Hyvää joulukuuta! Konekuriirin joulukuun numero 10/2024 on ilmestynyt. Tämän vuoden viimeinen konepaketti – Loppuvuoden ja vuodenvaihteen mielenkiintoisimmat konepajateollisuuden teknologiauutuudet ja konemarkkinoiden ajankohtaisuutiset, investointiartikkeleja mm. Raumalta, Porista ja Lappajärveltä. Täyttä koneasiaa – kannattaa lukea.
Evetco vahvistaa tuotantomahdollisuuksiaan Raumalla kookkain investoinnein. Yksi tilalaajennus valmistui hiljattain, ja uusi tuotantohalli on rakenteilla. Uusi halli yli kaksinkertaistaa yritysten nykyiset tuotantotilat. Konekanta on hiljattain laajentunut edelleen, uusi avarruskone mahdollistaa jopa 20-metristen kappaleiden koneistuksen.
Kookas Dinostar sijoittuu Evetcolla alkuvuonna valmistuneeseen tuotantohalliin.
Vuodesta 2004 toimineen Evetco Oy:n erikoisalue on raskaiden kappaleiden koneistus, ja yritys palvelee esimerkiksi Rauman alueen kookkaita kansainvälisiä toimijoita.
”Teemme koneistuksia ja kokonaistoimituksia koneen- ja laivarakennusteollisuuteen ja offshore-alalle. Järeiden alihankintatöiden ohella palettimme kuuluvat omat tuotteet, työvälineitä esimerkiksi traktoreihin ja kiinteistönhuoltokoneisiin, kaivureita, puomistoja ja vesakkomurskaimia”, toteaa toimitusjohtaja Esa Lehtinen.
Järeä konekanta
Tänä vuonna 20 vuoden ikään ehtinyt perheyritys Evetco on panostanut vuosien myötä määrätietoisesti sekä tiloihinsa ja tuotantokapasiteettiin kysynnän ja sen kasvun myötä. Käsiteltävien kappaleiden kokoluokka on kasvanut askel kerrallaan.
Kalustoa rivissä. Spitit, Tessen, Area ja Ronin
Ensimmäisen avarruskoneensa yritys hankki vuonna 2006, ja pari vuotta myöhemmin kalusto täydentyi vaakakaraisella avarruskoneella. Muutaman vuoden kuluttua käsittelykokoluokka kasvoi lisää, kun Evetcolle asennettiin kolmimetrisellä pyöröpöydällä varustettu avarruskone 10-metrisellä X-liikkeellä ja neljän metrin Y-akselilla. Vuonna 2019 yritys hankki 14-metrisen X-liikkeen mahdollistavan avarruskoneen.
Kone on kiinteäpöytäinen ja se mahdollistaa koko työalueen käytön koneistuksessa. Kone on varustettu myös laserpohjaisella koneen ulkopuolisella mittausjärjestelmällä, mikä perustuu mittausoptimissa eli koneen asennusvaiheessa luodun ja tallennetun pöydän koordinaattiavaruuden hyödyntämiseen paikoitusmittauksessa. Järjestelmän avulla päästään tarkkuuksissa jopa millimetrien tuhannesosiin.
Kaikki koneet ovat italialaisen kookkaiden avarrus- ja jyrsinkoneiden valmistajan Fpt:n mallistoa, Tessen, Area, Spirit, ja Ronin. Koneet hankittiin Kone-Cocco Machinen kautta, kokkolalainen Kone-Cocco Machine on Fpt:n pitkäaikainen edustaja Suomessa. Kaikki koneet ovat edelleen Evetcolla aktiivikäytössä.
Evetco on perheyritys ja töissä yrityksessä on jo kolmen sukupolven edustajia. Spiritin ohjauksella Ella Lehtinen.
Viides avarruskone tuotantoon
Evetcon töiden kysyntä ja sen myötä yrityksen kysyntä on jatkunut viime vuodet vahvana. Niiden kokoluokan suunta on edelleen ylöspäin. Sen myötä yritys teki viime vuonna jälleen uuden investoinnin järeään konekantaansa, kun yrityksen käyttöön asennettiin uusi jyrsinkone, aiempien koneiden tapaan sekin tutun yhteistyökumppanin eli Fpt:n valmistama, Dinostar.
Samalla koneiden lukumäärä kasvoi jo viiteen.
”Kun aika on, rohkeutta ja uusia panostuksia tarvitaan. Reagoimme kysyntään ja erotumme kentällä”, perustelee Esa Lehtinen.
Dinostarin kiinteä pöytä mahdollistaa nyt pituudeltaan jopa 20-metristen, leveydeltään 5,3 -metristen ja painoltaan jopa 60-tonnisten kappaleiden käsittelyn tai vaihtoehtoisesti useamman kappaleen kiinnityksen pöydälle samanaikaisesti.
Uutta kapasiteettia Evetcolle. Dinostarin karalla oikealta Kone-Cocco Machinen Peter Haldin, Evetcon Esa Lehtinen ja työkalutoimittajan Iscarin Timo Rokala.
Kulmapäävaihtoehtoja on neljä erilaista, työkalut ovat sirutetut, robotti tekee vaihdot automaattisesti. Samalla uuden malliston kone on myös ekologinen, koneen ns. Green Mode -toiminto säästää energiakuluja merkittävästi. Uuden koneen käyttöönotto edellytti Evetcolla tilalaajennusta, ja yrityksen käyttöön valmistui alkuvuonna tätä varten uutta tuotantotilaa. Uusiin iloihin toteutettiin koneen kokoluokkaan soveltuva kappaleiden käsittelynostokapasiteetti, nostokapasiteettia uudessa hallissa on 60 tonnia, siltanosturin jänneväli on 31 500 metriä ja nostokorkeus 11 500 metriä.
Tila on toteutettu niin, että uusi halli mahdollistaa osaltaan myös jatkon laajennukset yrityksen konekantaan. Perusta uudelle koneelle on nopeasti käyttöön muokattavissa.
Uusi kookas tilalaajennus. Uuden 7800 neliömetrin hallin rakennustyöt olivat käynnissä marraskuulla.
Uusi kookas halli rakenteilla
Parhaillaan yrityksen kehitys jatkuu edelleen uusin investoinnein. Näkymää on ja suunta sen myötä vahvasti kasvussa. Evetco rakennuttaa parhaillaan uutta tuotantohallia, ja kokoa on tällä kertaa niin, että yrityksen tilat yli tuplaantuvat.
Uusi halli tuo yritykselle lisää tilaa 7800 neliötä, jolloin kokonaistilat kasvavat lähes 14 000 neliömetriin. Ensi vuonna valmistuvaan halliin sijoittuu yhteistyösopimuksen myötä Evetcon kansainvälisesti toimivan meriteollisuuden asiakkaan huoltotoimintoja.
Esa Lehtinen on pitkän linja yrittäjä ja Evetco määrätietoinen investoija. Tänä vuonna yritys täyttää 20 vuotta.
Uuden, kokoluokaltaan noin kymmenen miljoonan euron tilainvestoinnin myötä asiakkaan työt mahdollistuvat Suomessa. Näin uusi investointi on merkittävä Evetcolle ja myös kotimaiselle teollisuudelle laajemminkin.
Evetco työllistää nyt toiminnoissaan nyt lähes kymmenen henkilöä. Uusien investointien myötä lisähenkilöstöä tarvitaan.
”Työt lisääntyvät ja useammille uusille koneistajille olisi nyt tarjolla mielenkiintoisia tehtäviä, rekry on käynnissä”, toimitusjohtaja Esa Lehtinen kannustaa.
Kari Harju
Evetco Oy
Raskas alihankintakoneistus, omat tuotteet Perustettu 2004 Toimipaikka Rauma Tilalaajennukset, FPT Industrie Dinostar -jyrsinkone
AMB-messut järjestettiin syyskuussa Saksan Stuttgartissa. DMG Mori esitteli tapahtumassa useita uutuuslanseerauksia jyrsintään, yleis- ja tuotantosorvaukseen, 3- ja 5-akseliseen jyrsintään ja tuotannon automatisointiin. CELOS X Siemens/MAPPS -pohjalla ovat nyt saatavana useisiin uusiin konesarjoihin.
CTX 350 4A -sorvimalli esiteltiin messuilla
Yleissorvauksen CTX 350 4A
CTX-sarjan kuudes sukupolvi esiteltiin messuilla ja lisätehoja, tarkkuutta, joustavuutta ja tehokkuutta on tarjolla. Uusimman sukupolven CTX-sorvauskeskusten rakenne on kompakti, mutta työalue aiempaa suurempi. Uusi CTX 350 4A mahtuu lattialla 7 m²:n tilaan. Koneessa on kaksi VDI30-revolveria ja yhteensä 28 työkalupaikkaa. Työkalut saavuttavat 12 000 rpm:n nopeuden ja 14 Nm:n vääntömomentin.
DMG Morin mukaan kone tarjoaa 6-puolisen työstön Ø 200 x 100 mm asti ja +/- 50 mm Y-akselilla 8,1 m². Karat 6 000 rpm tai 171 Nm asti, tankotyöstö Ø 65 mm asti, ylä- ja alarevolveri 12 000 rpm tai 17 Nm // 12 työkaluasemaa // VDI 30. Ylärevolverissa 16 työkaluasemaa VDI30. CNC CELOS X SINUMERIK ONE tai alkuperäinen Fanuc 0i TFPlus
NLX 2500|700 on edennyt toiseen sukupolveen.
NLX 2500|700:n toinen sukupolvi
DMG MORI esitteli messuilla niin ikään NLX 2500|700-sorvauskeskuksen uuden sukupolven, Kyseessä on markkinoilla suositun keskuksen uusi seuraajamallin optimoinnein, jotka liittyvät koneen rakenteeseen, ohjaukseen ja toimintoihin valmistajan Machining Transformation (MX) -konseptin mukaisesti. Prosessi-integraatio, automaatio, digitaalinen muunnos (DX) ja vihreä muunnos (GX) ovat konseptin avainpilarit.
Työkappaleet koneelle ø 366 × 705 mm asti ja 120 mm, Y-akseli vakiona, 6-puolinen täydellinen koneistus vasemmalla ja oikealla karalla (valinnainen) max. 7 000 rpm tai 1 273 Nm. Mukana BMT-torni a 12 000 rpm tai 100 Nm ja 20 työkaluasemaa (VDI = 12 asemaa). 400 V:n kone vähentää samalla energiankulutusta. CELOS X SINUMERIK ONE/ MAPPS.
Uusi ratkaisu pystyjyrsintään
Uudessa DMV-sarjassa DMG MORI ilmoittaa yhdistävänsä aikaisempien 3-akselisten työstökeskusten vahvuudet innovaatioihin, jotka täyttävät tuotannon kasvavia vaatimuksia. DMV 110:n kehitys on linjassa koneistusmuunnoksen (MX) kanssa.
Uusi viisiakselinen DMU 85 monoBLOCK.
Kolmeakselisina koneina DMV-mallit sopivat monille teollisuuden aloille rakennuspalikaksi kilpailukykyiseen tuotantoympäristöön, mukaan lukien muotti- ja muottiteollisuus, yleinen suunnittelu, autoteollisuus ja ilmailuala. Työkappaleet enimmillään 1 100 × 600 × 500 mm ja 1 700 kg, optimoitu monoliittinen konealusta ja kiinteät valuosat. MASTER-karat 20 000 rpm tai 200 Nm asti, rivikara 15 000 rpm ja 121 Nm vakiona, pienempi energiankulutus. CELOS X/SIEMENS tai HEIDENHAIN.
Uudistunut viisiakselinen
Uutuuslanseeraus messuilla oli myös uuden sukupolven DMU 85 monoBLOCK, mikä yhdistelee edellisen sarjan konekonseptia operaattorien käyttökokemuksiin pohjaaviin optimointeihin.
Kone mahdollistaa 5-akselisen samanaikaisen työstön ø1 040 x 590 mm ja 1 500 kg asti 12,3 m², ja tarkkuutta on lisätty edelleen, sitä tuovat 5 μm:n paikannustarkkuus ja 30 % suurempi tilavuustarkkuus VCS Completen myötä.
Kone mahdollistaa prosessi-integraation jyrsintään, sorvaukseen, hiontaan, hammaspyörän valmistukseen. Prosessinaikainen mittaus ja ultraääni, karoja tarjolla enimmillään 30 000 rpm tai 430 Nm vääntömomentilla. CELOS X SINUMERIK ONE/CELOS X TNC 7.
PH-AMR 750 on uutuus automatisoituun palettien käsittelyyn.
Uusi PH-MR-malli
PH-AMR-mallit ovat DMG Morin MX-konseptin komponentti automatisoituun palettien käsittelyyn. Autonomiset mobiilirobotit liikkuvat itsenäisesti lattialla ja koneet lastataan ja puretaan itsenäisesti. PH-AMR 5000:n menestyksen jälkeen DMG MORI laajentaa valikoimaansa alueella uudella PH-AMR 750:llä. Uutuus kuljettaa paletit kooltaan 500 × 500 – ø 800 × 630 mm ja siirtopainoltaan 750 kg asti.
Uutuuslanseerausten lisäksi messuilla oli mukana laaja kooste valmistajan muusta tarjonnasta. AMB-messut järjestettiin Stuttgartissa 10.-14.9.
Metso Lappeenrannan suodatinteknologiakeskus on ottanut käyttöönsä uuden automatisoidun koneistusyksikön. Uusi yksikkö mahdollistaa kaivosalalla sekä muilla teollisuuden aloilla käytettävien painesuodattimien suodatinlevypakkojen tiivistekehien nopean ja joustavan valmistuksen.
Ibarmian automatisoitu koneistuskokonaisuus suunniteltiin yhteistyössä niin asiakkaan kuin konevalmistajan kanssa. Kokonaisratkaisussa on saatu tehokkaasti hyödynnettyä koneen koko kapasiteetti. Erityisesti koneen kiinnittimiin tehdyt asiakaskohtaiset ratkaisut tuovat joustavuutta tuotantoon.
Järjestelmä koostuu Ibarmia ZVH 55 / L6000 koneistuskeskuksesta sekä Fanuc-robottiautomaatiosta.
Räätälöity kappalekiinnitys ja robottiautomaatio
Järjestelmä koostuu Ibarmia ZVH 55 / L6000 koneistuskeskuksesta sekä Fanuc-robottiautomaatiosta. Lähes 12 m pitkä työstökoneen 6 m X-akseliliike mahdollistaa isojen kappaleiden valmistuksen. Lisäksi järjestelmän osana on Ibarmian Haidenhain-ohjaukseen liitetty työkalujen esiasetuslaite.
Koneistuskeskuksen kiinnitinjärjestelmä on suunniteltu suurelle määrälle eri tuotteita, joka mahdollistaa joustavuuden tuotannossa sekä maksimoi koneen tuomat hyödyt. Neljä metriä pitkässä kiinnittimessä on neljä sivua, joista kolmessa on erikseen ohjattavat hydraulipuristimet, jotka mahdollistavat lähes 30 eri tuotteen valmistuksen. Kiinnittimen neljäs sivu on T-uritettu kiinnitin valmiudella, joka mahdollistaa täysin räätälöityjen kappaleiden koneistamisen.
Robottiautomaatio on suunniteltu käsittelemään laajaa tuotemäärää. Pelkästään robotin 400 kg käsittelykyky ja tarttujanvaihtojärjestelmä mahdollistavat useiden erilaisten kappaleiden käsittelyn. Konenäköä ja anturointia hyödyntäen robotti paikoittaa, oikaisee, kääntää ja siirtää koneistettavat kappaleet isolla toimintasäteellä.
Käyttäjäergonomiaa ja turvallisuutta
Koko järjestelmä on PLC-ohjattu ja yksikön hallinta tapahtuu HMI-käyttöliittymästä, missä tehdään tuotteiden tuote- ja lavauksenhallinta. Erilaisista valmistettavista kappaleista tehdään työjono ja tuotannon edistymistä sekä järjestelmän tilaa voidaan seurata reaaliaikaisesti.
Järjestelmä on PLC-ohjattu ja yksikön hallinta tapahtuu HMI-käyttöliittymästä, missä tehdään tuotteiden tuote- ja lavauksenhallinta.
Ratkaisussa on edellä mainittujen lisäksi kiinnitetty erityistä huomiota myös käyttäjäergonomiaan sekä turvallisuuteen. Koneistuskeskus on asennuttu 300 mm syvennykseen, joka mahdollistaa suuren koneen manuaalikäytön. Järjestelmän käyttöpaneelien sijainnit on suunniteltu käyttötilanteiden mukaan ja kaikkien laitteiden turvapiirit on integroitu yhdeksi kokonaisuudeksi.
”Projektin tavoitteena oli löytää kokonaisratkaisu, joka lisää tuottavuuttamme sekä työturvallisuuttamme. Yhteistyöllä niin kokonaisratkaisun toimittajan MTC Flextekin kuin myös koneistuskeskuksen valmistaja Ibarmian kanssa saimme haluamamme ratkaisun. Projektin aikainen yhteistyö oli sujuvaa ja aikataulussa sekä budjetissa pysyttiin. Kokonaisuus on niin hyvin toteutettu, että pääsimme heti hyväksyntätestin jälkeen ajamaan tuotantoa”, kertoo Metson suodatinvalmistuksen kehityspäällikkö Antti Ylä-Outinen.
Onnistuminen yhteistyöllä
Heinäkuussa 2024 käyttöönotetun järjestelmän toteutusvaihe alkoi keväällä 2023. Kattavan konseptisuunnittelun pohjalta suunnittelutiimit viimeistelivät yhteistyössä tehdaslayout-, mekaniikka-, sähkö-, ja ohjelmistosuunnitelmat.
Koneistuskeskuksen FAT-koneistustesti suoritettiin Espanjassa Ibarmian tehtaalla maaliskuussa, ja koneasennus valmistui toukokuussa, jonka jälkeen automaatiojärjestelmä integroitiin osaksi työstökonetta.
Projektin koulutustapahtumat oli jaettu osiin. Kaksi päiväinen robotiikan peruskurssi järjestettiin MTC Flextekin Nurmijärven koulutusympäristössä ja koko järjestelmän käyttökoulutus käyttöönoton yhteydessä asiakkaan tiloissa. Kaikkien toimijoiden tiivis yhteistyö mahdollisti projektin onnistumisen ja järjestelmä saatiin suunnitelman mukaan tuotantokäyttöön
Järjestelmän tekniset tiedot
Ibarmia ZVH 55 / L6000 – koneistuskeskus • X-akseli, pituusliike: 6000 mm • Y-akseli, poikkiliike: 820 mm • Z-akseli, pystyliike: 1100 mm • Kääntyvä jyrsinpää: +/-105º • Suurin karateho: 84kW • Työkalumakasiini: 80 paikkaa, #50-työkalukartio
Automaatiojärjestelmä
• Fanuc M-900iB/ 400 L – teollisuusrobotti • HMI – käyttöliittymä järjestelmän ohjaukseen • MTC Flextek SMART connect-etäyhteys
Kun työt lisääntyvät, uusia valmistusratkaisuja tarvitaan. Tarkmet Oy:llä uusi, kooltaan mittava pitkään työllistävä erikoistilaus kannusti saman tien hankkimaan taloon töihin sopivaa uutta sorvauskapasiteettia. Sitä löytyi Vossin osastolta Tampereen Konepajamessuilta.
Jari Lassilan mukaan mahdollistaa jatkossa isommat sarjatyöt autonomisesti. Lassila toimii Tarkmetilla tuotanto- ja projektivastaavana.
Tarkmet on Mustasaaressa toimiva koneistamo. Alihankintatyöt Vaasan seudun alan toimijoille ovat toiminnassa ydintä, mutta samaan aikaan samaan kategoriaan kuuluvat omat tuotteet.
Parikymmenvuotias yritys valmistaa hydraulipuristimia ja magneettinostimia omalla tuotemerkillään niin Suomen kuin laajemmillekin markkinoille. MKH Press ja MKH Lift-tuotteet siirtyivät vuonna 2014 Jämsänkosken suunnalta Tarkmetin omistukseen ja niitä valmistetaan Mustasaaressa sekä standardimallisina että räätälöityinä.
”Kaikki puristimemme ja nostimemme valmistetaan Suomessa ja tarjoamme niihin myös huollon ja varaosat. Turvallisuus ja tehokkuus suuntaavat tuotekehitystä”, kertoo toimitusjohtaja Ari Kärjenmäki.
Näkymiä työalueelle. Kaksi karaa, 16:.sta pyörivää työkalua (10-17,5 kW / 32-56 Nm) ja Y-akseli kuuluvat varustukseen. Pää- ja vastakarat sekä työkalurevolveri ovat kaikki suoravetoisia ja niissä on vesijäähdytys, mikä varmistaa erinomaisen tarkkuuden.
Suurempaa sarjaa
Alihankintatöissä Tarkmetille ovat keskeisiä vaativat yksittäiskappaleet ja lyhyet sarjat. Saman katon alta talo tarjoaa tämän päivän kokonaisvaltaiseen tyyliin suunnittelun, koneistukset, hitsaukset ja testit. Moninaista alihankintaa ja omien tuotteiden valmistusta palvelevaa sorvaus- ja jyrsinkalustoa kuuluu konekantaan yritykselle uusissa tiloissa, joihin se kuluvan vuoden mittaan on keskittänyt toimintansa.
Biglia B750YS+TOP X Files-S 280 -tankomakasiini on Tarkmetin uusi sorvausyksikkö. Koneistajana Stoyan Sakazov. Hän aloitti Tarkmetilla hiljattain.
”Aiemmin toimipisteitä oli useita, nyt uusi tila tarjoaa toiminnallemme selkeän kokonaisuuden. Myös jatkon laajennuksille on mahdollisuuksia. Järjestelyt uusissa tiloissa ovat osin kesken”, Kärjenmäki sanoo. Alihankinnassa Tarkmet tekee usein lyhyttä sarjaa, mutta nyt myös suuremmat sarjakoot mahdollistaa uusi kuvio, missä yritys valmistaa asiakkaalleen erikoisosia alumiinista ja ruostumattomasta teräksestä pitkäaikaisen toimeksiannon mukaan.
Kappalemäärä tilauksessa on kymmeniä tuhansia vuodessa.
Poikkeuksellinen tuotanto käynnistyi Tarkmetin oman alihankintaverkoston kautta. Alusta asti tavoitteena oli oman konekannan päivittäminen kappaleiden koneistamiseen niin, että tuotteet jatkossa koneistetaan yrityksen omissa tiloissa. Tuore muutto uusiin tiloihin tarjosi tähän mahdollisuuden. Samalla tuotannon sopiva automatisointi oli tarkoituksena. Siihen isot sarjakoot hyvin kannustivat
Tarkmetin omia tuotteita ovat mm. hydraulipuristimet. Niiden toimintojen osalta tehojen lisäksi turvallisuus on kehitystä keskeisesti ohjaava tekijä.
Autonomista tuotantoa
Ratkaisu teemaan löytyi sitten varsin nopein liikkein kevään Konepajasta. Vossi Groupin osastolla messuilla oli esillä italialaisen Biglian palettiin kuuluva, kaksikarainen, pyörivin työkaluin ja Y-akselilla varustettu, autonomiseen tuotantoon tankomakasiinin myötä sovellettava B750YS-sorvauskeskus, ja kaupat syntyivät.
Kone asennettiin ja tuotantoa päästiin aloittamaan tankoautomaatin saavuttua hieman myöhemmin. Ohjelma on kunnossa ja nyt aivan äskettäin talossa aloitti uusi koneistaja, joka keskittyy koneen operointiin. ”Tarkoituksemme on edetä asioissa eteenpäin ja siirtää nyt tuotantoa enenevästi tälle koneelle. Alihankintaa käytämme töissä apuna silti jatkossakin”, sanoo Tarkmetin tuotanto- ja projektivastaava Jari Lassila.
Tarkmetin sarjatöihin uusi Biglia on notkea paketti. Operaattori lataa makasiinin aamuin illoin, makasiini syöttää materiaalit, kone käy koko päivän ja tekee koneistukset itsenäisesti alusta loppuun. Kun työt on tehty, kone sammuttaa itse itsensä.
Sorvaushalkaisija koneessa on 552 mm, ja sorvauspituus 765 mm sekä tankokapasiteetit pääkaralla 80 mm ja apukaralla 70 mm, joissa molemmissa on myös C-akselit.
Pyörivien työkalujen revolveri on 16-paikkainen (10-17,5 kW / 32-56 Nm), joten kaikki töihin tarvittavat työkalut saadaan kerralla koneeseen, mikä mahdollistaa tehokkaan monimutkaisien kappaleiden ja haastavien materiaalien työstön. Y-akselin liike koneessa on 140 mm. Pää- ja vastakarat sekä työkalurevolveri ovat kaikki suoravetoisia ja niissä on vesijäähdytys, mikä varmistaa erinomaisen tarkkuuden. Ohjaus koneessa on Fanuc 32i-Model B Plus +iHMI 15 tuuman kosketusnäytöllä.
Vakaita nostoja. Jari Lassila esittelee uusimman sukupolven magneettinostimen toimintaa käytännössä.
”Tämä on nyt meidän toinen Fanuc-kone ja kolmas on tulossa. Käytössä koneissamme on myös muita ohjauksia kuten Heidenhain ja Siemens”, Lassila sanoo.
Kasvun tunnelmissa
Tuotantoprosessit Tarkmetilla kehittyvät ja yritys matkaa myönteisessä vireessä eteenpäin muutenkin. Lisääntyneet alihankintatyöt ja myös omien tuotteiden menekki ovat vauhdittaneet yrityksen markkinoita mukavasti. Tarkmet työllistää 20 henkilöä ja tekee myös aktiivista oppilaitosyhteistyötä lähialueen oppilaitosten kanssa uusien ammattilaisten innostamiseksi alan töihin. Harjoittelu- ja koulutussopimuspaikkoja talo tarjoaakin säännöllisesti. Liikevaihtoa Tarkmet Oy tekee noin 4 miljoonan euron tasolla.
Kari Harju
Tarkmet Oy Alihankintatyöt, Puristin ja nostinvalmistus Perustettu 1999 Toimipaikka Mustasaari Biglia B750YS-sorvauskeskus + TOP X-Files-S 280 -tankomakasiini
Konekuriirin marraskuun numero 9/2024 on ilmestynyt. Ja mitäpä muuta, sitähän se on – Täyttä Koneasiaa! Uutta teknologiaa, alan uutisia ja investointiartikkeleja. Levytyökoneiden ja laitteiden kansainvälinen EuroBLECH 2024-tapahtuma järjestettiin Hannoverissa lokakuussa, tässä marraskuun numerossa on paikan päältä mukana laaja katsaus. Antoisia lukuhetkiä!
Koneistamo Vehviläinen vie eteenpäin mahdollisuuksiaan koneistuksen alihankintatoiminnoissaan. Vasta-asennettu Nakamura-Tome SC-100×2 on rakenteeltaan innovatiivinen kaksirevolverinen kaksikarainen CNC-sorvi yrityksen koneistustoimintojen tehostustarpeisiin.
Nakamura Tomen CNC-sorvi SC-100×2 on uusi koneyksikkö Koneistamo Vehviläisellä. Operaattorina Eetu Moisala.
Koneistamo Vehviläinen on Loimaan Mellilässä toimiva alihankintayritys. Toimintaa on vuodesta 1979, nyt mennään toisessa polvessa.
”Isä perusti metallipajan alkuaan maatilan oheen ja metallitöistä tuli vähitellen koko yritystoiminnan päätoimintamuoto”, kertoo toimitusjohtaja Petri Vehviläinen.
Monipuolisella paletilla
Vehviläinen on erikoistunut valmistamaan asiakkailleen pieniä ja keskisuuria kappaleita yksittäiskappaleina ja sarjoina. Kokonaisvaltaisuus on alan töissä tänä päivänä tuttu termi, ja niinpä koneistuksen lisäksi muita alan palveluja on tarjolla yrityksen verkoston kautta, niitä ovat levytyöt, pintakäsittely- ja kokoonpano- sekä hitsaustyöt. Yritys on kehittänyt markkinoille myös oman tuotteen, keskiöintiporauslaite Sentterin, minkä valmistus edelleen on paletissa mukana.
”Sentteri on paineilmalla toimiva ja omilla pyörillään eri paikkoihin helposti liikuteltava keskiöintilaite, jolla keskiöiden teko käy muiden työvaiheiden rinnalla säästäen tuotantoprosessien läpimenoaikaa. Laite on täällä alkuaan kehitetty avuksi omiin töihimme, ja muitakin laite on vuosien mittaan kiinnostanut”, sanoo Petri Vehviläinen.
Koneessa on kaksi karaa ja yläpuolinen työkalurevolveri pyörivin työkaluin ja Y-akselilla.
Lisäksi oikean karan X- ja Y-akseleita hyödyntää kiinteä alarevolveri, joka syöttää kappaleita koneistukseen.
Kustannustehokas ratkaisu
Koneistamo Vehviläinen työllistää Loimaalla kymmenen henkilöä. Tuotantoteknologiaa on käytössä useita, niitä taloon on hankittu yrityksen kehityksen mukaan, mm. koneistuskeskuksia ja CNC-sorveja on käytössä Mellilässä valtatien varrella sijaitsevissa tuotantotiloissa. Kalustoa päivittää nyt jälleen eteenpäin talon uusi sorvihankinta.
Sorvauksen lisäkapasiteetille on yrityksellä ollut tarvetta, ja viimevuotiselta EMO-reissulta Hannoveriin löytyikin täydennystä yrityksen koneistuskapasiteettiin. Messuilla katsasteltiin mm. Nakamura-Tomen CNC-sorvia SC-100×2, mikä tuntui yrityksen tarpeisiin heti sopivalta ratkaisulta.
Koneella valmistetaan mm. hydrauliikkaliittimiä, joihin sorvataan erityyppiset kierteet samanaikaisesti kappaleen kummallekin puolelle.
Innovatiivinen rakenne
Vehviläisen uusi satsaus edustaa japanilaisvalmistajan ajankohtaista konetarjontaa sen kompaktimmassa päässä. Samalla se on Suomessa ensimmäinen ko. tyypin kone.
SC-100×2:n työalue on toteutettu kiintoisasti. Koneessa on kaksi karaa ja yläpuolinen työkalurevolveri pyörivin työkaluin ja Y-akselilla. Tämän lisäksi koneen toiminnallisuutta lisää keskeisesti oikean karan X- ja Y-akseleita hyödyntävä kiinteä alarevolveri.
”Olennaista on, että yläpuolisella revolverilla voidaan koneistaa kappaleita kahdella karalla samanaikaisesti. Vaikutus tuottavuuteen koneelle sopivilla kappaleilla on parhaimmillaan melkoinen”, Vehviläinen sanoo. Tätä ns. superimposed -työstöä hyödynnettäessä ohjelma tehdään yhdelle karalle ja soveltuvat osat siirretään prosessihallinnasta toiselle karalle, jolloin ohjaus muokkaa ohjelman automaattisesti.
Uusi kone lisää sopivasti kapasiteettia ja tehostaa yrityksen toimintoja, kertoo Petri Vehviläinen.
Automatisoitua tuotantoa
Sorvauspituus Fanuc-ohjatussa koneessa on enimmillään 400 mm, ja -halkaisija 195 mm. Tankokapasiteettia on 51 mm. Materiaalia koneistukseen syöttää automaattinen Top Automazionin X-Files 350 -tankomakasiini. Myös kappaleet poimitaan koneesta automaattisesti.
Alarevolverin kappaleenpoimija poimii valmiit kappaleet oikealta karalta ja siirtää ne sisäänrakennetulle hihnakuljettimelle. ”Valmistamme koneella mm. hydrauliikkaliittimiä, joihin sorvataan erityyppiset kierteet samanaikaisesti kappaleen kummallekin puolelle. Siinä rakenteen edut pääsevät oikeuksiinsa”, Petri Vehviläinen sanoo.
Kun vauhtiin päästään, kompakti kone mahdollistaa osaltaan sujuvan pitkälle automatisoidun kappaletuotannon. Sen myötäkin toimintaansa yhden uuden koneyksikön verran tehostanut yritys jatkaa kohti talvea luottavaisin mielin. ”Vaikka viime vuodet yleisesti ovat olleet haastavia, meille ne ovat olleet kasvun vuosia ja töitä näyttäisi riittävän jatkoonkin varsin mukavasti. Hyvät kumppanuudet ja pitkät sopimustyyppiset asiakkuudet auttavat”, Petri Vehviläinen sanoo.
Paineilmalla toimiva, helposti liikuteltava keskiöintilaite Sentteri on Koneistamo Vehviläisen oma tuote.
Kari Harju
Koneistamo Vehviläinen Oy Koneistuksen alihankintatyöt Perustettu 1979 Toimipaikka Loimaa CNC-sorvi Nakamura Tome SC-100×2
Sandvik Coromant on päivittänyt Silent Tools -sorvausliitäntäkappaleiden värinävaimennusmekanismin, joka valmistajan mukaan takaa entistäkin yhdenmukaisemman suorituskyvyn ja parantaa pintalaatua, kun sisäsorvauksessa käytetään pitkiä vapaapituuksia.
Sandvik Coromantilla on liki 50 vuoden kokemus värinän estämisestä. Yrityksen Silent Tools ‑työkalupidinjärjestelmä vaimentaa värinää tehokkaasti koneistuksessa, jossa käytetään pitkiä vapaapituuksia. Nyt 37 lieriömallista tuotetta sorvausliitäntäkappaleiden valikoimasta (halkaisijat 32–100 mm ja 1¼–4 tuumaa) on parannettu ja varustettu uudistetulla ja entistä paremmalla värinävaimennusmekanismilla. ”Värinävaimennusmekanismia on parannettu Silent Tools ‑sorvausliitäntäkappaleiden aiempaan sukupolveen verrattuna tuntuvasti”, kertoo Sandvik Coromantin koneintegroinnin globaali tuotepäällikkö Åke Axner. ”Aiemmin manuaalista hienosäätöä edellyttänyt vaimenninrunko kalibroidaan ja kootaan nyt automaattisesti koneella. Automaation ansiosta taajuusalueesta tulee erittäin tarkka ja ennustettava, jotta se sopii liitäntäkappaleen suunnitellulle vapaapituudelle ja kulloiseenkin käyttökohteeseen täydellisesti. Siksi Silent Tools™ ‑sorvausliitäntäkappaleet vaimentavat värinävoimia nyt entistäkin tehokkaammin käytettäessä pitkiä vapaapituuksia.
Yhdenmukaisuus ja toistettavuus
Päivityksen ansiosta Silent Tools™ ‑sorvausliitäntäkappaleet parantavat yhdenmukaisuutta ja koneistuksen toistettavuutta kaikilla saatavilla pituus- ja halkaisijasuhteilla. Näin tuotteesta tulee luotettavampi ja tehokkaampi. Päivitettyjen sorvausliitäntäkappaleiden ohessa on julkaistu myös digitaalinen Tool Status Checker ‑laite, joka tekee asetuksesta entistäkin tarkemman ja auttaa optimoimaan työkalujen kunnon. ”Tool Status Checker on suunniteltu Silent Tools‑sorvausliitäntäkappaleiden saumattomaan seurantaan Windows-tabletilla tai -tietokoneella”, Axner kertoo. ”Se on yhteensopiva kaikkien sorvausliitäntäkappaleidemme versioiden kanssa. Se napsautetaan sisäänrakennetun magneetin avulla kiinni liitäntäkappaleen hammastettuun lukitusliitokseen, ja kun ohjelmisto on ladattu, laite on valmis käytettäväksi.” Tool Status Checkerin keskiönkorkeuden asetusominaisuus mahdollistaa tarkan asetuksen, ja lämpötilan valvontaominaisuus varmistaa, että liitäntäkappaletta käytetään sille määritetyllä lämpötila-alueella. Axner mainitsee toisenkin hyödyllisen ominaisuuden. ”Nyt on mahdollista varmistaa ennen koneistuksen alkamista, että liitäntäkappale on käyttökunnossa. Tool Status Checkerin naputustestiominaisuudella ja mukana toimitettavalla vasaralla on helppo verrata kulloistakin asetusta edelliseen. Testi antaa joko hyväksytyn tai hylätyn tuloksen suoraan ohjelmistoon”, kertoo Axner.
Motorsport Valley Englannissa on monille moottoriurheilua tunteville tuttu paikka. Yksi siellä toimiva yritys on vaativaan komponenttituotantoon erikoistunut CNC Techniques.
Formula 1 on maailmanlaajuinen ilmiö, ja seitsemän kilpailevaa tiimiä kymmenestä sijaitsee Yhdistyneessä Kuningaskunnassa. Suuri osa F1:een liittyvistä töistä suoritetaan paikassa, joka on tullut tunnetuksi nimellä Motorsport Valley Oxfordshiren ja Midlandsin alueella. Täällä suuri ryhmä yrityksiä tuottaa huipputason teknologiaa niin F1:lle kuin myös Formula Electric -sarjaan, F2:een, F3:een ja GT3:een. Motorsport Valleyssä toimii arviolta 4300 yritystä, jotka työllistävät noin 41 000 henkilöä. Yksi tällainen yritys on Oxfordshiressä sijaitseva työstökoneiden erikoisalihankkija CNC Techniques Ltd.
Pöydän avulla mahdollistuu viisipuolinen työstö yhdessä kokoonpanossa.
Vaativia materiaaleja
Paul Eden perusti CNC Techniquesin vuonna 2014 tehtyään aiemmin tarkkuustyöstön alihankintatöitä McLaren- ja Williams FI-tiimeille. CNC Techniques on erikoistunut koviin materiaaleihin, kuten titaanin sekä Waspaloy-, Inconel-, Hastelloy-, Kovar-, Invar- ja Rene 41 -seosten työstöön. Paul Eden näki aikanaan tämän F1:n alihankintatyöstön haastavan puolen tilaisuutena, jota kaikki alihankkijat eivät mielellään tee, palkkasi kokemuksensa pohjalta ammattitaitoisen henkilökunnan ja sekä asiaankuuluvat työstökoneet, niihin liittyvät varusteet ja alkoi töihin. F1-yhteisössä tieto CNC Techniquesin kapasiteettien kirjosta kulki eteenpäin, ja nuori yritys vakiinnutti uskollisen asiakaskunnan. Tällä tiellä kehittyvällä sektorilla mennään edelleen. ”Vuonna 2019 moottoriurheilun liikevaihto oli UK:ssa yhdeksän miljardia puntaa, yli kaksi kertaa enemmän kuin kaksikymmentä vuotta aikaisemmin. Britanniassa valmistetaan enemmän F1-autoja kuin missään muussa maassa, ja Britannian tiimit ovat menestyneet erittäin hyvin. Intohimoisena moottoriurheilufanina toimin ylpeästi tällä menestyksekkäällä sektorilla”, sanoo Eden.
Joustavuutta pyöröpöydällä
CNC Techniques työstökapasiteettien tukipilareihin kuuluvat 5-akseliset ja 3-akseliset työstökoneet. CNC Techniques sijoitti hiljattain pyöröpöytään kahden lisäakselin hankkimiseksi yrityksen kolmiakseliseen koneeseen sekä työstön joustavuuden lisäämiseksi. Edenin mukaan CNCV Techniques on kiireinen koko vuoden, mutta töiden määrä yli kaksinkertaistuu perinteisinä kiireisinä F1-kuukausina joulukuusta helmikuuhun. ”Tästä syystä meidän on tehtävä töitä paitsi kellon ympäri, työskenneltävä älykkäämmin ja käytettävä suurempaa joustavuutta tarjoavia laitteita.” Ratkaisuksi valikoitui kolmiakselisen koneen varustaminen pyöröpöydällä ja siten kallistuvalla A-akselilla ja/tai pyörivällä C-akselilla.
CNC Techniques on erikoistunut koviin materiaaleihin, kuten titaanin sekä Waspaloy-, Inconel-, Hastelloy-, Kovar-, Invar- ja Rene 41 -seosten työstöön.
”Lisäjoustavuus oli suurin syy kahden lisäakselin asentamiseen kolmiakseliseen työstökeskukseemme ja pyöröpöydän hankintaan”, Eden sanoo. Prosessissa pöytä valittiin vertailun jälkeen pT Lehmannin mallistosta. ”Palvelu toimi, kysymyksiini vastattiin nopeasti, ja Lehmannin tekninen henkilökunta teki rakentavia ehdotuksia. Sen lisäksi, että pöydän avulla mahdollistuu viisipuolinen työstö yhdessä kokoonpanossa, minulle vakuutettiin, että CNC-pyöröpöytä kestää haastavien materiaalien työstön yhteydessä käytettäviä voimia ja tarjoaisi lisäksi välttämättömän korkean vaatimustason tarkkuuden.” Pyöröpöydän asensivat CNC Techniquesilla kaksi teknikkoa, jotka tekivät kaikki liitännät kolmiakselisen Hurco VMX 30 -työstökoneen ohjausjärjestelmään. ”Tajusin pyöröpöydän koekäyttöä tarkkaillessani, kuinka helppokäyttöinen se on. Käytämme nyt pyöröpöytää LANG Technikin työkappaleen pitimen rinnalla. Työpöytä kestää hyvin haastavien materiaalin yhteydessä käytettävät työstövoimat, on helppo- ja nopeakäyttöinen, ja se myötävaikuttaa merkittävästi 3+2-akseliseen työstökapasiteettiimme”, Paul Eden toteaa.
CNC Techniques Ltd Alihankintatyöt, komponentit Perustettu 2014 Toimipaikka Oxfordshire
Peter Lehmann AG
Sveitsiläinen CNC-kääntöpöytien ja muiden metallintyöstöön liittyvien komponenttien valmistaja. Suomen edustaja: Nurminen Tools Oy
Metalliin keskittynyt sopimusvalmistaja, oululainen Leden Group Oy on tehnyt merkittävän yritysoston ja laajentaa tarjontaansa koneistamiseen liittyvässä tuotannossa.
Jukka Haapalainen
Ledenin ostama Konepaja Stamac Oy on erikoistunut koneistukseen, tarkemmin ilmaistuna lastuavaan työstöön, jyrsintään ja sorvaukseen.
Stamacin viimeisin vahvistettu liikevaihto on 17,5 miljoonaa euroa, yritys työllistää 64 työntekijää, koneistamon teknologia on modernia ja asiakkaita ovat merkittävät kansainväliset, Suomessa toimivat kuljetusväline- ja koneenrakennusteollisuuden yritykset. Stamac on perustettu vuonna 1997 ja yrityksen kotipaikka on Seinäjoki.
Yritysostot ovat keskeinen osa Leden Groupin kasvustrategiaa metallin sopimusvalmistajana. Koneistus on kuulunut Ledenin palveluvalikoimaan jo aikaisemmin Sievin Eletien tehtaalla, mutta tänä syksynä yhtiö on vahvistanut koneistuksen kapasiteettiaan peräti kahden yritysoston avulla. Aikaisemmin syksyllä Leden uutisoi nivalalaisen koneistamon, Hero Mechanics Oy:n yritysostosta.
Tämän syksyn yritysostojen jälkeen Leden Group nousee yhtiönä sadan miljoonan euron luokkaan kasvustrategiansa mukaisesti ja työllistää yli 500 henkilöä.
”Tämän yritysoston myötä vahvistamme koneistuksen tukijalkaa yhtiössä merkittävästi vahvan ohutlevytuotantomme tueksi. Tarjoamme asiakkaille monipuoliset palvelut, Ledenistä tulee entistä järeämpi koneistaja ja muutos tukee samalla yhtiömme kannattavaa kasvua strategiamme mukaisesti. Tämän syksyn myötä kasvamme sadan miljoonan rajapyykin yli, mikä on hieno suoritus meiltä ledeniläisiltä”, toteaa Leden Groupin toimitusjohtaja Jukka Haapalainen.