Kategoria-arkisto: Koneistus ja alihankinta

PTM-Metals vahvistaa kapasiteettiaan – ”Kilpailukykyä, toimitusvarmuutta”

PTM-Metals Oy kehittää mahdollisuuksiaan koneistuspalvelujen tarjoajana. Yritys investoi uuteen Takumi-teknologiaan, nyt pitkäaikaisen huollon alueen yhteistyökumppaninsa Maint Wayn maahantuomana.

PTM-Metals on Lapualla toimiva konepaja ja alihankintayritys. Yritys palvelee mm. paineastia-, metsäkone- ja prosessiteollisuutta, vahvuudet ovat erityisesti kirkkaiden ja haponkestävien ja kuumalujien materiaalien käsittelyssä.

Kokonaisvaltaisuus on valttia, koneistusten lisäksi yritys tarjoaa verkostonsa kautta pintakäsittelyt, maalaukset, karkaisut, nitraukset sekä hitsaukset.

Työalue koneessa on 1200x660x610 mm. BT50-kartioinen kara vääntää 395Nm/665Nm.

Yrityksen viime vuodet ovat sujuneet myönteisissä merkeissä toimintoja eteenpäin kehittäen. Nyt parhaillaan ajetaan sisään uutta tuotantojärjestelmää ja mahdollisuudet vahvistuvat uuden koneistuskeskusinvestoinnin myötä.

”Vahvistamme kilpailukykyämme, tehokkuuttamme ja toimitusvarmuuttamme”, kertoo toimitusjohtaja Jaakko Toppari, vuonna 2002 aloittaneen yrityksen toisen polven yrittäjä PTM-Metalsilla.

Vahva perusta

PTM-Metalsin tuore investointi on Takumin pystykarainen koneistuskeskus V12, tukeva tuotantokone lisää mm. talon kahden muun saman merkkisen rinnalle.

”Kokemuksemme valmistajan koneista ovat positiiviset, ne ovat sopineet tarpeisiimme hyvin”, kertoo Toppari.

Siksi mielenkiinto tälläkin kierroksella kohdistui notkeasti samaan suuntaan. Kiinnostusta lisäsi se, että yrityksen pitkän aikavälin yhteistyökumppani huoltojen ja kunnossapidon puolelta, Lapualla toimiva Maint Way laajensi hiljattain toimintojaan Takumi-työstökoneiden maahantuontiin.

Uusia mahdollisuuksia. Takumi V12 -koneistuskeskus on PTM-Metalsin tuore investointi.

”Pitkään olemme tehneet huoltoja ja toimineet ikään kuin asiakkaidemme konsulttina konekaupoissa, nyt toimimme itse myös maahantuojana,”, sanoo Maint Wayn toimitusjohtaja, yrittäjä Antti Hietala.

Huolto-osaaminen on tukeva perusta konemyyntiin, ja sitä arvostettiin myös PTM-Metalsilla.

”Antti tuntee taustansa vuoksi koneet pitkältä ajalta ja keskustelut hänen kanssaan jo ennen investointipäätöstä ohjasivat asioita eteenpäin”, Toppari sanoo.

PTM-Metalsin kone on samalla ensimmäinen Maint Wayn maahantuoma Takumi. Kaksi muuta tulee Suomeen asennukseen lähiaikoina.

Lattajohderakenne, 4. akseli

Taiwanilainen Takumi keskittyy tuotannossaan koneistuskeskuksiin ja on myös Suomen markkinoilla tuttu valmistaja. PTM-Metalsin kaksi aiempaa konetta ovat valmistajan V-sarjaa ja uusi kone on tämän sarjan uuden sukupolven tuote.

Takumi V12 on tukevarakenteinen lattajohdekone. Y-akselin johderakennetta.

Kone on suunniteltu tarkkoihin töihin, siitä kertoo mm. tukeva lattajohderakenne. Työalue koneessa on 1200x660x610 mm:n työalue ja pöytä 1250×650 mm pöytä. PTM-Metals halusi painottaa vääntöä ja ominaisuudet valittiin sen mukaan. BT50-kartioinen kara vääntää 395Nm/665Nm.

Tehot ovat 11/18,5 kW, karan jäähdytystä tehostaa 30 barin karanläpijäähdytys ja toiminnallisuutta lisää 4.akseli eli CNC-ohjattu pyöröpöytä ja 24 työkalun automaattivaihtaja. Ohjaus koneessa on Fanuc 0iMF-Plus.

”Koska PTM-Metalsin muut koneet on varustettu Fanuc-ohjauksella, se haluttiin myös uuteen koneeseen. Vaihtoehtona mallissa on Heidenhain”, Hietala sanoo.

Uusia mahdollisuuksia

PTM-Metals sai investointiin EU:n osarahoituksen ja kone asennettiin loppukesästä.

”Sisäänajoa olemme tehneet, pääsemme vauhtiin askel kerrallaan. Koneinvestoinnin tuoman lisäkapasiteetin avulla pystymme palvelemaan nyt myös uusia asiakkaita”, kertoo Jaakko Toppari.

Yhteistyötä huolloissa, ja nyt myös koneinvestointiasioissa: vasemmalla Maint Wayn tj. Antti Hietala, keskellä PTM-Metalsin toimitusjohtaja Jaakko Toppari ja oikealla tuotantopäällikkö Marko Joentakanen.

Maint Waylle konemaahantuonti on uusi asia ja vähitellen edetään.

”Konemaahantuonti on tukijalka lisää toimintamme, katsomme miten asiat kehittyvät. Avoimin mielin kannattaa asioissa olla liikkeellä, puolin ja toisin”, sanoo Hietala.

Maint Way on perustettu vuonna 2011 työstökonehuollon toimijaksi ja se alue mukaan pysyy yrityksen pääbisneksenä jatkossakin.

”Huoltoja teemme varsin laaja-alaisesti, erikoisosaamistamme ovat mm. karakorjaukset. Kuulumme Heidenhain Service -partner verkostoon. Jatkossa palvelemme asiakkaitamme kuitenkin myös konehankintoihin liittyvissä asioissa”, Antti Hietala sanoo.  

Kari Harju

PTM-Metals Oy

Koneistuksen alihankinta

Toimipaikka Lapua

Perustettu 2002

Koneistuskeskusinvestointi Takumi V12

Teknologiapaketti Nimetechille – Kolme sorvauskeskusta, kaksi Suomen ensiasennuksina

Nimetech jatkaa investointejaan tehokkaaseen tuotantoon. Tuore kolmen koneen kimppa Nakamura-Tome-teknologiaa vahvistaa sopimusvalmistajan sorvauskeskuskalustoa Maalahdessa, kaksi niistä Suomen ensiasennuksina.

Oy Nimetech Ab on Vaasan naapurissa Maalahdessa toimiva vaativan koneistuksen alihankintayritys ja sopimusvalmistaja. Yritys tekee raskasta sorvausta, jyrsintää, kokoonpanoja ja testauksia. Valumateriaaleja käsitellään paljon, alumiinia ja tietenkin teräksiä.

WT-300 on Nimetechin investointikokonaisuuden järjestyksessä toisena asennettu kone. Koneella valmistetaan työkalupaketteja.

Yritys palvelee kansainvälisesti toimivia suomalaisyrityksiä, ja suomalaisten asiakkaiden lisäksi asiakkaita myös Ruotsissa. Yritys on pysynyt viime vuodet vahvassa vauhdissa, tänä vuonna hieman yllätyksellisessä määrinkin.

”Pitkäaikaisten kumppaniemme tilaukset ovat lisääntyneet siinä määrin, että tälle vuodelle budjetoitu 12,5 miljoonan euron taso liikevaihdossa on ylitetty. Voimme päästä jopa 13 miljoonaan, toki riippuen loppuvuoden kehityksestä”, sanoo toimitusjohtaja Niklas Sandqvist.

Sopivasti tehtäviinsä

Nimetechin käytössä Maalahdessa ovat 4000 neliömetrin tilat ja tuotannon ytimessä ovat vaakakaraisten koneistuskeskusten ympärille toteutetut FMS-linjat. Yritys on varhainen automatisoija, FMS-linja rakennettiin Maalahteen aikanaan ensimmäisen kerran jo lähes 20 vuotta sitten.

Yksi raskaamman tuotannon avain yritykselle on myös kookas, muutama vuosi sitten hankittu avarruskone. Monipuolista kalustoa talossa on myös sorvauksen tarpeisiin, ja tälle sektorille sijoittuu yrityksen tuore investointikokonaisuus.

Nimetech hankki lyhyellä aikavälillä viime kevään mittaan kolme Nakamura-Tomen sorvauskeskusta, kaikki erilaisia ja kaksi vielä Suomen ensiasennuksina.

Uutta sorvausteknologiaa Nimetechille. Kaksikarainen Super NTJ-sorvauskeskus on varustettu kahdella revolverilla, yläpuolisessa työkalurevolverissa on myös B-akseli

”Tarvitsimme koneita eri tehtäviin tietyille tuotekokonaisuuksille, ja Nakamura-Tomen koneet kiinnostivat. Koneet on mm. varustettu lattajohtein, mikä tukevuuden ja tarkkuuden kannalta on iso asia.”

”Kun Nakamura-Tomen mallistosta löytyi kolme konemallia kuin suoraan meidän töihimme suunniteltuina, syntyi alustava investointipäätös”, sanoo Sandqvist.

Soittokierros tutuille kollegoille Suomessa ja Ruotsissa vahvisti osaltaan ratkaisun ja uudet koneet asennettiin viime keväänä paikoilleen yksi kerrallaan. Merkki sinänsä on meillä uusi.”

Tukevaa nykyteknologiaa

Nimetechin kokonaisuus on täkäläisillä markkinoilla oikeastaan varsin ainutlaatuinen paketti sorvausteknologiaa, jota Suomessa edustaa Lindberg. Kokonaisuuteen kuuluu Suomen ensitoimituksena Nakamura-Tomen kaksikarainen, kaksirevolverinen Super NTJ-sorvauskeskus.

”Markkinoilla revolverikoneita B-akselilla tuntuu olevan aika harvassa. Tässä B-akseli on mukana”, sanoo Niklas Sandqvist.

Koneen sorvaushalkaisija on 190mm, -pituus 620 mm ja tankokapasiteetti 65 mm ja   se on varustettu robottiautomaatiolla. Koneella valmistetut tuotteet menevät jatkossa kokonaan vientimarkkinoille.

Työkalupakettien tuotantoon Nimetechillä täsmätty sorvauskeskus WT-300 asennettiin kokonaisuuden koneista toisena. Koneessa on kaksi työkalurevolveria, sekä ylä- että alapuolisessa revolverissa ovat pyörivät työkalut, ja ylemmässä myös Y-akseli. Sorvaushalkaisija on 270mm, -pituus 780 mm ja tankokapasiteetti 65 mm. Gantryautomaatio tehostaa tuotantoa.

Kaikki kolme konetta on varustettu lattajohtein. Niiden merkitys korostuu erityisesti uuden TW-30NEWn yhteydessä, toteaa Niklas Sandqvist.

Kolmas kone on Super NTJ:n tapaan Suomen ensitoimitus, päivitetty TW-30 eli TW-30NEW kahdella ylärevolverilla ja robottiautomaatiolla. Sorvaushalkaisija on 355mm, -pituus 300mm ja tankokapasiteetti 71mm.

”TW-30NEW sopii kappaleille, joissa on sorvauksia, jyrsintöjä ja porauksia molemmin puolin. Koneella porataan laakerinosia, joten lattajohdeteknologian tukevuuden merkitys korostuu”, sanoo Sandqvist.

Kasvun tunnelmissa

Nimetechin keväisen sorvauskeskuspaketin koneista kaksi on saatu jo tuotantokäyttöön ja kolmaskin pääsee pian ajoon. Hankintakustannuksiltaan kokonaisuus on Niklas Sandqvistin mukaan noin 1,7 miljoonaa euroa. Sorvauskeskusten lisäksi mukana on myös esimerkiksi ohjelmistopuolta, kuten Nakamuran CAM-ohjelmisto.

Tuotannon kehitys Maalahdessa jatkuu.

”Koneita pitää päivittää ja lisääkin kapasiteettia jatkossa varmasti tarvitaan. 14 miljoonan tason budjetointi liikevaihdon osalta on todennäköinen ensi vuodeksi”, Niklas Sandqvist toteaa.

Kari Harju

Oy Nimetech AB

Sopimusvalmistaja, vaativat koneistukset

Perustettu 1994

Toimipaikka Maalahti

Nakamura-Tome Super NTJ, WT-300, TW-30NEW-sorvauskeskukset

Syksyn avauspaketti – Konekuriiri 7/2025

No niin, mainion reipasta syyskuuta! Konekuriirin numero 7/2025 on ilmestynyt. Syksyn avauspaketti on tukeva kattaus uutta teknologiaa, alan uutisia, mielenkiintoisia investointiartikkeleja ja alkusyksyn messutapahtumia – Hannoverin EMO 2025- ja Tampereen Alihankintaa alustetaan, totta kai. Lue Konekuriiri – Konepajateollisuuden kiinnostavimmat uutuudet sekä alan tuoreet uutiset nyt ja tässä.

Syyskuun numeron ilmoittajat:

Ahmotuote Oy

Airwell Oy

Ama-Prom Oy

Botnia Blend

Bystronic Scandinavia

Cron-Tek Oy

Eskomatic Oy

FMS-Service Oy

Fredko Oy Ab

FredSe Oy

Oy Gühring Ab

HSJ-Products

Insinööritoimisto Ismo Lindberg Oy

Iscar Finland Oy

Isoahon Sorvaamo

Jarkope Oy

Jokke-Koneistus Oy

Koneparkki Oy

Krister Lindh Oy

Kyrön Takomo Oy

Maanterä Oy Ab

Maint Way Oy

Maketek Oy

Makrum Oy

MTC Flextek Oy

Oulun Työstökonehuolto

Pathtrace Oy

Prima Power

Prodmac Oy

Provendor Oy

Rensi Finland Oy

Retco Oy

Sandvik Coromant

Suomen Vesileikkaus Oy

Tampereen Messut

Tekupit Oy

TKP-Toolservice

TunturiTec

Trutekniikka Oy

Työstökoneliike M.Koskela Oy

Vaski Group

Vertex Systems

Vossi Group

Tornion sähköpojat laajentaa palettiaan – Tarkka viisiakselinen tuo uusia mahdollisuuksia tuotantoon

Vaativiin teollisuuden kunnossapitotöihin erikoistunut Tornion Sähköpojat investoi viisiakseliseen koneistusteknologiaan. Uusille tuotealueille ja myös omiin tuotteisiin tähdätään uuden konehankinnan myötä.

Tornio Sähköpoikien nimi viittaa sähköalan toimintoihin, ja siellä perusta onkin. Yritys aloitti 1974 sähkökonekorjaamona, Jorma Rantapään perustamana tekemään hitsauskonehuoltoa, käsityökoneita, sähkömoottoreita, mekaniikkaa ja pientä valmistusta.

Työaluetta. U6:ssa on pilarirakenne, 600/600/500 mm:n liikkeet X/Y/Z-akseleille ja kehtopöytä A- ja C-akselilla.

Nyt mennään toisessa polvessa, yritystä vetää 1989 vuodesta Markku Rantapää ja vuosien mittaan tekeminen on melkoisesti laajentunut.

Ongelmanratkaisija

Tornion Sähköpojat tekee sähkömekaaniset korjauksia ja yksi erikoisosaamisalue on käämintä. Sen lisäksi tehdään koneistuksia sekä tasapainotuksia.

Monenlaisia projekteja on ollut niin kotimaahan, naapuriin Ruotsiin ja lisäksi lukuisiin maihin muualle asiakkaiden mukana.

Projektien toteutus on vaatinut monentyyppistä osaamista ja monenlaista konekantaa. Työkenttä on laajentunut sen mukaan.

”Moniosaamisessa olemme hyviä, olen laskenut, että hallitsemme täällä ainakin 17 käsityöammattia teollisuuden eri alueilta. Sen myötä pystymme ratkomaan nopeasti ja tehokkaasti asiakkaidemme ongelmia”, tiivistää Markku Rantapää.

Uusille sektoreille

Koneistukset kuluvat talon osaamisalueisiin ja niitä on tehty eri kokoluokkiin, pienemmistä kappaleista aika 32 tonnin painoisiin saakka ja 14-metrisiin saakka.

”Isot koneet ovat tulleet mittavien sähköprojektien myötä. Jos olemme halunneet niitä töitä asiakkaille tehdä, on pitänyt tehdä rohkeita päätöksiä ja investoida tarvittaviin koneisiin, ulkoisia palveluntarjoajia kun on harvassa.”

Tornion Sähköpoikien viisiakselinen koneistuskeskus Axile U6 asennettiin kesällä.

Sähköpojilla on sekä CNC- ja manuaalikoneita sorvaukseen, jyrsintään ja avarrukseenkin.  Konekanta mahdollistaa monipuolisen käsittelyn eri materiaaleille. Parhaillaan Tornion Sähköpojat laajentaa toimintojaan jälleen uudelle alueelle ja samalla kapasiteetti laajenee 5-akseliseen koneistukseen.

”Moninaisia suunnitelmia on. Kehitämme vesitekniikan alueelle omia tuotteita ja suuntaamme mahdollisesti aiempaa enemmän myös mm. energiateollisuuden palveluihin. Kehityskulut tarkentuvat jatkossa.”

Kone sarjatöihin

Investoinnin yhteydessä oli tärkeää löytää töihin tehokas, tarkka kone, millä hoituisivat myös suuremmat sarjat tarvittaessa. Yrityksen ratkaisu teemaan on tuore hankinta, Axilen viisiakselinen koneistuskeskus U6.

Uusia mahdollisuuksia. Omat tuotteet ja uudet palvelualueet ovat suunnitelmissa, kertoo Markku Rantapää.

”Halusimme tehokkaan 5-akselisen koneen ja kokonaisvertailussa tämä pärjäsi hyvin.

Koneesta saatiin ominaisuuksiltaan ja myös kokoonpanoltaan meille suorituskykyinen ja kokonaistaloudellisen paketti.”

Axile on Buffalo Machineryn brändi, mikä keskittyy 3- ja 5-akselisten työstökeskusten tuotantoon. U6:ssa on pilarityyppinen runkorakenne, 600/600/500 mm:n liikkeet (X/Y/Z) ja kehtopöytä A- ja C-akselilla. Tehoja töihin koneessa on tarjolla mukavasti, suoravetoisessa karamoottorissa on tehoa 35/25kW, vääntöä 261/134Nm ja maksimikierrokset ovat optiona 15.000k/min, kartio BT40.

Työkaluja mahtuu makasiiniin enimmillään 24 kpl.

Käämintä on Tornion Sähköpoikien yksi erikoisosaamisalue. Laivan PM-moottori

”Vahva rakenne, karatehot ja lisäksi Heidenhain-ohjaus, ainakin ne olivat meille projektin lähtökohtia. Kone kykenee sarjatöihin ja tarkkahan tämä on, paikoitustarkkuus on 0,005mm, toistotarkkuus ±0,0025mm, tiivistää Rantapää.

Käsityöammattien puolesta

Uusi kone tuo Sähköpojille uusia mahdollisuuksia.

Töitä kunnossapidon spesiaaliyrityksellä sinänsä on ollut viime vuosina vahvasti.

”Takana on viisi kasvun vuotta, tämä vuosi tosin on ollut hankalampi. Ehkä ensi vuonna taas mennään lujempaa.”

Yritys matkaa eteenpäin positiivisin ajatuksin, mutta alaan liittyviä huolia on.

”Kyllähän tuo nuoremman väen kiinnostuksen vähyys käsityötaitoammatteja kohtaan huolettaa. Uutta väkeä pitäisi saada alalle nykyistä enemmän ja toisaalta koulutuksessa myös käsillä tekemistä arvostaa huomattavasti nykyistä enemmän kaiken teorian ohessa”, Markku Rantapää sanoo.

Koneistuksia eri kokoluokkiin, pienemmistä kappaleista 32 tonnin painoisiin ja 14-metrisiin kappaleisiin saakka. Iso 13,6 m pitkä muotti.

Sähköpojilla itsellään kyllä huolehditaan alan taitojen siirrosta myös nuoremmille polville.

”Se on todella tärkeää, laitteet kuluvat ja vaativat huoltoa, käden taitojen huippuosaajia tarvitaan nyt ja jatkossakin.”

Kari Harju

Tornion Sähköpojat Oy

Sähkömekaaniset korjaukset

Perustettu 1974

Toimipaikka Tornio

Koneistuskeskusinvestointi Axile U6, Suomen ensiasennus.

Yhteistyötä konehankinnoissa

Konehankinnat ovat kokonaisprosesseja, joissa parhaisiin tuloksiin päästään usein konetoimittajan, asiakkaan ja konekalustajan yhteistyöllä.

Tornion Sähköpoikien Axilen toimitti Insinööritoimisto Ismo Lindberg Oy, työkalut Iscar. Paketti rakentui yhteistyössä.

Tämän kaltainen tiivis kolmikanta on tehokas malli saada asiat sujumaan, muistuttaa tuotepäällikkö Taneli Kärmeniemi Iscarilta.

”Yhteistyö mahdollistaa kilpailukykyisen hinnoittelun sekä räätälöidyn kokonaisuuden, jolloin tulevaisuudenkin tarpeita voidaan ennakoida. Ennen kalustusta on mahdollista tehdä mm. aikalaskelmat kappaleen valmistuksesta, jolloin pystytään tarjoamaan konkreettisen tason näyttöjä tuottavuudelle. Usein myös koneen käyttöönotto nopeutuu. Kannattaa ottaa investoinneista kaikki irti”, Kärmeniemi kannustaa.

HT Laserin toiminnot Vieremällä vahvistuvat

HT Laser Oy vahvistaa koneistuspalveluitaan ostamalla vieremäläisen Debomix Oy:n koneistusliiketoiminnan. Kaupan myötä HT Laserin palvelukseen siirtyy 17 työntekijää. Myös Debomixin toimitilat siirtyvät HT Laserin käyttöön. 

HT Laser Oy:n palvelukseen vanhoina työntekijöinä siirtyvät 17 työntekijää. Debomix Oy:n toimitilat sijaitsevat HT Laser Oy Vieremän toimitilojen läheisyydessä. Debomix Oy:n toimitilat siirtyvät HT Laser Oy:n käyttöön.

Liiketoimintakauppa edustaa jatkumoa HT Laser Oy Vieremän tehtaan työlle arvoketjun vahvistamiseksi ja optimoimiseksi.

”Kauppa vahvistaa asemaamme markkinoilla paitsi paikallisesti Pohjois-Savossa myös valtakunnallisesti koko Suomessa. Saamme kaupassa loistavaa täydennystä koneistuspalveluihimme niin osaamisen kuin konekannankin osalta. Toivotan Debomix Oy:n henkilöstön lämpimästi tervetulleeksi osaksi HT Laser –perhettämme, lähdemme innokkaasti ja yhteistyössä kehittämään toimintaamme tavoitteenamme kannattava kasvu”, HT Laser Oy:n toimitusjohtaja Markus Lehti kommentoi.

”HT Laserin kanssa solmittu liiketoimintakauppa oli hyvä ratkaisu alueellisen kehittämisen ja työpaikkojen kannalta,” Debomix Oy:n yrittäjä Jarmo Saastamoinen tiivistää.

Vuonna 2021 HT Laser investoi yhteistyöyritys PP-maalaukseen ja vuonna 2022 yritys vahvisti hitsauskapasiteettiaan ostamalla Karsteel Oy:n liiketoiminnan.

Kuva ylhäällä: Vasemmalla HT Laser Oy:n toimitusjohtaja Markus Lehti ja oikealla Debomix Oy:n yrittäjä Jarmo Saastamoinen. Kuva HT Laser Oy

Messusyksy 2025 – Ammattimessuja kotimaassa ja ulkomailla

Syyskausi on käynnistymässä ja syksyä siivittävät tuttuun tapaan ammattimessutapahtumat kotimaassa ja ulkomailla. Seuraavassa poimintoja syksyn tarjonnasta.

EMO Hannover 2025

Messusyksyn avaa Botnia Industrial Day Vaasassa 9.9., ja Schweissen &Schneiden 2025 Essenissä 15.-19.9. on hitsausalan kansainvälinen messutapahtuma.

EMO Hannover järjestetään Hannoverissa 22.-26.9.2025. Kyseessä on samalla 50. EMO.

Koneistuksen alueen EMO Hannover järjestetään 22.-26.9.2025. Joka toinen vuosi järjestettävä ja pitkään Hannover-Hannover-Milano -kierrolla toteutettu EMO kuuluu keskeisiin metallialan tapahtumiin maailmassa ja kiinnostaa perinteisesti kovasti myös suomalaisia konepajateollisuuden ammattilaisia.

EMO täyttää tänä vuonna 50 vuotta ja EMO Hannover 2025:n yleisteema on Innovate Manufacturing ja messut esittelevät metallintyöstön koko arvoketjun työstökoneista, tuotantojärjestelmistä ja lisäprosesseista tarkkuustyökaluihin, mittaustekniikkaan, laadunvarmistukseen, ohjelmistoihin ja lisävarusteisiin. Automaatio, digitalisaatio, tekoäly ja kestävä kehitys ovat kehityksen keskeisiä termejä.

Alihankinta Tampereella

Kotimaan messusyksyssä Alihankinta 2025-messutapahtuma järjestetään 30.9.–2.10.2025 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Alihankinta-messut ovat Pohjoismaiden suurin teollisuustapahtuma. Vuosittain järjestettävä tapahtuma kokoaa yli 22 000 teollisuuden ammattilaista ja osaajaa Tampereen Messu- ja Urheilukeskukseen.

Alihankinta-tapahtuma on ohjelmassa syys- ja lokakuun vaihteessa. Kuva vuodelta 2023.

Vuoden 2025 Alihankinta-tapahtuman teema on ’Kilpailukykyä kestävästi’. Teema haluaa korostaa, miten vastuulliset valinnat ja innovaatiot luovat arvoa koko toimitusketjuun. Vastuullisuuden näkökulma näkyy mm. teemakylässä, jossa mukana on kestävyyteen ja vastuullisuuteen liittyvien toimijoiden tarjontaa sekä ICT-alan ratkaisuja. Alihankinta on järjestetty Tampereella vuodesta 1988 lähtien.

Blechexpo Stuttgartissa

Lokakuun keskeinen alan messutapahtuma on joka toinen vuosi järjestettävä levytyökoneisiin ja laitteisiin keskittyvä Blechexpo Stuttgartissa 21.-24.10. Samaan aikaan ja Stuttgartin messukeskuksessa järjestetään jälleen myös hitsaus- ja liittämisteknologian Schweisstec. Blechexpo järjestetään 17. kerran, Schweisstec on nyt kymmenes.

Messukaksikko esittelee teknologia aja prosesseja nykyaikaiseen ohutlevyn käsittelyyn, ja messujen tarjontaa täydentää monipuolinen lisäohjelma.

Blechexpo sijoittuu Stuttgartin messualueelle 21.-24. lokakuuta. Samaan aikaan pidetään hitsausalan Schweisstec.

Tapahtuma on kasvattanut suosiotaan viime kertoina myös Suomen suunnasta. Kävijän kannalta messualue on tiivis, hallit sijaitsevat lähellä toisiaan, joten siirtymät niiden välillä ovat nopeita. Stuttgartin lentokenttä on messualueen välittömässä läheisyydessä.

Teknologia 25

Marraskuussa kotimaassa järjestetään Teknologia 25, sen ajankohta on 4.-6.11. Tapahtuma koostuu useista osa-alueista, joita ovat automaatio, elektroniikka, energia, hydrauliikka ja pneumatiikka, kaksikäyttöteknologiat, koneenrakentaminen, kunnossapito, kvanttiteknologia, robotiikka, ICT, 3D, energia ja vety.  

Tapahtuman ohjelmassa kuullaan puheenvuoroja näihin teemoihin liittyen. Teknologia 25 -tapahtuman yhteydessä järjestettävä startup-kilpailu etsii uusia ratkaisuja teknologian alalla. Voittajalle on luvassa Suomen Messusäätiön lahjoittama 10 000 euron palkinto. Startup-kisan hakuaika jatkuu elokuun loppuun saakka.

3D-tulostuksen alueella järjestetään tänäkin vuonna alan Formtext-messut Frankfurtissa, 18.-21.11.  Näin mennään, mainiota messusyksyä 2025!

Kari Harju

Yksi kokonaisuus, monta toimintoa – 50 vuotta Okuman monitoimisorveja

Vuonna 1975 Okuma esitteli ensimmäisen monitoimisorvinsa, LM70-AT:n. Se kykeni sorvaamaan, poraamaan ja jyrsimään yhdessä yksikössä, ja tarjosi näin käyttäjälleen monipuolisen koneistusprosessin samassa paketissa. Okuma on jatkanut tämän periaatteen kehittämistä vuosien ajan markkinoiden vaatimusten mukaisesti.

Voisi todeta, että monitoimisorvaus on työstökoneiden maailmassa sitä, mitä älypuhelin on monien ihmisten jokapäiväisessä elämässä.

Yhdellä koneella voidaan suorittaa useita toimintoja, mukaan lukien sorvaus, jyrsintä, poraus, kierteitys ja muut pintakäsittelyt.

Asioiden yhdistämisessä yhteen kokonaisuuteen tuo monia etuja. Monitoimisorvit mm. vähentävät työvaiheiden määrää, minimoivat manuaalisten virheiden tai materiaalihäviön riskiä jatkuvien prosessiensa ansiosta, lyhentävät asennusaikoja ja vaativat myös tuntuvasti erillisiä koneita vähemmän tilaa pajan lattialta.

Samaan aikaan tilausten vastaanotto on joustavaa, kiireellisetkin työt hoituvat nopeasti, jolloin tarvitaan vain ohjelman vaihto tehokkaaseen ja käyttäjäystävälliseen CNC-ohjelmistoon. Sama koskee uusien toimialojen työpaikkoja tai uusien säännösten vaatimusten täyttämistä.

Okuma MULTUS-mallistoa, malli U4000

MULTUS-mallisto

Nykyään MULTUS-mallisto jatkaa Okuman pitkiä perinteitä monitoimisorvauksen sektorin tarjonnassa, mahdollistavat malliston koneet mahdollistavat yritysten nopean reagoinnin uusiin vaatimuksiin.

Tämä parantaa kilpailukykyä erityisesti pienissä ja keskisuurissa erissä.

Okuman mukaan sen MULTUS-mallistoon kuuluu erityyppisiä ratkaisuja eri koneistustarpeiden mukaan suunniteltuna ja toteutettuna.

MULTUS BII -sarja sisältää useita vakiomalleja yksinkertaisempiin sovelluksiin, MULTUS B -koneet on tarkoitettu monimutkaisille työkappaleille, joiden halkaisija on enintään yksi metri ja pituus jopa kuusi metriä.

MULTUS U -sarjassa on valittavana kolme mallia, joissa on valinnainen alempi revolveri, mikä lisää tuottavuutta. Multitasking Machines voidaan myös päivittää Okuma ARMROIDilla tai robottisoluilla automatisointia varten. Tämä lisää tuottavuutta ja tehokkuutta säilyttäen samalla tavanomaisen käyttäjäystävällisyyden ja tarkan koneistuksen.

B250II

Green-Smart Machines

Tänä päivän yksi työkoneiden suunnittelua ohjaava tekijä on energiatehokkuus.

Nykyaikaiset työstökoneet keskittyvät yhä enemmän alhaiseen ja kestävään energiankäyttöön. Okumalla ns. Thermo-Friendly Concept kompensoi lämpötilan vaihtelut ja saavuttaa korkean mittavakauden pitkien jatkuvan käytön aikana. Tämä minimoi koneen lämpenemisajan ja säästää energiaa ja kustannuksia.

ECO Suite Plus -ohjelmisto lisää energiaa säästäviä ominaisuuksia koneiden toimintaan. Se vähentää esimerkiksi pumpun tarpeetonta käymistä tai ohjaa hajautettujen laitteiden jatkuvaa toimintaa ja sammuttaa ne tarvittaessa. Myös CO2-päästöt kirjataan.

Okuma on vuonna 1898 Nagoyassa, Japanissa perustettu metallin työstökonevalmistaja. Tuotteita ovat CNC-metallityöstökoneet, käyttölaitteet, moottorit, mittalaitteet, karat ja CNC-ohjausjärjestelmät. Suomen edustaja on MTC Flextek.

DMG Morin CTX-yleissorvit uudistuivat

DMG Mori on esitellyt uudistuneet CTX-yleissorvit. Machining Transformation-periaattein toteutettu uutuusmalli CTX 750|1250 tuo uusia piirteitä niin koneiden suorituskykyyn, tarkkuuteen kuin energiatehokkuuteenkin.

Vain 11,7 neliömetrin asennuspinta-alallaan kone tarjoaa riittävästi tilaa ø 700 x 1 290 mm:n työkappaleille.

Vasen ja oikea kara, valinnainen Y-akseli ±85 mm:n liikeradalla sekä 6 000 rpm:n nopeudella toimivat työkalut mahdollistavat vaativien, kuusipuolista koneistusta vaativien geometristen muotojen valmistamisen yhdellä kiinnityksellä tarkasti ja integroitujen prosessien tukemana.

CTX 750|1250:n jäykkä konekonsepti, jopa 55 mm leveät lineaarijohteet, integroitu lämpöstabilointi ja Magnescalen suoramittausjärjestelmät mahdollistavat valmistajan mukaan jopa 6 µm:n paikannustarkkuuden 12 tuuman liikealueella.

Kahdentoista työkalupaikan VDI-50-revolveri mahdollistaa jyrsintäoperaatiot täydelliseen kuusisivuiseen koneistukseen saakka.

Tehokkaat karat ja revolverit

Karat ovat keskeisessä roolissa tehokkaassa ja vaativassa koneistuksessa. V CTX 750|1250:n vasemmanpuoleinen ISM 127 -kara tarjoaa 2 500 rpm:n kierrosnopeuden ja 1 975 Nm:n vääntömomentin, kun taas oikealla puolella vakiona oleva ISM 80 -kara yltää 4 000 rpm:ään ja 360 Nm:n momenttiin.

Karan reiän halkaisija on 127 mm, ja se soveltuu jopa 125 mm:n tangolle.

Lisävarusteena oikealle puolelle on saatavilla ISM 102 -kara, joka soveltuu raskaisiin 6-puolisiin koneistuksiin ja tarjoaa jopa 770 Nm:n vääntömomentin.

Vakiovarusteena käytettävä VDI-50-työkalurevolveri, jossa on 12 asemaa, mahdollistaa tehokkaat jyrsintätoiminnot täydellistä kuusipuolista koneistusta varten. Työkalut saavuttavat 4 000 rpm:n kierrosnopeuden ja 48 Nm:n väännön. Vaihtoehtoisesti on saatavilla suuremmalla suorituskyvyllä varustettu 66 Nm:n nopea revolveri tai suoravetorevolveri, joka tuottaa jopa 86 Nm ja kierrosnopeuden 6 000 rpm asti.

Teknologiasyklien avulla CTX 750|1250:een voidaan integroida lisätyöstöprosesseja, kuten gearSKIVING tai gearHOBBING.

Ekologisesti kestävää yleissorvausta

Kestävä tuotanto edellyttää taloudellisesti ja ekologisesti kestäviä ratkaisuja. DMG MORI:n Green Transformationa-ajattelun mukaisesti koneessa hyödynnetään matalakitkaisia lineaarijohteita ja energiatehokasta voitelujärjestelmää.

Hydrauliyksikössä käytetään invertteritekniikkaa ja jäähdytysnestepumput ovat taajuusohjattuja. Kone on varustettu synkronimoottoriteknologialla, energiaa talteen ottavilla moottorijarruilla ja tehokkailla IE3-luokan kolmivaihemoottoreilla.

Ohjauskaapin jäähdytys ja lineaarimittasauvat toimii energiatehokkaasti ilman paineilmaa, ja vakiona oleva automaattinen sammutustoiminto (DMG MORI Automatic Shutdown) maksimoi säästöt. Ominaisuudet voivat vähentää koneen energiankulutusta valmistajan mukaan jopa 10 prosenttia.

Kone on saatavilla lisävarusteena joko CELOS X -käyttöliittymällä varustettuna SINUMERIK ONE -ohjauksella tai vaihtoehtoisesti MAPPS-ohjauksella Fanuc-alustalla. Molemmat järjestelmät tukevat intuitiivista ohjelmointia ja nopeaa käyttöönottoa.

Technology Cycles -toiminnot, kuten gearSKIVING ja gearHOBBING, yksinkertaistavat vaativien koneistusprosessien ohjelmointia ja laajentavat koneen teknologista potentiaalia. Automaatioratkaisuja on tarjolla laaja valikoima, tankosyöttölaitteista ja Robo2Go Maxista aina joustaviin MATRIS-järjestelmiin, joiden avulla voidaan rakentaa monipuolisia tuotantosoluja vaativaan valmistukseen. fi/dmgmori.com

Metallintyöstön ratkaisut esillä Hannoverissa – EMO 50 vuotta

Metallintyöstön suurtapahtuma EMO järjestetään lokakuussa Hannoverissa. Juhlan tuntua tapahtumaan tuo se, että EMO täyttää 50 vuotta. Ensimmäinen EMO järjestettiin vuonna 1975 Pariisissa.

EMO on alan ammattilaisille tuttu tapahtuma, mikä esittelee metallintyöstön koko arvoketjun työstökoneista, tuotantojärjestelmistä ja lisäprosesseista tarkkuustyökaluihin ja automaatioon, mittaustekniikkaan, laadunvarmistukseen, ohjelmistoihin ja lisävarusteisiin.

Kohderyhmiä ovat konepajateollisuus, auto- ja lentokoneteollisuus, metalli- ja jalostusteollisuus, lääketieteellinen teknologia, energiahuolto, mutta myös elektroniikka- ja moni muu teollisuudenala.

Face to face

CECIMO:n organisoima peruskierrossaan joka toinen vuosi pidettävä EMO järjestettiin ensi kerran Pariisissa vuonna 1975. Nykyisin perusmuodossaan joka toinen vuosi pidettävä tapahtuma noudattaa kiertoa Hannover-Hannover-Milano. Hannoverissa tapahtumat ovat suurimmat, ja siellä EMO järjestetään tänä vuonna, kuten kaksi vuotta sittenkin. Vuonna 2027 kokoonnutaan Milanoon.

Vuosien mittaan messujen luonne on elänyt ajassa mukana. Aikoinaan messuilta käytiin ostamassa koneet. Nyt pohjatyöt tehdään usein internetissä, totesi toukokuun Pohjoismaiden tiedotustilaisuudessa EMOn järjestäjän VDW:n (Saksan työstökonevalmistajien yhdistyksen) toimitusjohtaja tohtori Markus Heering. Nyt messuilla onkin usein enemmän kyse ideoista ja uusista ajatuksista ja verkottumisesta. Se on niiden vahvuus, face to face-meininki.

Samaan aikaan messut elävät ajassa, heijastelevat tilannetta teollisuudessa, mikä taas heijastelee maailman muita liikkeitä. Kriisejä on vuosien varrella ollut, ja kaikki ne ovat näkyneet, muistutettiin tiedostustilaisuudessa. Yksi oli covid tämän vuosikymmenen alussa. 

Tänä päivänä ei voi da puhua yhdestä kriisistä vaan useista saman aikaan. Aikaan liittyy epävarmuutta, ja johtajuutta kaivataan niin teollisuuden puolella kuin valtiollisesti. Sitä tästä ajasta puuttuu, totesi Heering. Hänen mukaansa tässä ajassa tukea ja yksi uusia perspektiivejä, suuntaa ja kehitysideoita tarjoava mahdollisuus ovat kansainväliset messut.

Game Changer

EMO järjestetään siis tasavuosien tunnelmissa ja mittava kokonaisuus on luvassa.   Tapahtuman sisältöalueet Heering summasi esityksessään nyt kolmeen kokonaisuuteen. Ne ovat automaatio, kestävä kehitys ja digitalisaatio.

Yhtenä todellisena ajan Game Changerina Heering mainitsi Artifivial Intelligencence, AI:n eli tekoälyn. Sen ennakoidaan muuttavana tulevien viiden vuoden sisällä monia asioita, näin Game Changer -nimitys lienee tässä kohden hyvinkin perusteltu. Heering odotti mielenkiintoisia sovelluksia olevan esillä Hannoverissa.

EMO 2025 -tapahtumassa mm. AI+ Digitalisation Area esittelee verkottumismahdollisuuksia yhdistettynä tekoälyyn. Erikoisalueita on mukana liittyen myös ainetta lisävään valmistukseen valmistukseen, koulutusteemoihin. EMO järjestetään lokakuussa ja tapahtuma kiinnostaa tuttuun tapaan tukevasti myös suomalaisammattilaisia. Myös suomalaisia näytteilleasettajia esiintyy.

Kuva ylhäällä: Tiedotustilaisuus Tukholmassa. Paneelissa vasemmalta David Modig (Modig Machine Tool AB), Peter Eriksson (Vertx AB), Markus Heering (VDW) ja Hartvig von Sass (Deutsche Messe).

Alihankinta 2025

Alihankinta-messutapahtuma järjestetään jälleen 30.9.–2.10.2025 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa.

Alihankinta-messut ovat Pohjoismaiden suurin teollisuustapahtuma.Vuosittain järjestettävä tapahtuma kokoaa yli 22 000 teollisuuden ammattilaista ja osaajaa Tampereen Messu- ja Urheilukeskukseen.

Vuoden 2025 Alihankinta-tapahtuman teema on ’Kilpailukykyä kestävästi’.

Teema haluaa korostaa, miten vastuulliset valinnat ja innovaatiot luovat arvoa koko toimitusketjuun. Vastuullisuuden näkökulma näkyy mm. teemakylässä, jossa mukana on kestävyyteen ja vastuullisuuteen liittyvien toimijoiden tarjontaa sekä ICT-alan ratkaisuja.

Alihankinta 2025 -tapahtumassa osallistujien käytössä on uusi asiakasportaali ja mobiilisovellus. Alihankinta-messujen pääkumppani Sandvik.

« Vanhemmat artikkelit Uudemmat artikkelit »