Pirteätä tammikuuta! Konekuriirin tämän vuoden ensimmäinen numero, tammikuu 1/2025, on ilmestynyt. Ja sitähän se on – Täyttä koneasiaa. Vuoden ykkösessä tammikuun mielenkiintoisimmat konepajateollisuuden teknologiauutuudet, konemarkkinoiden ajankohtaisuutiset ja investointiartikkeleja mm. Leppävirralta, Helsingistä, Savitaipaleelta ja Kurikasta. Jep – kannattaa lukea!
MTC Flextek järjesti marraskuulla Open House-konenäyttelyn tiloissaan Nurmijärvellä. Painopisteessä oli tällä kerralla erityisesti hitsausrobotiikka.
MTC Flextek Oy:n paletissa ovat työstökoneet, ruiskuvalukoneet, robotiikka sekä alan palvelut ja teollisuuden oheislaitteet.
Esillä olleessa kookkaassa hitsaussolussa oli mukana kolme robottia, kaksi kappaleenkäsittelyyn ja yksi hitsaukseen. Oikealla Rauno Hakala ja Pekka Matilainen.
Yritys toimii sekä Pirkkalassa että Nurmijärvellä ja huolto paikallisesti lisäksi useilla paikkakunnilla Suomessa. Nurmijärven tiloissa keskitytään robotiikan toimintoihin ja siellä tehdään mm. projektitoimitusten kokoonpanoa ja testausta sekä järjestetään koulutuksia omassa erillisessä koulutustilassa.
Yhteistyörobotiikkaa oli tapahtumassa esillä hitsaukseen ja kappaleenkäsittelyyn liittyen.
Marraskuussa MTC Flextekin tiloissa Nurmijärvellä pidettiin kahden päivän Open House, joka keskittyi uusin robotiikkaratkaisuihin. Varsinkin uudet hitsausrobotiikan sovellutukset olivat esillä.
Jigitöntä hitsausta
Jigitöntä robotisoitua hitsausta esiteltiin kahdessa solussa. Kookkaammassa solussa oli mukana kolme robottia, kaksi kappaleenkäsittelyyn ja yksi hitsaukseen. Kokonaisuudessa kuljetin tuo kappaleet isolle robotille, toiselle robotille kappaleet tulevat kasetissa. Kun työjono käynnistyy, isoin robotti purkaa kappaleet, välipaikoittaa ne ja siirtää kappaleet hitsaukseen. Toinen pienempi robotti seuraa masterrobotin liikkeitä ja tuo rakenteeseen hitsattavat osat oikeille paikoilleen. Hitsausrobotti tekee silloitukset ja hitsaa kappaleet yhteen.
Jyri Luhtio oli mukana esittelemässä Visual Componentsin tuotteita tapahtumassa.
”Laserseuranta on käytössä koko ajan, jolloin sauma syntyy aina täsmällisesti oikeaan paikkaan. Kätevä puoli on, että silloitusjigejä ei prosessissa tarvita lainkaan”, kertoo projektipäällikkö Rauno Hakala. Robotit käsittelevät kappaleita vaihdettavilla magneettitarttujilla. Eri tarttujien myötä kokonaisuus soveltuu laajalle tuotekirjolle.
Esillä olleessa kokonaisuudessa iso kappaleenkäsittelyrobotti pystyy käsittelemään jopa 1300 kg:n ja liitettäviä osia hitsaukseen tuova robotti 270 kg:n kokonaiskuormaa. Solulla voidaan käsitellä kappaleita painoltaan 700 kg:aan saakka.
Tuotantoa tukevia oheislaitteita. Jukka Yläpoikeluksen teemana tapahtumassa olivat mm. Du-Puy-teollisuusimurit.
Solua ohjataan visuaalisesta paneelista ja mukana yhtenä keskeisenä ulottuvuutena kokonaisuudessa on tehokas offline -ohjelmointiympäristö. Visual Components oli esillä tapahtumassa omalla standillaan offline -ohjelmointimahdollisuuksia esittelemässä.
Jigitöntä hitsausta esiteltiin myös kahden robotin pienemmässä solussa, jossa kappaleenkäsittelyrobotti toimii loppuhitsauksen ”manipulaattorina” tarjoten hitsausrobotille optimaaliset hitsausasennot.
Robotiikan alueen palvelut
Yhteistyörobotiikan sovellutukset ovat yleistyneet voimakkaasti teollisuudessa ja myös tämän sektorin tarjontaa oli jälleen mukana Nurmijärven tapahtumassa. Yhteistyörobotien etuihin kuuluu se, että yhteistyörobotit voivat tehdä töitä samoissa tiloissa ihmisten kanssa eikä aitoja niiden ympärille tarvita.
MTC Flextek järjesti marraskuussa myös asiakastapahtuman yhdessä Fastemsin kanssa. Okuman koneistuskeskuksiin ja Fastemsin automaatioratkaisuihin keskittyneen tapahtuman ohjelmaan kuului myös vierailu Frestemsille.
Ajankohtaista yhteistyörobotiikkaa esiteltiin Nurmijärven tapahtumassa hitsaukseen ja konepalveluun liittyen. Esillä oli myös robotiikan huolto- ja varaosapalvelut sekä robotiikan alueen koulutusmahdollisuudet. Lisäksi mm. tuotantoa tukevia oheislaitteita esiteltiin tapahtumassa. Esillä olivat mm. Du-Puy-teollisuusimurit. Fanuc oli tapahtumassa omalla mukana standillaan, mm. uutta pian markkinoille lanseerattavaa uutta ohjausta esiteltiin. Ajat ovat haastavat, mutta robottimarkkinoilla veto jatkuu vahvana.
”Toimitamme robotteja vuosittain kymmeniä, pitkälle räätälöityjä projektitoimituksia on 10-15 vuosittain”, kertoo MTC Flextekin toimitusprosessijohtaja Kalle Ahoniemi. MTC Flextekin robottihuollon palvelut ovat laajassa käytössä. Joka vuosi huolletaan lähes kaksisataa robottia.
Kari Harju
Otsikkokuva ylhäällä: Rauno Hakala esitteli jigitöntä robottihitsausta tekevän kookkaan solun toimintaa Nurmijärven tapahtumassa.
Hyvää joulukuuta! Konekuriirin joulukuun numero 10/2024 on ilmestynyt. Tämän vuoden viimeinen konepaketti – Loppuvuoden ja vuodenvaihteen mielenkiintoisimmat konepajateollisuuden teknologiauutuudet ja konemarkkinoiden ajankohtaisuutiset, investointiartikkeleja mm. Raumalta, Porista ja Lappajärveltä. Täyttä koneasiaa – kannattaa lukea.
Konekuriirin marraskuun numero 9/2024 on ilmestynyt. Ja mitäpä muuta, sitähän se on – Täyttä Koneasiaa! Uutta teknologiaa, alan uutisia ja investointiartikkeleja. Levytyökoneiden ja laitteiden kansainvälinen EuroBLECH 2024-tapahtuma järjestettiin Hannoverissa lokakuussa, tässä marraskuun numerossa on paikan päältä mukana laaja katsaus. Antoisia lukuhetkiä!
Mainiota lokakuuta! Konekuriirin lokakuun numero 8/2024 on ilmestynyt. Napakan tiivis paketti uutta teknologiaa, alan uutisia ja investointiartikkeleja. Messusyksy on vahvassa vauhdissa, numerossa mukana totta kai katsaukset Stuttgartin AMB:stä sekä Tampereen Alihankinnasta. Lokakuun loppupuolella järjestettävää Hannoverin EuroBLECH 2024-tapahtumaa alustetaan monin tavoin. Antoisia lukuhetkiä!
EFM Group Oy vahvistaa tuotantomahdollisuuksiaan investoimalla joustavaan valmistusjärjestelmään (Flexible Manufacturing System, FMS). Ratkaisussa yhdistyvät Fastemsin tuotannonohjaus ja automaatio sekä Pemamekin hitsausratkaisut. Järjestelmä kykenee joustavaan ja tehokkaaseen toimintaan vaihtelevassa erätuotannossa, hitsausprosessi toimii itsenäisesti tarvittaessa 24/7.
Järjestelmää ja sen tuotantoa ohjataan Fastemsin MMS-ohjelmistolla (Manufacturing Management Software). Järjestelmä hallitsee ja automatisoi raaka-aineiden, jigien ja valmiiden osien varastoinnin sekä tuotannonohjauksen, joka perustuu tuotantotilauksiin. Näin mahdollistetaan hitsaussolujen tehokas toiminta vaihtelevien eräkokojen ja kappaleiden ympäristössä. Yhteistyössä syntynyt FMS-ratkaisu vahvistaa EFM Groupin kykyä tuottaa korkealaatuisia koneistettuja ja hitsattuja osia ja rakenteita.
”Kartoitimme tulevaisuuden tarpeisiin hitsausautomaatioratkaisua yhdessä Pemamekin kanssa. Haastoimme Pemamekia ajatuksella, entäpä jos hitsausautomaatioratkaisussa lähtökohta olisikin Fastemsin ja Pemamekin ydinosaamisten yhdistäminen? Hyvät kokemukset Fastemsin FMS ja MMS -järjestelmistä koneistuksessa jo useamman vuoden ajalta, olivat järjestelmäajatuksen lähtökohtana. Innolla odotamme, että pääsemme näkemään tämän uuden hitsausautomaatiojärjestelmän tositoimissa – uudessa juuri valmistuvassa Ylämyllyn tehtaassamme”, kertoo EFM Groupin toimitusjohtaja Petri Holopainen.
Joustavaa ja automatisoitua tuotantoa
“Yhteistyö Pemamekin ja EFM:n kanssa on toiminut saumattomasti ja olemme ylpeitä lopputuloksesta. Järjestelmä on esimerkki Fastemsin halusta ja kyvystä hyödyntää vaihtelevan erätuotannon automatisoinnin osaamistamme myös koneistusprosesseja laajemmin.” toteaa Fastems Group:in toimitusjohtaja Mikko Nyman.
”Yhdistämällä Pemamekin edistykselliset hitsausratkaisut Fastemsin älykkääseen tuotannonohjaukseen, pystymme tarjoamaan ratkaisun, joka lisää tuotannon joustavuutta ja tehokkuutta. Konepajateollisuudessa automaatiotason jatkuva kehitys on kriittinen tekijä kilpailukyvyn ja tuottavuuden parantamisessa”, kommentoi Pemamekin hallituksen varapuheenjohtaja, Jaakko Heikonen.
Alihankinta 2024 käynnistyy tänään Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Lokakuun 1.–3. päivinä järjestettävässä tapahtumassa esittäytyy noin 1000 näytteilleasettajaa.Messujen teema on Tekoälyllä tuottavuutta. Konekuriiri on mukana tutusti messuilla omalla osastollaan, osoite on A-halli, osasto Dublin. Tervetuloa moikkaamaan!
Mainiota syyskuuta! Konekuriirin kauden ensimmäinen Konekuriirin numero 7/2024 on ilmestynyt. Syksyn avauspaketti on tuttuun tapaan täynnä uutta teknologiaa, alan uutisia mielenkiintoisia investointiartikkeleja ja tietty mm. Tampereen Alihankintaa alustetaan. Lue Konekuriiri – Konepajateollisuuden kiinnostavimmat uutuudet sekä alan tuoreet uutiset tässä ja nyt.
Laserhitsaus on viime vuosina nopeasti kasvattanut suosiotaan maailmanlaajuisesti, ja hyvästä syystä: menetelmä on huomattavasti nopeampi ja tehokkaampi kuin perinteinen hitsaus. Laserhitsaus hyödyntää voimakasta laserin tuottamaa valonsädettä, jolla saadaan aikaan erittäin tarkka ja vahva liitos materiaalien välille. Koko prosessin on todettu olevan jopa neljä kertaa nopeampi kuin perinteiset hitsausmenetelmät. Tämä tekee laserhitsauksesta erityisen houkuttelevan vaihtoehdon teollisuudelle, joka arvostaa tarkkuutta, nopeutta ja luotettavuutta.
Laserhitsauksen hyödyt ja erot perinteiseen hitsaukseen
Kuten aiemmin mainittiin, laserhitsaus on huomattavasti nopeampaa kuin perinteinen hitsaus, mikä parantaa tehokkuutta ja tuo merkittäviä kustannussäästöjä. Yksi suurista eduista on se, että laserhitsaus vähentää jälkitöiden tarvetta, sillä hitsatut kappaleet ovat usein heti valmiita esimerkiksi maalaustoimenpiteisiin ilman erillistä viimeistelyä. Laserhitsausprosessi hyödyntää korkeatehoista laseria, joka kohdistetaan tarkasti hitsattavaan alueeseen. Lasersäde sulattaa materiaalin, ja sen jähmettyessä syntyy vahva ja kestävä liitos.
Laserhitsauksen tarkkuus onkin yksi sen merkittävimmistä eduista. Lasersäteen halkaisija voi olla erittäin pieni, mikä mahdollistaa pienten ja monimutkaisten osien hitsauksen ilman laajaa lämpövaikutusaluetta. Tämä on erityisen tärkeä ominaisuus aloilla, kuten elektroniikkateollisuudessa, jossa komponentit ovat usein pieniä ja herkkiä. Pieni lämpövaikutusalue auttaa vähentämään materiaalien muodonmuutoksia ja jännityksiä, mikä parantaa lopputuotteen laatua. Laserhitsaus mahdollistaa myös eri materiaalien ja materiaalipaksuuksien yhteen liittämisen, mikä lisää menetelmän monipuolisuutta.
Tehokkuuden ohella laserhitsaus tuottaa erittäin laadukkaita ja kestäviä hitsausliitoksia. Menetelmän tarkka hallinta ja mahdollisuus automatisointiin takaavat sen, että hitsausliitokset ovat johdonmukaisia ja tasalaatuisia. Laserhitsaus soveltuu monien eri materiaalien, kuten teräksen, alumiinin ja titaanin hitsaukseen, mikä tekee siitä erittäin monikäyttöisen. Näiden ominaisuuksien ansiosta laserhitsaus tarjoaa merkittäviä etuja verrattuna perinteisiin hitsausmenetelmiin. Erityisesti sen tarkkuus, nopeus ja laatu ovat tekijöitä, jotka tekevät siitä houkuttelevan vaihtoehdon monille eri teollisuudenaloille. Laserhitsauksen yleistymisen odotetaan jatkuvan tulevaisuudessa, erityisesti automaation ja robotiikan kehittyessä.
Vaikka laserhitsauksella on monia etuja, on tärkeää huomioida myös tietyt vaatimukset. Esimerkiksi alkutuotannossa kappaleiden täytyy olla tarkasti leikattuja tai sahattuja, jotta laserhitsaus onnistuu parhaalla mahdollisella tavalla. Lisäksi laserhitsaus edellyttää asianmukaisten suojavarusteiden käyttöä ja erityisiä työturvallisuusjärjestelyjä, koska lasersäteen kanssa työskentely vaatii erityistä huolellisuutta.
Fanucin laserhitsaus- ja puhdistuslaitteet Machinerylta
Machinery on maahantuonut ja myynyt Fanucin laserhitsauslaitteita vuodesta 2022. Fanuci on innovatiivinen teknologiayritys, joka on erikoistunut korkealaatuisiin käsikäyttöisiin laserhitsaus- ja puhdistusratkaisuihin. Machineryn valikoimasta löytyy Fanucin laserhitsauskoneita teholuokissa 1500–3000 W, mikä kattaa laajan valikoiman eri käyttötarpeisiin. Tarjolla on myös kahvoja, joista 2w kahva mahdollistaa kaksi vaaputusta ja kahdeksan eri vaaputusmuotoa, kun taas 4–1-kahva tarjoaa mahdollisuuden hitsata, leikata, puhdistaa saumoja sekä suorittaa etäpuhdistusta. Asiakkaat voivat tilatessaan Fanuci-laserhitsauskoneen saada myös opastusta suojavarusteiden käyttöön ja työturvallisuuteen liittyvissä asioissa. Machineryn valikoimasta löytyvät lisäksi tarvittavat suojavarusteet ja kulutusosat, jotta hitsausprosessi sujuu turvallisesti ja tehokkaasti.
Leden Group Oy:llä on käytössään Fanucin laserhitsauskone kahdessa toimipisteessään. Molemmissa toimipisteissä kone on tarjonnut erilaisia hyötyjä. ”Toisessa toimipisteessämme laserhitsauskone on tuonut huomattavaa nopeutusta tuotantoprosessiin, kun taas toisessa on havaittu merkittävästi vähemmän lämpövääntymiä erityisesti materiaaleissa, joiden kanssa on aiemmin ollut haasteita. Olemme erittäin tyytyväisiä Fanucin laserhitsauskoneisiin”, kertoo Leden Group Oy:n myyntipäällikkö Tero Hakkarainen.
Leden Group on suomalais-virolainen täyden palvelun sopimusvalmistaja, jolla on neljä tehdasta: kolme Suomessa toimivan Leden Finland Oy:n alaisuudessa ja yksi Virossa toimivan Leden Estonia AS:n alla. Yritys tarjoaa asiakkailleen kattavan palveluvalikoiman, johon kuuluvat muun muassa ohutlevy-, lattarauta- ja virtakiskorakenteet, koneistus ja kokoonpano. Lisäksi Leden Group tarjoaa asiantuntemusta tuotannollistamisen, logistiikan ja tuotetiedon hallinnan osa-alueilla. Yhtiöllä on myös oma teräspalvelukeskus ja profiilituotantoa. Leden Group työllistää noin 450 ammattilaista ja palvelee yli 400 asiakasta neljän tehtaan voimin.
”Olemme huomanneet, että laserhitsauskoneemme ovat tehneet suuren vaikutuksen asiakkaisiimme niiden tehokkuuden ansiosta. Moni asiakas on ollut yllättynyt, kuinka nopeasti ja tarkasti koneet suoriutuvat vaativistakin hitsaustöistä. Haluamme tarjota teille mahdollisuuden kokea tämä itse, joten koneita on mahdollista tulla testaamaan myös toimipisteeseemme. Fanucin koneet ovat myös esillä Alihankintamessujen aikaan Open House tapahtumassamme 1.10.–3.10. klo 8–17 sekä messuosastollamme C947.”, kommentoi Fanucin tuotepäällikkö, Samuel Ahonen.
Syyskausi on käynnistymässä ja kauteen kuuluu jälleen monipuolista messutarjontaa. Ammattimessutapahtumia riittää jälleen niin kotimaassa kuin ulkomailla. Seuraavassa poimintoja, jotka kannattaa pitää mielessä.
AMB Stuttgart
Messusyksy käynnistyy AMB-tapahtumalla 10.-14. syyskuuta. AMB on työstökoneteollisuuden saksalainen suurtapahtuma, mikä on esitellyt alan koneita, laitteita ja tarvikkeita vuodesta 1982 lähtien. Tapahtuma on järjestetty Saksan Stuttgartissa joka toinen vuosi, tosin covidin vuoksi ennen viimeisintä tapahtumaa vuonna 2022 oli neljän vuoden tauko.
AMB:n keskeistä sisältöä ovat metallintyöstökoneet ja tarkkuustyökalut, mittausjärjestelmät ja laadunvarmistuksen tarjonta, robotit, ohjelmistot, komponentit ja oheislaitteet, ja uutuuksien esittelyareenana tapahtuma on merkittävä.
AMB järjestetään syyskuussa Stuttgartissa. Kuva vuoden 2022 tapahtumasta.
Kävijän kannalta messualue on miellyttävän tiivis, hallit sijaitsevat lähellä toisiaan, joten siirtymät niiden välillä ovat nopeita. Stuttgartin lentokenttä on messualueen välittömässä läheisyydessä.
Kaikkiaan edellistapahtumassa vuonna 2022 kävijöitä kirjattiin 64,298. Näytteilleasettajia oli 1200.
Tapahtuman järjestäjien mukaan laaja kattaus on odotettavissa ja kymmenen hallia Stuttgartin messualueella käytössä.
Alihankinta, Tampere
Euroopan toiseksi suurin alihankintateollisuuden messutapahtuma Alihankinta esittelee Tampereella 1.-3. lokakuuta metalli-, elektroniikka-, muovi- ja kumiteollisuutta, teollisuuden ICT-ratkaisuja sekä näiden alojen suunnittelua ja konsultointia.
Alihankinta on järjestetty Tampereella vuodesta 1988 lähtien, viime vuonna juhlittiin tapahtuman 35-vuotista taivalta.
Tänä vuonna tapahtuman teema on tänä vuonna Tekoälyllä tuottavuutta ja aiheeseen pureudutaan niin ohjelman kuin tekoälyyn keskittyvän teemahallinkin avulla.
Tampereen Alihankinta-messut pidetään tänä vuonna lokakuun alussa.
Teemahallin lisäksi toinen ohjelma-alue messuilla on perinteinen Heat Stage -ohjelmalava. Keynote-puheenvuoroissa käsitellään mm. tekoälyn ja vastuullisuuden teemoja.
Messuilla jaetaan Vuoden Päähankkija ja Vuoden Alihankkija -palkinnot, vuodesta 1987 saakka jaettujen tunnustusten tarkoituksena on edistää suomalaisen tuotannon kilpailukykyä tukevaa verkostoitumista. Viime vuonna Alihankinnassa vieraili kolmen messupäivän aikana 16 925 kävijää.
EuroBLECH, Hannover
Ohutlevyalan messutapahtuma EuroBLECH 2024 järjestetään 22.-25. lokakuuta Hannoverissa Saksassa.
EuroBLECHiä pidetään keskeisenä levytyökoneiden -ja järjestelmien messutapahtumana maailmassa, tapahtumakattaa koko ohutlevyn käsittelyn teknologiaketjun ja on samalla alan keskeinen uutuuksien esittelyareena.
Tänä vuonna laaja tapahtuma kattaa Hannoverin messualueella yhdeksän näyttelyhallia, pinta-alaa on käytössä yli 90 000 neliömetrin.
Ohjemana kuuluu näyttely sekä moninaista tietopohjaista ajankohtaisantia. Uutta Hannoverin tapahtuman antia kävijän kannalta ovat järjestäjien mukaan tänä vuonna mm. opastetut vierailijakierrokset, jotka esittelevät kävijöille ratkaisuja tuottavuuden ja tehokkuuden lisäämiseksi.
Noin 1 300 näytteilleasettajaa esittäytyi edelliskerran kokonaisuudessa vuonna 2022, vierailijoita oli noin 38 000.
EuroBLECH on joka toinen vuosi järjestettävä levukoneiden suurtapahtuma.
Formnext, Frankfurt
Neljäntenä syksyn kiintopisteenä järjestetään ainetta lisäävän valmistuksen alueella tänäkin vuonna keskeiset Formtext-messut Frankfurtissa, sen ajankohta 12.-15. marraskuuta.
Ratkaisuja alan koko prosessiketjuun esittelevässä, 3D-tulostuksen keskeiseksi kansainväliseksi messutapahtumaksi paikkansa vakiinnuttaneessa tapahtumassa oli mukana viime vuonna 859 näytteilleasettajaa, messuvieraita paikalla kävi lähes 33 000. Tapahtuma pidetään puitteiltaan napakassa Frankfurtin messukeskuksessa. Hyvää messusyksyä 2024 kaikille!