Valmiustila. Uusimmassa mallissa nyt myös erillinen näyttö välittää poistopuolelta kamerakuvaa operaattorille syöttöön.

Kapasiteettia käytössä
Keravan Teräsmiehillä keväällä saapunut kone on jo käytössä, käsittelypöydät syöttöön ja käsiteltyjen kappaleiden poistoon saapuvat myöhemmin.
”Kone on mukana monipuolisesti tuotannossamme ja voimme palvella viimeistelyasioissa tosiaan nyt myös ympäristön tarpeita. Kapasiteettia uudella koneella riittää”, kertovat Kristian Bärlund ja Sami Tamm. Investointi- ja kehitysasioissa Peltitarvikkeella ja Keravan Teräsmiehillä jatketaan. Mm. laserhitsaus ja cobottihitsausasemat ovat jatkossa kiinnostava teema.
Peltitarvike Oy:n liikevaihto vuonna 2025 oli 9,4 miljoonaa euroa ja yritys työllisti lähes 40 henkilöä. Keravan Teräsmiehet teki vuonna 2025 noin neljän miljoonan euron liikevaihdon, töissä on noin 27 henkilöä. Konserni tähtää vahvaan kasvuun ja vientimarkkinoita availlaan. Tälle vuodelle tavoitteena on 15 miljoonan euron liikevaihto, vuoteen 2028 tavoitteena on 30 miljoonaa.
Kari Harju
Peltitarvike Oy
Kattokaivot,
linjakuivatuskourut ja kattoturvatuotteet
Perustettu 1965
Kotipaikka Helsinki
Keravan Teräsmiehet Oy
Ohutlevytuotteiden
alihankinta
Perustettu 1992
Kotipaikka Kerava
Timesavers 42 WRBW 1525





























