Kategoria-arkisto: Tutkimus ja kehitys

One Sea-ekosysteemi keskittyy kansainväliseen sääntelytyöhön

Vuonna 2016 perustettu autonomisen merenkulun elosysteemi käynnistyi vuonna 2016 ja vaikuttanut sen jälkeen merkittävällä tavalla autonomisen merenkulun edistämiseen. Seuraava vaihe on keskittyä tuomaan oma panoksensa entistä vahvemmin kansainväliseen sääntelytyöhön.

One Sea syntyi maailman johtavien meriteollisuuden yritysten näkemyksestä, että autonominen merenkulku on tulevaisuuden ratkaisu, jonka toteuttamiseksi tarvitaan globaalia yhteistyötä. Johtavista valmistajista, digitaalisten ratkaisujen tarjoajista sekä automatisoitujen ja autonomisten järjestelmien operaattoreista muodostunut One Sea -ekosysteemi käynnistettiin vuonna 2016.

Sen operoijaksi valittiin neutraali toimija DIMECC ja ekosysteemi sai merkittävää rahoitusta Business Finlandilta.

Iso kasvupotentiaali

Business Finland tunnisti aikoinaan autonomisen merilogistiikan valtavan kasvupotentiaalin meriteollisuudelle ja näki Suomen meriteknologian voimatekijänä johtamassa autonomisen merilogistiikan kehitystä.

”On ilahduttavaa nähdä, miten ekosysteemin rakentamiseen suunnattu rahoituksemme on tuottanut tulosta ja Suomen asema autonomisen merenkulun johtajana on vahvistunut. Johtoasema merkitsee uusia vientimahdollisuuksia suomalaisyrityksille”, Business Finlandin pääjohtaja Nina Kopola kertoo.

Ekosysteemiä perustamassa olleen VTT:n Safe and connected society -tutkimusalueen johtaja Sauli Eloranta pitää merkittävänä, että Suomi on edelläkävijä uusien innovaatioiden käyttöönotossa.

”Tulevaisuutta muuttavien ideoiden takana seisominen ja niihin uskominen on avain menestykseen. Yhteistyöllä saadaan visiot elämään”, Eloranta sanoo.

Panos kansainväliseen sääntelyyn

Autonomisen merenkulun teknologinen kehitys eteni nopeaa vauhtia testivaiheista aina kohti suurempaa valmiutta edetä toteutukseen ja tuotteiden tuomiseen markkinoille. Vuonna 2019 One Sea -ekosysteemin jäsenet tunnistivat, että maailmanlaajuisen sääntelyn ja standardoinnin hitaus oli suurin hidaste autonomisen merenkulun edistämiselle.

Tätä muutosta ajamaan perustettiin One Sea -yhdistys. Se oli valmis kasvamaan ulos DIMECCin ekosysteemimallista vuonna 2023 ja jatkaa maailmanlaajuista toimintaansa edistäen autonomisen merenkulun toteuttamista ja sen edellytysten luomista.

”DIMECCin tehtävänä on luoda uutta liiketoimintaa ja mahdollisuuksia sille rakentamalla yhteistyötä. Aloitimme ekosysteemitoimintamme One Sean kautta ja sittemmin olemme olleet synnyttämässä kuutta muuta ekosysteemiä. Uudessa maailmassa liiketoiminta rakennetaan lähtökohtaisesti monitoimijaisten ekosysteemien kautta ja One Sea on siitä hieno kasvuesimerkkimme”, DIMECCin toimitusjohtaja Harri Kulmala sanoo.

Puheenjohtaja Eero Lehtovaara korostaa, että One Sea -yhdistyksen seuraava vaihe on keskittyä tuomaan oma panoksensa entistä vahvemmin kansainvälisen sääntelytyöhön.

”One Sea haluaa olla keskeinen vaikuttaja maailmanlaajuisessa sääntelyssä, jotta saadaan luotua puitteet autonomisen ja automatisoidun merenkulun toteuttamiselle”, Lehtovaara sanoo.

Tästä lähtee! Tammikuun Konekuriiri

Hyvää uutta vuotta! Konekuriirin tämän vuoden ensimmäinen numero – 1/2024 tammikuu on ilmestynyt. Täyttä Koneasiaa – Uutta teknologiaa, ajankohtaisuutisia sekä investointiartikkeleja mm. Sievistä, Kaarinasta ja Nummelasta. Konepajateollisuuden kiinnostavimmat uutuudet sekä tuoreet uutiset tässä ja nyt. Kannattaa lukea!

Tammikuun numeron ilmoittajat:

Ahmotuote Oy

Airwell Oy

Ama-Prom Oy

Cron-Tek Oy

Endor Oy

FMS-Service Oy

Insinööritoimisto Ismo Lindberg Oy

Iscar Finland Oy

Krister Lindh Oy

Kyrön Takomo Oy

MA-Tech Oy

Makrum Oy

Metalli Marttila

MTC Flextek Oy

Pathtrace Oy

Prodmac Oy

Pöytyän Koneistuspalvelu

Rensi Finland Oy

Tampereen Messut

Tekupit Oy

Trutec Oy

Trutekniikka Oy

Työstökoneliike M.Koskela Oy

Vossi Group

Wihuri Oy työstökoneet

Kestävän mekatroniikan professuuri Lahteen

LUT-yliopisto perustaa Lahteen kestävän mekatroniikan professuurin. Tavoitteena on edistää koneiden ja laitteiden kestävää kehitystä sekä parantaa Lahden seudun yritysten kilpailukykyä. Tulevaisuuden tekniikkaa ovat esimerkiksi älykkäät teollisuusrobotit sekä virtuaalitodellisuus.

LUT-yliopisto perustaa Lahteen lahjoitusvaroilla uuden kestävän mekatroniikan professuurin. Uusi professuuri vahvistaa älykkäiden järjestelmien suunnittelun ja valmistuksen osaamista kestävän kehityksen näkökulmasta. Tavoitteena on kehittää uusia käytännöllisiä ratkaisuja koneiden ja laitteiden energiatehokkuuden sekä käytettävyyden parantamiseksi sekä kouluttaa alalle lisää osaajia, joilla on sekä teknologian että kestävän kehityksen osaamista.

“Kestävä mekatroniikka on kasvava ala, joten tarve kouluttaa uusia asiantuntijoita on suuri. Uusi professuuri keskittyy niihin laitteisiin ja teknologiaan, jotka auttavat meitä kaikkia elämään kestävämmin”, sanoo LUT-yliopiston konetekniikan osastonjohtaja Aki Mikkola.

Käytännössä tällaisia laitteita ovat esimerkiksi älykkäät ja energiatehokkaat teollisuusrobotit, sähköiset työkoneet ja ajoneuvot sekä järjestelmät, joissa ihminen ja robotti ovat vuorovaikutuksessa. Myös lähi- ja etäkäyttöliittymiä työntekijöiden ja tuotantolinjojen välillä voidaan kehittää edelleen.

”Lisäksi virtuaali- ja lisättyä todellisuutta pitäisi hyödyntää nykyistä enemmän koneiden operaattorien ja huoltohenkilökunnan apuna”, lisää LUT-yliopiston konetekniikan professori Heikki Handroos.

Lahden seudun yritysten kestävyysosaaminen kasvaa

Kestävän mekatroniikan professuuri toimii Lahdessa sillanrakentajana teollisuuden ja akateemisen tutkimuksen välillä.

“Yritysyhteistyöllä on tärkeä rooli kestävän mekatroniikan sovellusten kehittämisessä. Professuurin avulla valmistellaan myös yrityksiä tulevaisuuden haasteisiin”, Mikkola jatkaa.

Uusi professuuri vastaa kestävän kehityksen tarpeisiin yhteiskunnallisesta näkökulmasta. Ympäristövastuun lisäksi professuurin alaan kuuluu yksilön ja sosiaalisen kestävyyden näkökulma, joka ottaa huomioon koneiden, tuotantojärjestelmien ja digitaalisten työvälineiden vuorovaikutuksen yksilöiden ja yhteisöjen kanssa.

“Yritykset pyrkivät lisäämään tuottavuuttaan muun muassa automaatiolla ja digitalisoinnilla, mutta käyttöliittymien tulisi olla myös mukavia ja sujuvia käyttää. Sosiaalisesti ja yksilön kannalta kestävissä järjestelmissä käytettävyys huomioidaan jo suunnittelu- ja valmistusvaiheessa”, Handroos toteaa.

Handroosin mukaan yritysten kilpailukyky vaatii tulevaisuudessa yhä enemmän tuotteiden ja tuotantolinjojen käyttäjäystävällisyyttä.

“Monilla yrityksillä on jo nyt ja vähintäänkin tulevaisuudessa pula työntekijöistä. Professuuri auttaa Lahden alueen yrityksiä kehittämään tuotteidensa ja tuotantoprosessiensa käytettävyyttä, että yritysten kilpailukyky paranee uuden työvoiman rekrytoinnissa.”

Kestävä mekatroniikka

Mekatroniikka tarkoittaa kehittyneiden ja älykkäiden järjestelmien eli laitteiden, koneiden ja teknologian suunnittelua ja valmistusta. Kestävällä kehityksellä tarkoitetaan kolmea eri näkökulmaa eli ympäristöllistä, sosiaalista ja taloudellista kestävyyttä.  Ympäristökestävyyden näkökulmasta voidaan esimerkiksi säästää energiaa, vähentää jätteen määrää ja hyödyntää uusiutuvia energianlähteitä. Sosiaalinen kestävyys ottaa huomioon koneiden, tuotantojärjestelmien ja digitaalisten työvälineiden vuorovaikutuksen yksilöiden ja yhteisöjen kanssa. Taloudellinen kestävyys toteutuu, kun koneet toimivat tehokkaasti, kannattavasti ja kilpailukykyisesti.

Kestävän mekatroniikan professuuria rahoittavat Lahden kaupunki, PHP Säätiö sekä lisäksi Makron, Halton Marine Oy, Kemppi Oy, Andtriz Oy, Kempower Oyj, LSK Group Oy, UPM Plywood Oy, Oilon Group Oy ja Dieffenbacher Panelboard Oy. 

Nyt! Joulukuun Konekuriiri on ilmestynyt

Konekuriiri 10/2023 on ilmestynyt. Tämän vuoden viimeisessä numerossa uutta teknologiaa, ajankohtaisia yritysuutisia, mielenkiintoisia investointiartikkeleja plus napakka katsaus marraskuun alussa järjestettyyn tämän vuoden keskeiseen kansainväliseen levykonetapahtumaan Stuttgartin Blechexpo-messuille.

Aina täyttä Koneasiaa – kannattaa lukea.

Joulukuun numeron ilmoittajat:

Airwell Oy

Ama-Prom Oy

Cenic Finland Oy

Cron-Tek Oy

Endor Oy

Evomax Oy

FMS-Service Oy

Insinööritoimisto Ismo Lindberg Oy

Iscar Finland Oy

Krister Lindh Oy

Kyrön Takomo Oy

MA-Tech Oy

Makrum Oy

MTC Flextek Oy

NCT-Service Oy

Pathtrace Oy

Prodmac Oy

Pöytyän Koneistuspalvelu

Rensi Finland Oy

Teko Oy

Tekupit Oy

Trutec Oy

Trutekniikka Oy

Työstökoneliike M.Koskela Oy

Vossi Group

Wihuri Oy työstökoneet

Zenex Computing Oy

DN Solutions vahvistuu Euroopassa

Konevalmistaja DN Solutions vahvistaa asemiaan Euroopan markkinoilla. EMO-tapahtuman yhteydessä yritys ilmoitti suunnitelmansa tutkimus- ja kehityskeskuksen avaamisesta Saksaan. Yritys haluaa pienentää hiilijalanjälkeään uuden ”Net Zero” -suunnitelman avulla. Hannoverin EMO:ssa yritys painotti automaatioratkaisujaan.

Tämän vuoden kesäkuussa DN Solutionsille, maailman kolmanneksi suurimmalle CNC-työstökonevalmistajalle, valmistui teknillisen keskus Dormageniin Nordrhein-Westfaleniin. Keskus avattiin marraskuussa ja jo ennen virallista avaamista asiakkaille DN Solutionsin toimitusjohtaja W.J. Kim ilmoitti EMO:n yhteydessä seuraavasta askeleesta Euroopassa.

Kimin mukaan DN Automotivella on hyviä kokemuksia tutkimus- ja kehityskeskuksesta Saksassa, ja tästä syystä yritys suunnittelee nyt oman T&K-keskuksen avaamista Saksaan. Keskus tulee keskittymään uusien, alueellisesti Eurooppaan erikoistuneiden tuotteiden kehittämiseen sekä digitalisaation vahvistamiseen. Kimin mukaan keskuksen avaaminen Euroopassa on tärkeä askel DN Solutionille ja korostaa valmistajan luottamusta Euroopan markkinoihin.

Valmistajan toinen T&K-keskus

DN Solutions avasi ensimmäisen ja ainoan T&K-keskuksensa Etelä-Koreassa vuonna 2008. Keskuksessa työskentelee useita satoja työntekijöitä. Ko. laitoksen avulla DN Solutions ilmoittaa pystyvänsä reagoimaan nopeasti alan haasteisiin ja trendeihin sekä myötävaikuttamaan niiden muokkaamiseen.  Asiantuntijat kehittävät ja testaavat uusia tuotteita ja ratkaisuja sekä mukauttavat niitä asiakkaiden erityistarpeisiin.

Euroopan markkinoiden odotetaan hyötyvän samasta strategiasta. DN Solutionsin toisen tuotekehityskeskuksen suunnitelmat ovat jo pitkällä. Henkilöstö- ja liiketoimintastrategia on julkistettu ja paikka valitaan lähiaikoina.

Automaatiota EMO:ssa

EMO-messuilla DN Solutions ilmoitti myös uusista ympäristötavoitteista. Toimitusjohtaja W.J. Kim julkisti uuden ”Net Zero” -kampanjan, minkä tavoitteena on minimoida konsernin hiilijalanjälki vuoteen 2050 mennessä. DN Solutions esitteli jo EMOssa energiaa säästäviä järjestelmiä, kuten sumuttoman öljysumun erotusratkaisun ja tehonkulutuksen valvontajärjestelmän.

Vuonna 1976 perustettu DN Solutions (aiemmin Doosan Machine Tools) tuotevalikoimaan kuuluvat sorvauskeskukset ja koneistuskeskukset. EMO:ssa yritys esitteli mm. automaatiojärjestelmiä, esillä olivat mm. vaakakarainen NHP 5000 -koneistuskeskus palettijärjestelmällä varustettuna ja viisiakselinen DVF 4000+työkalunvaihtaja -yhdistelmä. Kompakti sorvauskeskus LYNX 2100LSYB esiteltiin yhteistyössä cobotin kanssa.

Niin ikään Digital Twin -teknologiaa esiteltiin, Monitoimisorvauskeskus SMX3100ST:n yhteydessä DN Solutions esitteli pöytäsorvaustoimintoa käyttävää skiving-työstötekniikkaa.

Uusia ratkaisuja työkoneiden päästöjen vähentämiseksi

Maatalouden kestävä kehitys vaatii työkoneiden päästöjen radikaalia vähentämistä. Uudet teknologiat tarjoavat siihen käytännönläheisiä ratkaisuja.

AGCO-konserni laajentaa tulevaisuudessa tuoteteknologiaansa dieselmoottoreiden lisäksi vaihtoehtoisilla polttoaineilla toimivilla moottoreilla ja sähköisillä ratkaisuilla. AGCO Powerin Nokian Moottoritehtaalla kehitetään ratkaisuja eri työkoneisiin esimerkiksi sähköakkujen, vedyn, metaanin ja metanolin avulla.

Tulevaisuuden päästövähennyksiin ei ole vain yhtä ratkaisua, toteaa AGCO Powerin tuotekehitysjohtaja Kari Aaltonen.

CORE50e Hydrogen -prototyyppi

”On hyvin tärkeää panostaa tutkimukseen ja kehitykseen sekä selvittää eri vaihtoehtoja. Käynnissä on rinnakkain monia eri tuotekehityslinjoja, joiden tuotteet tulevat täydentämään toisiaan. Tarkoituksenmukaisin ratkaisu riippuu käyttökohteesta ja asiakkaan tarpeista”.

Nykyiset AGCO Powerin moottorit ovat yhteensopivia uusiutuvan HVO-tyyppisen (hydrotreated vegetable oil) dieselin kanssa. HVO vähentää kasvihuonepäästöjä noin 75–95 prosenttia fossiiliseen dieselpolttoaineeseen verrattuna. Uusin moottoriperhe, AGCO Power CORE, on suunniteltu myös tulevia energiamuotoja ajatellen.

AGCO Powerin voimantuoton prototyypit ovat nähtävillä Saksassa marraskuussa pidettävillä Agritechnica-messuilla. Messuilla on näytteillä mm. CORE50 eHydrogen-vetyhybridimoottorin prototyyppi. Siinä vetypolttomoottorin jatkuvaa voimantuottoa täydentää mm. kuormituspiikeissä sähkön lisäteho. Myös polttokennopohjainen e100 Vario Range Extender -konsepti esitellään.  Laitteisto muuntaa fossiilivapaasti tuotettua metanolia vedyksi ja edelleen akkuja lataavaksi sähkövirraksi”, Kari Aaltonen sanoo.

Mainiota marraskuuta!

Konekuriirin marraskuun numero 9/2023 on ilmestynyt. Metallin kone- ja laiteuutuuksia EMO-messuilta ja muualta, ajankohtaisia yritysuutisia sekä investointiartikkeleja, tällä kertaa mm. Tammelasta, Paraisilta ja Mustasaaresta. Aina täyttä Koneasiaa – kannattaa lukea.

Marraskuun numeron ilmoittajat:

Ahmotuote Oy

Airwell Oy

Ama-Prom Oy

Cron-Tek Oy

DMG Mori Finland

Endor Oy

FMS-Service Oy

Insinööritoimisto Ismo Lindberg Oy

Iscar Finland Oy

Krister Lindh Oy

Kyrön Takomo Oy

Maanterä Oy

MA-Tech Oy

Makrum Oy

MTC Flextek Oy

Pathtrace Oy

Prodmac Oy

Pöytyän Koneistuspalvelu Oy

Rensi Finland Oy

Seco Tools

Tekupit Oy

Titanium Gateway

Trutec Oy

Trutekniikka Oy

Työstökoneliike M.Koskela Oy

Vossi Group

Wihuri Oy työstökoneet

Zenex Computing Oy

EMO Hannover 2023 – Uutuudet esillä maailmannäyttelyssä, osa 3

Työstökonetapahtuma EMO järjestettiin Saksan Hannoverissa 18-.23.9. Mukana tuotantoteknologian maailmantapahtumassa oli tarjontaa tuttuun tapaan alan teollisuuden koko arvoketjuun. Seuraavassa messukuvakatsauksen kolmas osa, ensimmäinen osa ja pääjuttu on julkaistu 13.10., toinen osa 24.10.

Itävaltalainen EMCO oli mukana kahdella omalla osastolla. Portaalijyrsinkoneita ja pylväsmallisia RAM-jyrsinkoneita oli yhdellä osastoilla, toisella oli mukana mm. jyrsinkarallisia B-akselisorveja. Osaston kiintopisteisiin kuului mm. kuvassa oleva uusi High Performance-versio HYPERTURN 65 POWERMILL -monitoimisorvista.
Saksalainen Index esitteli osastollaan ajankohtaista konetarjontaa, G320-sorvauskeskus esiteltiin valmiina automatisoituun valmistukseen iXcenter-robottisolulla varustettuna ja automaatioratkaisuun kuuluu robotin lisäksi myös mittaus- ja tarkastusasema mittausohjelmistolla ja Closed Loop -liittymällä varustettuna. Uusi täydennys on iXtools -lisätyökalumakasiini.
Absolentin osastoa EMO-messuilla. Talon uutuus on ekotehokas ja tarpeeseen skaalattava A-erity. Laitteen EcoDrive toimii hetkellisen suodatustarpeen mukaan ja mahdollistaa tasaisen ja energiamielessä tehokkaan ilmansuodatusprosessin. Mukana on muutamia käyttöä helpottavia rakenteellisia piirteitä mm. suodattimien vaihtoon liittyen.
Italialainen Micronfilter valmistaa koneita ja laitteita öljysumunerotukseen Kube, Microil ja Ecotech- sekä lastuamisnesteen suodatukseen Easyband ja Evotech-tuotesarjoina. Suomessa edustaja on Tekupit. EMO:ssa valmistaja esitteli tuotepalettiaan laajalti, uutuutena mm. nestesuodatinyksikkömallia Evotech 1200.
Dormatecin tuotevalikoimaan kuuluu korkeapaineyksiköt työstökoneisiin, ilmanpuhdistusjärjestelmät, öljynerottelijat, erilaiset suodatinjärjestelmät ja imupöydät. Työstön tehokkuutta sekä työympäristön puhtautta parantavat tuotteet kuuluvat Suomessa Maanterän valikoimiin.
DLyte valmistaa ratkaisuja ns. Drylyte-tekniikkaan perustuvia ratkaisuja metalliseosten pintakäsittelyyn teollisuudelle hionnasta, pyöristämisestä ja purseenpoistosta pinnan tasoittamiseen ja esteettisten osien kiiltävään kiillotukseen. Kiintoisa robotisoitu sovellus oli mukana EMO:ssa.
Robotteja riitti messuilla joka lähtöön, mutta tässä niistä isoin. ”Maailman vahvin robotti” -teemalla liikkui Fanucin osastolla malli Mi2000/2300. Kuten tunnus kertoo, robotti pystyy nostamaan maksimissaan jopa 2300 kg:n kappaleita. Kookas valukokonaisuus liikkui robotilla sulavin liikkein.

Kari Harju

Lokakuun konepaketti

Täyttä koneasiaa – Konekuriirin numero 8/2023 on ilmestynyt. Uutta teknologiaa ja investointiartikkeleja mm. Karviasta, Kokkolasta Ylivieskasta ja Ulvilasta. Ja totta kai, katsaukset EMO- ja Alihankinta-tapahtumiin. Lue Konekuriiri – Konepajateollisuuden kiinnostavimmat uutuudet sekä tuoreet uutiset tässä ja nyt.

Lokakuun numeron 8/2023 ilmoittajat:

Airwell Oy

Ama-Prom Oy

Cron-Tek Oy

Endor Oy

Evomax Oy

Ferrum Steel Oy

FMS-Service Oy

Fredko Oy

Helsingin Messukeskus

Hydroscand Oy

Insinööritoimisto Ismo Lindberg Oy

Iscar Finland Oy

Krister Lindh Oy

Kyrön Takomo Oy

Maanterä Oy

MA-Tech Oy

Makrum Oy

MTC Flextek Oy

Nurminen Tools Oy

Pathtrace Oy

Prodmac Oy

Rensi Finland Oy

Sandvik Coromant

Tekupit Oy

Trutec Oy

Trutekniikka Oy

Työstökoneliike M.Koskela Oy

Vossi Group

Wihuri Oy työstökoneet

Zenex Computing Oy

Nimitys- Metallinjalostajat ry

Filosofian tohtori Saku Vuori on valittu Metallinjalostajat ry:n toimitusjohtajaksi. Hän aloitti tehtävässään elo-syyskuun vaihteessa.

FT, Saku Vuori on aloittanut Metallinjalostajat ry:n toimitusjohtajana 28.8. Vuori siirtyi tehtävään Geologian tutkimuskeskuksesta, jossa hän toimii tutkimus- ja innovaatiotoiminnasta vastaavana johtajana. Aikaisemmin Metallinjalostajien toimitusjohtajana toiminut Kimmo Järvinen siirtyi SSAB:n palvelukseen Brysseliin.

Metallinjalostajat ry on Teknologiateollisuus ry:n toimialayhdistys ja yksi viidestä päätoimialasta.

« Vanhemmat artikkelit Uudemmat artikkelit »