Kategoria-arkisto: Lastuavat metallintyöstökoneet

30 vuotta yhteistä taivalta – Wihuri ja Mazak juhlistavat pitkää yhteistyötään Konepaja-messuilla

Wihuri Oy Tekninen Kauppa ja maailman johtaviin työstökonevalmistajiin kuuluva japanilainen Yamazaki Mazak ovat tehneet menestyksekästä yhteistyötä Suomessa jo 30 vuotta. Pitkää yhteistyötä saatiin jo juhlistaa hienolla merkkipaalulla, kun viime vuoden lopulla Wihuri toimitti Suomeen tuhannennen Mazakin lastuavan CNC-koneen.

30-vuotisen juhlavuoden kunniaksi yritykset esittelevät kaksi Mazak-konetta niihin saumattomasti integroiduin automaatiojärjestelmin näyttävällä yhteisosastollaan Konepaja 2024 –messuilla. Viimeisimpään Mazakin Smooth-teknologiaan on mahdollista tutustua koneiden lisäksi myös useiden ohjaussimulaattoreiden ja ohjelmistojen avulla.

Lisäksi viime vuodet vahvasti kasvanut Wihurin työstökonehuolto esittelee osastolla uusia palveluitaan. Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa järjestettävillä Konepaja-messuilla 19.–21.3. ovat asiakkaita palvelemassa Mazakin, RoboJobin ja Wihurin asiantuntijat.

CV5-500 ja MA-25/400 – helppo ensiaskel automaation hyödyntämiseen

Mazak CV5-500 -koneistuskeskus on edullinen 5-akselinen pystykarainen koneistuskeskus, joka on tarkoitettu ensiaskeleeksi moniakselityöstön maailmaan, ja niitä on myyty lukuisille erikokoisille konepajoille ensimmäiseksi 5-akselikoneeksi.

Koneen tukevan siltatyyppisen rungon alle on rakennettu kahdesta päästä tuettu kehtopöytä, jonka runko kallistuu 220 astetta ja pöytälevy pyörii 360 astetta lineaariakseleiden ympäri. Tukevan rakenteen ja tehokkaan ohjausjärjestelmän ansiosta vaativatkin työkappaleet pystytään työstämään tarkasti useammalta tahkolta yhdellä kiinnityksellä tai kaikilla viidellä akselilla yhtäaikaisesti. Wihurin messukone on varustettu tehokkaalla 18 000 kierroksen HSK-karalla, mittasauvoilla ja 48-paikkaisella työkalumakasiinilla.

Suurin CV5-500 -koneella työstettävä kappale on halkaisijaltaan 500 mm ja korkeudeltaan 320 mm. Messukoneeseen on saumattomasti integroitu belgialainen RoboJobin valmistama MA-25/400- automaatiojärjestelmä, jossa on Fanuc-robotti ja kappalepöytä, jolta työkappaleita voidaan panostaa ja purkaa koneen automaattisesta sivuovesta.

CV5-500:n etuoveen on jälkiasennettu Wihurin oma automaattikäyttöinen ovimekanismi, jonka ansiosta etuoven kautta voidaan edelleen panostaa ja purkaa kappaleita käsin täysin esteettömästi. Koneessa on työpöydän läpi kulkeva paineilmaliitäntä ja pöydän päällä Schunkin valmistama nollapistekiinnitin ja automaattinen työkappaleen kiinnitin robottipanostusta varten.

Sorvauskeskus QUICK TURN 250MSY on varustettu RoboJob TA-25/200 -robottijärjestelmällä ja TOP Automazioni Magic -tankomakasiinilla.

QUICK TURN 250MSY, TA-25/200 ja TOP Automazioni Magic – monipuolinen tuotantosolu

QUICK TURN 250MSY on monipuolinen sorvauskeskus pyörivillä työkaluilla, Y-akselilla ja kahdella karalla. Kappaleita voidaan syöttää koneeseen joko käsin, RoboJob TA-25/200 -robottijärjestelmällä tai tankomakasiinin kautta.

Helppokäyttöisen RoboJob-järjestelmän ohjaus tapahtuu suoraan sorvin käyttöpaneelista. Kaksoistarttujalla varustetun Fanuc-robotin käsittelykyky on 25 kg ilman tarttujaa ja esimerkiksi 2 x 7,3 kg, jos tarttujassa on kappale molemmin puolin kiinni. Halkaisijat voivat olla 25 – 200 mm.

Robotilla voidaan myös poistaa tangosta ajetut kappaleet hellävaraisesti ulos koneesta.

Kaksikaraisen messukoneen varustukseen kuuluu myös apukaran kärkipylkkätoiminto, jolloin karaa voidaan tarvittaessa käyttää hallitusti tukikärkenä akselimaisille kappaleille. Modernissa sorvauskeskuksessa on lisävarusteena saatavissa oleva Smooth Energy Dashboard -toiminto, jolla kappalekohtaista energiankulutusta ja hiilijalanjälkeä voidaan seurata ja optimoida.

Koneen ympäristökuormitusta vähentävät myös esimerkiksi rasvavoidellut johteet ja kuularuuvit, jolloin leikkuunesteen vaihtoväli on tyypillisesti paljon pidempi verrattuna öljyvoideltuihin koneisiin.   

Wihurin käyttökouluttajat esittelevät messuosastolla uusimpia MAZATROL-ohjauksia ja ohjelmistoja.

Wihuri Oy Teknisen Kaupan työstökonehuolto esittelee uusia palveluitaan

Wihurin Työstökoneet -liiketoiminta-alue panostaa strategiansa mukaisesti vahvasti jälkimarkkinointipalveluiden kasvattamiseen. Kenttähuoltoon on tehty useita uusia rekrytointeja viime vuosien aikana ja uusia asiakaslähtöisiä palveluita tuotteistetaan koko ajan lisää.

Viimeisimpiä lisäyksiä palvelutarjontaan ovat esimerkiksi työstökoneenkäyttäjien ODR-huoltokoulutukset, koneiden kalibroinnit ja Double Ball Bar -mittaukset. Huollon toimihenkilöt kertovat uusista palveluista ja mahdollisuuksista messuosastolla. Paikalla ovat myös kaikki Wihurin käyttökouluttajat, jotka esittelevät uusimpia MAZATROL-ohjausjärjestelmiä ja muita Mazak-asiakkaille tarkoitettuja hyödyllisiä ohjelmistoja. www.machinetools.wihuri.fi

Otsikkokuva: Pystykaraista 5-akselista CV5-500 -koneistuskeskusta palvelee helppokäyttöinen RoboJob MA-25/400
-automaatiojärjestelmä.

Vastuullinen tuotanto ja työympäristö Maanterän teemana Konepajassa

Metalliteollisuuden ammattimessut Konepaja, hitsausalan Nordic Welding Expo sekä 3D-tulostamisen ja uusien materiaalien 3D & New Materials -messut järjestetään jälleen 19. – 21.3.2024 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Maanterä rakentaa osastonsa tapahtumaan vastuullisen tuotannon ja työympäristön teemoin.

Maanterä kuuluu Indutrade-konserniin ja vastuullisuus ja kestävä kehitys ovat yksi konsernin strategisista kulmakivistä. Toimitusjohtaja Ilkka Erikssonin mukaan Maanterä edistää vastuullisuutta sekä omalla toiminnallaan että yhdessä asiakkaiden ja toimittajiensa kanssa.

”Vastuullisuus tarkoittaa niin hyvää ja turvallista työympäristöä, asiakkaiden kanssa kehitettävää kestävää tuotantoa kuin ympäristötekojakin. Meillä on ulkoisen konserniraportoinnin lisäksi myös valitut omat sisäiset tavoitteet ja mittarit vastuullisuudelle”, sanoo Eriksson.

Esimerkkejä vastuullisesta tuotannosta

Esimerkkeinä vastuullisesta tuotannosta ovat Maanterän osastolla esillä mm. Dormatecin ratkaisut työympäristön puhtauteen ja energiatehokkuuteen, Suhner-laiteratkaisut hiontaan, Mapalin E-mobility sähköisten ajoneuvojan komponenttien koneistukseen sekä optimoidut tarkkuusratkaisut, Allied Machine Engineeringin teknologiat kustannusten reikää kohden optimointiin, Wohlhaupter 3Etech, Ingersollin jyrsinratkaisut, VSM:n ratkaisut hiontaan, Paul Hornin katkaisun erikoisratkaisut sekä Hainbuchin kappaleenkiinnityksen pikavaihtojärjestelmä.

Vastuullisuus huomioidaan myös osaston rakenteissa.

”Seinät, tasot, tarrat, tulostusvärit ja matto ovat 100% kierrätettäviä ja värit myös myrkyttömiä. Sama teema on tuotu myös yhteystietokortteihin, joiden paperi on PEFC-hyväksyttyä ja kierrätettävää”, Ilkka Eriksson toteaa.

Asiantuntijapuheenvuoro Dormatecilta

Myös huippuasiantuntijapuheenvuoro kuullaan, Dormatec Environment Systemin Manuel Schippers kertoo torstaina Maanterän osastolla, miten parantaa työturvallisuutta, energiataloudellisuutta sekä työhyvinvointia ja sitä kautta työnantajamielikuvaa. Dormatec Environment on hollantilainen valmistaja, jonka laitteilla mahdollistetaan öljysumusta suodatetun ja lämmitetyn ilman palauttaminen työtilaan ilman energiahukkaa. Laitteilla voidaan puhdistaa myös leikkuunesteitä niiden uudelleenkierrätyksen mahdollistamiseksi. (Konepaja, osasto E80)

Vossi Konepajassa kahdella kookkaalla osastolla- Uutuuksia kilpailuedun rakentamiseen

Älykkääseen konepajateknologiaan ja elinkaaripalveluihin keskittynyt Vossi Group Oy esittelee 19.-21.3. Tampereella järjestettävillä Konepaja-messuilla laajan kattauksen teknologioita kilpailuedun rakentamiseen.

GROB 5-akselikoneistusta ja Biglia sorvauskeskus

Vossin Konepaja-osastolla E201 on mm. huippudynaaminen ja tarkka saksalainen GROB G150 5-akselinen vaakakarainen työstökeskus, mikä tekee työstönäytöstä yhteistyössä hyperMILL CAM:iä edustavan RS Technologiesin kanssa.

Esittelyssä kahdella osastolla (Vossi Solutions ja Vossi Technologies) ja 331 m²:n yhteispinta-alalla on mm. huippudynaaminen ja tarkka GROB G150 5-akselinen vaakakarainen työstökeskus, mikä tekee työstönäytöstä yhteistyössä hyperMILL CAM:iä edustavan RS Technologiesin kanssa. Lisäksi osastolla on Biglia B750YS sorvauskeskus 16-paikkaisella suoravetorevolverilla, Y-akselilla ja vastakaralla. Tutustumaan pääsee myös Fermatin UHAmi SD servotoimiseen universaalikulmapäähän.

LVD robottisärmäystä ja Zinser 3D-plasma

Vossin uudelta edustukselta LVD:ltä on esittelyssä helppo-ohjelmointinen ja täysservotoiminen robottisärmäysolu Dyna-Cell. Levyntyöstöön löytyy myös mm. Zinser 3D-plasmaleikkauskone tehokkailla jyrsin- ja poraustoiminnolla sekä Timesavers automaattinen levynhiomakone. Toinen uusi edustus on KOHLER, jonka levynoikaisukeskus tekee demoja. Ensiesittelyssä on myös CMA FTC poraus- ja kierteityskeskus levykappaleille, kuten laserleikkeille. Taivutuskonevalmistaja Faccinilta ensiesittelyssä on 4HEP-MP servotoiminen levynpyöristyskone.

Osastolla on myös mm. italialainen Biglia B750YS, mikä on tukeva, tehokas ja varmatoiminen sorvauskeskus 16-paikkaisella suoravetorevolverilla, Y-akselilla ja vastakaralla.

AMOB putkentaivutusta sekä ultranopeaa 3D-tulostusta Nexa3D:ltä

Näiden lisäksi löytyy vielä mm., Amob eMOB 16 LR täysservotoiminen putkentaivutuskone sekä Nexa3D NXE400 ja XiP ultranopeat 3D-muovitulostimet. ”Haluamme tarjota asiakkaillemme mahdollisuuden tutustua uusimpiin teknologioihin ja toivotammekin heidät tervetulleiksi vierailemaan osastollamme, jotta voimme rakentaa yhdessä kilpailuedun”, Marko Vossi kutsuu. www.vossi.fi/konepaja2024

Messukolmikko Tampereella – Kone, hitsi ja 3D

Metalliteollisuuden ammattimessujen kolmikko Konepaja, Nordic Welding Expo sekä 3D-tulostamisen ja uusien materiaalien 3D & New Materials järjestetään 19.–21. maaliskuuta Tampereella.

Konepaja, Nordic Welding Expo ja 3D & New kokoavat Tampereelle mittavan valmistavan teollisuuden kokonaisuuden.

Maaliskuun Pajan trilogia -kokonaisuudessa korostuvat mm. digitalisaatio, keinoäly sekä robotiikka. Myös työvoima, sen saatavuus ja uudet tavat tehdä työtä puhuttavat.

Konepaja-tapahtuman sisältöä ovat uusimmat koneet, laitteet ja teknologiat.

Liittämisen ja leikkaamisen Nordic Welding Expo tarjoaa läpileikkauksen hitsausalan uusista tuotteista ja innovaatioista. 3D-tulostamisen kokonaisuus on esillä kehityksestä lopputuotteeseen, ja tapahtuma esittelee myös alan materiaaliratkaisuja valmistavaan teollisuuteen.

Tampereen Messujen yhteistyökumppaneina toimivat Teknologiateollisuus ry ja Teknisen Kaupan Liitto ry sekä Nordic Welding Expon Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys SHY ry.

3D & New Materials -messut yhteistyöhön FAME:n kanssa

3D & New Materials -messut on solminut yhteistyösopimuksen valmistavan teollisuuden innovaatioalustan DIMECC:n ja sen yritysekosysteemin FAME:n kanssa.

Yhteistyön myötä verkosto tuottaa Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa järjestettäville messuille monipuolista tapahtumasisältöä kaikkina kolmena päivänä.

FAME on valmistavan teollisuuden innovaatioalustan DIMECC:n yritysekosysteemi, jonka perustajayrityksiin kuuluu Valmetin, Patrian ja Wärtsilän tapaisia toimijoita. Ekosysteemin tavoitteena on nostaa Suomi maailman johtavien maiden tasolle vaativien 3D-tulosteiden suunnittelussa, valmistamisessa sekä hyödyntämisessä ja myynnissä.Toiminnalla tavoitellaan tiiviimpää yhteistyötä valmistavan teollisuuden toimijoiden välille toimialan kehityksen ja kansallisen kilpailukyvyn edistämiseksi.

“Näytteillä olevat kappaleet ovat oikeita sovelluskohteita valmistavasta teollisuudesta, joita on aiemmin valmistettu perinteisin menetelmin ja nyt 3D-tulostuksen avulla. Muutos on siis messukansalle käsin kosketeltavissa. Lisäksi messuohjelmassamme käsitellään 3D-tulostusta yhtenä valmistusmenetelmänä muiden joukossa, tasavertaisesti yhdessä hitsauksen ja koneistuksen kanssa. Myös eri teknologioiden järkevä yhdistely kustannusten ja hyötyjen näkökulmasta tulee olemaan näkyvästi esillä”, toteaa FAME:n ekosysteemijohtaja Eetu Holstein.

Kuvateksti: Konepaja, Nordic Welding ja 3D & New Materials järjestetään 19.-21.3. Tampereella. Kuva vuoden 2022 tapahtumasta.

Skandi-Steelille uutta avarrusteknologiaa tehokkaalla automaatiolla

Skandi-Steel Oy vahvistaa toimintojaan investoimalla uuteen avarrusteknologiaan. Fermat WFT15 CNC on täydennys yrityksen avarruskapasiteettiin. Automaattiuniversaalijyrsinpää ja 96-paikkainen robottityökalunvaihtaja lisäävät uuden tuotantokoneen tehokkuutta.

Skandi-Steel on Nakkilassa toimiva ja vuonna 1990 aloittanut konepaja ja perheyritys. Koneistustöitä tehdään eri kokoluokkiin, myös varsin kookas koneistus kuuluu keskeiseen toimenkuvaan. Käytössä on kokonaisuus jyrsinkoneita ja aarporia, joilla voidaan koneistaa aina 50 tonnin kappalepainoihin saakka.

Yritys palvelee mm. Satakunnan alueen kansainvälisesti toimivia valmistajia useilla teollisuudenaloilla ja valmistetut tuotteet liittyvät mm. huoltoon, kunnossapitoon, hydrauliikkaan sekä sulattojen toimintaan.

Käyttövalmis. Kone asennettiin yrityksen käyttöön tammi-helmikuun vaihteessa.

Teräksen lisäksi yritys koneistaa melkoista valikoimaa erikoismetalleja, esimerkiksi titaania, dublexia, SMO:ta, Inconellia, kuparia, HST:tä sekä kulutuslevyjä.

Konekanta on laaja ja haastavat erikoisprojektit talolle mieluisia.

Skandi-Steelin erikoisosaamiseen kuuluu jyrsinnän ja avarruksen lisäksi syvän reiän poraus, ohjelmoitavat BTA- ja kanuunaporat.

”BTA-poralla voidaan porata reiät halkaisijaltaan 20-60 mm ja reiän pituus voi olla 3000 mm yhdestä suunnasta. Kanuunaporalla voidaan porata halkaisijaltaan 38 mm tai pienempi reikä. Reiän pituus voi olla riippuen terän halkaisijasta 1940 mm yhdestä suunnasta”, kertoo toimitusjohtaja Pasi Koota.

Yksi kone lisää, vaiheita pois

Skandi-Steelin toiminnasta keskeinen osa on varsin järeää valmistusta. Käytössä siihen ovat myös asiaan kuuluvaa tilat.

Korkeiden teollisuushallien nostokapasiteetti on 50tn ja pinta-ala on yli 2600 neliömetriä, varaston kanssa lattiapinta-alaa on yli 3000 m²

Mukana kokonaisuudessa on mm. Fermatin UHAmi SD-kulmapää.

Skandi-Steelilla työtilanne on viime aikoina ollut erittäin hyvä. Vahva kysyntä on samalla lisää luonut haasteita kapasiteetin riittävyydelle.

”Keskeiset asiakkaamme ovat lisänneet tilauksiaan ja olemme saaneet myös uusia asiakkaita. Tähän kysyntään vastaamiseksi oli investointi konekantaan ennen pitkää välttämätön”, Koota kertoo.

Tilannetta paikkaa Skandi-Steelilla nyt uusi Fermat WFT15 CNC, se asennettiin yrityksen käyttöön tammi-helmikuun vaihteessa.

”Sen myötä saimme näin yhden avarruskoneen lisää töihin ja sen vahvan varustuksen myötä vaiheita pois. Samalla varmistamme, että pysymme teknologian kehityksessä mukana.”

Servotoiminen automaattiuniversaalijyrsinpää ja robottityökaluvaihtaja

Tsekkivalmistaja Fermat on erikoistunut lattia- ja pöytätyypin avarruskoneiden, pitkä- ja portaalijyrsinkoneiden sekä pyöröhiomakoneiden valmistukseen, pöytätyypin WFT-sarjaan kuuluvat mallit WFT11, -13 ja -15.

Skandi-Steelin kone on sarjan suorituskykyisin kone, liikkeet koneessa ovat X=5000, Y=3000, Z=2000 ja W=800 mm sekä pöytä 2000 x 2400 mm ja kapasiteetiltaan 25 tonnia.

Uusi avarruskoneinvestointi, Fermat WFT15 CNC, on iso vahvistus Skandi-Steelin tuotan tokapasiteettiin, kertoo Pasi Koota

Vossi Groupin toimittamalla koneella voidaan käsitellä jopa kuusimetrisiä kappaleita.

Kara on ∅ 150 mm, 3000 rpm ja 53/77,9 kW.

Samalla Skandi-Steelin kone on varustelultaan monipuolinen. Mukana on mm. Fermatin itsekehittämä ja valmistama UHAmi SD-universaalijyrsinpää, mikä vähentää työvaiheita tuotannossa ja on avuksi erityisesti monimutkaisten kappaleiden tuotannossa. Automaattijyrsinpään A- ja C-akselien nopeat liikkeet ovat toteutettu servomoottoreilla.

Lisäksi varusteluun kuuluu 96-paikkainen työkalumakasiini robottityökalunvaihtajalla, mikä mahdollistaa tehokkaan työkaluhuollon koneistuksen aikana, nopeat työkaluvaihdot ja pidempien työkalujen automaattisen vaihdon.

Ohjaus koneessa on Heidenhain.

”Kone sijoittuu täällä rankkaan lastunpoistoon ja sen takia halusimme rakenteeltaan vankan koneen ja mukaan sellaiset varusteet, että paketti mahdollistaa monipuoliset ja sujuvat työt. Tämän kokonaisuuden totesimme tarkoitukseen toimivimmaksi.”

Nopea universaalijyrsinpää ja robotisoitu työkalumakasiini merkitsevät tehokasta tuotantoa”, sanoo Koota.

96-paikkainen robottityökalumakasiini mahdollistaa mm. tehokkaan työkaluhuollon koneistuksen aikana sekä nopeat työkaluvaihdot.

Kokonaisvaltaista palvelua

Kootan mukaan investointi lisää Skandi -Steelin avarruskapasiteettia ja vahvistaa jatkon mahdollisuuksia kasvaneeseen kysyntään ja tehokkaaseen asiakaspalveluun.

”Tehokkuus ja laatu ovat tietenkin keskeisiä asioita. Meillä nykyaikainen konekanta, osaava henkilökunta ja tehokas asiakaspalvelu yhdistettynä noudattamaamme laatujärjestelmään ovat takeena tuotannon korkeasta laadusta sekä toimitusvarmuudesta.”

Asiakkaiden suuntaan talon palvelun yksi keskeinen osatekijä on, että Skandi-Steel toimii markkinoilla tiiviissä yhteistyössä saman perheen omistuksessa olevan ja sijaintinsa puolesta lähellä toimivan ja perinteensä aina vuoteen 1974 ulottavan Nakkilan Metallin kanssa.

”Skandi-Steel koneistaa ja Nakkilan Metallin omaa erikoisalaa ovat hitsaus- ja levyrakennetyöt. Yhteistyö mahdollistaa monipuolisen alan palvelun samassa kokonaisuudessa”, Pasi Koota sanoo.

Kari Harju

Skandi-Steel Oy

Koneistuksen sopimusvalmistus ja alihankinta

Perustettu 1990

Toimipaikka Nakkila

Avarruskoneinvestointi Fermat WFT15 CNC

BE Group vahvistaa viimeistelyä – Tehokkaat hiomalinjat Lapualle ja Lahteen

BE Group vahvistaa viimeistelyn toimintojaan tuotantopalvelukeskuksissaan Lapualla ja Lahdessa. Tuoreet hiomalinjainvestoinnit lisäävät tuotannon tehokkuutta ja laatua edelleen molemmissa toimipisteissä.

Pohjoismaissa ja Baltiassa toimiva BE Group on teräskaupan toimija, ja sen toimenkuvaa ovat teräkset, erikois- ja ruostumattomat teräkset sekä alumiini kankina, levyinä, palkkeina, profiileina, putkina ja keloina kuuluvat toimenkuvaan.

BE Group Oy myy teräksiä ja alumiinia sekä huolehtii logistiikasta, ja tätä nykyä keskeinen osa toimintaa ovat erilaiset tuotantopalvelut, joilla tuotteet muokataan asiakkaiden toivomaan muotoon ennen toimituksia. Erilaisilla tuotantopalveluilla ja esikäsittelyillä säästetään asiakkaan aikaa ja resursseja jatkojalostuksen suhteen.

SBM-M 1500 D2 ja SBM-XL 1500 G2S2 Lapuan yksikössä kuljettimineen.

Suomessa Lahdessa, Lapualla ja Turussa toimiva BE Group on vahvistanut palvelujaan viime aikoina vahvasti eri toimipisteissään. Turussa lisättiin hiljattain pitkien tuotteiden esikäsittelykapasiteettia, ja hiljattain Lapuan koneistustoimintoihin tehtiin kookas täydennysinvestointi, kun konekanta täydentyi tuotantomahdollisuuksia laajentavalla kookkailla koneistuskeskuksella.

Nyt viimeisimmät satsaukset koskevat viimeistelyn toimintoja. Yritys investoi tehokkaat hiomalinjat Lahden ja Lapuan toimipisteisiin.

Tehokkuutta viimeistelyyn

Teollisuudessa viimeistelyhiontojen koneellistaminen on edennyt vauhdilla, eikä mikään ihme, manuaalisten toimintojen sijaan koneet tarjoavat melko annoksen lisää tuottavuutta ja myös tasalaatuisuutta.

Niitä oli haussa myös BE Groupilla.

”Lahden ja Lapuan yksiköissä tehdään levyn muotoleikkausta eri menetelmillä, ja halusimme nyt kehittää eteenpäin näiden yksikköjen jatkokäsittelytoimintoja uusin ratkaisuin.  

Kappaleita viimeistelyssä. Lapualla SBM-XL 1500 G2S2 hoitaa linjalla hienokäsittelyn.

Laajennamme viimeistelypalvelujamme ja näiden toimintojen tehokkuuden ja tuottavuuden lisääminen ja laatu olivat keskeiset tekijät investointikokonaisuuden taustalla”, kertoo BE Groupin Lapuan teräspalvelukeskuksen yksikönpäällikkö Jarkko Vainionpää.

”Samalla työolosuhteet näissä toiminnoissa paranevat. Käsin hionta on fyysisesti raskasta työtä, missä syntyy myös paljon pölyä. Uudet ratkaisut vähentävät käsin tehtävää työtä ja ilman laatu paranee hiomapölyn poistojärjestelmien myötä.”

Uudet ratkaisut edustavat Lissmacin kuivahiomateknologiaa ja ne soveltuvat laser-, plasma- ja polttoleikkeiden viimeistelyyn sekä purseenpoistoon ja niillä voidaan poistaa mahdolliset leikkausvaiheessa syntyneet purseet ja kuonat sekä tarvittaessa hioa reunaan kevyt pyöristys.

Investoinnit laajentavat BE Groupin viimeistelypalveluja ja tuovat tehokkuutta ja laatua viimeistelytöihin, kertoo Jarkko Vainionpää.

”Yksi kriteeri vertailussa eri ratkaisujen välillä oli, että halusimme koneet, jotka mahdollistavat prosessoinnin kummaltakin puolelta. Se poistaa usein yhden työvaiheen, kun kappaletta ei tarvitse välillä kääntää prosessin aikana. Lisäksi elinkaarikustannukset ratkaisivat paljon asiassa”, kertoo Vainionpää.

Kaksi kokonaisuutta

Lahdessa uusi hiomakone on Lissmacin SBM-L 1500 G1S2, ja ko. koneen lisäksi Lahden kokonaisuuteen kaksi 90 asteen kulman tekevää kuljetinta, jotka palauttavat kappaleen sen käsittelyn jälkeen kätevästi takaisin kappaleen syöttöpaikan viereen.

Sen myötä tulevaisuudessa syöttö ja purku ovat näin helppo robotisoida, ja vain yksi robotti tarvitaan. Pölynpoisto yksikössä on toteutettu imurilla.

Lapuan yksikössä hiontalinja koostuu puolestaan kahdesta Lissmac-mallista, SBM-M 1500 D2 ja SBM-XL 1500 G2S2, joista linjalla ensimmäinen hoitaa hakkurina rouhean poiston ja toinen loppuviimeistelyn.

Osa kuljettimista on rullakuljettimia rauta ja kumipäällysteisinä. Kappaleet, joissa ovat isotkin purseet, voidaan lastata koneelle myös purseet alaspäin silti vahingoittamatta kuljettimen pintaa, myös SBM-M D2 koneessa on tämä optio. Myös tähän kokonaisuuteen kuuluu imuri pölynpoiston tarkoituksiin.

Koneissa työleveydet ovat enimmillään niiden tyyppinimen mukaiset 1500 mm, kuljettimet ovat Lapualla kolmimetriset.

Kappalevahvuus käsittelyyn koneille on Lahdessa 50 mm, Lapualla enimmillään 120 mm. Kappalepaino käsittelyyn Lahdessa on metriä kohden 300 kg, Lapualla 750 kg/m.

Helppokäyttöisyyteen BE Group kiinnitti konevalinnoissa isosti huomiota. Optiona koneissa on mukana kappaleen vahvuuden pihtimittausjärjestelmä, mikä helpottaa ohjelmointia ja vähentää myös näppäilyvirheitä käytössä. Myös mm. hiomatarvikkeiden kulumiskompensoinnit ovat automaattiset.

Viimeistelyjälkeä. Kuvissa esimerkkejä Lapualla käsitellyistä kappaleista.

Monia etuja asiakkaille

GE Groupin mukaan viimeistelyinvestoinnit tuovat mukanaan merkittäviä etuja.

”Asiakkaille investoinnin edut näkyvät tasaisempana ja parempana purseiden- ja kuonan poiston laatuna sekä mahdollisuutena saada lisäpalveluna pyöristyshiontoja kappaleisiin. Näitä viimeistelyhiontoja tehdään nyt kaikkiin BE Groupin toimittamiin materiaaleihin: teräs, ruostumaton – ja haponkestävä teräs sekä alumiini. Myös kalvotettuihin levyihin voidaan tehdä viimeistely hiontoja”, sanoo Vainionpää.

Uudet viimeistelyratkaisut Lahteen ja Lapualle asennettiin joulu- ja tammikuussa. Ratkaisut toimitti Lissmacin Suomen edustaja Coastone Oy.

Kari Harju

BE Group

Teräksen ja alumiinien toimittaja

Toimintaa kuudessa maassa, pääkonttori Malmö

Suomen tytäryhtiö BE Group Oy, toimipisteet Lahti, Turku, Lapua.

Hiomalinjat:

Lahti: Lissmac SBM-L 1500 G1S2 kuljettimin,

Lapua Lissmac SBM-M 1500 D2 ja SBM-XL 1500 G2S2 kuljettimin

Otsikkokuva: Lissmacin SBM-L 1500 G1S2 Lahden toimipisteessä. Kuljetinradat palauttavat käsitellyn kappaleen takaisin kappaleen syöttöpaikan viereen.

Maaliskuisia terveisiä!

Konekuriirin numero 3/2024 on ilmestynyt. Tiivis paketti koneasiaa, alan uutisia, investointiartikkeleja. Ja totta kai, messumeininkiä on mukana – Tamperelaista Konepajan, Nordic Welding Expon ja 3D & New materials- tapahtumien muodostamaa Pajan Trilogia-kokonaisuutta alustetaan monin tavoin. Konepajateollisuuden kiinnostavimmat uutuudet sekä tuoreet uutiset tässä ja nyt. Konekuriiri – kannattaa lukea!

Maaliskuun numeron ilmoittajat:

Ahmotuote Oy

Airwell Oy

Ama-Prom Oy

Cenic Finland Oy

Cron-Tek Oy

DMG Mori Finland

Edufix Oy

Endor Oy

FMS-Service Oy

Insinööritoimisto Ismo Lindberg Oy

Iscar Finland Oy

JR-Machines Oy

Krister Lindh Oy

Kyrön Takomo Oy

Linna Trade Oy

Maintway Oy

MA-Tech Oy

Maketek Oy

Makrum Oy

MTC Flextek Oy

Nurminen Tools Oy

Pathtrace Oy

Prodmac Oy

Proweld Oy

Provendor Oy

Pöytyän Koneistuspalvelu

Rensi Finland Oy

Tampereen Messut

Tamspark Oy

Tekupit Oy

Trutec Oy

Trutekniikka Oy

Työstökoneliike M.Koskela Oy

Vossi Group

Wihuri Oy työstökoneet

Uusia ominaisuuksia 5-akseliseen koneistukseen

Heller uudistaa koneistuskeskusten F-sarjaansa. F 6000 on valmistajan uuden sukupolven 5-akselinen. F 6000 yhdistää ja laajentaa edellisen F-sarjan ja C-sarjan jyrsintä-/sorvaustyöstökeskusten ominaisuuksia.

F-sarja on Hellerin koneistuskeskussarja, mistä uusi F 6000 avaa uuden sukupolven. Modulaarisen rakenteensa ansiosta F 6000 yhdistää ja laajentaa edellisen F-sarjan ja C-sarjan jyrsintä-/sorvaustyöstökeskusten ominaisuuksia. Topologiaoptimoidut rakenneosat ja parannettu konerakenne takaavat perusvakauden. Saatavilla olevan laajan valikoiman ansiosta kone voidaan räätälöidä optimaalisesti asiakkaan tarpeiden mukaan.

Konetta voidaan käyttää kaikilla 5-akselisen koneistuksen osa-alueilla, mukaan lukien valinnaiset yhdistetyt jyrsintä/sorvaustoiminnot raskaasta leikkauksesta kevytmetallien koneistukseen.

Kone on valmistajan mukaan tehokas yksittäisten osien valmistukseen kuin sarjatuotantoonkin, sen seurauksena F 6000 kone sopii tuotantoon useilla aloilla yleisestä koneenrakennuksesta voimansiirron alueelle ja ilmailuteollisuuteen.

Karayksiköt omin karamoottorein

Heller on tehnyt koneeseen useita muutoskia. Mukana ovat mm. uudelleen suunnitellut kääntöpäät integroiduilla moottorikaroilla. Speed ​​Cutting Unit (SCU) yhdessä HSK-A 100 -työkaluvarren kanssa saavuttaa 15 000 rpm:n nopeudet. Vaihtoehtona tehdas tarjoaa leikkausyksikön (DCU), joka on suunniteltu yleiskäyttöön 380 Nm:llä ja 12 000 rpm:llä.

Raskaaseen koneistukseen on edelleen saatavana Power Cutting Unit (PCU), jossa on hammaspyöräkara ja 1 150 Nm.

Keskeinen on myös lineaariakselien uudistettu käyttökonsepti, jossa on kaksi kuularuuvia Z-akselilla ja vahvistettu X-akseli. ”Kone tarjoaa korkeamman dynamiikan lineaarisilla akseleilla. Samalla PRO-paketin paikannustoleransseja on pienennetty huomattavasti. Uusi standardi on 5 µm, ja 4 µm on saatavana lisävarusteena. Myös pyörivien B- ja C-akseleiden toleransseja on pienennetty ja ne ovat nyt vakiona 7 kaarisekuntia. Kaiken kaikkiaan tämä heijastuu työkappaleeseen, joka saavuttaa uudet huippuarvot tarkkuudessa ja työstöajassa”, toteaa kehitysjohtaja Manuel Gerst.

Hellerin kehittämät uudelleen suunnitellut kääntöpäät integroiduilla moottorikaroilla lisäävät F 6000:n tarkkuutta ja dynamiikkaa.

Sujuva ja helppo käytössä

Kone on saatavilla useina varustusversioina. Mill-Turn -vaihtoehto mahdollistaa tarkkuuden ja lyhyet tuotantoajat työkappaleille, jotka vaativat sorvausta. Mukana on DDT (Direct Drive Turning) -pyöröpöytä korkealla vääntömomentilla ja 700 rpm:n nopeudella. Perinteisten jyrsintä- ja porausoperaatioiden lisäksi voidaan sorvaustoiminnolla työstää näin ulko- ja sisämuotoja yhdellä kokoonpanolla. Laaja työkiertovalikoima kattaa käytännössä kaikki tavanomaisen sorvauskoneen ominaisuudet.

F 6000:n vahvuus Manuel Gerstin mukaan on myös sen helppokäyttöisyys. Konsolimuotoinen pääkäyttöyksikkö 24 tuuman kosketusnäytöllä ja muilla ominaisuuksilla varmistaa, että käyttäjä pääsee nopeasti käsiksi koneeseen. Lisäksi leveä ovi työskentelyalueelle helpottaa pääsyä työkappaleeseen. Kirkas työalueen valaistus, kääntöpäässä oleva LED-lisävalo ja valinnainen työaluekamera takaavat hyvän näkyvyyden uusia työkappaleita asetettaessa. Valinnaisen SETUP Assistin avulla uudet prosessit voidaan määrittää nopeasti ja turvallisesti koneeseen.

Uusi Siemens SINUMERIK ONE -ohjain on saatavana vakiona. SINUMERIK 840D sl:llä varustetuista F- ja C-sarjan koneista olemassa olevat NC-ohjelmat voidaan siirtää suoraan ja helposti käyttäjän toimesta.

”Yhteensopivuus aikaisempien koneidemme kanssa on meille erittäin tärkeää. Tämä tarkoittaa, että työkalut, konelavat ja kiinnikkeet 4- ja 5-akselisista sarjoistamme ovat yhteensopivia ja niitä voidaan edelleen käyttää F 6000:ssa, toteaa Gerst.

Automaatiota myös jälkiasennusratkaisuna

Paletinvaihtaja automaation ensimmäisenä tasona tarjoaa luotettavan perustan pienten, keskisuurten tai suurten erien automatisoidulle sarjatuotannolle.

F 6000 on varustettu vakiona paletinvaihtajalla, ja sitä voidaan laajentaa standardoidulla lineaarisella tai pyörivällä varastolla. Uusi ’Automation-ready’ -vaihtoehto mahdollistaa pyörivän palettivaraston (RSP) ja standardoidun lineaarisen varastointiratkaisun jälkiasentamisen helposti ilman koneen muutoksia.

Mukana on uusi leveä lastukuljetin tehostaa lastunpoistoa. Suora lastujen poisto koneen takaosaan on mahdollistanut koneen sopimisen huomattavan pienen ulkoisen koon, koneen kapea, 3,70 metrin leveys on etu erityisesti automatisoitaessa useita työstökeskuksia ja mahdollistaa käytettävissä olevan tilan paljon paremmin käyttöön.

Heller on Nürtingenissä Saksassa vuonna 1894 perustettu konevalmistaja. Hellerin tuotevalikoimaan kuuluvat 4- ja 5-akseliset työstökeskukset, jyrsintä/sorvaustyöstökeskukset, erikois- ja prosessikoneet, kampi- ja nokka-akselin työstökoneet sekä pinnoitusmoduulit. masentia.com Kuvat: Heller

Kompakti laajennus CTX beta TC-sarjaan

DMG Mori on esitellyt uuden CTX beta 450 TC -sorvaus-jyrsintäkeskuksen. Kooltaan kompakti, monipuoliset koneistusoperaatiot mahdollistava uutuus täydentää markkinoilla menestynyttä CTX beta TC -sarjaa.

CTX beta TC -sarjan sorvaus- ja jyrsintäkeskukset ovat olleet DMG Morin mallistossa vuosia. Syksyllä lanseerattu uusi kooltaan kompakti CTX beta 450 TC täydentää nyt markkinoilla hyvin menestynyttä sarjaa pienemmässä kokoluokassa.

Helppokäyttöisyys sekä tehokkuus, teknologioiden ja prosessien integrointi sekä monipuoliset automaatiovaihtoehdot olivat uutuuden kehittämisen painopisteessä, joten malli edustaa hyvin näin myös DMG Morin tulevaisuuden linjauksia kuvaavan koneistussiirtymän (MX) puitteita ja sen neljää pilaria, jotka ovat prosessi-integraatio, automaatio, digitaalinen siirtymä (DX) ja vihreä siirtymä (GX).

CTX beta 450 TC on uusi laajennus DMG Morin CTX beta TC -sarjaan.

Monipuolinen paketti

DMG Morin uutuus on 5-akseliseen jyrsintään ja kuudelta sivulta tapahtuvaan koneistukseen varusteltava sorvaus-jyrsintäkeskus, mikä integroi samaan pakettiin myös hionnan, hammaspyörän leikkauksen ja mittauksen toiminnot.

Yksi etu on myös se, että kone sopii huomattavan pieneen tilaan. Tilaa pajan lattialta se ottaa vain 10 m².

Vaikka kone on ulkoisesti kompakti, työalue mahdollistaa halkaisijaltaan ø 500 mm ja enintään 1 100 mm pitkien työkappaleiden käsittelyn. Tankokapasiteetti koneessa on ø 76 mm tai valinnaisesti ø 102 mm.

Koneen ydin on compactMASTER sorvaus- ja jyrsintäkara, minkä kierrosnopeus on vakiona 15 000 rpm ja optiona 20 000 rpm. Pää- ja vastakaran nopeus on enintään 5000 rpm tai vääntömomentti jopa 720 Nm.

Tarkkuutta prosessi-integraatiolla

CTX beta 450 TC:n varustelu on suunniteltu mahdollistamaan joustavan ja tuottavan monimutkaisten työkappaleiden koneistuksen. Tämä johtuu sorvauksen ja jyrsinnän yhdistelmästä, toisaalta uusien teknologioiden ja prosessien integroinnista, mihin aiemmin vaadittiin erikoiskoneita.

Esimerkiksi käyttötekniikan kehittyneitä komponentteja voidaan myös hioa tai urittaa yhdessä ja samassa kokoonpanossa ilman manuaalisia uudelleenkiinnityksiä ja luotettavalla prosessin sisäisellä mittauksella. Se mahdollistaa lyhyemmät läpimenoajat ja korkeamman komponenttien laadun.

Automaatiota tuotantoon

Tuotannossa automaatio on kätevä keino prosessien optimointiin. CTX beta 450 TC voidaan varustaa integroidulla portaalilataajalla, mikä pystyy käsittelemään kätevästi kahta 15 kg painavaa komponenttia samanaikaisesti. Työkalumakasiini voidaan ladata koneistettaessa, työkaluja voidaan lisätä milloin tahansa prosessiturvallisesti integroidun työkaluntunnistusjärjestelmän ansiosta. Makasiiniin mahtuu enimmillään 200 työkalua, vakiona 60 työkalua. Lisäksi CTX beta 450 TC:hen on saatavilla myös joustavia automaatioratkaisuja, kuten Robo2Go Turning -robottiautomaatiojärjestelmä.

Helppokäyttöisyys sekä tehokkuus, teknologioiden ja prosessien integrointi sekä automaatiovaihtoehdot olivat kehittämisen painopisteessä.

3D Shopfloor Programming

Fiksut ominaisuudet ja integroidut prosessit lisäävät järjestelmän tehokkuutta, samoin ohjelmistoratkaisut. SINUMERIK ONE -ohjaus, sovelluspohjaiset työnkulut OP Workbenchillä ja 3D Shopfloor Programming ovat helpottamassa työn valmistelua ja työpajalähtöistä ohjelmointia.

3D Shopfloor Programming on DMG Morin ja Siemensin yhteistyönä suunnittelema ja toteuttama järjestelmä, mikä käyttää suunnitteluosastolla valmistettavan komponentin 3D-malleja ja luo NC-ohjelman pitkälti automaattisesti taustatietojen perusteella. Automaattinen ominaisuuksien tunnistus nopeuttaa ohjelmointia ja vapauttaa aikaa muihin valmistukseen liittyviin toimintoihin.

Nykyisin koneiden valmistajat kiinnittävät runsaasti huomiota myös energiankulutukseen, sitä

edistävät mm. koneessa hyödynnetty, osan jarrutusenergiasta palauttava hyötyjarrutus, LED-valaistus, taajuusohjatut jäähdytysneste- ja hydraulipumput sekä paineilmatarpeen minimointi. Myös älykäs ohjaus, tehokas energianhallinta ja Advanced Auto Shutdown lisäävät energiatehokkuutta. fi.dmgmori.com

Yläkuva: Portaalikuormaaja pystyy käsittelemään kahta max. 15 kg:n työkappaletta samaan aikaan.

Mazak-uutuus kitkahitsauksen alueelle

Kitkahitsaus edustaa teknologiaa, jolla on paljon käyttöä laajenevilla sähköajoneuvojen, puolijohteiden ja lämmönsiirtotuotteiden markkinoilla. Yamazaki Mazak on kehittänyt uuden kitkahitsauskoneen, joka on valmistajan mukaan suunniteltu helpottamaan tekniikan käyttöönottoa. FSW-460V oli yksi mielenkiintoisista uutuuksista, joita Mazak esitteli syksyllä Hannoverin EMO:ssa.

FSW-460V on Mazakin mukaan suunniteltu ratkaisemaan keskeiset haasteet, joita valmistajat kohtaavat kitkahitsaustekniikkaa (Friction Stir Welding, FSW) käyttöön otettaessa. Menetelmän käyttöönottoon liittyy haasteita prosessin luotettavuuden ja toistettavuuden osalta, ja usein ne puolestaan liittyvät koneen rakenteen jäykkyyden ja vakauden ongelmiin. Tekniikka vaatii huomattavaa työntövoimaa, mikä aiheuttaa merkittävää rasitusta työstökoneeseen.

Raskas vakaa rakenne

Taatakseen prosessin vakauden uudessa FSW-460V:ssa konerakenne on raskas ja jäykkä, ja koneessa hyödynnetään isoja lineaarijohteita ja tehokkaita korkeatehoisia servomoottoreita. Koneen kara puolestaan tuottaa tasaisesti 14 kN:n maksimityöntövoiman jopa 10 000 kierroksen pyörimisnopeudella nopeaan hitsaukseen.

X-, Y- ja Z-akselin syöttönopeus 8 m/min ja 42 m/min pikaliikkeet ja BIG-PLUS (BBT-40) -kartio ja kaksoiskontaktikarajärjestelmä ja 15-paikkaisen työkalujen säilytysjärjestelmä ovat lisätakeena tehokkaalle työskentelylle.

Volyymituotantoympäristöissä prosessivakaus voi vaarantua työkappaleiden sisäisen muodonmuutoksen ja niiden liikkeen vuoksi. Tämän ongelman torjumiseksi Mazak FSW-460V on varustettu suurella 900 x 460 mm:n pöydällä 500 kg:n kapasiteetilla. Tukevassa, hitsaussyklin kanssa harmoniassa toimivassa pöydässä on täysin automatisoitu CNC-ohjattu osien kiinnitystoiminto, joka vetää sisään ja kytkee työkappaleen puristimet synergisesti nopean hitsauskaran liikkeen kanssa. Sen myötä suurimmat puristusvoimat säilyvät koko FSW-prosessin ajan, mikä eliminoi osien muodonmuutokset ja komponenttien liikkeet säilyttämällä maksimimäärän kiinnityspisteitä käytön aikana.

Kookas työalue

FSW-460V:hen sisällytetty automaattinen kiinnitystekniikka nopeuttaa komponenttien vaihtoprosessia, jolloin valmistajat voivat saavuttaa huomattavasti suurempia tuotantomääriä. Kuten missä tahansa tuotantoympäristössä, helppokäyttöisyys ja käyttäjäystävällisyys ovat kriittisiä näkökohtia kaikissa tuotantolaitteissa. Tässä Mazak FSW-460V tarjoaa helposti käytettävän ja tilavan työalueen, joka antaa koneelle myös runsaan X-, Y- ja Z-akselin liikkeen 560 x 460 x 510 mm, johon mahtuu mitä tahansa pienistä osista suhteellisen suuriin kokoonpanoihin.

Uuden Mazak FSW-460V:n tuottavuuden ja automaation perustana on CNC-ohjausjärjestelmä. SmoothG CNC -järjestelmä säätää automaattisesti työkalun asentoa, jotta työkalun työntövoimat pysyvät vakiona työkappaleessa. Tämä estää riittämättömän paineen aiheuttamat hitsausvirheet. Se estää myös liiallisen paineen ja talttauksen aiheuttamat purseet ja antaa asiakkaalle tasaisen laadukkaan ja tarkan hitsisauman koko prosessin ajan. www.machinetools.wihuri.fi www.mazakeu.com

« Vanhemmat artikkelit Uudemmat artikkelit »