Perinteinen alkusyksyn tapahtuma Alihankinta järjestetään Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa nyt syyskuun lopulla. Samalla 35-vuotista taivaltaan juhlivan Alihankinta 2023:n teemana on Globally Local.
Paikallinen osaaminen ja kansainvälinen tuotanto kotimaassa ovat avainroolissa globaalissa kaupankäynnissä. messuilla tuotannon palautuminen Suomeen, maailmanlaajuiset yhteydet, toimiva logistiikka sekä toimitusvarmuus puhuttavat, samoin automaatio, robotiikka ja tekoäly, jotka kehittävät alaa ja ihmisen uudistuvaa roolia teollisuudessa.
Nämä seikat taustoittavat Alihankinnan teemaa. HEAT Stage tarjoaa esityksiä ja keskusteluja ajankohtaisaiheista.
Kolme erityisosaajaa teemakummeina
Avajaispäivänä tiistaina Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry palkitsee vuoden Päähankkijan sekä Vuoden Alihankkijan ja Business Tampere jakaa Vuoden teollisuusteko -tunnustuksen. Tapahtumauutuutena B-halliin rakentuu GLO Village, jossa kohtaavat kansainvälisesti operoivat ja paikallisesti toimivat yritykset.
Alihankinta on myös tänä vuonna saanut alan kolme erityisosaajaa teemakummeiksi.
Globally Local -teeman näkökulmiin World Domesticated, Unifying Industry ja Technically Humane paneutuvat Manu Skyttä Executive Vice President, Operations, Patria, Reijo Kangas, Senior Director, Partners and Business Development, Business Finland sekä Lari Nurmi, Liiketoimintajohtaja, Innolink Staff Oy. Alihankinta-kumppaniyritys 2023 on Patria. Alihankinta 2023:n ajankohta on 26.–28. syyskuuta.
Kuva: Alueelliset yhteisosastot kuuluvat Alihankinnan ilmeeseen.Näkymiä viime vuodelta.
Työstökoneiden maailmantapahtuma EMO starttaa pian Hannoverissa. Mukana on tarjontaa alan teollisuuden koko arvoketjuun, valmistuksen nykyteemoja painotetaan uutuutena toteutetuilla yhteisillä teemaosastoilla.
EMO kuuluu maailman keskeisiin konepajatapahtumiin ja kiinnostaa perinteisen runsaasti myös alan suomalaisammattilaisia. Nyt messut pidetään jälleen Hannoverissa, mihin sijoittuvat kokonaisuudet ovat perinteisesti olleet kookkaampia EMO-näyttelyitä.
EMO kattaa koko teollisuuden arvoketjun ja IT:n. Näyttelyssä on mukana koneistusratkaisuja, tuotantolinjoja, joustavia valmistussoluja ja -järjestelmiä, tuotteita ja palveluita. Messujen ehdoton päähuomio on koneistuksen alueella, mutta mukana on perinteisesti ollut myös levykonetarjontaa.
Teemakokonaisuudet uutuutena
EMO Hannoverin yleisteema on Innovate Manufacturing ja uusina piirteinä näyttely tarjoaa mm.
teemakokonaisuuksia ainetta lisäävästä valmistuksesta, liitettävyydestä, cobot-ratkaisuista ja kestävästä kehityksestä. Ainetta lisäävän valmistuksen osiossa on mukana esittelevät konsepteja 3D-suunnittelusta tuotekehitykseen ja tulostusteknologiaan. Liitettävyysosiossa on mukana mm. automaatioprosesseja, älykästä tuotantoa, teollisuus 4.0:aa, ennakoivaa ylläpitoa, IIoT:tä (Industrial Internet of Things) ja muita kehityskohteita. Cobot-ratkaisujen teemaosio on omistettu ihmisten ja teollisuusrobottien väliselle vuorovaikutukselle, kestävä kehitys tuotannossa -osiossa on mukana energiatehokkuuden, uusiutuvien energioiden integroinnin, kiertotalouden ja elinkaarikonseptien ajankohtaisteemoja. EMO 2023 Hannover -tapahtuman ajankohta on 18.-23.9.
Kuva: EMO pidettiin Hannoverissa viimeksi vuonna 2019. Ulkokuva messualueelta.
Kasvuyritys Juhani Haavisto Oy vahvistaa tuotantoaan uusin investoinnein. Tilalaajennus ja nyt jo toinen usean kookkaan koneistuskeskuksen automatisoitu tuotantolinja tuplaavat yrityksen mahdollisuudet jatkossa. Sen myötä kotkalaiskonepaja nousee järeän segmentin koneistajana kärkikaartiin Euroopankin mittakaavassa.
Juhani Haavisto Oy on pitkän linjan metallin sopimusvalmistaja, mikä keskittyy vaativien akselikappaleiden valmistukseen, konerakenteisiin sekä HST-levytöihin. Yritys aloitti paperiteollisuuden projektitöiden yleiskonepajana vuonna 1987, mutta erikoistui akselitavaraan vuosituhannen alussa. Se sinkosi tuotannon volyymit voimakkaaseen kasvuun, ja suunta on pysynyt.
Viime tilikaudella mm. useampia kookkaita kotimaisia koneenrakennuksen toimijoita palvelevan ja myös omaa vientiä harjoittavan yrityksen liikevaihto pomppasi jälleen uuteen ennätykseen, nyt 19,3 miljoonaan euroon.
”Kasvu tulee ydinryhmän asiakasyritysten tilausmäärien kasvusta ja monipuolistumisesta. Akselituotannossa me olemme mielestämme vahvoja, ja sen kehittämiseen olemme panostaneet”, toimitusjohtaja Jarkko Haavisto sanoo.
Nopeasti täydennystä
Viime vuosina yrityksen toimintaa ovat leimanneet satsaukset tiloihin ja teknologiaan. Yritys hankki muutama vuosi sitten uuden kookkaan toimitilan Kotkan Mussalosta, missä nyt tapahtuu yrityksen kaikki toiminta.
Samoihin aikoihin tuotanto koki kasvupyrähdyksen, kun yritys hankittiin hankki tuotantonsa ytimeen Suomen oloissa poikkeuksellisen kookkaan automaatiojärjestelmän, missä toimivat samassa kokonaisuudessa 5-akselinen pystymonitoimisorvi Mazak Integrex e-1600V/10 ja vaakakarainen HCN10800II -koneistuskeskus. Koneet yhdistää 16-palettinen Palletech-järjestelmä, missä palettikoot ovat pyöreä 1 400 m ja neliö 1 000 mm.
Juhani Haavisto Oy:n ja Wihuri Oy Teknisen Kaupan yhteistyö koneasioissa on yli vuosikymmenen mittainen. Nyt jo toinen Mazak-automaatiolinja vahvistaa Haaviston tuotantoa Kotkassa. Vasemmalla Jarkko Haavisto, oikealla Jani Pulkkinen.
Parhaillaan Haaviston kasvutarina jatkuu uusin investoinnein.
”Kysyntä on jatkunut vahvana ja olemme joutuneet turvautumaan ylitöihin. Viime vuodenvaihteessa päätin, että lisäkapasiteettia tarvitaan ja pikaisesti.
Periaatteenamme on ollut hankkia uusia koneita, mutta kun isomman kokoluokan koneissa toimitusaika on nykyisin vuodesta puoleentoista ja tarve oli käytännössä heti, lähdin selvittämään, löytyisikö mistään Euroopasta meidän sapluunaamme sopivaa vähän käytettyä Mazakin vaakakaraista keskusta metrin paletilla. Sen myötä saisimme koneen heti tuotantoon ja ilman opettelua, kun Mazakit ovat meille ennestään tuttuja”, Haavisto kertoo.
Mielenkiintoinen paketti
Haavisto löysi belgialaisen konekauppiaan linkin, missä myytiin kokonaisuutena kolmea vaakakaraista koneistuskeskusta ja 24-palettista Palletechia.
”Ajattelin ensin, että kokonaisuus on meille liian iso, mutta palasin kuitenkin asiaan, kun sen mahdollisuudet alkoivat kiinnostaa, sillä kokemustahan meillä on runsaasti aiemmasta monin osin identtisestä järjestelmästä. Käyttöönotto siis tulisi olemaan helppo, kun mm. tila-asiat tulisivat ratkaistuiksi. Tilaa tämän kokoluokan järjestelmällä ei valmiiksi meillä ollut.”
Yhteydenpidon jälkeen tuli tieto, että koneet ovat Englannissa ja niiden hinta oli hyvinkin kohdallaan siihen nähden, että kyseessä olivat tunneiltaan lähes uudet koneet.
”Sovimme pikaisesta reissusta Englantiin joulun kantissa, ja paikalla selvisi, että kyseessä ovat Thyssen Gruppin koneet. Iso projekti oli peruuntunut ja kapasiteetti vapautunut.”
Projekti lähti etenemään, mutta aikaa kului, koska kokonaisuudelle piti rakentaa uusi halli ja neuvotella myös rahoittajien kanssa.
”Viime maaliskuun alussa kuokka iski maahan ensi kerran hallin osalta, nyt se on valmis. Koneet purettiin Englannissa ja asennetaan Kotkassa Wihurin avustuksella ja Evomax vastasi projektista ja parhaillaan ne ovat asennuksessa. Startti on suunniteltu lokakuuhun.”
”Hektinen puoli vuotta tässä on eletty. Oli paljon liikkuvia osia, mutta osiot ovat menneet kohdalleen, mikä on iso helpotus. Nyt fiilis on korkealla”, sanoo Haavisto.
Kooltaan ainutlaatuinen
Uusi järjestelmä on vahva kokonaisuus. Sen koneet ovat vaakakaraiset Mazak-keskukset HCN10800II metri kertaa metrin paletilla, joihin on muokattu paletin kantavuus 4 000 kg aiemman linjan koneiden tapaan.
Työkappaleen vapaa pyörähdyshalkaisija on 2 050 mm ja korkeus 1 600 mm. Akseleiden liikkeet ovat 1 700 x 1 400 x 1 525 mm. Koneissa on myös portaaton, syöttävä NC-pöytä vakiona.
”Koneet ovat erittäin kattavasti varusteltuja, joten niillä onnistuu monipuoliset ja vaativatkin operaatiot. Tehokas ja vääntävä kara ja laadukkaat lastunkäsittelyjärjestelmät soveltuvat vaikeidenkin materiaalien, kuten rosterien ja happoisten materiaalien ajoon hyvin. Koneissa on myös kookkaat 120-paikkaiset työkalumakasiinit, joihin saadaan kattavasti varatyökalut miehittämättömään tuotantoon”, kertoo Wihurin Mazak-myyntijohtaja Jani Pulkkinen.
Kolme konetta nivoutuu Mazakin Palletechiin, joka on modulaarinen laajennettavissa oleva palettiautomaatiojärjestelmä. Siihen voidaan lisätä koneita tarvittaessa, nyt siinä on 24 palettia ja kaksi lataus- ja purkuasemaa asennettuna.
Haaviston kaikki tuotanto tapahtuu meren lähellä Kotkan Mussalossa. Uusi halli on kuvassa oikealla.
”Tämän kokoluokan koneita tässä mittakaavassa automatisoituna on Euroopassakin erittäin rajallinen määrä käytössä. Näin suuren työstökoneen yksittäisiä automaatiojärjestelmiä toki löytyy, mutta vastaavia kolmen suuren koneen järjestelmiä ei kovin usein tule vastaan. Siinä mielessä Haaviston tämä asennuksessa oleva kokonaisuus ja aiempi kahden ison koneen järjestelmä muodostavat varsin ainutlaatuisen automaattisen tuotantokapasiteetin.”
Vuosikymmen yhteistyötä
Haaviston uusi järjestelmä jatkaa yrityksen pitkää kokemusta Mazak-koneista, koneasioissa yhteistyön tausta Wihurin kanssa on jo reilu toistakymmentä vuotta.
Siitä kertoo mm. se, että käytössä on yksitoista Mazakia, joista kuusi on Integrex-monitoimikoneita.
Vaakakaraisia on nyt neljä, hiljattain Haavisto satsasi myös Mazakin perussorvaustekniikkaan robottiautomaatiolla.
”Olimme tässä uudessa projektissa mukana varhaisesta vaiheesta lähtien ja selvää oli, että avustamme asennuksessa, käyttöönotossa ja koulutuksissa. Lisäksi olimme alkuperäissuunnitelmasta poiketen mukana myös purussa Englannissa, koska se jouhevoitti asennusta täällä Suomen päässä. Mielenkiintoinen projekti tämä on ollut monessa mielessä. Kokoluokan osalta kyseessä on merkittävä referenssikohde sekä Mazakille että Wihurille”, sanoo Jani Pulkkinen.
”Hyvä yhteistyö on mahdollistanut sen, että olemme voineet käyttää täällä asiakkaitamme tutustumassa koneisiin ja teknologiaan. Tällaisia laajennettavia ja tuotantoa tehostavia automaatiojärjestelmiä näytämme toki mielellämme asiakkaillemme.”
Niin aiempi kuin uusi järjestelmäkin kuuluvat Wihurin huoltosopimuksen piiriin jatkossa.
”Meille yrityksenä uusi linja on iso askel. Kun käyttöön tulee nyt toinen kolmen koneen järjestelmä, on tämän yrityksen historiassa ensi kertaa tilanne, että käytössämme on vapaata kapasiteettia, mikä on viestimme myös Alihankinta-messuilla. Uusi kokonaisuus laittaa paletin uuteen muottiin ja tuo runsaasti mahdollisuuksia myös uusille asiakkuuksille”, Jarkko Haavisto sanoo.
Sujuvaa syyskuuta! Konekuriirin numero 7/2023 on ilmestynyt. Syyskauden ensimmäinen numero tarjoaa tuhdin paketin uutta teknologiaa ja investointiartikkeleja mm. Turusta, Kotkasta, Porvoosta ja Joensuusta. Syksyn messuja alustetaan monin tavoin. Lue Konekuriiri – Konepajateollisuuden kiinnostavimmat uutuudet sekä tuoreet uutiset tässä ja nyt.
Älykkääseen konepajateknologiaan ja elinkaaripalveluihin erikoistuneen Vossi Groupin edustamat päämiehet esittelevät runsaasti uutuuksia 18.-23.9. EMO-messuilla Hannoverissa.
GROBilta uusi konemalli
Saksalainen työstökonejätti GROB esittelee uuden päivitetyn konemallin G720F sekä automaatioratkaisuja osastollaan 12/B12.
Esittelyssä on mm. vaakakarainen 5-akselikeskus G552T sorvaavalla pöydällä yhdistettynä PSS-R900 palettimakasiiniin, TM lisätyökalumakasiinin ja AGV-vaunuun, G150 vaakakarainen 5-akseli yhdistettynä kompaktiin GRC12-robottisoluun sekä G440 vaakakarainen 4-akseli yhdistettynä PSS-R1800 palettimakasiiniin.
Itävaltalaisen EMCO esittelee mm. High Performance -version HYPERTURN 65 POWERMILL jyrsinkarallisesta monitoimisorvista, jossa on vesijäähdytteiset integroidut pää- ja vastakaramoottorit 29 (37) kW / 250 (360) Nm / 5 000 1/min / Ø 65 (76, 95) mm. Jyrsinkaran (12 000 1/min, 22 kW, HSK-T63) Y-akseli +120/–100 mm ja B-akseli +/– 110 °. Kaksi BMT55P-alarevolveria, joissa yhteensä 24 kpl pyörivien työkalujen paikkaa (30/20 Nm ja 10/8 kW) sekä Y-akselit +/– 50 mm. Työkalumakasiinissa 40 tai 80 työkalua. SIEMENS Sinumerik ONE -ohjaus.
EMCO kahdella osastolla
Itävaltalainen EMCO on mukana messuilla peräti kahdella osastolla: Osastolla 13/B70 esitellään EMCO järeitä portaalijyrsinkoneita (X/Y/Z=28.500/7.000/2.500 mm) ja pylväsmallisia RAM-jyrsinkoneita.
Koneisiin on tarjolla 5-akselia kulmapäitä aina 70 kW, 1.000 Nm ja 24.000 rpm. Toisella osastollaan 8/A54 EMCO esittelee jyrsinkarallisia B-akselisorveja sekä reukkusorveja sekä pystykaraisia 5-akselikeskuksia.
3D-metallitulostusta järeään kokoluokkaan
Saksalainen 3D-metallitulostinvalmistaja SLM Solutions esittelee osastollaan 9/F01 jauhepetilaser-teknologiaan perustuvia 3D-metallitulostimia aina kokoluokkaan 1×1 m kasvatusalustalla ja kasvatuskorkeutta on saatavissa 1,5 m asti ja 12 kpl 1kW lasereita.
Tshekkiläinen Fermat esittelee osastollaan 13/A41 suosittuja jyrsin- ja avarruskoneita sekä pyöröhiomakoneita. Koneet on varusteltavissa erittäin monipuolisesti huipputoiminnallisuuksin monipuoliseen, tehokkaaseen ja automaattiseen työskentelyyn.
Italialainen CNC-sorvivalmistaja Biglia esittelee osastollaan 17/D61 uutta kompaktia sorvauskeskustaan BMX45-Y2 kahdella Y-akselilla, joka on päivitetty versio suositusta B438 Y2 -mallista. vossi.fi/emo23
Syyskausi on käynnistymässä ja sen yhtenä piirteenä syksyä siivittävät jälleen ammattimessutapahtumat kotimaassa ja ulkomailla. Messutapahtumia riittää runsaasti. Seuraavassa poimintoja, jotka kannattaa alkavan syksyn mittaan pitää mielessä.
EMO Hannover järjestetään 18.-23.9.2023. Ulkokuva vuoden 2019 tapahtumasta. Tuolloin EMO pidetettiin edelliskerran Hannoverissa.
EMO Hannover
Messusyksyn avaa Schweissen &Schneiden Essenissä 11.-15.9. Koneistuksen alueen EMO Hannover järjestetään 18.-23.9.2023. Joka toinen vuosi järjestettävä, nyt ensi kerran koronakauden jälkeen jälleen Saksassa pidettävä EMO kuuluu keskeisiin metallialan tapahtumiin maailmassa ja kiinnostaa perinteisesti kovasti myös suomalaisia konepajateollisuuden ammattilaisia.
EMO Hannoverin yleisteema on Innovate Manufacturing ja tapahtuma kattaa koko teollisuuden arvoketjun ja IT:n, joka on yhä tärkeämpää älykkään verkostoitumisen edistämisessä. Näyttely sisältää koneistusratkaisuja, automatisoituja tuotantolinjoja, joustavia valmistussoluja ja -järjestelmiä, tuotteita ja palveluita. Päähuomio on koneistuksen alueella, mutta mukana on myös mm. laser- ja , plasmaratkaisuja. Matkoja tapahtumaan organisoi mm. messujen virallinen edustaja Suomessa, Saksalais-Suomalainen Kauppakamari.
Alihankinta-tapahtumalla on tänä vuonna juhlavuosi. Näkymä A-halliin viime vuodelta.
Alihankinnan juhlavuosi
Kotimaan alan messusyksyä starttaa jälleen Tampereen Alihankinta 26.–28. syyskuuta.
Euroopan toiseksi suurin alihankintateollisuuden messutapahtuma ja sen teemana Globally Local, myös 35-vuotista taivalta Tampereella juhlistetaan.
Teema Globally Local kietoo teollisuuden maailmaan yhteen paikallisesta tuotannosta kansainväliseen yhteistyöhön ja nivoutuu samalla viime aikojen ilmiöihin teollisessa valmistamisessa. Alihankinta on järjestetty Tampereella vuodesta 1988 lähtien.
Marraskuussa tapahtuu
EMO:n ja Alihankinnan jälkeen messusyksy painottuu marraskuulle. Marraskuussa kotimaassa järjestetään ensinnäkin Teknologia 23, sen ajankohta on 7.-9.11.
Tapahtuman vuoden 2023 avainaiheet ovat vihreä siirtymä, toimitusverkostot, tekoäly ja vetyteollisuus. Tuoteryhmiä ovat automaatio, elektroniikka, energia, hydrauliikka ja pneumatiikka, koneenrakentaminen, kunnossapito, Robotiikka, ICT ja 3D. Tapahtuman ohjelmassa kuullaan puheenvuoroja näihin teemoihin liittyen.
Blechexpo pidetään Stuttgartissa 7.-10. marraskuuta.
Ulkomaisista marraskuun messuista on levypuolella syksyn keskeinen tapahtuma Blechexpo Stuttgartissa 7.-10.11. Samaan aikaan järjestetään myös hitsausalan Schweisstec. Blechexpo järjestetään 16. kerran, Schweisstec on nyt yhdeksäs. Messukaksikko esittelee prosessit nykyaikaiseen, tulevaisuutta luotaavaan ohutlevyn käsittelyyn, ja messujen tarjontaa täydentää lisäohjelma, johon kuuluvat ns. Best Prize- palkinto 2023, Blechexpo Steel Convention 2023, futureSteel-kongressi ja asiantuntijafoorumi.
Vahvasti kehittyvän 3D-tulostuksen alueella järjestetään tänäkin vuonna alan keskeiset Formtext-messut Frankfurtissa, niin ikään 7.-10.11. Kotimainen Pohjanmaan Teollisuus pidetään jälleen tänä vuonna yhden päivän tapahtumana. Pohjanmaan Teollisuus järjestetään Seinäjoki Areenalla 22.11. Näin mennään, mitä mainiointa messusyksyä 2023!
Kim Poulsen on nimitetty hyvinkääläisen hienomekaniikan sopimusvalmistaja Lajupekin ja sen emoyhtiö Sorvi Finland Oy:n hallituksiin puheenjohtajaksi. Poulsen on toiminut aiemmin Kemiran johtoryhmässä ja Spinnovan toimitusjohtajana.
Kim Poulsen
Lajupek on hienomekaniikan valmistukseen erikoistunut yritys ja sopimusvalmistaja, joka on perustettu vuonna 1972. Yrityksen ydintoimintoja ovat suunnittelu, laatu, varmistus, koneistus, kokoonpano, testaus ja jälkikäsittely, raaka-aineina ovat kaikki muovit ja metallit alumiinista titaaniin.
Yhtiöiden taustalla on kotimainen sijoitusyhtiö Kare Group, jonka tiimiin Kim Poulsen liittyy teollisuussegmenttiin erikoistuneeksi neuvonantajaksi.
Laaja kokemuspohja
”Kim Poulsen on taitava johtaja, hallituksen jäsen ja yksityinen sijoittaja, jolla on laaja näkökulmaglobaaliin liiketoiminnan kehittämiseen. Dynaaminen persoonallisuus ja mukaansatempaava johtamistyyli erinomaisella ihmiskeskeisyydellä. Merkittävä globaali kokemus kuitu-, sellu- ja paperiteollisuudesta, kemianteollisuudesta, puunjalostusteollisuudesta ja rakennusmateriaaliteollisuudesta. Laaja käytännön kokemus monista onnistuneista turnaround ja scaleup-projekteista, suurista investointiprojekteista ja liiketoiminnan kehittämisestä eri maissa Aasiassa, Amerikassa ja Euroopassa”, kertoo Kare Groupin Managing Partner Jake Aalto.
Poulsenin erikoisalaa ovat etenkin johtaminen, strategia, kannattavuuden parantaminen, fuusiot ja yritysostot, myynti ja markkinointi, investointiprojektit, hallitustyöskentely, johdon valmennus ja mentorointi.
Sorvi Finland
Sorvi Finland on teollisuuden alla toimiva yhtiö, jonka strategiana on saavuttaa merkittävä jalansija suomalaisessa konepajateollisuudessa huolella valituilla yritysostoilla ja kasvaa kehittämällä niiden ulkomaankauppaa. Yhtiön tavoitteena on laajentua orgaanisesti ja yritysostoin.
”Toivotamme Kimin tervetulleeksi osaksi tiimiä ja uskomme, että Kimin pitkä kokemus kansainvälisten yritysten johtotehtävissä tuo paljon hyötyä yhtiön portfolioyhtiöiden kehittämisessä”, sanoo Jake Aalto.
Alihankinta-messut järjestetään tänä vuonna 26.–28. syyskuuta 2023. Tapahtuman teemana Globally Local, myös 25-vuotista taivalta Tampereella juhlistetaan. Alihankinta-tapahtuma usean vuoden luotsannut konsernin PR- ja kumppanuusjohtaja Tanja Järvensivu siirtyi vuodenvaihteessa uusiin tehtäviin ja vetovastuussa on projektipäällikkö Sami Siurola.
Sami Siurola toimi vuoden 2022 aikana projektipäällikkönä ICT-alan uudessa DigITre-tapahtumassa, Konepajan, Nordic Welding Expo ja 3D & New Materials -kolmikon sekä projektikoordinaattorina Isot Koneet Keskustorilla -tapahtuman, joten kokemusta tamperelaisten messujen vetovastuusta on kertynyt.
Alihankinta on nyt uusi lisä kokonaisuuteen.
”Mielenkiintoinen iso projekti on kyseessä ja sen eri nyanssien ymmärtäminen vaatii paljon aikaa, keskusteluita ja verkostojen luomista eri tahoihin. Omalta osaltaan myös ensi vuoden Konepaja-, Nordic Welding Expo ja 3D & New Materials -messujen projektipäällikkyys tukee jatkossa hyvin teollisuuden tapahtumien kehittämistä” sanoo Siurola.
Kansainvälisesti paikallinen
Alihankinnan teema Globally Local kietoo teollisuuden maailmaan yhteen paikallisesta tuotannosta kansainväliseen yhteistyöhön ja nivoutuu samalla viime aikojen ilmiöihin teollisessa valmistamisessa.
”Pandemian ja Ukrainan sodan myötä moni yritys on havahtunut globaalien toimitusketjujen haavoittuvuuksiin, joten tuotantoa on taas palautettu Kauko-Idästä Eurooppaan sekä kotimaahan. Ja toki Suomen teollisuus elää viennistä. Teeman kautta pyritään näitä asioita nostamaan esille sekä toiselta kulmalta myös työvoiman saatavuus on kotimaassa haaste. Monessa yrityksessä onkin haettu ja löydetty maahanmuuttoperäistä työvoimaa eli teeman mukaisesti tuotteita valmistetaan lokaalisti globaalin työvoiman avulla”, taustoittaa Siurola.
35 vuoden taival
Alihankinta on järjestetty Tampereella vuodesta 1988 lähtien.
Tänä vuonna Tampereella messuilla näkyykin myös tapahtuman 35-vuotinen taival.
”Pääaulaan tulemme tekemään Hall of Flame -alueen, jossa nostamme esille 12 alusta saakka mukana ollutta yritystä. Lisäksi tulemme keräämään kävijöiden sekä näytteilleasettajien tarinoita 35 vuotisen taipaleen ajalta. Alihankinnassa koetaan ja luodaan tulevaisuuteen katsovaa teollisuutta. Tapahtumauutuutena B-halliin rakentuu myös GLO Village, jossa kohtaavat kansainvälisesti operoivat ja paikallisesti toimivat yritykset. Lisäksi on luvassa jotain muutkin, kaikkea ei toki kerrota ennen kuin messuilla”, tiivistää Siurola.
Syksyn Alihankinta on Sami Siurolan mukaan loppuunmyyty, muutamia paikkoja Glo Villageen on vielä saatavilla.
MTC Flextek järjesti toukokuulla Open House-konenäyttelyn tiloissaan Nurmijärvellä. Demojen painopisteessä olivat varsinkin yhteistyörobotiikka ja sen sovellutukset, mutta monenlaista muutakin oli esittelyssä.
Työstökoneita, ruiskuvalukoneita, robotiikkaa, palveluita ja näistä rakennettuja kokonaisuuksia tarjoava MTC Flextek Oy toimii sekä Pirkkalassa että Nurmijärvellä, paikallinen huolto lisäksi usealla paikkakunnalla Suomessa. Nurmijärven tilat keskittyvät robotiikan alueelle, paikan päällä tehdään asennuksia ja robotiikan alueen testejä ja paikalla järjestetään myös koulutuksia omassa erillisessä koulutustilassa, jossa on kolme robottia oppimisympäristöstä.
Robotit ovat Fanuceja, joiden integraattori MTC Flextek on.
Toukokuulla paikalla pidettiin tilaisuus, missä esiteltiin uutta alan laitetarjontaa ja mahdollisuuksia. Varsinkin yhteistyörobotiikan alueen sovellutukset olivat esillä.
Antton Stolt esitteli yhteistyörobotiikan käyttöä hitsausyksikössä.
Yhteistyörobotiikan sovelluksia
Yhteistyörobotit ovat tulleet teollisuuden palvelukseen melkoisella vauhdilla viime vuosikymmeneltä lähtien, ja sovelluskirjo laajenee.
Yhteistyöroboteista, joita myös coboteiksi kutsutaan, on apua monessa, etuihin kuuluu se, että yhteistyörobotit voivat tehdä töitä samoissa tiloissa ihmisten kanssa eikä aitoja niiden ympärille tarvita. Lisäksi niiden liikuttelu käy helposti ja lisäksi usein ohjelmointi tehdään opettamalla tai johdattamalla.
Nämä seikat korostuivat näissä laitteissa myös yhteistyörobotiikan etuihin keskittyvässä tapahtumassa Nurmijärvellä. Mukana yhtenä kiintopisteenä tapahtumassa nähtiin mm. ratkaisu, jossa yhteistyörobotiikan mahdollisuudet olivat helpottamassa automatisoidun hitsauksen ohjelmointiin liittyviä tehtäviä.
Robottien kysyntä jatkuu vahvana, kertoi Kalle Ahoniemi. Tapahtumassa oli esillä useita asiakkaille matkaavia robotteja eri kokoluokkiin.
Ratkaisussa voitiin seurata, miten hitsauspisteiden sekä liikeradan ohjelmointi voidaan tehdä liikuttamalla yhteistyörobotin hitsauskahvaa käsin ja määrittämällä hitsausarvot tabletilta.
Esillä olleessa kokonaisuudessa hitsattiin alumiinia yhteistyörobotilla ja hitsausrobotilla Kempin virtalähtein.
Toinen esillä ollut yhteistyörobotiikan sovellutus liittyi konekannan modernisointiin yhteistyörobotiikan avulla. Tässä yhteydessä esiteltiin energian vientiä konekiinnittimeen robotilla ja sen automatisointia ilman erillistä koneliitäntää. Energia viedään cobotin avulla kiinnittimeen, kaapelointi otetaan irti, kiinnitin pysyy kiinni ja kone ajaa kappaleohjelman. Kun kappale halutaan ottaa pois, energia siirretään jälleen robotilla kiinnittimeen, otetaan kappale pois ja vaihdetaan sen tilalle uusi. Tämä mahdollistaa esim. 5-akselisen keskuksen automatisoinnin ilman kallista energian läpivientiä pöydän läpi.
Koulutustilat Nurmijärvellä on uusittu hiljattain.
Robotinkäyttöä, siirrettävyyttä ja mm. automaattista työpisteen paikoitusta pääsi paikan päällä myös kokeilemaan.
Yhteistyörobotiikan lisäksi tapahtumassa oli esillä asiakkaille matkaavia robotteja ja erilaisia tarttujaprojekteja. Myös Fanucin ruiskuvalukoneen ja robotin yhteistyötä ja älykästä työtä helpottavaa integraatiota, jossa robottia voidaan ohjata koneen ohjauksesta.
”Robottien kysyntä jatkuu vahvana, ja mm. ruiskuvalupuoli on kooltaan laaja asiakasryhmä. Kaikkiaan toimitamme robotteja vuosittain useita kymmeniä, pitkälle räätälöityjä projektitoimituksia on sellainen 10-15 vuosittain”, kertoi tapahtumassa MTC Flextekin toimitusprosessijohtaja Kalle Ahoniemi.
Lisäksi esiteltiin Nurmijärven hiljattain uusittua koulutustilaa ja robotiikan alueen koulutusmahdollisuuksia. Esillä oli myös MTC Flextekin service -alueen robotiikan alueen palveluja esimerkiksi kunnonvalvontaan ja etätukiratkaisuihin liittyen.
Absolent A.erity ensiesittelyssä
Robotiikan alueen ulkopuolelta esillä oli kiinnostavaa uutta Absolentilta.
Absolent julkaisi hiljattain uuden A.erity -suodatinyksikköuutuuden, mikä nähtiin nyt tapahtumassa Suomen ensiesittelyssä.
Uusi Absolent A.erity-suodatinyksikkö oli mukana ensiesittelynä. Energiatehokasta ja turvallista teknologiaa, kertoi Jukka Yläpoikelus.
A.erity on kehitetty energiatehokkuuden ja turvallisuuden teemoin.
”Yksiköt on varustettu EcoDrivella, IE5-luokan EC-moottorilla, mikä vähentää energiankulutusta ja tekee yksikön käytöstä turvallista. EcoDrive toimii optimaalisella nopeudella kunkin hetken suodatustarpeen mukaan ja mahdollistaa tasaisen ja energiatehokkaan ilmansuodatusprosessin”, kertoi uutuutta esitellyt Jukka Yläpoikelus.
A.erity- suodatinyksiköitä hallitaan ja toimintaa seurataan käyttöohjaimen kautta ja uudessa yksikössä on mukana muutamia käyttöä helpottavia rakenteellisia piirteitä mm. suodattimien vaihtoon liittyen.
A.erity on mahdollista muokata ja skaalata tarpeen eli toimitilojen, koneiden ja olosuhteiden mukaan. Ilmavirrasta ja hiukkaskuormasta riippuen yksikköä voidaan mukauttaa ja muuntaa – 500 m3/h – 40 000 m3/h ilmavirralla ja hiukkaskuormalla 70 mg/m2 aina 10 mg/m2:aan.
Kempin hitsauslaitteiden lisäksi yhteistyökumppaneita tapahtumassa nähtiin omilla standeillaan, Schunkin ja Sickin tarjontaa.
Perinteiset Wihurin Konepajapäivät pidettiin Vantaalla toukokuun lopulla. Kaksipäiväisessä tapahtumassa oli esillä Yamazaki Mazakin uutta työstökonetarjontaa ja mm. tietoa Mazatrol-ohjauksista. Myös Wihurin Teknisen Kaupan muuhun tarjontaan oli mahdollisuus tutustua. Tuttuun tapaan lisäksi mukana oli melkoinen kattaus yhteistyökumppaneita tuotteineen.
Mazakin työstökoneisiin keskittyviä tapahtumia on pidetty Wihurilla Vantaalla noin joka toinen vuosi. Pandemia hieman vaikutti käytänteisiin, mutta nyt pari viime kertaa on taas edetty perinteisin kuvioin.
Tapahtumat ovat napakka mahdollisuus tutustua monipuolisesti ajankohtaisteen teknologiaan samalla kertaa yhdessä tilaisuudessa. Tällä kertaa pääosassa tapahtumassa oli kaksi Mazakin uuden tarjonnan sorvauskeskusta, niistä molemmat automatisoituna, sekä nyt tapahtumassa suomalaisyleisölle ensiesitelty pystykarainen koneistuskeskus.
QUICK TURN 250MSY -sorvauskeskus esiteltiin integroidulla TA-20/200 -järjestelmällä automatisoituna. Kokonaisuuden uusi omistaja on Kellokosken Koneistus. Miehet koneen edessä ovat Jelle De Roovere RoboJobilta, Henri Nokio ja Mika Kiri Kellokosken Koneistukselta ja Jani Pulkkinen Wihurilta.
QUICK TURN on sorvauskeskus MAZATROL SmoothG-ohjauksella ja siten monin koneistusta tehostavin ominaisuuksin, mm. kappaleen 3D-mallia voidaan käyttää ohjelmoinnin apuna.
Kone on varustettu 26 kW:n sisäänrakennetulla moottorilla, lineaarirullajohteet ja älykäs lämpötilankompensointijärjestelmä tehostavat edelleen tarkkaa koneistusta, pyörivä työkalu (5 000 1/min) sopii revolverin kaikkiin paikkoihin. Suurin sorvaushalkaisija on Ø 380 mm ja -pituus Ø 695 mm, karaporaus Ø 91 mm, tankokapasiteetti 80 mm.
Sorviin oli Wihurin tapahtumassa integroitu RoboJobin kompaktikokoinen TA-20/200 -automaatiojärjestelmä, mikä tarjoaa mahdollisuuden koneen sujuvaan automatisointiin, etuna on mm. laserskannerilla valvottu avoin etualue, mikä mahdollistaa myös kappaleiden manuaalin latauksen esteettömän sijoittelun vuoksi.
Pystykarainen Euroopassa valmistettu koneistuskeskus VCN-700 nähtiin Suomen ensiesittelyssä.
Robotin ohjelmointi on integroitu SmoothG:n ohjauspaneeliin ja tapahtuu vain muutamaa parametriä muuttamalla. Tapahtumassa esillä ollut kokonaisuus tekee jatkossa töitä Kellokosken Koneistuksella.
VCN-700 ensiesittelyssä
VCN-700 Mazakin uusi Euroopassa valmistettu pystykarainen koneistuskeskus ja samalla sarjansa kookkain malli. Wihurin tapahtumassa kone nähtiin nyt Suomen ensiesittelyssä.
MAZATROL SmoothG:llä ohjattuja VCN-koneistuskeskuksia valmistetaan kolmena kokoluokkana ja mm. energiansäästöön on tässä sarjan koneissa kiinnitetty runsaasti huomiota.
Malliston energiaa säästäviä ominaisuuksia ovat esimerkiksi koneen automaattinen virran poiskytkentä, erittäin vähän energiaa kuluttava LED-valaistus sekä ilmanpuhalluksen jaksokäyttö.
Näiden lisäksi nopeat asetusajat ja tehokas koneistus vähentävät merkittävästi energiankulutusta kappaletta kohti laskettuna. Automaattinen johteiden ja kuularuuvien rasvavoitelu öljyn sijaan vähentää myös ympäristökuormitusta.
QTE-200M SG on taloudellinen sorvivaihtoehto kaiken kokoisille konepajoille.
Koneisiin on saatavilla lisävarusteena energiakojelauta (Smooth Energy Dashboard), joka mittaa energiankulutusta esimerkiksi työstettävää kappaletta tai koneen käyttöpäivää kohti. Kulutusta voidaan helposti seurata pidemmällä aikavälillä ja raportoida tarvittaessa.
VCN-700-mallissa pöydän koko on 1 500 x 700 mm, akseliliikkeet ovat 1 300 x 700 x 650 mm.
Vakiona on 15 000 k/min (optiona 18 000 k/min) nestejäähdytetty suoravetoinen kara, joka soveltuu monien erilaisten materiaalien tehokkaaseen koneistukseen 22 kilowatin teholla (optiona 30 kW), sekä 30-paikkainen (optiona 48 tai 60) työkalunvaihtaja ja 42 m/min pikaliike- sekä syöttönopeus. Tarjolla on erilaisia kustannustehokkaita tuotanto-, tuottavuus- ja mittauspaketteja vakiovarusteiden lisäksi.
Mazakin MAZATROL-ohjuksista oli esimerkkejä ja tietoa tarjolla omassa kokonaisuudessaan.
Taloudellinen QTE-200M SG
Kolmas kone esittelyssä oli vuonna 2021 markkinoille tullut Mazakin Economy-tyyppisenQTE-sorvisarjan malli QTE-200M SG. Edullisen hintatasonsa ja helppokäyttöisyytensä ansiosta koneet on suunniteltu soveltumaan kaikenkokoisille konepajoille, ohjaus koneissa on MAZATROL SmoothEz.
Ns. lähtötason näkökulmasta huolimatta koneissa on vakiona vahvaa Mazak-tekniikkaa, mm. hihnaton 15 kW karakäyttö, nopeat ja tukevat rullajohteet, nopea servorevolveri ja kärkipylkkä omalla kuularuuvikäytöllä. Lisävarustevalikoima mahdollistaa monenlaisten automaatiojärjestelmien käytön.
Malleja on alkaen 2-akselisista koneista aina MSY-malleihin pyörivillä työkaluilla, Y-akselilla ja apukaralla. Tankokapasiteetit ovat mallista ja istukoista riippuen välillä 52 – 80 mm. Koneen kompaktit ulkomitat helpottavat tehokkaan tuotannon suunnittelua myös pienemmissä tuotantotiloissa.
Wihurin yhteistyökumppaneita oli tutusti mukana runsaasti. Omalla standillaan oli mukana mm. Pirkanmaan Työkalukeskus
Nyt Wihurin tilaisuudessa esillä olleen mallin suurin sorvaushalkaisija oli 340 mm, suurin pyörähdyshalkaisija 695mm ja sorvauspituus 532 mm. Konepajapäivillä sorvauskeskus oli automatisoitu italialaisen TOP Automazionin lyhyellä Magic 65 -tankomakasiinilla.
Lisäksi esillä oli Wihuri Oy Teknisen Kaupan muita tuotteita konepajoille, kuten trukit, sisälogistiikkaratkaisut, henkilönostimet, työkalut ja hoonauskoneet.
Yhteistyökumppaneista paikalla olivat Cenic Finland, JTA Connection, Ravema, Pirkanmaan Työkalukeskus, Teknoma, Alumeco ja Ovako.