Kategoria-arkisto: Yritystoiminta

Cron-Tek laajentaa palettiaan – Huollon toiminnot vahvistuvat

Cron-Tek Oy:n toimitusjohtaja vaihtui vuodenvaihteessa. Uuden toimitusjohtajan Jukka Penttisen agenda on selvillä, huoltopalvelujen kehittäminen. Jatkossa elinkaaripalvelut kuuluvat keskeiseen tarjontaan.

DI Jukka Penttinen on ollut pitkään Konecranesilla rakentamassa työstökonehuollon palvelukonseptia ja tausta antaa perustan tehtävälle Cron-Tek Oy:ssa, kun talossa rakennetaan uutta palvelusektoria huoltopalveluista konemyynnin oheen.

Kyseessä on iso strateginen muutos.

”Cron-Tekilla huoltopuolen asiat ovat aiemmin keskittyneet pääsääntöisesti uusien koneiden asennuksiin ja takuuaikaisiin huoltoihin, korjauksiin sekä varaosatoimituksiin. Rakennamme nyt huomattavasti tukevampaa pakettia, tuomme asiakkaillemme työstökoneen koko elinkaaren kattavat palvelut.”

Muutoksessa ovat keskeistä asiakaspalvelun kehittäminen.

”Nykymarkkinassa huollon kysyntä lisääntyy ja tehokkaan huollon merkitys korostuu. Tavoitteena on rakentaa nyt palveluliiketoiminnasta konemyynnin rinnalle vahva, korkean lisäarvon tukijalka”, Jukka Penttinen kertoo.

Uudet huoltotoiminnot

Jukka Penttinen aloitti tammikuussa ja uusien palveluiden rakennustyö käynnistyi heti.

”Optimoimme yhtäältä omaa huoltoverkostoamme ympäri Suomen ja luomme toisaalta alan toimijoista kattavan kumppaniverkoston koneitten elinkaaripalveluihin, mukaan lukien nopeaa reagointia vaativat vikakorjauspalvelut. Yksinomaan resurssien nopea saatavuus ei aina riitä vaan tulemme rakentamaan myös konekohtaisia huolto- ja varaosapaketteja, jotka on mahdollista toimittaa loppuasiakkaalle jo etukäteen ennen varsinaista työtehtävää. Näin säästetään aikaa ja rahaa, kun kaikki tarvittavat vaihdettavat osat ovat valmiiksi asentajamme mukana tai asiakkaalla.”

”Uuden kunnossapito-ohjelmiston käyttöönotto kuluvana vuonna on myös yksi laadukkaan kunnossapidon peruspilareista. Huoltoasentajan tulee pystyä saamaan koneen keskeiset tiedot, huoltohistorian sekä konekohtaisen huolto- ja korjausdokumentaation jo työkeikalle mennessään helposti mobiililaitteella. Samalla tiedot voidaan työn jälkeen päivittää ja raportoida asiakkaalle.”

Jukka Penttinen aloitti Cron-Tekin toimitusjohtajana tämän vuoden alussa. Talon perusta on vankka, huoltotoimintojen uudet kuviot ovat tiiviisti työn alla, Penttinen kertoo.

Kehitämme asiaa ja aikaa työ toki vie, Cron-Tekin toimittamia koneita, kun on myyty ainakin 1600 kappaletta.”

”Kokonaisuus rakentuu vähitellen mutta, uusia huoltopalvelujen avauksia tullaan lanseeraamaan jo pian, Tampereen Konepaja-messuilla. Tervetuloa ständillemme E223.”

Nopeutta varaosapalveluun

Huoltopalvelujen ohella Cron-Tekissa tehostetaan ja kehitetään jatkossa myös uutta varaosapalvelua.

”Ajatuksena on kehittää omaa varaosavarastoa koneidemme keskeisille varaosille, mikä tuo osaltaan nopeutta huollon läpimenoaikoihin.”

”Tiettyjen konemallien karojen ja kulmapäiden ottamista omaan varastoon täytyy tarkasti miettiä, koska niiden toimitusajat ovat usein hyvin pitkät ja koneet erittäin tuotantokriittisiä. Kasvatamme oman varaston arvoa, jotta nopeampi palvelu mahdollistuu.”

Vankalta perustalta

Uuden toimitusjohtajan töissä huollon ja varaosapalvelun kehittäminen ovat keskiössä, mutta paljon muutakin töihin tietenkin liittyy.

”Konemyynti on ja pysyy talon kovassa ytimessä ja sen toimintoihin olen saanut perehtyä tässä alkuvuoden aikana.”

Konetarjonta on iskussa, Penttinen sanoo.

”Porukka on erittäin ammatti- ja monitaitoinen ja paketti on kunnossa, myymme laadukkaita koneita, joita kohtaan markkinoilla on iso mielenkiinto.”

”Perinteisesti olemme myyneet pääosin pienempiä ja keskikokoisia koneita, mutta nyt myös isommat koneet, kuten TOS ja Nicholas Correa, laajentavat tarjontaamme tälle puolelle.

Nyt on markkinassa hyviä signaaleja, ja toivottavasti ne jatkossa konkretisoituvat.

”Perusasiat ovat kunnossa, mutta kunnossapito vaatii kehittämistä. Nyt sitä tässä työstämme. Ensin tulee saattaa perusta kuntoon: prosessit, järjestelmät ja tarvittavat koulutukset, sitten olemme yhä iskukykyisempi ja myös houkuttelevampi vaihtoehto asiakkaillemme ja huollon ammattilaisten silmissä”, toteaa Jukka Penttinen.

Kari Harju

VR Fleetcaren ja UPM Metsän sopimus mittavasta vaunutoimituksesta

Raidekaluston kunnossapitäjä ja vaunuvalmistaja VR FleetCare ja UPM Metsä ovat solmineet sopimuksen yli 150 kappaleen raakapuuvaunutoimituksesta. Ensimmäiset vaunut tulevat liikenteeseen vuoden 2026 loppuun mennessä, ja koko vaunusarjan toimitus on valmis vuonna 2028.

Käynnistyvä projekti on merkittävä suomalaisen vaunuvalmistuksen kannalta, sillä kyseessä on ensimmäinen raakapuuvaunutoimitus VR:n ulkopuoliselle asiakkaalle. UPM korvaa puukuljetustensa ulkomaisen vaunukapasiteetin kotimaisella ostamalla Pieksämäellä valmistettavia SNPS-raakapuuvaunuja VR FleetCarelta. Sopimukseen sisältyy myös vaunujen kunnossapito, mikä varmistaa kaluston elinkaaren hallinnan ja mahdollistaa huolto-ohjelman sekä käyttöiän aikaiset muutostyöt valmistajan toimesta.

Tukea huoltovarmuudelle

”Olemme ylpeitä siitä, että UPM on valinnut meidät vaunujen toimittajaksi. Pieksämäen konepajalla on vahva kokemus EU-standardin mukaisten raakapuuvaunujen ja muun kaluston valmistuksesta. Kotimainen tuotanto tukee huoltovarmuutta ja kestävyyssiirtymää edistämällä raideliikennettä sekä parantamalla samalla Suomen kilpailukykyä”, VR:n kunnossapitojohtaja Otso Ikonen kertoo.

Uudella vaunukalustolla tullaan kuljettamaan noin kolmasosa UPM Metsän raakapuukuljetuksista rautateillä. Uusi kalusto korvaa asteittain ulkomaisen vaunukaluston, jota UPM on käyttänyt Suomessa vuodesta 2023 alkaen.

”Uuden kuljetuskaluston hankinta VR:ltä on meille merkittävä investointi kotimaan logistiikkaan. Kun vaunut valmistetaan kotimaassa, luodaan työtä ja toimeentuloa Suomeen useaksi vuodeksi. Tämä lisää edelleen UPM:n tuottamaa arvonlisää ja taloudellista hyötyä yhteiskunnalle sekä mahdollistaa raakapuun toimitusketjun kilpailukyvyn kehittämisen”, kertoo operaatiojohtaja Ville Parkkinen UPM Metsältä.

Valmistus Pieksämäen konepajalla

Uusi raakapuuvaunukauppa vahvistaa entisestään Pieksämäen konepajan toimintaa aiemmin julkaistun raskaskuljetusvaunukaupan rinnalla.  Raidekaluston kunnossapitäjä ja vaunuvalmistaja VR FleetCare, norjalainen raideinfan omistaja Bane NOR, Norjan Puolustusmateriaalihallinto ja Ruotsin Puolustusvoimat solmivat vuonna 2024 sopimuksen uusien raskaskuljetusvaunujen suunnittelusta ja sarjavalmistuksesta.

VR FleetCare on pitkän historiansa aikana valmistanut lähes 50 000 vaunua suomalaisen teollisuuden tarpeisiin. Kestävän kehityksen periaatteet ja turvallisuus ohjaavat valmistusprosessia, ja Pieksämäen konepajalla on modernit tuotantotilat sekä osaaminen vaunujen valmistuksen eri vaiheisiin. VR FleetCaren aiemmin valmistamat raakapuuvaunut ovat osoittautuneet toimiviksi ratkaisuiksi tarjoten optimaalisen hyötykuorman eri puumitoille ja kotimaassa valmistetut vaunut soveltuvat erinomaisesti Suomen olosuhteisiin. Pieksämäen konepajalla valmistetaan raakapuuvaunujen lisäksi raskaskuljetusvaunuja sekä säiliövaunuja. Pieksämäen konepajan tuotantokapasiteetti on noin 300 tavaravaunua vuodessa, ja sitä voidaan kasvattaa asiakastarpeiden mukaan.

DN Solutions osti Hellerin

Korealainen työstökonevalmistaja DN Solutions on saattanut päätökseen saksalaisen työstökonevalmistajan Hellerin yritysoston.

Yritysten mukaan kauppa laajentaa tarjottavien ratkaisujen kokonaisuutta ja edistää innovaatioita vaativilla teollisuudenaloilla. Strateginen integraatio mahdollistaa kattavan palveluverkoston sekä räätälöidyt ratkaisut keskeisillä valmistusalueilla, kuten Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa, ja vahvistaa globaalia vaikuttavuutta ja asiakastukea.

Vahvistuneet kyvykkyydet

Yritysten mukaan yhtiöitä yhdistää sitoutuminen tarkkuuteen, innovaatioihin ja pitkäaikaisiin asiakassuhteisiin. Hellerin brändi-identiteetti säilyy, samalla kun tutkimus- ja tuotekehityksen, tuotannon ja markkinastrategioiden synergiat hyödynnetään.

Yritysoston myötä DN Solutionsin yhteenlasketun liikevaihdon odotetaan nousevan noin kahteen miljardiin euroon. Yhtiöt valmistavat yhdessä yli 13 400 konetta vuodessa. Strategisilla investoinneilla Nürtingenin toimipaikkaan sekä muihin kansainvälisiin tuotantolaitoksiin pyritään edelleen vahvistamaan tarjontaa ja asiakastukea.

”Tämä yritysosto on molemmille yhtiöille merkittävä askel. Tavoitteenamme on luoda vahva kokonaisuus, jota kumpikaan yhtiö ei voisi rakentaa yksin. Vastaamme toimialan muuttuviin vaatimuksiin sekä tuottamaan pitkäjänteistä vakautta ja kasvua”, toteaa DN Solutionsin toimitusjohtaja Won-jong Kim.

”Tämä on molemmille win-win-tilanne. Kumppanuus asemoituu premium-tason toimijaksi vaativille teollisuudenaloille ja luo todellisen yhden luukun ratkaisun työstökonevalmistuksessa, tukien asiakkaita kaikissa tarpeissa”, lisää Hellerin toimitusjohtaja Thorsten Schmidt.

Yhteiset strategiat

DN Solutions keskittyy vaiheittaiseen yrityskaupan jälkeiseen integraatioon varmistaakseen yhteisen kulttuurin rakentamisen ja strategisen linjauksen.

Hellerin liikevaihdon kasvun elvyttäminen on keskeinen tavoite, asiakaskantoja hyödynnetään ja yhteiselle kehitykselle ja innovaatioille laaditaan selkeä tiekartta koko arvoketjun osalta, ja merkittäviä synergioita odotetaan erityisesti tutkimus- ja tuotekehityksessä, markkinoinnissa, huollossa ja tuotannossa.

DN Solutionsin ja Hellerin ensimmäinen yhteinen julkinen esiintyminen tapahtuu SIMTOS-messuilla Soulissa huhtikuussa 2026.

Kuva: Synergioita tutkimus- ja tuotekehitykseen, markkinointiin, huoltoon ja tuotantoon. Vasemmalla

Won-jong Kim, DN Solutions, and Dr. Thorsten Schmidt, Heller Group.

Mittatarkkaa komponenttituotantoa maailman moottorivalmistajille

Vaativien koneistuskappaleiden valmistuksessa tarkkuus on äärimmäisen tärkeä asia. Tarkkuuden ylläpito vaatii kehittynyttä laadunvalvontaa, asiallisia laitteistoja ja sujuvaa yhteistyötä laitetoimittajan kanssa. Purso-Toolsin pitkäaikainen kumppani mittalaite- ja palvelutoimittajana on Mitutoyo.

Suomen länsirannikolla Porissa toimiva Purso-Tools Oy tunnetaan maailmalla raskaiden nokka-akselien ja kiertokankien valmistajana. Yrityksen asiakaskuntaa ovat moottorivalmistajat ja moottorien käyttökohteet laivoissa ja voimalaitoksilla.

Purso-Tools on maailman suurin nokka-akselien valmistaja raskaalle teollisuudelle ja samalla omalla sektorillaan toimija, jonka kaltaisia varsinkaan Euroopassa ole monia.

Pitkän linjan yhteystyötä mittausasioissa. Oikealla Purso-Toolsin Mika Aerikkala, vasemmalla Mitutoyon Harri Salmi, taustalla Crysta Apex 163012.

”Nokka-akselit ja kiertokanget kuuluvat moottorin kriittisiin komponentteihin, ja perinteisesti moottorivalmistajat ovat halunneet tehdä ne itse. Nykyisin asiat ovat kuitenkin muuttuneet. Monen asian pitää kuitenkin olla kohdallaan ja valmistajien luottamus ansaittava, että tuotantoketjuihin on mahdollista päästä”, kertoo Purso-Toolsin tuotantopäällikkö Mika Aerikkala.

Valvottua laatua

Purso-Tools Oy on rakentanut asemaansa määrätietoisin askelin 1990-luvun puolivälistä. Yritys valmistaa tänä päivänä lähes kaikkien moottorivalmistajien nokka-akseleita. Tunnettuja asiakkaita ovat mm. Wärtsilä, MAN, Bergen Engines (Rolls Royce), Bosch ja Caterpillar.

Yrityksen valtteja menestymiseen globaalissa moottoritehtaiden oman valmistuksen kanssa globaalissa kilpailussa menestymiseen ovat vahva erikoisosaaminen, kustannustehokkuus ja kyky hallita isoja nimikekokonaisuuksia. Tinkimätön laadunhallinta on kilpailussa menestymisen aivan ehdoton edellytys.

”Laadunhallinnasta puhuttaessa olemme koko toimintamme kovassa ytimessä. Kiertokankien ja nokka-akselien tuotannossa puhutaan millimetrin tuhannesosien tarkkuuksista, eikä yhtään virheellistä kappaletta tietenkään voi asiakkaille lähettää”, sanoo Aerikkala.

Mittaustyö käynnissä Crysta Apex 122010:lla.

Purso-Toolsilla menetelmät laadunhallintaan ovat kehittyneet asiakkaiden vaatimusten kasvaessa kasvaneet ja tarkistukset lisääntyessä vuosi vuodelta. Laadunhallintaan panostaminen ja sen ylläpito on yrityksessä jatkuva prosessi. Purso-Toolsin laatua osittavat ISO 9001, ISO 14001 ja OHSAS 18001 -järjestelmät. Asiakashyväksyntä on olemassa lisäksi komponenttitoimituksiin ydinvoimaloihin.

Yhdeltä taholta

Laatu on välttämättömyys ja käytännössä sitä varmistaa ajanmukainen mittausteknologia. Purso-Toolsin pitkäaikainen kumppani mittauksen alueen teknologia- ja palvelutoimittajana on Mitutoyo. Yhteistyö alkoi jo viime vuosikymmenen alussa. Purso-Tools oli hankkimassa uutta mittakonetta ja löysi ratkaisun juuri tuolloin Suomen toimintoihin vahvasti panostaneen Mitutoyon valikoimasta.

”Purso-Tools oli samalla Suomen toimiston ensimmäisiä asiakkaita, ja hankinnan kokoluokka heti komea. Mitutoyo Crysta Apex 163012 oli pitkään suurin Suomeen toimittamamme koordinaattimittakone”, sanoo Mitutoyon maajohtaja Harri Salmi.

Hankinnan myötä alkoi kumppanuus, mikä on saanut monia muotoja.

”Aiemmin käytössämme oli useiden eri toimittajien teknologiaa, nyt olemme keskittyneet käytännössä tähän yhteen merkkiin, Mitutoyoon”, toteaa Mika Aerikkala.  

Pinnankarheuden mittaus, laitteena Mitutoyo Surftest SJ-500P.

Purso-Toolsin käytössä on kolme kookasta Mityutoyon koordinaattimittakonetta. Cryta Apex 163012:n lisäksi Crysta Apex 122010 sekä uusimpana Crysta Apex 574.

”Mittauspää- ja anturivaihtoehdot näihin koneisiin ovat samat, näin niitä voidaan käyttää kätevästi niissä kaikissa. Mitutoyon isot koneet on varustettu arvostamallamme kääntyvällä mittapääratkaisulla, millä saadaan dynaamisuutta ja nopeutta mittausprosessiin. Verrattuna suoriin kiinteisin mittapäihin koneiden suoritustasossa on niiden myötä todella iso ero. Tämä oli merkittävä tekijä mittauskonehankintojen takana”, kertoo Aerikkala.

Järkeenkäypää käytettävyyttä

Kolmen koordinaattimittakoneen ohella Purso-Toolsilla on käytössä runsaasti muuta Mitutoyon laitekantaa, kuten pinnankarheusmittareita ja käsimittalaitteita.

Vaativampia pinnankarheuden mittauksia, kuten aaltomaisuuden mittauksia suoritetaan mittahuoneessa ohjelmistotoimisella Mitutoyon Surftest SJ-500P:llä, Mittadatan hallinta, keräys, analysointi tapahtuu Mitutyon Measurlink-ohjelmistolla.

Mitutoyon käsimittalaitteita Purso-Toolsilla on laajasti käytössä. Mittaamassa Mika Niemi.

Mitutoyon koneissa ja laitteissa Purso-Tools arvostaa teknologian korkeatasoisuutta, isoissa koneissa keskeisiä tärkeitä ominaisuuksia ovat mm. dynaamisuus ja mittausnopeus. Sen lisäksi nykymaailmassa käytettävyys on keskeinen seikka. Usein juuri se on myös erottava tekijä eri valmistajien tuotteissa.

”Mitutoyon koneissa ja ohjelmissa miellyttää niiden järkeenkäypä käytettävyys. Se tekee koneiden ja ohjelmien jokapäiväisen käytön operaattorin kannalta miellyttäväksi”, Mika Aerikkala kertoo.

”Lisäksi ammattitaitoinen kokonaispalvelu on keskeinen asia. Eritoten nopea reagointi ja palvelunopeus ovat tärkeitä. Mitutoyon kanssa asiat ovat sujuneet hyvin, palvelu on ammattitaitoista ja luotettavaa, asiallista ja ystävällistä.”

”Koneiden ja laitteiden jatkuvasta tarkkuudesta huolehtivat laitetoimittajan kanssa tehdyt kalibrointisopimukset. Näin käytössämme ovat aina kalibroidut koneet”, Aerikkala sanoo.

Laadunhallinta lukuisine mittauksineen on Purso-Toolsilla jatkuva prosessi. Kuvassa perinteistä mittausta kaarimikrometrillä.

Keskiössä asiakas

Näinä päivinä maailmalla kuohuu, mutta Purso-Tools elää vahvan kasvun aikaa. Laadukkaiden moottorikomponenttien kysyntä kasvaa maailmalla kovaa vauhtia. Sen myötä Purso-Toolsin vuosittainen liikevaihto on kasvanut parissa vuodessa noin 12,5 miljoonasta 15,5 miljoonaan. Vuodelle 2025 odotetaan jopa 19,5 miljoonan euron liikevaihtoa.

Yritys reagoi kysyntään laajentamalla toimintojaan, hankkimalla lisää uutta koneistusteknologiaa ja laajentamalla tilojaan yhden uuden tuotantohallin myötä. Myös uusille ammattilaisille on kysyntää. Nyt töissä on 65 henkilöä, käynnissä olevien rekryjen myötä lähestytään jatkossa sadan henkilön rajaa.

Purso-Toolsin mittausteknologioiden yhteistyökumppani Mitutoyo jatkaa myös kehityksen tiellä, jossa asiakas on aina toiminnan keskiössä.

”Asiakkaan palveleminen on meille aivan keskeinen asia, teemme joka päivä kaikkemme, että asiakas on tyytyväinen. Palvelemme korkealla insinööritaidolla ja näin asiakkaat saavat investoinneista täyden hyödyn”, kertoo Harri Salmi.

Viime vuodet Suomessa vahvasti kasvanut Mitutoyo siirsi hiljattain Tampereen lähellä Pirkkalassa sijaitsevan toimipisteensä avariin ja valoisiin vastavalmistuneisiin tiloihin. Uuden toimitilan koko melkein kaksinkertaistui ja Pirkkalan Linnakalliossa sijaitsevissa näyttelytiloissa on runsaasti erilaisia mittauskoneita ja -laitteita esillä. Tarjolla on myös palvelumittauksia ja mittaushuoneesta löytyy erittäin tarkka koordinaattimittauskone Strato-Apex 9106.

Samaan aikaan Purso-Toolsin ja Mitutyon yhteistyö jatkuu. Laadunhallinnan kanssa ollaan asioiden ytimessä, niin nyt kuin tulevaisuudessakin. www. purso-tools.fi http://www.mitutoyo.fi

Purso-Tools Oy: Moottorien komponenttivalmistaja. Nokka-akselit, kiertokanget, muut vaativat koneenosat. Toimipaikka Pori, osa Purso Groupia, liikevaihto: 15,5 miljoonaa euroa (2024)

Mitutoyo: Japanilainen teollisuuden mittalaitevalmistaja. Euroopan toimintojen katto-organisaatio: Mitutoyo Europe. Organisaatio Suomessa: Mitutoyo Scandinavia Ab Finnish Branch vuodesta 2011, toimipiste Pirkkalassa.

Mitutoyon laitteet Purso-Toolsilla: Crysta-Apex 163012, Crysta-Apex 122010, Crysta-Apex 574, Surftest SJ-500P, Surftest SJ-210, käsimittalaitteita

Kuva ylhäällä: Kääntyvä mittauspää tuo nopeutta ja dynaamisuutta mittauksiin.

Ensimmäinen vähähiilinen moottorivaimennin

Kohti merenkulun ja energiateollisuuden vähähiilisempää tulevaisuutta: vöyriläinen konepaja JTK Power on valmistanut moottorivaimentimen, minkä hiilijalanjälki on lähes 50% pienempi kuin perinteisellä vaimentimella.

Yli 27 vuoden ajan teollisia vaimentimia valmistanut JTK Power luovutti Wärtsilälle syyskuun lopussa maailman ensimmäisen vähähiilisen laivamoottorin vaimentimen.

JTK Power käytti vaimentimen materiaalina kuumavalssattua SSAB Zero -terästä, jonka hiilijalanjälki on 77% pienempi kuin perinteisellä masuuniteräksellä. Koko vaimentimen CO2-päästöt putoavat lähes 50% perinteisen vaimentimen päästöjä pienemmiksi.
SSAB Zero -teräksen valmistamiseen käytetään fossiilivapaata energiaa ja kierrätysterästä. Sen ominaisuudet ovat yhtä hyvät kuin tavanomaisella teräksellä. 

Haasteena saatavuus

”Äänenvaimentimessa teräksen osuus on suuri, minkä vuoksi JTK Powerin valitsemalla materiaalilla on iso vaikutus lopputuotteeseen. Tämä projekti toimii alalla suunnannäyttäjänä. Teräs on maailman kierrätettävin materiaali – tämä vaimenninkin voi käyttöikänsä päätyttyä saada uuden elämän vaikka jääkaapin ovena”, kertovat SSAB Europen Technical Development Manager Erkki Krankkala ja Regional Sales Manager Timo Risku.

SSAB Zero -teräksestä valmistettujen tuotteiden haasteena on tällä hetkellä saatavuus. Kaikki kolme yritystä uskovat, että vähähiilisten terästuotteiden kysyntä tulee kasvamaan lähivuosina voimakkaasti. SSAB on tuomassa tällä hetkellä Yhdysvalloissa valmistettavan SSAB Zero -teräksen valmistuksen ensin Ruotsiin, myöhemmin myös Suomeen. Vaimenninprojektin ajavana voimana toimineella JTK Powerilla taas on kapasiteettia siirtyä lähivuosina käyttämään vaimentimissaan kokonaan vähähiilistä terästä.

”Kun toimitusketju saadaan lähemmäs ja terästuotteiden valikoima kattavammaksi, meillä on täydet edellytykset suunnitella ja valmistaa SSAB Zero -teräksestä tuotteita paljon laajempaankin käyttöön. Tällöin saamme myös pudotettua vähähiilisen vaimentimen hiilidioksidipäästöt vieläkin pienemmiksi”, kertoo JTK Powerilla projektia vetänyt Product & Sales Manager Iisakki Ala-Kauppila.

Vähähiiliseen tulevaisuuteen

Wärtsilän Category Manager Mikko Kangasniemen ja Sourcing Manager Marine Tomi Hämäläisen mukaan kolmen yrityksen yhteistyöstä syntynyt vaimennin edesauttaa osaltaan merenkulun ja energiateollisuuden vähähiilisempää tulevaisuutta.

”Meille on tärkeää tuoda asiakkaidemme tietoon, että tuotteisiin on mahdollista saada vähähiilinen vaimennin. Tämä vie meitä jälleen askeleen eteenpäin, kun rakennamme hiilineutraalia merenkulkua asiakkaidemme kanssa.” 

”JTK Powerin päätavoite on poistaa melusaastetta, ja nyt voimme tehdä sen entistä ympäristöystävällisemmin. Pitkällä aikavälillä tämän projektin vaikutukset tulevat heijastumaan koko alalle”, päättää JTK Powerin toimitusjohtaja Robert Ollus.

Kolmen metallialan yrityksen liittoutuma Varsinais-Suomeen

Kolme varsinaissuomalaista metallialan yritystä liittoutuu tarkoituksenaan toteuttaa yhteisesti aiempaa vaativampia asiakasprojekteja. ATT Alliance -yritysten yhteinen liikevaihto on noin 10 miljoonaa euroa ja ne työllistävät yli viisikymmentä ammattilaista.

ATT Alliancen veturina on kaarinalainen alumiinialan yritys TriDeck Oy, jonka lisäksi mukana ovat Alvars Oy ja Trimet Oy. ATT -nimi on muodostettu yritysten nimien alkukirjaimista. Yritysten mukaan tavoitteena on yhdistää yritysten kokemus, erikoisosaaminen ja resurssit entistä vaativampien metallialan ja alumiinirakentamisen projektien toteuttamiseen.

”Vahvuudet yhteen”

”ATT Alliance yhdistää yritysten vahvuudet. Kyse ei ole fuusiosta, vaan strategisesta kumppanuudesta, joka monipuolistaa palvelutarjontaa ja antaa meille kaikille lisää lihaksia ja iskukykyä niin kotimaisilla kuin kansainvälisilläkin markkinoilla”, kertoo Kari Rouvali. 

Rouvali on kahden allianssiyrityksen, Trimetin ja TriDeckin toimitusjohtaja, ja toimii ATT Alliancen yritysten omistajien puhemiehenä. Myös Paraisilla toimivan HL-Metalin liittymisestä allianssiin tiedotettiin aiemmin, mutta yrityksen oli vetäydyttävä yhteistyöstä, sillä sen tuoreen sopimuksen rahoitusjärjestelyt eivät sallineet osallistumisesta suunniteltuun yhteenliittymään.

Veturina TriDeck

ATT Alliancen veturina toimii kaarinalainen TriDeck Oy, joka jatkaa vuonna 1958 perustetun Jukova Oy:n alumiiniosaamisen perintöä. Jukovan kädenjälki on näkynyt vuosikymmenten varrella pienveneistä ja risteilijöistä aina juniin, metroihin ja linja-autoihin eri puolilla maailmaa sekä satojen ammattilaisten ja alihankkijoiden työssä. 

TriDeckin referenssilistalta löytyy kookkaana projektina Lontoon Victoria Line -metrolinjalle tehdyt 460 vaunun lähes täydelliset sisustukset sekä vuosikymmenten yhteistyö VR:n ja Skoda Transtechin kanssa, josta esimerkkinä InterCity-junat sekä Helsingin ja Tampereen raitiovaunut.

Raisiolainen Alvars Oy on meriteollisuuteen erikoistunut suunnittelu- ja insinööritoimisto, jonka ydinosaamista ovat monimutkaiset lasirakenteet sekä lastinkiinnityssuunnitelmat vaativiin projektikuljetuksiin. Alvars on lisäksi ollut pitkään suunnittelemassa raideliikenteen ratkaisuja, esimerkiksi Helsingin ja Espoon välillä liikkuvaan Raide-Jokeriin sekä Tampereen raitiovaunuihin.

Lietolainen Trimet Oy on ohutlevyosien ja metallituotteiden sopimusvalmistaja, jonka erityisosaamista ovat vaativat ohutlevyosat leikkeistä lopputuotteisiin. Trimetin asiakaskunnasta löytyy mm. kone- ja tutkimuslaitevalmistajia, telakkateollisuutta sekä raskasta metalliteollisuutta.

”Meillä on nyt kyky toteuttaa projektit alusta loppuun eli suunnittelusta komponenttien valmistamiseen ja suuriin kokonaistoimituksiin, jopa yli 30-metrisiin aluksiin asti. Harvalla toimijalla on esimerkiksi oma alumiinivalimo”, Rouvali lisää.

Uusia konsepteja

ATT Alliancen myyntiä vetää Markus Halminen. Hänen vastuualueensa on alkuun lähinnä Jukovan entiset asiakkaat. Halminen työskenteli Jukovan palveluksessa yhteensä 18 vuotta ja on sen jälkeen toiminut tuotantopäällikkönä metallialalla.

”ATT Alliance tuo mahdollisuuksia myös täysin uusiin asiakkuuksiin ja konsepteihin. On hienoa päästä rakentamaan jatkumoa laadukkaalle suomalaiselle osaamiselle. Esimerkiksi raidealan kansainväliset asiakkaat edellyttävät, että toimittajalla on riittävää selkänojaa, tarvittavat sertifikaatit ja kykyä vastata suuriin kokonaisuuksiin. Juuri sitä varten allianssi on olemassa”, Rouvali kiteyttää.

Kuva ylhäällä: Metalliteollisuusyritysten allianssin tavoitteena on yhdistää kolmen yrityksen kokemus, erikoisosaaminen ja resurssit entistä vaativampien metallialan ja alumiinirakentamisen projektien toteuttamiseen. Kuvassa valmistumassa raitiovaunun ohjaamon seinä allianssin veturiyrityksenä toimivan TriDeckin tehtaalla Kaarinassa. TriDeckin lisäksi yhteenliittymässä ovat mukana Alvars Oy ja Trimet Oy. Kuva Jere Satamo

Helmikuun Konekuriiri!

Terve, mainiota helmikuuta! Pakkasten merkeissä mennään ja näihin talven selän aikoihin ilmestyy sopivasti jo vuoden toinen Konekuriiri, numero 2/2026 helmikuu. Tiivis paketti teknologia- ja yritysasiaa alkuvuoden tunnelmiin, investointiartikkeleita mm. Porista, Raisiosta ja Mustasaaresta. Täyttä koneasiaa vuonna 2026 – kannattaa lukea!

Helmikuun numeron ilmoittajat:

Airwell Oy

Ama-Prom Oy

Bystronic Scandinavia

Cebotec Oy

Cron-Tek Oy

Endor

FMS-Service Oy

HSJ-Products

Insinööritoimisto Ismo Lindberg Oy

Iscar Finland Oy

Jarkope Oy

Koneboss Oy

Koneparkki Oy

Krister Lindh Oy

Kyrön Takomo Oy

MTC Flextek Oy

Nucos Oy

Pathtrace Oy

Prodmac Oy

Rensi Finland Oy

Retco Oy

Tekupit Oy

Trutekniikka Oy

Työstökoneliike M.Koskela Oy

Vossi Group

Bystronic laajentaa kasvumarkkinoille

Bystronic on allekirjoittanut sopimuksen yhdysvaltalaisen Coherent Inc.:n Tools for Materials Processing-liiketoimintayksikön ostamisesta.

Yritysoston myötä Bystronic ilmoittaa laajentavansa toimintaansa kasvaville markkinoille, kuten lääketieteen alueen laitteisiin, puolijohteisiin ja yleiseen valmistavaan teollisuuteen.

Lisäksi Bystronicin tuotevalikoima kasvaa uusilla lasersovelluksilla liittyen mm. mikromateriaalien käsittelyyn, merkintään ja poraustoimintoihin.

Tools for Materials Processing -yksikö toimii Gilchingissa Saksassa.

Yritysoston myötä Bystronic saa myös käyttöoikeudet Rofin-brändiin. Sen liiketoiminta yhdistetään uuteen Bystronic Rofin -yksikköön. Yrityksen mukaan Bystronic Rofinin laserteknologiat mahdollistavat materiaalikirjon käsittelyn metallista, lasista ja keramiikasta polymeereihin ja orgaanisiin materiaaleihin. Hankinta tuo synergiaetuja hankinnassa ja vahvistaa tutkimus- ja tuotekehitysosaamista.

”Tools for Materials Processing -liiketoimintayksikön yritysoston myötä laajennamme toimintaamme sovelluksiin houkuttelevilla kasvumarkkinoilla. Yritysosto sopii meille erinomaisesti niin teknologian kuin yrityskulttuurinkin näkökulmasta”, toteaa Bystronicin toimitusjohtaja Domenico Iacovelli.

Noin 400 työntekijän Tools for Materials Processing -liiketoimintayksikön vuosittainen liikevaihto on noin 100 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria. Pääkonttori sijaitsee Gilchingissä, lähellä Müncheniä Saksassa.

Kuva ylhäällä: ExactWeld 410. Kompakti kuitulaser-mikrohitsausjärjestelmä CNC-liikeohjauksella mahdollistaa tarkat ja toistettavat laserhitsausprosessit myös monimutkaisilla geometrioilla.

Koneistamo Alm osaksi Premetec-konsernia

Outokummussa toimiva sopimus-, työkalu- ja koneistusalihankintavalmistaja Premetec Oy ja kajaanilainen hienomekaniikan valmistaja sekä järjestelmätoimittaja Koneistamo Alm Oy yhdistävät osaamisensa. Yrityskaupan tavoitteena on vahvistaa palvelukykyä, kasvattaa kapasiteettia ja varmistaa korkealaatuisten tuotteiden saatavuus myös tulevaisuudessa.

Yritysjärjestelyssä Premetec Oy on ostanut Koneistamo Alm Oy:n koko osakekannan. Järjestelyn myötä Koneistamo Alm liittyy osaksi Premetec-konsernia säilyttäen kuitenkin oman nimensä, Y-tunnuksensa ja toimintansa Kajaanissa.

Tällä yritysjärjestelyllä vahvistamme palvelukykyämme asiakkaiden suuntaan ja kasvatamme kapasiteettia. Samalla saamme uutta erikoisosaamista tarkkojen sopimusvalmistusosien ja työkalujen valmistukseen. Järjestely turvaa korkealaatuisten tuotteiden saatavuuden myös tulevaisuudessa”, kertoo Koneistamo Alm Oy:n toimitusjohtaja Mika Alm.

”Yhdistymisen myötä pystymme toimittamaan asiakkaillemme entistä suurempia ja laajempia kokonaisuuksia. Saamme vahvistusta hitsausosaamiseen sekä erityismateriaalien, kuten titaanin, hitsaus- ja koneistusosaamiseen. Näin voimme vastata asiakkaidemme tarpeisiin entistä kokonaisvaltaisemmin”, sanoo Premetec Oy:n ja Premetec Production Oy:n toimitusjohtaja Paavo Linna.

Lisää yhteistä kapasiteettia


Mika Alm jatkaa Koneistamo Alm Oy:n toimitusjohtajana ja Premetec-konsernissa merkittävänä omistajana. Paavo Linna jatkaa Premetec-konsernin emoyhtiön Premetec Oy:n sekä Premetec Production Oy:n toimitusjohtajana.

Molempien yritysten henkilöstö jatkaa tehtävissään vanhoina työntekijöinä. Kaikki sopimukset ja velvoitteet asiakkaita, toimittajia ja yhteistyökumppaneita kohtaan säilyvät ennallaan, ja yritysten toiminta jatkuu keskeytyksettä.

Yritysjärjestely vahvistaa molempien toimijoiden kilpailukykyä ja tukee kasvua sekä kotimaassa että kansainvälisillä markkinoilla.

Premetec Productionille kauppa tuo lisää palvelutarjontaa erityisesti kokoonpano- ja hitsausliiketoimintojen kautta. Koneistamo Alm puolestaan saa käyttöönsä Premetecin erikoisosaamista muun muassa tarkkojen sopimusvalmistusosien, hienomekaniikan sekä työkalujen ja piensarjavalmistuksen alueilla. Yritysten konekannat täydentävät toisiaan ja lisäävät yhteistä kapasiteettia.

Konsernin yhteenlaskettu liikevaihto on arviolta noin 13,5 M€ vuonna 2025. CNC-ohjattujen työstökoneiden lukumäärä on yhteensä noin 50 kpl. Henkilöstön kokonaismäärä konsernissa on noin 80 henkilöä. Yritykset tarjoavat myös suunnittelu-, mittaus- ja menetelmäkehityspalveluita.

Alihankintaa ja sopimusvalmistusta

Premetec Production Oy on vakaasti kasvava ja täysin kotimainen teollisuuden alihankintaan ja sopimusvalmistukseen keskittynyt yritys. Premetec Production valmistaa prosessi- ja valmistavan teollisuuden tarpeisiin metalli- ja muoviosia, osakokonaisuuksia sekä massatuotannon työkaluja. Yritys tukee asiakkaitaan myös tuotteiden suunnittelussa ja valmistusmenetelmien kehittämisessä. Premetec-konserniin kuuluu emoyhtiö Premetec Oy sekä Premetec Production Oy.

Koneistamo Alm Oy on järjestelmätoimituksiin ja alihankintaan erikoistunut kotimainen perheyritys, joka palvelee asiakkaitaan joustavasti ja laadukkaasti yhden luukun periaatteella. Yhtiö valmistaa koneistettuja ja hitsattuja tuotteita, kokoonpanee valmiita kokonaisuuksia ja on mukana asiakkaidensa tuotekehityshankkeissa alusta loppuun tuoden niihin vahvan valmistusteknisen osaamisen.

Kuvateksti: Outokummussa toimiva Premetec Oy ja kajaanilainen Koneistamo Alm Oy yhdistävät osaamisensa. Kuvassa Mika Alm oikealla, vasemmalla Paavo Linna.

Prima Industrien elektroniikkayksikkö Synoville

Prima Industrie terävöittää keskittymistään integroituihin levytyöstöratkaisuihin Prima Power -brändin alla ja on myynyt Prima Electro -elektroniikkayksikkönsä Synoville.

Prima Industrien mukaan yritys keskittyy jatkossa yhä keskeisemmin levytyöstökoneisiin ja vahvistaa toimintaansa Prima Power -brändin alla.

Tämän strategian tukemiseksi konserni on karsinut ydintoimintaansa kuulumattomia toimintoja, mukaan lukien aiemmat Convergentin ja Prima Additiven myynnit, sekä käynnistänyt kohdennettuja investointeja. Näihin kuuluvat globaalin myyntiorganisaation vahvistaminen, taivutusautomaatteihin ja särmäyspuristimiin keskittyvän Italian tuotantolaitoksen laajentaminen sekä uuden robotiikan integraatioyksikön perustaminen Sistec AM:n yritysoston myötä.

Sähkö- ja ohjauselektroniikkajärjestelmät

Moncalierissa Italiassa pääkonttoriaan pitävä elektroniikkayksikkö Prima Electro suunnittelee ja valmistaa sähkö- ja ohjauselektroniikkajärjestelmiä ja hyödyntää suunnitteluosaamistaan ja tehoelektroniikan asiantuntemusta teollisuusautomaation, raideliikenteen ja kuljetusten sekä energia-alan sovelluksissa.

Yhtiöllä on noin 170 työntekijää ja se toimii Italiassa ja Kiinassa kolmessa tuotantolaitoksessa.

Synovin omistuksessa Prima Electron osaaminen täydentää Synovin laajempaa ODM-tarjontaa kriittisiin sulautettuihin järjestelmiin, mikä vahvistaa yhdistettyä liikevaihtoa.

Osa Evolve by integration -strategiaa

”Tämä sopimus on jälleen yksi askel Evolve by integration -strategiamme toteuttamisessa. Tavoitteenamme on edistää levytyöstön kehitystä ja asiakkaidemme tuottavuutta Prima Powerin integroitujen ja joustavien valmistusjärjestelmien avulla. Olemme varmoja, että Prima Electro menestyy Synovin omistuksessa, sillä jaamme vahvan insinöörikulttuurin ja selkeän kasvusuunnitelman”, kertoo Prima Industrien toimitusjohtaja Giovanni Negri.

Prima Industrie on vuodesta 1977 toiminut teollisen innovaation konserni, joka toimii levytyöstöteknologioissa Prima Power -brändin kautta.

Prima Powerin valikoima kattaa koneet ja integroidut ratkaisut laserleikkauksesta lävistykseen ja taivutukseen sekä joustaviin valmistusjärjestelmiin. Kuuden tehtaan, 1 700 työntekijän ja yli 15 000 asennetun koneen voimin Prima Powerin liikevaihto on noin 500 miljoonaa euroa, ja se palvelee kaikkia korkean teknologian teollisuudenaloja.

Eurooppalainen Groupe Synov suunnittelee ja valmistaa räätälöityjä elektronisia järjestelmiä mm. puolustukseen, liikenteeseen, terveydenhuoltoon ja teollisuuteen.

« Vanhemmat artikkelit