Avainsana-arkisto: Nimitykset

Sami Heikkinen Finelcomp Oy:n toimitusjohtajaksi

Sami Heikkinen on nimitetty Finelcomp Oy:n toimitusjohtajaksi 1.1.2022 alkaen. Kansainvälisissä johtotehtävissä tähänastisen uransa tehnyt Heikkinen vahvistaa yhtiön kansainvälisen liiketoiminnan osaamista.

Finelcompin toimitusjohtajana vuoden alussa aloittava Sami Heikkinen, 45, siirtyy yhtiön johtoon Efla Oy:n myynti- ja markkinointijohtajan paikalta. Aiemmin hän on toiminut muun muassa Pohjoismaiden johtavan tietoliikenneverkkotoimittajan Eltel Networks Oy:n operatiivisena johtajana, teknologiayhtiö Exel Composites Oyj:n Business Development Managerina sekä ABB:n Market Segment Managerina. Koulutukseltaan Heikkinen on tuotantotalouden diplomi-insinööri (M.Sc).

Nykyinen toimitusjohtaja Esa Kivi jatkaa yhtiön merkittävänä omistajana.

Finelcomp Oy on sähkönjakelu- ja telelaitteiden kotelointiratkaisujen valmistaja. Sähkökeskusmekaniikan lisäksi yhtiö tarjoaa asiakkailleen ohutlevyosien sopimusvalmistusta. Vuonna 2020 yhtiön liikevaihto oli 14 miljoonaa euroa. Outokummussa toimiva yritys on perustettu vuonna 1988.

Muutoksia Bystronicin myyntiorganisaatioon – Ville Virta aloitti vuodenvaihteessa

Ohutlevykoneisiin keskittyvän Bystronic Scandinavian Suomen myyntiorganisaatiossa on tapahtunut vuodenvaihteen tienoilla muutoksia. Ville Virta on uusi mies Suomen myyntitoiminnoissa, Jari Enontekiö jatkaa Bystronicilla aluemyyntipäällikkönä. Miehet keskittyvät Suomen levykonemarkkinoille, Baltian toiminnot hoidetaan jatkossa Ruotsista käsin.

Ville Virta valittiin Bystronicille toiseksi aluemyyntipäälliköksi pitkäaikaisen myyntijohtajan Petteri Perälän siirryttyä joulukuussa uusin työkuvioihin. Ville Virta on 35-vuotias AMK-insinööri, ja taustaa ohutlevyalalta on pitkälti.

”Metalli- ja ohutlevy alan töissä olen kulkenut alle 15-vuotiaasta asti kesätöissä ja myöhemmin opiskeluiden väliaikoina. Vuodet 2011-2015 toimin Scanfil EMS Oy:ssä NPI-engineer-nimikkeellä, vuodet 2015-2021 työpaikkani oli Wilsontool, nimike Sales Engineer ja työtehtävä työkalujärjestelmien myynti lävistykseen ja särmäykseen. Mielestäni voi sanoa, että toimiala on kyllä tuttu”, Virta kertoo.

Innolla uuteen tehtävään

Tehtävään Virta tuli normaalin monivaiheisen hakuprosessin kautta.

”Toki tunsin Petterin työn kautta entuudestaan”, sanoo Virta.

Töitä uudessa tehtävässä aloitellaan nyt innolla.

”Teknologia ja koneet ovat kiinnostaneet minua aina kovasti, joten mielenkiintoa ja intohimoa koneita ja muita myytäviä tuotteita kohtaan riittää. Teknologia kehittyy koko ajan ja aina tulee uutta, joten mieli pysyy virkeänä.”

”Lisäiskua hommaan tulee toki siitä, että myytävät tuotteet ovat hyviä ja luotettavia. Bystronicilla on vahva jalansija Suomessa, markkinat ovat kehittyneet suotuisasti ja samansuuntaisena aiomme säilyttää tilanteen jatkossakin. Kasvuun on edelleen hyviä mahdollisuuksia.”

Töiden alkuun Bystronicilla kuuluu nyt alussa tuotekoulutuksia, sen jälkeen alkaa tutustuminen työkenttään työn merkeissä. Asiakaskunta on osittain tuttua ja osittain uutta.

”Henkilökohtaiset tavoitteeni on kehittyä tehtävässä mahdollisimman nopeasti ja tehdä parhaani”, Virta sanoo.

Vahvistuva organisaatio

Myyntiorganisaation muutoksen myötä Bystronicilla on tehty muitakin siirtoja alueellisiin toimintoihin. Kun aiemmin myös Baltian myynti- ja tukitoiminnot hoidettiin Suomesta, nyt ne tapahtuvat jatkossa Bystronic Scandinavian päätoimipisteestä eli Ruotsin konttorista käsin. Suomessa keskitytään siten kokonaisuudessaan kotimaan markkinoille.

Bystronic Scandinavian Suomen toimintoihin kuuluu myynnin lisäksi kasvava after sales- organisaatio.

”After-sales-toiminnot ovat vahvistuneet edelleen ja se on myös jatkossa yksi keskeinen panostusalue. Kolme uutta kaveria on palkattu lisää toimintoihin eri puolelle Suomea viime vuoden aikana”, Jari Enontekiö sanoo.

Kari Harju

HT Laserille myynti- ja maapäällikkö Ruotsiin

HT Laser Oy, yksi Suomen suurimmista metalliteollisuuden ohutlevyosien ja asennusvalmiiden komponenttien toimittajista, kehittää asiakaspalveluaan ja myyntitoimintojaan Ruotsissa. Ruotsin myynti- ja maapäälliköksi on nimitetty Joachim Eresjö lokakuusta 2021 alkaen.

”Meillä on ollut jo vuosien ajan etuoikeus palvella myös ruotsalaisia asiakkaita. Nyt otamme askeleen eteenpäin ja aloitamme paikallisen asiakaspalvelun ja myyntitoimintojen rakentamisen Ruotsiin”, sanoo Markus Lehti, HT Laser Oy:n toimitusjohtaja.

Ruotsin myynti- ja maapäällikkö Joachim Eresjöllä on vuosien kokemus teräs- ja metalliteollisuudesta. Hänellä on laaja tekninen tietotaito moderniin tuotantoon liittyen ja laaja verkosto Ruotsin metalliteollisuustoimijoiden parissa. Joachim vastaa HT Laserin palveluiden kehittämisestä ruotsalaisille asiakkaille.

”Tehtäväni on tuoda HT Laserin ainutlaatuinen tarjonta Ruotsin markkinoille ja varmistaa, että nykyisten ja tulevien asiakkaidemme tarpeet täyttyvät. En malta odottaa, että pääsen viemään liiketoimintaa täällä eteenpäin. Huipputason konekannan ja asiantuntevien kollegojeni avulla meillä on tarjota ratkaisuja, joille tiedän monilla ruotsalaisilla yrityksillä olevan kysyntää”, kertoo Joachim, joka liittyy HT Laserin joukkueeseen työskenneltyään vuosien ajan SSAB:lla eri tehtävissä.

Joachim palvelee yhteistyökumppaneita asuinpaikkakunnaltaan Gagnefista Taalainmaalta käsin. Hän viettää aktiivista elämää kumppaninsa ja kolmen lapsensa kanssa. Perheen arkeen kuuluu paljon urheilua, kuten hiihtoa, retkeilyä ja jalkapalloa.

”Olen iloinen, että Joachim otti haasteen vastaan ja liittyi joukkoomme. Nyt on hyvä hetki kehittää toimintaamme yhdessä ruotsalaisten asiakkaidemme kanssa sekä esitellä palveluitamme ja laajaa kapasiteettiamme niille yrityksille, jotka eivät ole vielä kuulleet meistä”, sanoo toimitusjohtaja Markus Lehti.

Nimitys – Prodmac Oy

Eemeli ”Eme” Lahti on aloittanut elokuussa Prodmac Oy:n palveluksessa. Lahden vastuualueeksi on määritelty yhtiön varastoiminnot sekä varastomyynti.

Lahti ryhtyy marraskuusta alkaen tekemään teräkauppaa osana Prodmacin myyntitiimiä. Prodmacin edustukseen kuuluvat Wikus-, Stark- ja Tenryu-terät.

”Kyllä tässä oli opettelemista, mutta nyt on varastojärjestelmät ja muut varaston pyörittämiseen liittyvät asiat opittu. On tosi mukava päästä palvelemaan Prodmacin asiakkaita henkilökohtaisesti, tykkään olla tekemisissä ihmisten kanssa”, kertoo Eemeli Lahti.

Nimitys: koja Oy

Koja Oy:n hallitus on nimittänyt Tuomas Karhun Koja Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässä 1.9.2021.

Tuomas Karhu siirtyy Kojalle saksalaisen KSB Group:in palveluksesta, jossa hän on toiminut eri tehtävissä. Ennen Kojalle siirtymistä hän toimi Pohjois-Euroopan aluevastaavana sekä Ruotsin ja Suomen maayhtiöiden toimitusjohtajana. Aiemmin hän on työskennellyt myynti- ja projektitehtävissä sekä Suomessa että ulkomailla.

Koja Oy on osa 86-vuotiasta perheomisteista Koja-Yhtiöt Oy konsernia ja sen tuotteita ovat ilmankäsittelyratkaisuja kiinteistöihin ja laivoihin sekä puhaltimia teollisuuden prosesseihin. Koja Oy:n liikevaihto vuonna 2020 oli 72 miljoonaa euroa. Yritys työllistää noin 320 henkilöä. Koja Oy:n toimipisteet sijaitsevat Suomessa ja Ruotsissa ja sen tytäryhtiöiden toimipisteet Venäjällä ja Yhdysvalloissa.

Konecranes ja Cargotec sulautuvat – Mika Vehviläinen toimitusjohtajaksi

Mika Vehviläinen valittu toimitusjohtajaksi Konecranesin ja Cargotecin sulautumisen voimaantulosta lukien.  

Konecranes Oyj ja Cargotec Oyj ilmoittivat viime vuoden lokakuun alussa allekirjoittaneensa yhdistymissopimuksen ja suunnitelman, joiden mukaan yhtiöt yhdistyvät edellyttäen, että sulautumiselle saadaan lakisääteiset ja muut hyväksynnät.

Nyt sulautumisen jälkeiselle syntyvälle yhtiölle on nimetty toimitusjohtaja. Konecranesin ja Cargotecin hallitukset ovat sopineet valitsevansa Mika Vehviläisen toimitusjohtajaksi, ja Cargotecin hallitus on tehnyt nimityksen sopimuksen mukaisesti. Mika Vehviläisen nimitys tulee voimaan järjestelyn toteutumisen yhteydessä, jonka odotetaan tapahtuvan vuoden 2022 ensimmäisen vuosipuoliskon loppuun mennessä. Siihen saakka Cargotec ja Konecranes toimivat täysin erillisinä ja itsenäisinä yhtiöinä.  

Mika Vehviläinen on toiminut Cargotecin toimitusjohtajana vuodesta 2013. Vehviläinen toimii myös Danfoss A/S:n hallituksen jäsenenä. Ennen siirtymistään Cargotecille Vehviläinen toimi Finnair Oyj:n toimitusjohtajana vuosina 2010–2013, Nokia Siemens Networksin operatiivisena johtajana vuosina 2007–2009 ja mm. useissa eri tehtävissä Nokiassa vuosina 1991–2007.

Vaski hakee kasvua viennistä

Seinäjokelainen Vaski jatkaa vahvassa vauhdissa. Euroopan markkinoille on vakaa suunta.

Seinäjokelainen teknologiayhtiö Vaski, Rodstein Oy:n uusi brändi, nelinkertaisti viime vuonna liikevaihtonsa 0,5 miljoonasta noin 2 miljoonaan euroon ja yhtiön henkilöstömäärä kasvoi viidestä kuuteentoista. Vuoden yksi avaintekijöistä oli alkuvuodesta kokoonpanoon saapunut brittiläinen, nyt hallituksen puheenjohtajana toimiva Michael Mansour, jonka pääasiallisena tehtävänä oli yrityksen mukaan saada yhtiön operatiivinen puoli kuntoon ja myyntityö aloitettua. ”Täällä oli tehty erinomaista ja pitkäjänteistä työtä tuotekehityksen kanssa, joten oli helppo lähteä tarjoamaan tuotteita markkinoille”, Mansour kertoo.

Suuntana lähimarkkinat

Viime vuoden kasvua vauhditti tuotevalikoiman laajentuminen ja sveitsiläisen levykoneyrityksen osto vuoden alussa: ”Haluamme olla alan edelläkävijä ja tienraivaaja sekä jatkaa hyvää tuotekehitystyötämme myös jatkossa”, Mansour paljastaa.

Vaski tähtää nyt vahvasti vientiin. Myynti on tarkoitus kaksinkertaistaa 2 miljoonasta 4 miljoonaan euroon. Vuonna 2020 kasvua tapahtui kotimaassa ja Baltian maissa, nyt suuntana ovat laajemmat vientimarkkinat. ”Viime vuonna 50 % myynnistä tuli vientimaista, mutta tänä vuonna lukua on tarkoitus nostaa merkittävästi. Erityisesti meitä kiinnostavat lähialueiden markkinat, kuten Venäjä, Ruotsi ja muu Pohjois-Eurooppa”, Mansour kertoo.

Koronapandemia aiheutti useille yrityksille hankaluuksia viime vuonna, ja Vaski ei myöskään ollut tälle muutokselle immuuni. Metalliala hiljeni keväällä nopeasti, mikä vaikutti myös Vaskin toimintaan. ”Vaikka osa kohderyhmistämme joutui vähentämään toimintaansa, asiakaskunnan monimuotoisuus auttoi meitä pääsemään pahimman vaiheen yli”, Mansour iloitsee.

Vaski on Seinäjoella toimiva kokoojakiskojen valmistuslaitteiden toimittaja. Kasvuyritystä luotsaa Michael Mansour.

Kokoojakiskojen valmistusratkaisuja ja laitesuunnittelua

Vuonna 2015 perustettu startup-yritys kulki alkuun nimellä Rodstein, mutta uudistettu brändi lanseerattiin vuoden 2021 alussa. Nimen haluttiin kuvaavan paremmin yrityksen suomalaisia juuria. Vaski on erikoistunut kokoojakiskojen valmistusratkaisuihin ja erilaisten valmiiden sekä räätälöityjen laitteiden suunnitteluun. Yhtiön valmistamia osia käytetään esimerkiksi sähkögeneraattoreissa, virranjakoyksiköissä, sähköautoissa ja niiden latauspisteissä.

Mansour päätyi Vaskin palvelukseen monen sattuman kautta. Suomi oli hänelle jo entuudestaan tuttu, sillä hän työskenteli vuosina 2009–2013 taloustehtävissä Kauhavalla Finn-Powerilla. Tuolloin hän tutustui kollegaansa, toimitusjohtaja Veikko Moilaseen, joka otti viisi vuotta myöhemmin yhteyttä Michaeliin ja pyysi häntä lähtemään mukaan Vaskin toimintaan. ”Yksi syy menestykseemme onkin kokenut tiimi, jolla on alalta jo runsaasti tietoa ja kontakteja”, Mansour kertoo.

Michael Mansour on syntynyt Etelä-Lontoossa, sukujuuret ovat Skotlannissa, Irlannissa, Libanonissa ja Palestiinassa, hän on asunut lapsena Abu Dhabissa. Mansour on opiskellut matemaattistentieteiden maisteriksi Oxfordin yliopistossa ja on Vaskin lisäksi Prima Industrien S.p.A:n (Italia) johtoryhmän jäsen. Perheeseen kuuluu vaimo Emma ja kaksi tytärtä.

« Vanhemmat artikkelit Uudemmat artikkelit »