Kategoria-arkisto: Lastuavat työkalut

AMB 2024, Stuttgart – Älykästä valmistusta, tehokkuutta automaatiolla, osa 3

Stuttgartilainen metallintyöstön konetapahtuma AMB järjestettiin tänä vuonna 10.-13. syyskuuta. Uutuuksia oli esillä varsin runsaasti, älykäs valmistus ja tuotannon tehostaminen mm. automaation avulla korostuivat tapahtumassa. Ohessa kuvallisen messukatsauksen kolmas osa osa, ensimmäinen osa ja pääjuttu on julkaistu 11.10., toinen osa 24.10.

Indexin osastolla esillä oli mm. valmistajan sorvaus/jyrsintäkeskus G320. Myös Index G200.3 -sorvauskeskus oli esillä pitkänä versiona. Lisäksi eteläsaksalaisissa kotimaisemissaan esittäytynyt valmistaja esitteli uuden kahdeksankaraisen monitoimisorvimallin MS24-8. Mukana oli tutusti myös Traub-tarjontaa.
Takamaz on japanilainen CNC-ohjattujen tarkkuussorvien ja monitoimisorvien valmistaja. Messuilla oli mukana mm. XT6 gantry-tyyppisellä latausjärjestelmällä varustettuna. Kaksi akselia, (X/Z´), liikkeet 120/280 mm, kahdeksanpaikkainen revolveri, Fanuc-ohjaus. Kara 4500 1/min, optio 6000 1/min.
Hyundai Wian konerivistöä AMB:ssä. Kuvassa lähinnä uuteen tuotetarjontaan kuuluva L5100 LY, kookkaan ja raskaan tuotannon sorvauskeskus Y-akselilla, Gear Box – pääkaralla (max. 2,990 Nm) ja box-tyyppisin johtein kaikilla akseleilla. Sorvauspituus koneessa on max. 2070 mm, mukana kookas 12-asemainen BMT75-revolveri.
Chiron Groupin keskeinen uutuus messuilla oli uusi viisiakselinen 19-koneistuskeskussarja, ja sen avaava FZ 19 S. Valmistajan mukaan etuna jopa 25 lisää nopeutta jyrsintään, optimi työalue, ja Groupin omat karat alumiinin, teräksen ja valuraudan koneistukseen. AMB:ssa koneella koneistettiin energia- ja ilmailusektorin komponentteja.
Viimeistely on tärkeää ja ne työt käyvät töistä ja tilanteesta riippuen esimerkiksi täryhiomakoneella. Alan yksi valmistaja on Rösler, minkä tuotteita ovat täryhiomakoneiden lisäksi muut viimeistelylaitteet, kuten raekuulapuhalluslaitteet. Röslerin täryhiomateknologiaa nähtiin muun viimeistelyteknologian ohella In Action hallissa 5.
Ibarmian uutta mallistoa. THC 16 Multiprocess Gen 2. Espanjalaisen Ibarmian T-sarja pitää sisällään 5-akselisia ja helposti mm. palettiratkaisuin automatisoitavia koneistuskeskuksia sorvaushalkaisijaltaan 3600 mm saakka, versiot T Multiprocess ja T Extreme. Uutuutena Ibarmia esitteli messuilla myös mallin ZVH 58 / L4000 EXTREME Gen 6.
Behringerin osasto oli jälleen tutulla paikallaan hallin 8 sisäänkäynnin lähellä ja useampia konemalleja oli esillä. Kuvassa pystysuunnassa leikkaava pöytävannesahamalli LPS-TA, Behringerin ratkaisu mm. pienten levyjen, lohkojen tms. automaattiseen leikkaamiseen. Leikkauspituus 1520 mm, -leveys 620 mm, -korkeus 620 mm, -korkeus 420 mm.
Yasda on japanilainen tarkkuuskoneistuskeskusten valmistaja ja mm. Micro center YMC430 palettivarastoon yhdistettynä oli Stuttgartissa messuesittelyssä. Kone on saatavana sekä 3-5-akselisena. X-,Y-,Z-liikkeet 420x300x250mm, kara vauhdikas HSK-E25- kara 40,000 1/min. Myös mm. 5-akselinen PX 30i oli messuilla esillä.
Sveitsiläisvalmistajan Fehlmannin keskeinen uutuus messuilla oli Picomax 550, 5-akselinen kompaktikokoinen koneistuskeskus valmistajan kookkaampien koneiden rinnalle. Liikkeet X 550-/Y 400-/ Z 400 mm, ergonominen rakenne, uusimman sukupolven Heidenhain TNC7 -ohjaus. Työkalumakasiini 30-paikkainen.
Työkaluvalmistaja Iscar esiintyi AMB:ssa tutusti ulkoisesti värikkäällä ja kookkaalla kokonaisuudella. Kelpo kattaus työkaluja mm. sorvaukseen, katkaisuun, poraukseen ja jyrsintään oli tarjolla osastolla, älykkään tuotannon teemoja korostettiin. Kuvassa lähinnä NeoSwiss ja MiniPTurn-sarjojen uutta tuotetarjontaa.

Nimitys – Oy Maanterä Ab

Max Myrskog on aloittanut Oy Maanterä Ab:ssä huoltoteknikon tehtävässä.

Max Myrskog sijoittuu Maanterän vannesahanterien hitsaamoon ja huoltoon. Hän tuntee tekniikan ja on tottunut tekemään töitä käsillään, mikä tausta sopii hyvin hitsaus- ja korjaustoimintaan. Max tuo toimintaan myös annoksen digitaalista työskentelytapaa ja suoraa asiakaspalvelua, mikä mahdollistaa jatkossakin laadukkaan hitsaus- ja huoltotoiminnan yhdessä uudenlaisten yhteistyörajapintojen kanssa, Maanterältä todetaan.

Messu-uutuuksia työkalumaailmaan

AMB-messuilla Maanterän päämiehet esittelivät tutun laajasti uutuuksiaan.

Messuilla reiänvalmistamiseen keskittynyt Allied Machine & Engineering  esitteli TA Pro -porasarjan laajennus halkaisijoille 9-11mm (Y-sarja). Samaan TA Pro -porasarjaan löytyy nyt myös M-geometria ja palalaatu ruostumattomille teräksille. M-geometria löytyy uutena nyt myös valmistajan suuren syötön Gen3sys XT Pro -porajärjestelmään. Lisäykset laajentavat käyttöaluetta entisestään.

Boehleritin uutuutena oli esillä Bulltec 2.0 raskaan puolen tasojyrsin, jossa on vaihdettavat kasetit.

Erikoistyökaluja esittelyssä

Saksalainen lastuavien työkalujen valmistaja Mapal on maailman johtavia kalvaintyökaluvalmistajia. AMB:ssa valmistajan osastolla oli esillä useita esimerkkejä erikoistyökaluista mm. e-mobility -puolelta.

Jyrsinvalmistajan Ingersollin yhtenä tuotesarjana oli esillä Cube 3D -ohjelma, mikä mahdollistaa erikoistyökalujen tulostuksen tilanteissa, joissa tarvitaan esim. poikkeavaa jäähdytyskanavan muotoilua.

Mapalin osastolla oli esillä useita esimerkkejä erikoistyökaluista mm. e-mobility -puolelta.

Paul HORN esitteli AMB:ssa mm. Supermini-sarjaa, johon on nyt saatavilla sintratulla lastunmurtajalla oleva sisäsorvauspala. Parantuneella lastunmuodostuksella saavutetaan merkittävästi parempi työstöprosessin luotettavuus ja tätä kautta pienempi käyttöhäiriöriski. Valmistaja on laajentanut tuoteohjelmaansa uudella tuotteella, joka on tarkoitettu voiman ulosottoakseleiden hammastuksen jyrsintään. Käyttökohteet ovat tyypillisesti traktoreiden voiman ulosottoakselit.

Hainbuchin paisuntatuurnaohjelman uutuutena esiteltiin AMB:ssa Maxxos. Hainbuchilla on ollut pitkään tarjolla automaattinen järjestelmä holkin ja työkappaleen vasteen vaihtamiseen. Uutuutena esiteltiin nyt myös mahdollisuus vaihtaa koko kiinnitin, esimerkiksi holkki-istukasta paisuntatuurnaan.

Boehlerit on perinteikäs lähes 100-vuotias saksalainen yritys, joka tarjoaa vaihtopalatyökaluja raskaaseen koneistukseen, kuten esimerkiksi kuorintasorvaukseen.

Dormatecin tuotevalikoimaan kuuluvat korkeapaineyksiköt työstökoneisiin, ilmanpuhdistusjärjestelmät, öljynerottelijat, erilaiset suodatinjärjestelmät ja imupöydät. Osastolla Maanterän Timo Patterson.

Uutuutena oli esillä Bulltec 2.0 raskaan puolen tasojyrsin, jossa on vaihdettavat kasetit. Sen myötä työkalulla voidaan tehdä taso- tai nurkkajyrsintää. Palojen kiinnitys on tehty kiilaamalla, jolloin palojen vaihto on helppoa. Vaihtokasetit suojaavat runkoa hyvin.

Ratkaisuja puhtaaseen työympäristöön

Dormatecin tuotevalikoimaan kuuluvat korkeapaineyksiköt työstökoneisiin, ilmanpuhdistusjärjestelmät, öljynerottelijat, erilaiset suodatinjärjestelmät ja imupöydät.

Käytännöllisenä uutuutena Dormatecilla on ”Clear view” kalvo työstökoneen ikkunan läpinäkyvyyden parantamiseksi, kustannustehokas keino saada näkyvyys työstettävään kohteeseen käytön aikana. Uutuuksiaan esittelivät messuilla myös mm. Gesac ja LMT Fette. Forkardt päivitti nimensä Forkardt Hardingeksi ja oli AMB:ssa esillä uudella logollaan.

AMB 2024, Stuttgart – Älykästä valmistusta, tehokkuutta automaatiolla, osa 2

Stuttgartilainen metallintyöstön konetapahtuma AMB järjestettiin tänä vuonna 10.-13. syyskuuta. Uutuuksia oli esillä varsin runsaasti, älykäs valmistus ja tuotannon tehostaminen mm. automaation avulla korostuivat tapahtumassa. Ohessa kuvallisen messukatsauksen toinen osa, ensimmäinen osa ja pääjuttu on julkaistu 11.10.

Tornos Swiss XT on sveitsiläisvalmistajan uuden sukupolven swisstyypin sorvisarja, mihin kuuluvat mallit Swiss XT 16 ja Swiss XT 32. Sarjan koneet ovat 8- tai 9-akselisia Swiss Type -sorveja. Uutuussarja sijoittuu EVO Deco sarjan ja 5-6 akselisten DT ja GT sarjan väliin. Swiss XT 32 oli messuilla tarkemmassa live-esittelyssä ja -töissä.
Konevalmistaja Spinner esitteli messuilla laajasti konemallejaan ja myös automaatioratkaisuja, kuten kuvan 5-akselinen koneistuskeskus Spinner U630 ADVANCED, mikä esiteltiin ROBOBOXtreme -automaatiolla. Max kappalekoko. 600 x 500 x 400 mm, integroitu pyöröpöytärakenne. Spinnerin konetarjontaa messuilla oli mm uusi TTS125 -sorvi.
Korealainen DN Solutions oli mukana niin ikään laajalla osastolla. Messuilla lanseerattiin uusi monitoimisorvimalli DNX 2100S. Koneistusalue uutuudessa on iso, yksi luokkansa kookkaimpia, sorvaushalkaisija on 520 mm, -pituus 1100 mm, istukkakoko 210 mm. Koneessa B-akseli, laaja optiovalikoima.
Fanucin Robodrillit teollisuudessa laajasti käytettyjä koneita, jotka tunnetaan mm. nopeista työkalunvaihdoistaan. AMB:ssä esillä nykytarjontaa uusin ohjauksin. Automaatioratkaisulla varustettuna oli mm. aD21MiB5, liikkeet X/Y/Z 500x400x400 mm. Fanuc esitteli laajasti myös ohjaus- ja käyttöteknologioita työstökoneille ja roboteille.
System 3R kehittää ratkaisuja automatisoituun tuotantoon. Messuosastolla kävijän huomiota kiinnitti mm. kuvan AMR-järjestelmä (Autonomous Mobile Robots) miehittämättömään tuotantoon. Valmistajan mukaan järjestelmä sujuvoittaa materiaalivirtaa ja on helposti yhdistävissä muihin mm. robotteihin ja automaatiojärjestelmiin.
Saksalainen Exeron aloitti kipinätyöstön ratkaisujen toimittajana, mutta nykyisin keskeiseen palettiin kuuluvat myös suurnopeuskoneistuskeskukset sekä 3- että 5-akselisina. Messuilla esiteltiin mm. Exeronin uuden tarjonnan pystykaraista HSC MP7/3 -koneistuskeskusta, X/Y/Z 730/340/400 mm, kara 42 000 1/min, Heidenhain-ohjaus.
Työkalunvalmistaja Ingersoll esitteli messuilla laajasti tuotepalettiaan mm jyrsinnän sektorille. Yksi erikoisratkaisu ovat 3D-tulostetut erikoistyökalut. 3D-tulostaminen mahdollistaa vaativien ominaisuuksien toteuttamisen, yksi esimerkki ovat mm. mm. kaarevat jäähdytyskanavat. Thorsten Wielandt esitteli esimerkkejä.
Brother esitteli messuilla uutta tarjontaansa Speedio-sarjaan. U500Xd1 on kallistettavalla kehtopyöröpyöröpöydällä varustettu 5-akselinen koneistuskeskus, suurin kiinnitinhalkaisija on 500 mm, mukana 28 työkalun makasiini. Hiljattain Brother esitteli myös mm. uudistuneen sisarmallin U500Xd2 aiempaa suuremmin Y-Z -liikealuein.
Kone isompiinkin töihin. Vaakakarainen jyrsinkone Origin täydentää tuoreesti kookkaiden avarrus- ja jyrsinkoneiden valmistajan italialaisen FPT Industrien mallistoa. X-liikkeeseen mahdollisuus 4000 mm:sta sovelluksesta riippuen aina 20 000 mm:iin saakka, Y 1300/1500 mm, Z 2,000 mm, 2,500 mm, 3,000 mm.
Suodatinratkaisut esittelyssä. Italialaisen Micronfilterin tuotteita ovat erilaiset suodatinratkaisut ja ohjelmaan kuuluu mm. öljysumuimureita ja lastuamisnesteen suodatuslaitteita eri mallisarjoina ja laajasti myös eri kokoluokkiin. Messuosastolla Messuosastolla olivat Silvia Mucedola ja Martina Tripodi.

Julkaisemme kolmannen osan myöhemmin. Pääjuttu ja kaikki kuvat lokakuun Konekuriirissa.

Suhmuran Metalli laittoi työkalut järjestelmään – Sujuvuutta työkalunhallintaan

Työkalut hajallaan, hallinta haastavaa? Tänä päivänä yritysten työkalunhallinnan järkevöittämiseen löytyy tehokkaita järjestelmiä. Suhmuran Metallilla järjestelmällisyys, tehokkuus ja automaatioasteen nosto olivat keskeisiä tavoitteita, kun työkaluhallinta laitettiin kuntoon Iscarin Matrix-järjestelmän avulla.

Kompakti työkalujen säilytys- ja hallintakokonaisuus. Järjestelmä säästää tilaa ja tarjoaa tehokkaan ratkaisun työkaluhallintaan.

Suhmuran Metalli on pohjoiskarjalainen alihankintakonepaja. Toiminta alkoi Suhmuran kylässä vuonna 1986, sukupolvenvaihdos tehtiin kymmenisen vuotta sitten ja sen jälkeen toimintaa on kehitetty aktiivisesti eteenpäin. Konepajalla tehdään monenlaisia töitä, kuten hydraulilohkoja, ajantasaisilla koneilla.

Viime vuosina kehityskohteena on ollut automaation parantaminen tuotannossa. ”Automaatio on tuotannossa tätä päivää ja sen edut ovat kiistattomat. Muun muassa kone- ja laiteinvestointien automaation kehittäminen on ollut selkeä linja”, toimitusjohtaja Samuli Kankkunen sanoo.

Automaation mahdollisuudet

Kone- ja laiteautomaatio voi kehittää tänä päivänä konepajayritysten toimintojen tehokkuutta monin tavoin, kuten parantamalla työkalujen hallintaa. Suhmuran Metalli on tehnyt työkaluasioissa pitkään yhteistyötä Iscar Finlandin kanssa. Tutun toimittajan kautta työkalunhallintaan liittyvät haasteet tulivat esille ja taloon päätettiin hankkia työkalunhallintajärjestelmä eheyttämään hajanaista työkalunkäsittelyä.

”Halusimme lisää järjestelmällisyyttä työkalunhallintaamme ja investointi sopi erittäin hyvin tuotannon kehittämislinjauksiimme automatisoinnin suunnalla”, Kankkunen kertoo. ”Yksi keskeinen syy oli myös se, että hankinta helpottaa tuotannonohjausjärjestelmän ylläpitoa ja edistää nyt meneillään olevaa tuotannon sertifiointiprosessiamme. Sertifiointi kuuluu lähiajan tavoitteisiimme.”

Matrixilla voidaan säilyttää työkaluja, hallinnoida työkalujen varastosaldoja, lähettää ostotilauksia sekä säilyttää työkalujen kriittisiä tietoja. Järjestelmää demoaa Samuli Kankkunen.

Säilytys ja älykäs hallinta

Uusi järjestelmä kehittää Suhmuran Metallin työkalunhallintaa monin tavoin. Kaikille työkaluille on oma selkeä paikkansa, josta ne ovat helposti ja nopeasti löydettävissä. Lisäksi säilytyksen ohella järjestelmä tarjoaa tukun ohjelmallisia toimintoja, jotka on tarkoitettu tekemään työkaluhallinnasta sujuvaa. Järjestelmän yksi älykkäimmistä ominaisuuksista on toistuvien töiden kustannusseuranta. Myös virheiden määrä pienenee, kun työkalut ja kuvat löytyvät järjestelmästä aina työn takaa.

Suhmuran Metallille toimitetulla Matrix-sarjan DLS 8D:llä pystytään työkalujen säilytyksen lisäksi hallinnoimaan työkalujen varastosaldoja, lähettämään ostotilauksia ja säilömään työkalujen kriittisiä tietoja. Lisäksi järjestelmään on mahdollista kirjata mittalaitteiden kalibrointitiedot ja seurata näiden ajantasaisuutta. Käyttövarmuutta parantaa se, että jokaiselle käyttäjälle voidaan luoda omat tunnukset ja näille tarvittavat oikeudet.

Suhmurassa tehdään töitä ajantasaisin konein, mm. hydraulilohkoja koneistetaan.

”Kyseessä on helppokäyttöinen kokonaisuus, joka helpottaa työkaluihin liittyvää hallinnointia monin tavoin. Järjestelmään voidaan sijoittaa eri toimittajien työkaluja. Muun muassa juuri mittalaitteet käyvät mukaan”, Samuli Kankkunen sanoo. Järjestelmän asennuksen ja käyttöönottokoulutuksen hoiti Iscar, ja kokonaisuutta otetaan käyttöön Suhmuran Metallilla vaiheittain.

Viime vuosina automaation kehittäminen tuotannossa on ollut selkeä linja.

Pitkän linjan yhteistyötä

Suhmuran Metalli ja Iscar Finland ovat tehneet yhteistyötä pitkään, ja uuden järjestelmän hankinta on siitä tuore esimerkki. ”Yhteistyömme on tiivistä. Uusimman hankinnan lisäksi käymme jatkuvaa keskustelua uusista ratkaisuista sekä työkalupuolen toiminnan kehittämisestä”, kertoo Iscarin myynti-insinööri Pasi Tahvanainen.

”Tärkeää on, että työkalutoimittaja tuntee asiakkaan liiketoiminnan, tarpeet sekä haasteet. Se takaa onnistuneet projektit ja asiakkaan toimintojen kehittämisen. Niin kävi tässäkin tapauksessa”, Tahvanainen toteaa.

Lokakuun Konekuriiri – Nyt!

Mainiota lokakuuta! Konekuriirin lokakuun numero 8/2024 on ilmestynyt. Napakan tiivis paketti uutta teknologiaa, alan uutisia ja investointiartikkeleja. Messusyksy on vahvassa vauhdissa, numerossa mukana totta kai katsaukset Stuttgartin AMB:stä sekä Tampereen Alihankinnasta. Lokakuun loppupuolella järjestettävää Hannoverin EuroBLECH 2024-tapahtumaa alustetaan monin tavoin. Antoisia lukuhetkiä!

Lokakuun numeron ilmoittajat:

Airwell Oy

Ama-Prom Oy

Bystronic

Cron-Tek Oy

DMG Mori Finland

Endor Oy

FMS-Service Oy

Fredko Oy

Insinööritoimisto Ismo Lindberg Oy

Iscar Finland Oy

Koraki Oy

Krister Lindh Oy

Kyrön Takomo Oy

Linna Trade Oy

Oy Maanterä Ab

Makrum Oy

MTC Flextek Oy

Painosorvaamo Painopojat

Pathtrace Oy

Prima Power

Prodmac Oy

Pöytyän Koneistuspalvelu

Rensi Finland Oy

Sandvik Coromant

Tekupit Oy

Trutec Oy

Trutekniikka Oy

Työstökoneliike M.Koskela Oy

Vaski Group

Vossi Group

Wihuri Oy työstökoneet

Alihankinta 2024 käynnistyy Tampereella

Alihankinta 2024 käynnistyy tänään Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Lokakuun 1.–3. päivinä järjestettävässä tapahtumassa esittäytyy noin 1000 näytteilleasettajaa. Messujen teema on Tekoälyllä tuottavuutta. Konekuriiri on mukana tutusti messuilla omalla osastollaan, osoite on A-halli, osasto Dublin. Tervetuloa moikkaamaan!

Modulaarinen takatyöstöaseman pidinjärjestelmä sveitsiläistyyppisille koneille

ISCAR on suunnitellut uuden modulaarisen takatyöstöaseman järjestelmän monipuoliseen koneistukseen sveitsiläistyyppisillä koneilla. Järjestelmä se soveltuu niin sorvauksen, kierteytyksen kuin porauksenkin sovelluksiin.

Modulaarisesta järjestelmästä löytyy erilaisia pohjalevyjä eri varren halkaisijoilla, mikä tekee niistä sopivia erilaisiin sveitsiläistyyppisiin koneisiin. Nämä luovat hyvän pohjan monipuoliselle järjestelmälle, jolla onnistuu vakaa koneistus pitkilläkin vapaapituuksilla ja erilaisilla jäähdytysvaihtoehdoilla. Järjestelmästä löytyvien välikappaleiden paksuus vaihtelee 10 ja 30 mm välillä.

Järjestelmän erillisten vaihdettavien teränpitimien lisäksi siihen löytyvät pitimet myös 10 ja 12 mm kokoisille neliövarsille. Lisäksi saatavilla ovat myös holkki-istukat ER11- ja ER16-holkeilla. Järjestelmä on yhteensopiva ISO-standardin mukaisten kääntöterien sekä ISCARin omien ainutlaatuisten geometrioiden kanssa. Tämä mahdollistaa laajan valikoiman teriä, mikä puolestaan lisää työkalun valinnan joustavuutta.

Laaja pidinvalikoima kiinnittyy tiukasti hammastetun kiinnityksen avulla.

Yksi järjestelmän merkittävimmistä ominaisuuksista on sen korkeuden säätö. Korkeutta voidaan säätää ±0,4 mm, mikä takaa hyvän koneistustarkkuuden. Järjestelmän työkalut ovat erittäin vakaita ja luotettavia eri osien hammastetun muotoilun ansiosta. Muotoilu parantaa myös työkalujen tukevuutta ja vähentää koneistuksen aikana esiintyvää värinää. Kaikki järjestelmän työkalut on suunniteltu läpijäähdytyksellä, joka on suunnattu suoraan leikkuusärmälle. Tämä pidentää työkalun kestoikää parantamalla voitelua ja lastunpoistoa sekä takaa tehokkaan ja luotettavan koneistuksen.

Tämä modulaarinen järjestelmä laajentaa ISCARin hyvää sveitsiläistyyppisille koneille ja pienten työkappaleiden koneistukseen soveltuvien työkalujen valikoimaa. Järjestelmän monipuolisuus, vakaus ja säädettävyys tekevät siitä erinomaisen ratkaisun monenlaisiin sovelluksiin.

Nyt! Syksyn avauspaketti!

Mainiota syyskuuta! Konekuriirin kauden ensimmäinen Konekuriirin numero 7/2024 on ilmestynyt. Syksyn avauspaketti on tuttuun tapaan täynnä uutta teknologiaa, alan uutisia mielenkiintoisia investointiartikkeleja ja tietty mm. Tampereen Alihankintaa alustetaan. Lue Konekuriiri – Konepajateollisuuden kiinnostavimmat uutuudet sekä alan tuoreet uutiset tässä ja nyt.

Syyskuun numeron ilmoittajat:

Ahmotuote Oy

Aliko Oy

Airwell Oy

Ama-Prom Oy

Cron-Tek Oy

Endor Oy

FMS-Service Oy

Deutsche Messe

Insinööritoimisto Ismo Lindberg Oy

Iscar Finland Oy

JK.Kone Oy

Kestools Oy

Koraki Oy

Krister Lindh Oy

Kyrön Takomo Oy

Oy Maanterä Ab

Machinery

MA-Tech Oy

Maketek Oy

Makrum Oy

MTC Flextek Oy

Nurminen Tools

Pathtrace Oy

Prodmac Oy

Pöytyän Koneistuspalvelu

Rensi Finland Oy

Sandvik Coromant

SH-Teksor Oy

Tampereen Messut Oy

Tekupit Oy

Trutec Oy

Trutekniikka Oy

Työstökoneliike M.Koskela Oy

Vossi Group

Wihuri Oy työstökoneet

Sädevarsijyrsinuutuus ISO S -muotojyrsinnän viimeistelyvaiheisiin

Sandvik Coromant on laajentanut täyskovametallisten CoroMill Plura-varsijyrsinten  tuoteperhettään uudella  CoroMill Plura ‑sädevarsijyrsimellä, joka on optimoitu väliviimeistely- ja viimeistelyvaiheisiin ISO S ‑materiaalien muotojyrsinnässä.

”ISO S ‑materiaaleille tarkoitettu CoroMill Plura ‑sädevarsijyrsin on optimoidun valikoimamme uusin tulokas”, kertoo Sandvik Coromantin täyskovametallisten siilijyrsintätyökalujen tuotepäällikkö Liam Haglington. ”Julkaisemme kaksi uutta tuotegeometriaa, joista toinen on optimoitu titaanisille ja toinen HRSA-materiaaleista valmistetuille työkappaleille. Tuotteet on kehitetty muotojyrsintään esimerkiksi blisk-roottorien ja siipien koneistuksessa – ja etenkin väliviimeistely- ja viimeistelyvaiheisiin.”

CoroMill Plura ‑sädevarsigeometriat on kehitetty erityisesti tuottavuuden, työkalujen pitkän kestoiän ja prosessien vakauden varmistamiseen, koska ne ovat kriittisen tärkeitä tekijöitä markkinoiden tarpeisiin vastaamiseksi ISO S ‑materiaalien käsittelyssä.

”Työkalujen suunnitteluun on kiinnitetty erityistä huomiota”, Haglington jatkaa. ”Työkaluissa on äskettäin kehitetty uusi otsapinnan geometria, joka auttaa välttämään epäsuotuisat lastuamisolosuhteet keskellä. Epätasaisella teräjaolla saavutetaan paras dynaaminen vakaus ilman värinää, ja uudet, erityisesti näille työkappaleiden käyttökohdealueille kehitetyt Zertivo 2.0 ‑laadut parantavat kulumiskestävyyttä ja pidentävät työkalujen kestoikää.

Monipuolisuutta monilla eri käyttöalueilla
CoroMill Plura ‑sädevarsijyrsimessä on jopa kuusi lastu-uraa. Sen ansiosta koneistuksessa voidaan käyttää suurempia syöttönopeuksia pintalaadusta tinkimättä, mikä nopeuttaa koneistusta ja pienentää osakohtaisia kustannuksia. Työkalut on suunniteltu pääasiassa ilmailuteollisuuden blisk-roottorien koneistukseen, mutta ne sopivat monipuolisuutensa ansiosta loistavasti myös muille käyttöalueille.

”Nämä työkalut on optimoitu HRSA- ja titaaniseosten muotojyrsintään, ja niiden suorituskyky on parhaimmillaan siipien ja taottujen rakenneosien koneistuksessa”, kertoo tri Markus Groppe, joka on Sandvik Coromantin täyskovametallisten siilijyrsintätyökalujen globaali tuotepäällikkö ja digitaalisista sovelluksista vastaava päällikkö. ”Ne ovat myös valinta ilmailuteollisuuden lisäksi muidenkin alojen käyttöalueille, kuten lääke- ja autoteollisuuteen. Muun muassa tekonivelten ja turboahtimien koneistus ovat hyviä esimerkkejä CoroMill Plura ‑sädevarsijyrsimen monipuolisuudesta. Lisäksi kuudella lastu-uralla varustetut työkalut varmistavat parhaan mahdollisen tuottavuuden ja mahdollisimman pitkän työkalujen kestoiän kaikissa muotinvalmistuskohteissa toissijaisilla käyttöalueilla eli HRSA-valikoiman tapauksessa karkaistun teräksen käsittelyssä ja titaanivalikoiman tapauksessa ruostumattoman teräksen käsittelyssä.”

Laaja työkaluvalikoima


Vakiovalikoima kattaa erityisiä titaani- ja HRSA-laatuja, halkaisijoita 3–20 millimetrin ja 0,125–0,750 tuuman välillä, neljästä kuuteen lastu-uraa, 1,5×D:n lastuamissyvyyden sekä 3×D:n ja 5×D:n käyttöpituudet.

« Vanhemmat artikkelit Uudemmat artikkelit »