Kategoria-arkisto: Materiaalit

Ultralujat teräkset tuovat uusia mahdollisuuksia konerakennukseen

Kuva MIkko Törmänen / Oulun yliopisto

Koneteollisuus yhdessä metalliteollisuuden kanssa kattaa kolmanneksen Suomen viennistä. Suomessa valmistetaan tyypillisesti korkealaatuisia investointikoneita, joilta vaaditaan korkeaa tuottavuutta ja hyötysuhdetta. Ultralujien terästen avulla koneista ja laitteista voidaan jatkossa valmistaa entistä kestävämpiä, keveämpiä, turvallisempia, kilpailukykyisempiä ja ympäristöystävällisempiä.

Ultralujien terästen lujuus perustuu usein lämpökäsittelyihin, hitsauksen aiheuttama kuumennus muuttaa teräksen ominaisuuksia ja kestävyyttä. Uudessa väitöstutkimuksessa testattiin hitsattuja ultralujia teräksiä eri käyttölämpötiloissa, ja osoitettiin ultralujien terästen mahdollisuuksia erilaisissa koneissa.

”Uuden väitöstutkimuksen tavoitteena on helpottaa uusien ultralujien rakenneterästen käyttöä laajasti koneteollisuudessa”, kertoo Oulun yliopiston väitöskirjatutkija Lassi Keränen.

Hitsauksen vaikutus ominaisuuksiin

Väitöskirjassa tutkitaan ultralujien terästen hyödyntämistä erilaisissa koneissa, ja keskitytään siihen, miten hitsaus vaikuttaa koneiden ominaisuuksiin. Laaja-alainen tutkimus yhdistää terästutkimuksen ja koneensuunnittelun osa-alueita.

”Ultralujat teräkset ovat jo nykypäivää autojen massateollisuudessa. Niillä vahvistetaan auton koria ja kevennetään painoa, jolloin energiankulutus ja päästöt vähenevät”, kertoo väitöstyön ohjaaja, professori Emil Kurvinen Oulun yliopistosta.

”Uusi väitöstyö käsittelee aihepiiriään poikkeuksellisen laaja-alaisesti, ja pyrkii helpottamaan ultralujien terästen käyttöä laajemmin koneiden suunnittelussa ja raskaassa teollisuudessa, jossa niitä käytetään vielä lähinnä yksittäisissä kappaleissa.”

Muutokset ominaisuuksiin

Ultralujien terästen käyttöä hidastaa aiempaa tarkemman suunnittelun tarve aina konseptisuunnittelusta materiaalinvalintaan, lujuuslaskentaan ja konepajavalmistukseen saakka.
Monet koneet valmistetaan hitsaamalla, missä materiaaliin tuodaan paljon lämpöä.

Koska ultralujien terästen lujuus perustuu usein lämpökäsittelyihin, hitsauksen aiheuttama kuumennus muuttaa teräksen ominaisuuksia, kuten sitkeyttä ja lujuutta, sekä aiheuttaa jäännösjännityksiä. Näitä muutoksia ei vielä täysin tunneta, ja ne vaikuttavat hitsatun koneenosan kestävyyteen merkittävästi.

”Tavanomaisen rakenneteräksen hitsaus on ammattilaisille arkipäivää. Jotta uusien ultralujien terästen lujuus ja ominaisuudet säilyvät, hitsaukseen tarvitaankin muun muassa tarkkaa hitsausprosessin hallintaa, laadunvalvontaa ja jälkikäsittelyitä”, Keränen kertoo.

Laajempaan hyödyntämiseen

Tutkimuksessa testattiin sekä hitsaamattomia että hitsattuja ultralujia teräksiä eri käyttölämpötiloissa -80 °C:n ja +1000:n °C välillä. Myös hitsauksen vaikutukset ultralujan teräksen jäännösjännitystilaan selvitettiin mittauksilla. Lisäksi tapaustutkimusten avulla osoitettiin ultralujien terästen mahdollisuuksia erilaisissa koneissa. Kehitettyjen mallien avulla voidaan arvioida koneenosan lopullisia materiaaliominaisuuksia, lujuutta, sitkeyttä ja hitsauksen vaikutuksia eri käyttölämpötiloissa.

”Suomessa ja Oulun yliopistossa on maailmanluokan osaamista ultralujissa teräksissä. Uusi väitöstutkimus edistää niiden hyödyntämistä kotimaisten vientituotteiden kilpailukyvyssä”, Kurvinen arvioi.

Diplomi-insinööri Lassi Keräsen koneensuunnittelun alaan kuuluva väitöskirja Ultralujat teräkset kestävien koneiden suunnittelussa (Ultrahigh-strength steels in the design of durable machines) tarkastettiin tammikuussa Oulun yliopistossa.

Helmikuun Konekuriiri on ilmestynyt

Mainiota helmikuuta! Konekuriirin helmikuun numero 2/2025 on ilmestynyt. Ja täyttä ja tiivistä koneasiaa on jälleen paketin koko sisältö – helmikuun numerossa talvenselän ajan mielenkiintoisimmat konepajateollisuuden teknologiauutuudet, konemarkkinoiden ajankohtaisuutiset ja investointiartikkeleita mm. Raahesta, Oulaisista, Isokyröstä ja Riihimäeltä. Jep jep, kannattaa lukea!

Helmikuun numeron ilmoittajat:

Ahmotuote Oy

Airwell Oy

Ama-Prom Oy

Cron-Tek Oy

Bystronic Scandinavia

FMS-Service Oy

Insinööritoimisto Ismo Lindberg Oy

Iscar Finland Oy

Krister Lindh Oy

Kyrön Takomo Oy

Linna Trade Oy

Oy Maanterä Ab

Makrum Oy

Metropolia

MTC Flextek Oy

Pathtrace Oy

Prodmac Oy

Pöytyän Koneistuspalvelu

Rensi Finland Oy

Retco Oy

Tekupit Oy

Trutekniikka Oy

Työstökoneliike M.Koskela Oy

Vossi Group

Wihuri Oy työstökoneet

Joulukuun Konekuriiri on ilmestynyt

Hyvää joulukuuta! Konekuriirin joulukuun numero 10/2024 on ilmestynyt. Tämän vuoden viimeinen konepaketti – Loppuvuoden ja vuodenvaihteen mielenkiintoisimmat konepajateollisuuden teknologiauutuudet ja konemarkkinoiden ajankohtaisuutiset, investointiartikkeleja mm. Raumalta, Porista ja Lappajärveltä. Täyttä koneasiaa – kannattaa lukea.

Joulukuun numeron ilmoittajat:

Airwell Oy

Ama-Prom Oy

Bystronic Scandinavia

Cron-Tek Oy

DMG Mori Finland

Endor Oy

FMS-Service Oy

Fredko Group

Insinööritoimisto Ismo Lindberg Oy

Iscar Finland Oy

Krister Lindh Oy

Oy Kone-Cocco Machine Ab

Kyrön Takomo Oy

Linna Trade Oy

Makrum Oy

MTC Flextek Oy

Pathtrace Oy

Prodmac Oy

Pöytyän Koneistuspalvelu

Rensi Finland Oy

Sandvik Coromant

Tekupit Oy

Trutec Oy

Trutekniikka Oy

Työstökoneliike M.Koskela Oy

Vossi Group

Wihuri Oy työstökoneet

Uusi päälaboratorio SSAB:lle Raaheen

SSAB:n Raahen tehtaan uusin rakennus on yhdistetty päälaboratorio ja toimistorakennus. Tehtaan laboratoriot ovat näytemäärillä mitattuna yksi Pohjoismaiden suurimmista ja ne toimivat 24/7. Näytteet laboratorioon tulevat tehtaalta putkipostisiltaa pitkin. Kaikkiaan uutta putkipostilinjaa on rakennettu tehtaalle noin kuusi kilometriä.

Raahen terästehtaan uudessa asteittain käyttöönotetussa päälaboratoriossa tutkitaan sekä teräksen valmistuksen raaka-aineita että tehtaan lopputuotteita. Täysin automatisoidun spektraalilaboratorion kokoluokasta kertoo, että vuosittain analysoidaan noin 240 000 näytettä, joista tehdään noin 4,4 miljoonaa määritystä.

Uusi päälaboratorio ja toimistotilat. Kuva: Juho Turpeinen

Uusi muodoltaan funktionaalinen rakennus, jonka virallinen nimi on Tehtaan konttori ja päälaboratorio, sijaitsee tehtaan sisäänajoreitin varrella. Uuden rakennuksen toimisto-osassa on kokous- ja vierailijatilat sekä työtilat noin sadalle toimistotyöntekijälle. Rakennuksen kokonaispinta-ala on 7 836 m2 ja tilavuus 42 930 m3.

”Tämä on ollut iso projekti. Uudella päälaboratoriolla ja toimistorakennuksella valmistaudumme osaltamme tulevaan fossiilivapaan teräksen valmistukseen. Huippuluokan laboratoriotiloissa voidaan analysoida sekä raaka-aineita että tuotantoprosessin eri vaiheissa syntyvää materiaalia sekä tehdä tuotekehitykseen liittyvää tutkimusta,” kertoo SSAB:n Raahen tehtaan tehtaanjohtaja Jarkko Matkala.

Materiaalivirtojen mukaan

”Uudet tilat ovat suunniteltu materiaalivirtojen mukaan ja myös tulevaisuuden tarpeita varten. Uusissa tiloissa on huomioitu mm. pölynpoisto, äänieristys, valaistus, turvallisuus sekä erilaisten materiaalien varastointi ja kuljetusväylät. Jatkossa analyysejä voidaan tehdä vähemmillä välivaiheilla, kun laitteistoa uusitaan. Laitteet on lisäksi sijoiteltu niin, että ne on helppo huoltaa,” kehuu laboratoriopäällikkö Minna-Maarit Valkama.

Automaatiota ja laitteita ohjataan työasemien kautta, joita on valvomon lisäksi eri puolilla laboratoriota. Kuva: Jaakko Mylly

Käyttöön on otettu paljon täysin uusia laitteita. Kehityslaboratorioihin on asennettu ja kalibroitu mm. uusi instrumentoitu iskuvasara. Iskutestausvasara voi taltioida materiaalin murtumistapahtuman. Teräksen väsytystestausta tehdään vetokoneella, jonka perustukset on paalutettu kallioon asti.
Uudessa Päälaboratoriossa sijaitsevat

  1. spektraalilaboratorio ja näytteenkäsittely,
  2. kehityslaboratoriot: näytteenkäsittely, metallografia (kovuusmittaukset, mikroskopia, elektronimikroskooppi), korroosiolaboratorio ja rikkova aineenkoetus
  3. laboratorioiden toimintaa tukeva järjestelmät ja laitteet -ryhmä: laboratoriolaitteiden mekaaninen ja sähkökunnossapito ja laboratoriojärjestelmien IT-kehitys sekä tuki
    Tehdasalueella sijaitsevat lisäksi Tuotannon testauslaboratorio ja NDT (non destructive testing), Kemian laboratorio, Dimensiosuureiden kalibrointilaboratorio, Näytteenoton valvonta ja Ainestodistustoimisto.

Lokakuun Konekuriiri – Nyt!

Mainiota lokakuuta! Konekuriirin lokakuun numero 8/2024 on ilmestynyt. Napakan tiivis paketti uutta teknologiaa, alan uutisia ja investointiartikkeleja. Messusyksy on vahvassa vauhdissa, numerossa mukana totta kai katsaukset Stuttgartin AMB:stä sekä Tampereen Alihankinnasta. Lokakuun loppupuolella järjestettävää Hannoverin EuroBLECH 2024-tapahtumaa alustetaan monin tavoin. Antoisia lukuhetkiä!

Lokakuun numeron ilmoittajat:

Airwell Oy

Ama-Prom Oy

Bystronic

Cron-Tek Oy

DMG Mori Finland

Endor Oy

FMS-Service Oy

Fredko Oy

Insinööritoimisto Ismo Lindberg Oy

Iscar Finland Oy

Koraki Oy

Krister Lindh Oy

Kyrön Takomo Oy

Linna Trade Oy

Oy Maanterä Ab

Makrum Oy

MTC Flextek Oy

Painosorvaamo Painopojat

Pathtrace Oy

Prima Power

Prodmac Oy

Pöytyän Koneistuspalvelu

Rensi Finland Oy

Sandvik Coromant

Tekupit Oy

Trutec Oy

Trutekniikka Oy

Työstökoneliike M.Koskela Oy

Vaski Group

Vossi Group

Wihuri Oy työstökoneet

Alihankinta 2024 käynnistyy Tampereella

Alihankinta 2024 käynnistyy tänään Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Lokakuun 1.–3. päivinä järjestettävässä tapahtumassa esittäytyy noin 1000 näytteilleasettajaa. Messujen teema on Tekoälyllä tuottavuutta. Konekuriiri on mukana tutusti messuilla omalla osastollaan, osoite on A-halli, osasto Dublin. Tervetuloa moikkaamaan!

Toukokuun Konekuriiri – Nyt!

Hyvää kevättä kaikille, mainiota toukokuuta! Konekuriirin toukokuun numero 5/2024 on ilmestynyt! Aina täyttä koneasiaa, eli alan uutuudet, ajankohtaiset uutiset ja investointiartikkelit napakassa paketissa tässä ja nyt. Kannattaa lukea!

Toukokuun numeron ilmoittajat:

Ahmotuote Oy

Airwell Oy

Ama-Prom Oy

Cron-Tek Oy

Endor Oy

FMS-Service Oy

Insinööritoimisto Ismo Lindberg Oy

Iscar Finland Oy

Krister Lindh Oy

Kyrön Takomo Oy

Maanterä Oy

MA-Tech Oy

Makrum Oy

MTC Flextek Oy

Nurminen Tools Oy

Pathtrace Oy

Pivatic Oy

Prodmac Oy

Pöytyän Koneistuspalvelu

Rensi Finland Oy

Tekupit Oy

Trutec Oy

Trutekniikka Oy

Työstökoneliike M.Koskela Oy

Vossi Group

Wihuri Oy työstökoneet

Wuko

SSAB jatkaa teräsrakentamisen tutkimuksen ja koulutuksen vahvistamista Tampereen yliopiston kanssa

SSAB Europe ja Ruukki Construction ovat solmineet viisivuotisen yhteistyösopimuksen Tampereen yliopiston kanssa koskien teräsrakenteiden ja -rakentamisen tutkimusta ja koulutusta. Sopimus on jatkoa jo pitkään kestäneelle tiiviille yhteistyölle.

”Nyt solmittu sopimus vahvistaa entisestään vahvaa teräsrakentamisen tutkimusta ja koulutusta Tampereella. Yhteistyötä yritysten kanssa on tehty tällä alalla pitkäjänteisesti jo useita vuosia. Olemme iloisia, että yhteistyö jatkuu edelleen”, kertoo Tampereen yliopiston rehtori Keijo Hämäläinen.

Sopimuskauden teema on ”Teräs hiilineutraalin yhteiskunnan rakentajana”. Tutkimusta ohjataan vähähiilisen teräsrakentamisen tutkimukseen Suomen ja Euroopan ilmastotavoitteiden mukaisesti. Lisäksi jatketaan tutkimusta perinteisten rakenneteknisten kysymysten parissa.

Alkaneella sopimuskaudella tähtäimessä ovat myös laajemmat kokonaisuudet, joihin tavoitellaan mm. EU-rahoitusta kansainvälisten kumppaneiden kanssa. Samaan aikaan tutkimusta jatketaan kahdenvälisissä projekteissa. Nyt alkavalla sopimuskaudella tavoitteena on kehittää myös tutkimuksen poikkitieteellisyyttä.

Otsikkokuva: Kivenlahden metroasema. Kuva: Ruukki

Maaliskuisia terveisiä!

Konekuriirin numero 3/2024 on ilmestynyt. Tiivis paketti koneasiaa, alan uutisia, investointiartikkeleja. Ja totta kai, messumeininkiä on mukana – Tamperelaista Konepajan, Nordic Welding Expon ja 3D & New materials- tapahtumien muodostamaa Pajan Trilogia-kokonaisuutta alustetaan monin tavoin. Konepajateollisuuden kiinnostavimmat uutuudet sekä tuoreet uutiset tässä ja nyt. Konekuriiri – kannattaa lukea!

Maaliskuun numeron ilmoittajat:

Ahmotuote Oy

Airwell Oy

Ama-Prom Oy

Cenic Finland Oy

Cron-Tek Oy

DMG Mori Finland

Edufix Oy

Endor Oy

FMS-Service Oy

Insinööritoimisto Ismo Lindberg Oy

Iscar Finland Oy

JR-Machines Oy

Krister Lindh Oy

Kyrön Takomo Oy

Linna Trade Oy

Maintway Oy

MA-Tech Oy

Maketek Oy

Makrum Oy

MTC Flextek Oy

Nurminen Tools Oy

Pathtrace Oy

Prodmac Oy

Proweld Oy

Provendor Oy

Pöytyän Koneistuspalvelu

Rensi Finland Oy

Tampereen Messut

Tamspark Oy

Tekupit Oy

Trutec Oy

Trutekniikka Oy

Työstökoneliike M.Koskela Oy

Vossi Group

Wihuri Oy työstökoneet

Heleätä helmikuuta!

Konekuriirin numero 2/2024 on ilmestynyt. Suomen konepajojen ajankohtaisjulkaisun helmikuun numero on täyttä koneasiaa, teknologiaa, alan uutisia, investointiartikkeleja eri puolilta tätä avaraa kotimaata, mm. Nurmijärveltä, Salosta, Ähtäristä ja Turusta. Konemarkkinoiden kiinnostavimmat uutuudet sekä tuoreet uutiset tässä ja nyt. Konekuriiri – kannattaa lukea!

Helmikuun numeron ilmoittajat:

Airwell Oy

Ama-Prom Oy

Bystronic Scandinavia

Cron-Tek Oy

Endor Oy

FMS-Service Oy

Fredko Oy

Insinööritoimisto Ismo Lindberg Oy

Iscar Finland Oy

Krister Lindh Oy

Kyrön Takomo Oy

Linna Trade Oy

MA-Tech Oy

Maketek Oy

Makrum Oy

MTC Flextek Oy

Pathtrace Oy

Prima Power

Prodmac Oy

Pöytyän Koneistuspalvelu

Rensi Finland Oy

Tekupit Oy

Trutec Oy

Trutekniikka Oy

Työstökoneliike M.Koskela Oy

Vaski Group Oy

Vossi Group

Wihuri Oy työstökoneet

« Vanhemmat artikkelit Uudemmat artikkelit »