Kategoria-arkisto: Levytyökoneet

Messupaketti Tampereella – Konepaja, Nordic Welding ja 3D Expo, osa 3

Konepaja, Nordic Welding ja 3D Expo -messukokonaisuus järjestettiin Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 17.-19.maaliskuuta. Seuraavassa Konekuriirin verkkokuvakatsauksen kolmas osa, pääjuttu ja ensimmäinen osa on julkaistu Konekuriirin uutissivulla 4.4., toinen osa 14.4., ja koko kokonaisuus huhtikuun Konekuriirissa.

MTC Flextek oli mukana monipuolisella kattauksella ja aiempaa isommalla osastolla. Työstökoneita mukana oli Okumaa, Citizenia ja Fanuc Robodrillilta, kaikilta kaksi kappalein. Kuvassa lähinnä on Okuma LB3000 EXII, SPACETURN LB EXII -sarjan kaksiakselinen CNC-sorvi.
Akaan Toijalasta toimiva Tamspark oli jälleen mittavan kokoisin panostuksin mukana Konepajassa. Ratkaisuja esiteltiin laajasti EDM- ja EDM-mikrokoneistukseen, 3D-tulostukseen kuin hitsauksen automatisointiinkin yhteistyörobottien avulla. Taustalla lankasaha United Machiningin Cut E-sarjasta.
Metecnon erikoisalaa on räätälöityjen CNC-koneiden ja erikoiskoneiden valmistus, teollisuusautomaatioratkaisut ja robotiikan sovellukset. Messuilla teemana olivat tällä kertaa mobiilin robottikoneistuksen mahdollisuudet raskaiden ja hankalasti koneistettavien teräskappaleiden työstöön.
Nucos Oy:n toimikenttää ovat työstökoneiden maahantuonnit, konepaja-automaatio ja modernisoinnit. Messuilla oli tarkastelussa esimerkki toteutuksista, ylöjärveläisasiakkaalle toimitettava miehittämätön tuotantosolu, Nucosin edustaman Accuwayn sorvimalli UT-200 Fanuc-robotilla automatisoituna.
Pirkkalasta toimivan työstökoneiden varaosiin ja varusteisiin keskittyvän Tekupitin tuotteita konepajoille ovat nauha-, levy- ja putkiskimmerit ja muljupumput. Lisäksi Tekupit myy mm. lastunkuljettimia sekä laitteita öljysumun poistoon sekä lastuamisnesteen suodatukseen. Lähinnä Microilin kalutoa. Osastlla oikella Tuomas Vainio.
3D Expon puitteissa esiintyi kokonaisuudessa tulostuksen alan toimijoita. 3DStep Oy tarjoaa metallien ja muovien teolliset 3D-tulostuspalveluita ja alan suunnittelutöitä, joissa tavoitteena on saada tuote tuotantoon mahdollisimman nopeasti. Osastolla Pekka Ketola ja Petri Pitkänen.
Coastonen osastolla oli tarkastelussa MultiTapper MT1212 on portaalirunkoinen kierteytys- ja senkkauskone. Tarkka ja nopea kierteytys ja senkkaus kiinteää alasinta vasten, ja samalla tehokas tapa korvata käsinkierteytystä ja -senkkausta. Coastonen tuoreita uutisia on RAS-edustus Suomessa.
Makrum tarjoaa ratkaisuja lastuavan työstöön ja 3D-tulostukseen, valikoimassa on sorveja, jyrsinkoneita ja erikoiskoneita sekä automaatio- ja lastunkäsittelyjärjestelmiä. Tarjonta on hiljattain vahvistunut uusilla merkeillä, mm. SYIL kuuluu talon uusiin edustuksiin. Osastolla oli mukana pystykarainen koneistuskeskus SYIL X5.
KoneBoss Oy on teollisuuden ja korjaamoalan tarpeisiin keskittynyt teknisen alan tukku- ja vähittäismyyntiliike laajalla alan paletilla, toimipisteet sijaitsevat Lahdessa ja Turussa, myyntialue kattaa koko Suomen. Tampereen Konepaja-messuilla yritys esittäytyi tuotteineen laajalla paletilla E-hallissa.
Duroc Machine Toolin osastolla E-hallissa oli mukana mm. DN Solutionsin DNX2100 teemoinaan sorvaus ja jyrsintä samassa koneessa, aiemmasta laajennettu työstöalue ja parannettu tarkkuus lineaarimittausteknologian myötä. Räätälöidyt varustelupaketit erityyppisiin tuotantotarpeisiin.
Työkalupalvelu-Toolservice Grönblom Oy on metalli- ja konepajateollisuuden työkalujen ja tarvikkeiden maahantuonti ja myyntiyritys, minkä ohjelmaan kuuluvat lastuavat työkalut, kiinnitintyökalut, teollisuustarvikkeet ja mittaustekniikka. Pääkonttori on Vantaalla, lisäksi viisi aluekonttoria Suomessa.
Fehlmann kuuluu Vossin edustuksiin ja Picomax 56 Mill on puolestaan sveitsiläisvalmistajan pystykarainen CNC/-manuaalijyrsinkone tarkkuusosien valmistukseen. Kone vahvistaa jatkossa Blueforsin konekapasiteettia. Bluefors tunnetaan kvanttitietokoneiden jäähdyttimien eli kryostaattien valmistajana. Ville Hänninen asettui kuvaan koneen eteen.

Messupaketti Tampereella – Konepaja, Nordic Welding ja 3D Expo, osa 2

Konepaja, Nordic Welding ja 3D Expo -messukokonaisuus järjestettiin Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 17.-19.maaliskuuta. Seuraavassa Konekuriirin verkkokuvakatsauksen toinen osa, pääjuttu ja ensimmäinen osa on julkaistu Konekuriirin uutissivulla 4.4. ja koko kokonaisuus huhtikuun Konekuriirissa.

Kovametalli-IN Oy toimittaa kovametalliratkaisuja sovelluksiin, joissa vaaditaan kulutuskestävyyttä, tarkkuutta ja pitkää käyttöikää. Talon laaja tarjonta ja myös mm. materiaalien nykyhintakehitys puhuttivat kävijöitä osastolla, kertoi standilla Eppu Heino.
Trutekniikan osastolla E-hallissa olivat mukana esittelyssä mm. taivutusleveydeltään kolmimetrinen ja niin yksittäiskappale- kuin sarjatuotantoon sopiva Trumpfin TruBend 1150-särmäyspuristin 150 kN:n puristusvoimin. Toisena koneena osastolla esiteltiin Arkun EdgeBreaker 3000 NEXT-kaksipuoliseen purseenpoistoon ja reunanpyöristykseen.
Retco on vuodesta 1999 toiminut hitsauksen alueen ratkaisutoimittaja, ja yritys oli esillä tutulla paikalla A-hallissa. Tuotevalikoimaa esiteltiin laajasti, kuvassa ratkaisuja orbitaalihitsaukseen. Polysounden P4 on helposti ohjelmoitavaksi suunniteltu uuden malliston orbitaalihitsauskone.
Evomax tuo maahan mm. Spinnerin ja Kitamuran lastuavaa teknologiaa ja osastolla Konepajassa oli kaksi Spinnerin konetta. Tuotepaletti on hiljattain vahvistunut Kosmekin kiinnittimien maahantuonnilla. Niistä osastolla olivat kertomassa Patrik Loibnegger-Maier sekä Evomaxin Tapio Kautto.
Sandvik Coromant oli pitkästä aikaa mukana suomalaismessuilla, tuottavuuden kehittämisen teemoilla mentiin ja uusia sorvauksen, jyrsinnän ja porauksen ratkaisuja esiteltiin. Gear skiving-menetelmän mahdollisuuksia demoamassa kuvassa Mikko Holopainen ja Jani Mäkinen.
Airwellin osastolla oli tarjolla tietoa ja esimerkkejä talon plasma- ja polttoleikkauskoneista ja muista Airwellin edustamista tuotteista. Esimerkiksi Kemperin suodatustuotteet olivat tälle kertaa vahvasti esillä. Mm. kookkaiden tilojen Airdome-hitsaussavun suodatustornia esiteltiin.
Fredkolta oli mukana useita uutuusesittelyjä. Uusi laajennus tarjontaan ovat portugalilaiset Ricon sähköservosärmäyspuristimet. Ensiesittelyssä nähtiin uutuuksia myös Ehrtiltä ja Peddinghausilta. Myös BLM Groupin valikoiman pienin kompakti Smart -putkentaivutin oli mukana. Demotaivutusta tarkastelevat Paolo Bortolan ja Pasi Pitkänen.
Nurminen Toolsin osastolla A-hallissa nähtiin laajasti työkalutarjontaa ja myös automaatiojärjestelmä, mihin kuuluvat Fanuc CRX 10L -cobotti plus sähkötoiminen Schunk-tarttuja ja Siegmund-plasmanitrattu hitsauspöytä tarvikkeineen. Osastolla kuvassa Sami Hellsten ja Oskari Rantalainen.
Intialainen konevalmistaja Cosmos on lastuavien työstökoneiden maahantuontiin ja huoltoihin keskittyvän JR-Machinesin uusi edustus, messuilla oli nähtävillä suomalaisasiakkaalle toimitettava pystykaraisten koneistuskeskus CVM. Jämerä kone Fanuc-ohjauksella, tiivisti JR-Machinesin Jari Virkki.
Kompaktia öljysumusuodatusta: Jukka Yläpoikelus esitteli MTC Flextekin osastolla Absolentin uuden AW-sarjan HEPA H 13-luokan suodatusratkaisuja pienille koneille ja/tai pieniin tiloihin. Sisäänrakennettu älykäs ohjaus, sijoitus koneen katolle tai lisäjalalle. Pienin kapasiteetti malleissa on 250 kuutiota tunnissa, isoin 800 kuutioita tunnissa.

Julkaisemme vielä Konekuriirin verkon uutissivujen kuvakatsauksen kolmannen osan myöhemmin.

Uuden sukupolven TruLaser Weld 5000

Trumpf on esitellyt uudistuneen TruLaser Weld 5000 -laserhitsauskoneen. Edelliseen mallisarjaan verrattuna käyttöönotto on nopeampaa, uusi TeachLine Touch -toiminto mahdollistaa hitsausohjelmien optimoinnin koneen näytöllä.

Käyttäjä voi nyt siirtää hitsauspisteitä kosketusnäytöllä suoraan haluttuun kohtaan kappaleessa kosketuseleiden avulla. Parantunut käytettävyys tuo hyötyjä pienillä sarjoilla, sillä käyttäjä pääsee ensimmäiseen sarjakappaleeseen huomattavasti nopeammin.

Hitsausohjelma luodaan etukäteen käyttäjän toimesta, samalla kun kone hitsaa tuotannossa kappaleita TruTops Weld -offline-ohjelmointiohjelmistolla.

“TeachLine Touch -tilan ja TruTops Weld -ohjelmiston yhdistelmä mahdollistaa koneen yksinkertaisen ja intuitiivisen käytön ilman tuottavuuden heikkenemistä ja ilman syvällistä ohjelmointiosaamista”, sanoo tuotepäällikkö Moritz Berger.

BrightLine Scan on mukana varmistamassa hitsaussauman laadun.

Vähemmän energiaa

Trumpfin mukaan uusi TruLaser Weld 5000 on samalla energiatehokas, uuden sukupolven TruFiber-laser kuluttaa noin 20 % aiempaa vähemmän energiaa.

Samalla hitsaussyvyyttä voidaan kasvattaa noin viidellä prosentilla.

”Käyttäjälle tämä merkitsee pienempiä käyttökustannuksia, pienempää hiilijalanjälkeä sekä suurempaa tuottavuutta. Uudistettu suojakopin rakenne ja korkeammat ovet helpottavat myös suurempien kappaleiden siirtämistä koneeseen.”

TruLaser Weld 5000 -koneessa ns. BrightLine Scan -toiminto on suunniteltu varmistamaan hitsaussauman laadun erityisesti alumiinille ja rakojen silloituksessa ja se mahdollistaa myös suuremman hitsaussauman lujuuden esimerkiksi limisaumoissa.

BrightLine Scan laajentaa lisäksi optiikan käyttömahdollisuuksia, sillä käyttäjä voi hitsaamisen lisäksi myös puhdistaa ja merkitä kappaleita ilman koneen uudelleenvarustelua. Tämä lisää merkittävästi tuotannon joustavuutta ja vähentää seisokkiaikoja.

Toiminto on kehitetty estämään ei-toivottuja roiskeita kiinnittimissä, kappaleissa ja optiikassa. Erityisen laserkaapelin avulla laserin teho jakautuu tasaisemmin. Roiskeiden väheneminen tarkoittaa myös sitä, että optiikan suojalasi täytyy vaihtaa harvemmin.

Smart View-palvelu auttaa tunnistamaan virheet varhaisessa vaiheessa ja hyödyntämään optimointimahdollisuuksia.

Integraatio älytehtaaseen

Kone voidaan integroida saumattomasti älytehtaaseen sopivien rajapintojen ansiosta, jotka tukevat automaattisia lastaus- ja purkuratkaisuja sekä automaattisesti ohjautuvia ajoneuvoja (AGV).

Lisäksi Smart View -palvelu mahdollistaa koneen live-datan selkeän analysoinnin. Sen avulla käyttäjät voivat tunnistaa virheet varhaisessa vaiheessa ja hyödyntää optimointimahdollisuuksia.

Konetta voidaan myös räätälöidä. Esimerkiksi suurille XXL-kappaleille voidaan integroida erikoislastaus- ja purkujärjestelmiä, kuten kiskopohjaisia shuttle-järjestelmiä. Myös muut hitsausoptiikat, sensorit tai sädelähteet ovat mahdollisia.

Pienille ja suurille sarjoille

TruLaser Weld 5000 -koneeseen on saatavilla uusimman sukupolven TruFiber-laser 3 kW, 6 kW tai 9 kW laserteholla. Koneella voidaan työstää lähes kaikkia yleisiä materiaaleja, erityisesti rakenneterästä, ruostumatonta terästä, kuparia ja alumiinia.

TruLaser Weld 5000 -konetta voidaan valmistajan mukaan käyttää yhtä kustannustehokkaasti pieniin ja keskisuuriin sarjoihin kuin suuriin tuotantosarjoihin ja se soveltuu monenlaisille yrityksille levytyöstössä sekä alihankintakonepajoille että omia tuotteita valmistaville yrityksille. www.trutekniikka.fi

Lai-Mu vahvistaa särmäystoimintojaan – Työkalunvaihdon automatisointi tehostaa töitä uudella särmäyspuristimella

Oy Lai-Mu Ab jatkaa panostuksiaan tuotannon kehittämiseen. Tuore särmäysinvestointi tuo ominaisuuksia tarkkoihin töihin, koneeseen integroitu työkalunvaihdon automatisointi lisää valmistusnopeutta ja parantaa ergonomiaa.

Lai-Mu on Raumalla toimiva konevalmistaja. Perinteisimpiä tuotteita ovat turvaohjaamot, niiden valmistus alkoi jo 60-luvun lopulla ja muodostaa edelleen merkittävän osan yrityksen toiminnasta.

Uutta särmäysteknologiaa Oy Lai-Mu Ab:lle. Operaattorina Sergei Smirmov.

Suurin tuotesegmentti tänään ovat kuitenkin monitoimikoneet, joiden tuotanto aloitettiin yhdellä mallilla vuonna 1987. Nykymallistoon kuuluu viisi mallia, neljä polttomoottorikäyttöistä ja yksi täyssähköinen.

”Monitoimikoneita käytetään mm. kiinteistönhoidossa eri tarkoituksiin, kesällä mm. nurmikonhoitoon ja harjaukseen, talvisin auraukseen ja hiekoitukseen”, sanoo toimitusjohtaja Ari Lindholm.

Lai-Mu tekee koneita Suomeen ja merkittävästi laajemmin Eurooppaan. Keski-Euroopan markkinoilla, esimerkiksi Hollannissa ja Belgiassa, koneet ovat olleet tunnettuja jo 1980-luvulta lähtien. Keski-Euroopasta tulee tänä päivänä myös suurin kasvu.

Nopeus ja tarkkuus

Lai-Mu tekee tuotteidensa teräsosat ja kokoonpanotyöt itse. Kalustoa koneistukseen, ohutlevyn kuitulaserleikkaukseen, kappaleiden taivutukseen ja hitsaukseen kalustoa on käytössä sen mukaisesti.

”Periaatteemme on tehdä työt asiallisella kalustolla ja pitää koneet iskussa. Se on kilpailukyvylle keskeinen seikka. Teemme investointeja teemme säännöllisesti ja kehitämme mahdollisuuksiamme eteenpäin”, sanoo Lindholm.

Tämän päivän särmäysteknologiaa. Uusi kone mahdollistaa tehostuneet särmäystyöt, toteavat Ari Lindholm ja Sergei Smirnov.

Tuoreena investointina Lai-Mu vahvistaa parhaillaan särmäyksen laitekantaansa. Yritys investoi hiljattain Bystronicin malliston mahdollisuuksiin hankkimalla koneen valmistajan Xpert Pro-sarjasta.

Uusi Xpert Pro 3100 tarjoaa särmäystöihin 3100 mm:n taivutusleveyden sekä 250 tonnin puristusvoiman ja nykyteknologian etuja ovat nopeus ja monipuoliset valmiit mukaan valittavat tarkkuutta ja työn sujumista tehostamaan suunnitellut varustelumahdollisuudet.

Keskeinen on mmm. dynaaminen bombeerausjärjestelmä, ja yksi mielenkiintoinen optio myös esimerkiksi optinen laser- ja kameraperustainen kulmamittausjärjestelmä LAMS. Ne myös Lai-Mu hankki uuden koneensa yhteyteen.

Automaatiota työkalunvaihtoon

Särmäyksen yhteydessä työkalunvaihto vie perinteisesti kovasti aikaa ja se seikka korostuu eritysesti vaihtelevassa tuotannossa, kun työkalunvaihtoja pitää tehdä usein.

Lisäksi työkalunvaihto on manuaalisin toimenpitein tehtynä usein raskas työvaihe, työkalut painavat paljon. Tänä päivänä työkalunvaihdot voidaan sujuvasti automatisoida. Xpert-mallien yksi varusteluvaihtoehto on robottivarrella toteutettava ja koneeseen integroitu automaattinen työkalunvaihtojärjestelmä.

Lai-Mulle se oli yksi keskeisimmistä mukaan halutuista ominaisuuksista.

Uusi Bystronic Xpert Pro 3100 tarjoaa särmäystöihin 3100 mm:n taivutusleveyden sekä 205 tonnin puristusvoiman. Koneen sisään integroitu työkalunvaihtojärjestelmä tuo koneen ulkoiseen profiiliin syvyyttä.

”Olennaista on tämän työvaiheen nopeutuminen ja työergonomian parantaminen. Halusimme vaihtojärjestelmän koneen yhteyteen ilman muuta”, Lindholm sanoo.

Uudessa koneessa sisään integroitu robottivaihtaja Modular Tool Changer vaihtaa työkalut ja huolehtii ohessa työkalujen puhdistuksesta, jolloin työkalut myös kestävät pitempään.

Robotin kuormakapasiteetti on 25 kiloa, ja se vaihtaa V120 -alatyökalut ja 350 millimetriä korkeat ylätyökalut. Tarvittaessa ylätyökaluja voidaan myös kääntää 180 astetta. Työkalusarjat kokonaisuudessa paikoitetaan ylä- ja alapalkin puristuskiinnitysjärjestelmään. Tunnistimet tunnistavat uudet työkalut automaattisesti ja integroivat ne lippaaseen. Modular Tool Changer on liitetty BySoft Cell Control Bend -särmäysohjelmistoon, mikä keskustelee myös talon Bystronic -kuitulaserin kanssa.

Työkalunvaihtorobotin kuormakapasiteetti on 25 kiloa.

Lai-Mun koneeseen integroitu robottivaihtaja on Suomen ensimmäisiä, Ari Lindholm tutustui samaan ratkaisuun työlaitteita valmistavalla yhteistyökumppanilla Saksassa.

Kehittyvät mallistot

Lai-Mulla uusi Xpert on tuore tapaus, kone saapui yrityksen käyttöön alkuvuonna. Paikoillaan ja käytössä kone on ollut nyt toista kuukautta.

”Käyttöönotto sujui asiallisesti ja olemme päässeet koneella hyvin tuotannon alkuun”, kertoo toimitusjohtaja Ari Lindholm.

Uusi särmäyspuristin ominaisuuksineen tehostaa töitä, mutta tuotannon kehittäminen jatkuu. Samalla tietenkin konemallistot uudistuvat.

Lai-Mun tuotteita ovat turvaohjaamot ja monitoimikoneet. Kuva kokoonpanosta.

Moottoriteknologia kehittyy ja ohjaamot ja hallintalaitteet ovat kehittyneet ja kehittyvät käyttäjän kannalta yhä ergonomisemmiksi. Työkoneiden ohjaamo onkin tänä päivänä käyttäjälle miellyttävä ja tehokas työympäristö. Koneiden suunnitteluun käytetyt 3D-CAD -menetelmät takaavat osaltaan asiakaskohtaiset, nopeat, ja joustavat toimitukset, summaa Ari Lindholm.

Kari Harju

Oy Lai-Mu Ab

Monitoimikoneet ja ohjaamot

Perustettu 1960

Toimipaikka: Rauma

Liikevaihto: 14,2 miljoonaa euroa (2024)

Bystronic Xpert Pro + työkalunvaihtoautomaatio

Messupaketti Tampereella – Konepaja, Nordic Welding ja 3D Expo, osa 1

Konepaja, Nordic Welding ja 3D Expo -messukokonaisuus järjestettiin Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 17.-19.maaliskuuta.

Messukokonaisuus keräsi Tampereelle 17.–19.3.2026 yhteensä noin 6 800 valmistavan teollisuuden ammattilaista, kertoo Tampereen Messut tiedotteessaan.

Messujen näyttelysisällössä nähtiin ratkaisuja tuotannon tehostamiseen, automaatioon ja uusiin valmistusteknologioihin. Kyseessä oli Konepaja-messujen 10-vuotisjuhlavuosi, Nordic Weldingin osalta juhlistettiin kahden vuosikymmenen taivalta. Näytteilleasettajia oli mukana tämän vuoden messuilla noin 250.

Strategisesti tärkeä

Tampereen messukokonaisuus on alan keskeinen tapahtuma ja monet näytteilleasettajat olivat jälleen satsanneet tapahtumaan. Katsottavaa tapahtuma tarjosi runsaasti. Messukävijöitä olisi voinut olla toki enemmänkin, mutta toisaalta asiallista kävijäkuntaa oli liikkeellä. Varsin myönteisesti tapahtumaa standeilla puntaroitiin

Ohjelmasisällöissä teemoja olivat mm. tekoäly valmistuksessa, liiketoimintamallit, NATO-markkinoiden mahdollisuudet ja additiivisen valmistuksen teollinen skaalautuminen. Pääyhteistyökumppani oli Fastems.

”Fastemsille Konepaja on strategisesti tärkeä tapahtuma Suomessa. Pääkumppanuus tuki tavoitettamme kehittää liiketoimintaa yhdessä suomalaisten konepajojen kanssa ja tuoda esiin joustavan valmistamisen merkitystä globaalissa kilpailussa. Messut tarjosivat meille erinomaisen foorumin tavata nykyisiä ja uusia asiakkaita, käydä avointa keskustelua alan tulevaisuudesta ja jakaa käytännön oppeja tuottavuusloikkaan vaihtelevassa erätuotannossa”, kiteytti tapahtumaa messujen pääkumppanin Fastems Oy:n toimitusjohtaja Mikko Nyman.

Hitsauksen SM

Plootu Fennican kaikki palkitut olivat messuilla esillä. Vuoden ohutlevytuote 2026 ja muotoilusarjan voittaja on AIRAM “Made in Lahti” -valaisinsarja. Muotoilusarjan kunniamaininnat saivat SAU-kynttelikkösarja, Junkkari HJ550 -laikkahakkuri. Teollisuussarjan voittaja on Vallox Exxeo -huippuimurisarja, ja teollisuussarjan kunniamaininnan saivat Kome-valopalkki ja Sampo Rosenlew C2 -koeruutupuimuri. Oppilaitossarjassa kunniamaininnat menivät Kiila-kenkälusikalle, Monoco-hyllylle, Gnomon-pöytäkellolle.

Nuorille osaajille suunnatut Hitsauksen SM-kilpailut käytiin messujen aikana. Kärkisijat menivät Savon ammattiopiston suuntaan. Historiallisesti voitto jaettiin, voittajat ovat Aku Hänninen ja Lauri Mutka. Kilpailun järjesti Suomen Hitsausteknillinen yhdistys. Seuraavassa muutamia kuvallisia näkymiä tämän vuoden messuille, web-kuvakatsauksen osa 1. Julkaisemme kaksi osaa Konekuriirin verkon uutissivuilla vielä myöhemmin. Pääjuttu ja kaikki kuvat huhtikuun Konekuriirissa 4/2026.

Kari Harju

Messujen yhteydessä järjestettiin hitsauksen SM-kilpailu kymmenen kilpailijan voimin. Tasainen kisa käytiin, voittajiakin saatiin nyt kaksi samoin pistein. Voittajat ovat Lauri Mutka ja Aku Hänninen. Kisat järjesti Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys ry. Kuva torstain palkintojenjakotilaisuudesta.
Prodmac esittäytyi messuilla A-hallissa ja esillä olivat mm. Behringerin ja MEP:n sahausratkaisuja sekä Finnblastin teknologiaa. Euromac on varsin tuore laajennus valikoimiin, esillä oli valmistajan automatisoitu robottisärmäyssolu. Kuvassa Mika Koivuniemi Prodmacilta ja Andrea Fontanini Euromacilta.
Nakamura-Tomen V-sarjan tuorein sorvauskeskusmalli ja samalla ensimmäinen Eurooppaan toimitettu NTY3-150V oli Insinööritoimisto Ismo Lindbergin messuosaston tähtitarjontaa. Eskomaticille matkaavassa koneessa kaksi karaa ja kolme työkalurevolveria, jotka kaikki pyörivin työkaluin ja Y-akselein.
Kauppa Osakeyhtiö on helsinkiläinen työkalujen maahantuonti- ja tukkuliike pitkin perintein, toimintaa on vuodesta 1918. Messuilla oli mukana monipuolisesti tarjontaa, mm. tuoreita mittalaiteuutuuksia sekä uutta työkalujen säilytysjärjestelmää esiteltiin. Oikealta Juha Virkamäki, ja Markku Ilvesaho.
Vossi panosti messuihin jälleen vahvasti. Ensiesittelyssä kookkaalla osastolla nähtiin kuvan Muratec MWR120TMCY -sorvauskeskus. Muista edustuksista mm. GROBilta oli mukana 5-akselinen vaakakarainen G352-koneistuskeskus ja LVD:ltä 12 kW:n LaserTwo -tasokuitulaser ja RBS4 -robottisärmäyssolu.
Wihuri Oy Teknisen Kaupan osastolla oli mukana tällä kertaa kaksi Mazak-konetta j aautomaatioratkaksujan esiteltiin laajasti. Koneosta mukana oolivat monitoimisorvi INTEGREX j-200 NEO sekä QUICK TURN 250MY -sorvauskeskus pyörivillä työkaluilla, Y-akselilla ja ohjelmoitavalla tukikärjellä varustettuna. Työstökonehuolto esitteli uusia palveluitaan.
Machinery MT:n osastolla kohosi SafanDarley Mini Cell, täysin sähköinen, kokonaisuudessaan automatisoitu särmäysrobottisolu. Solussa ovat mukana E-Brake 35T Mini Cell -särmäyspuristin, kapasiteetiltaan 25 kg:n robotti, kaksi syöttöisempää, talletusasema ja poistoluiska. Levykoko käsittelyyn max. 600 x 800 mm.
Iscar oli esillä tutulla paikalla A-hallissa ja esillä oli tuotetarjontaa moneen lähtöön. Tapani Kärmesniemi esitteli mm. Matrix 360 -työkalujen hallinta ja varastojärjestelmää. Kyseessä on lattialla pieneen alaan sopiva karusellityyppinen ratkaisu pienille ja keskisuurille työkaluille.
Akaan Toijalasta toimiva Tamspark oli jälleen mittavan kokoisin panostuksin mukana Konepajassa. Ratkaisuja esiteltiin laajasti EDM- ja EDM-mikrokoneistukseen, 3D-tulostukseen kuin hitsauksen automatisointiinkin yhteistyörobottien avulla. Taustalla lankasaha United Machiningin Cut E-sarjasta.
Tänä vuonna 85 vuoden ikään ehtivä Maanterä esitteli ajankohtaista tuotetarjontaa niin lastuaviin työkaluihin, hiontaan kuin sahaukseenkin. Lisäksi uutta esitetarjontaa esiteltiin, tuore kookas hionnan alueen hinnastoluettelo valmistui sopivasti messuille. Porukka asettui torstaiaamuna ryhmäkuvaan.
Automaatiota tehokkaaseen tuotantoon: Cron-Tekin kärjessä messuilla oli kolme tuotantokonetta. Kuvassa uutuusmalli CMZ TD30-YS GL100-portaalipanostajalla varustettuna, itsenäinen tuotantoyksikkö sarja- ja piensarjatuotantoon. Myös Brotherin SPEEDIO S700Xd2 ja Makinon viisiakselinen A500Z olivat tarkastelussa

Huhtikuun Konekuriiri!

Terve ja hyvää huhtikuuta! Tämän vuoden nelonen, Konekuriiri numero 4/2026 huhtikuu on ilmestynyt. Konepaja, Nordic Welding ja 3D Expo järjestettiin maaliskuussa Tampereella ja tässä numerossa mm. reilu paketti kuvallisia näkymiä näiltä keskeisiltä suomalaismessuilta. Ja toki muut ajankohtaiset teknologia- ja uutisasiat ovat numerossa mukana, investointiartikkeleja mm. Kauhavalta ja Raumalta ja. Jep, kannattaa lukea!

Huhtikuun numeron ilmoittajat:

Airwell Oy

Ama-Prom Oy

Bystronic Scandinavia

Cebotec Oy

Cron-Tek Oy

Endor

FMS-Service Oy

Fredko Oy

Insinööritoimisto Ismo Lindberg Oy

Iscar Finland Oy

Jarkope Oy

Koneparkki Oy

Krister Lindh Oy

Kyrön Takomo Oy

MTC Flextek Oy

Pathtrace Oy

Prodmac Oy

Pöytyän Koneistuspalvelu

Rensi Finland Oy

Retco Oy

Tekupit Oy

Trutekniikka Oy

Työstökoneliike M.Koskela Oy

Wihuri Oy Tekninen kauppa

Vossi Group

Steelcomp viettää tasavuosia kehityksen merkeissä – Huippuluokan taivutusteknologiaa tuotantoon Kauhavalla

Niin kuluu aika, että Steelcomp Oy on jo 20-vuotias. Tuotannon mahdollisuuksien kehitystyö jatkuu yrityksessä reippaana, merkkivuotta yritys on aloitellut saattelemalla uutta taivutusautomaattia tuotantoon. Tehtaan Salvagnini P4.G4‑2720 on samalla mallin kokoluokan Suomen ensiasennus.

Steelcomp kuuluu tunnettuihin alan kasvutarinoihin. Yritys aloitti tyhjästä Kauhavalla pienenä ohutlevypajana vuonna 2006 ja on kasvanut parin vuosikymmenen mittaan kookkaaksi alan konserniksi.

Iso sykäys oli yritysosto, joka johti uuden toisen yksikön perustamiseen Vaasaan kymmenen vuotta sitten. Steelcomp-konserniin kuuluvat Kauhavan Steelcomp Oy ja Steelcomp Vaasa Oy.

Kone on Suomen ensimmäinen 2,7 metrin taivutuspituuden Salvagnini P4 -malli.

Kauhavalla tehdään ohutlevyvalmistuksen alihankintaa ja Vaasassa on ydintä sopimusvalmistus hitsauksineen ja kokoonpanoineen.

Uutta kapasiteettia

Steelcomp tunnetaan vahvana toimintojen kehittäjänä ja investoijana. Automaatio kärjessä mennään vankasti.

”Investoinnit ovat tärkeitä pärjäämiselle ja tuotannon kehittämiselle. Paikalleen ei pidä jäädä, eteenpäin on mentävä, se on ollut johtoajatuksemme koko ajan. Siihen kehityksessä yksi olennainen asia on uusi teknologia”, kertoo yrityksen perustaja ja toimitusjohtaja Kimmo Niska sanoo.

Kauhavalla mittavin kokonaisinvestointi tehtiin tämän vuosikymmenen alussa.

Tuolloin yritys rakennutti Kauhavan keskustan lähelle uuden 5000 neliömetrin tehtaan, mihin sijoittuu laajasti nykyteknologiaa. Siellä toimii mm. FSM- tuotantojärjestelmä ja sen yhteydessä useita tuotantokoneita.

Viime aikoina yritys on vienyt mahdollisuuksiaan eteenpäin lisäämällä merkittävästi tehtaan taivutuskapasiteettia, ja tuotannon automaatio on siinäkin keskeisin nimittäjä. Hiljattain Steelcomp investoi Kauhavalla uuteen Salvagnini P4.G4‑2720 ‑taivutusautomaattiin, joka otettiin tuotantokäyttöön tämän vuoden alussa.

Kyseessä on samalla Suomen ensimmäinen 2,7 metrin taivutuspituuden malli.

Yhteistyötä koneasioissa. Kuvassa Steelcompin tj. Kimmo Niska keskellä, Fredkon tj. Pasi Pitkänen vasemmalla ja Steelcompin myynti-insinööri Daniel Tot-Egete oikealla.

Yrityksen käytössä on ollut vuodesta 2012 Salvagninin P4Xe‑2116‑ bender, ja uuden Salvagninin Itävallan tehtaan valmistaman koneen hankinnassa on selkeä yhteys aiemmasta koneesta saatuihin kokemuksiin.

”Aiempi kone on palvellut tuotantoamme erittäin hyvin, ja tehtaan pitkä tausta, asiantuntemus ja perinne taivutusautomaattien valmistajana näkyy sen tuotteissa selvästi. Ratkaisu taivutuskapasiteetin uuteen laajennukseen oli luontevaa hakea samalta suunnalta. Uudet piirteet ja muut nykyteknologian ominaisuudet tukevat tuotantoa aiempaan koneen rinnalla”, sanoo Niska.

Uusi Salvagnini P4.G4 2720 -taivutusautomaatti lisää taivutuskapasiteettia Steelcomp Oy:llä Kauhavalla. Taivutustöissä Eetu Tyynismaa.

Uusia ominaisuuksia

Suomen edustajan Fredkon toimittama Salvagnini P4.G4‑2720 on sujuvaan automaattiseen tuotantoon kehitetty yksikkö.

”Hyödyllisiä ominaisuuksia on lukuisia, yksi on mm. patentoitu CLA‑SIM‑järjestelmä taivutustyökalun ohjelmoitavaan pituussäätöön esimerkiksi hitsaus- tai niittausliuskoja varten, ja samoin myös CLA palaterätyökalut negatiiviseen suuntaan”, kertoo toimitusjohtaja Pasi Pitkänen koneen toimittaneelta Fredkolta.

Koneessa on mukana myös MAC3.0 (Adaptive Material Correction) -järjestelmä, mikä varmistaa ensimmäisen mittatarkan kappaleen kerta-ajolla, ja nyt myös tämä ominaisuus ehdottaa oikean määrän taivutusaskelia ison kulman taivutuksiin.

”Manipulaattorin DPM lisälaitteella saadaan taivutettua kapeita profiileja minimissään 80 mm pohjan leveyteen asti. Taivuta ja leikkaa (Cut‑Optio.) ominaisuus soveltuu erilaisten vielä kapeampien profiilien taivutukseen ja sitä seuraavaan aitoon ”saksi”-leikkaukseen”, Pitkänen kertoo. Layoutin puolesta P4.G4-2720 -taivutusautomaatin konfiguraatio vastaa pitkälti yrityksen P4Xe‑2116‑ benderiä.

Taivutusautomaatti tuottaa profiileja ja paneeleja automaattisesti sekä vaativat taivutukset onnistuvat hyvin erilaisilla taivutussäteillä.

Aiemman koneen yhteydessä Steelcompille toimitettiin ensimmäinen HPT‑lastaus- ja purkupöytä, ja hyvät käyttökokemukset vaikuttivat samaan valintaan kappaleen panostuksen ja poiston osalta.

”Uusi P4.G4 sisältää kuitenkin valmiuden automatisoituun P‑Robot‑materiaalinkäsittelyyn, mikä mahdollistaa tulevaisuuden automaatiokehityksen. Lisäksi koneen energiankulutus pienenee lähes 50 %, mikä tukee Steelcompin tavoitetta kohti entistä kestävämpää tuotantoa”, Pitkänen toteaa.

Kehityksen merkeissä

Uusi kone on Kauhavalla tuore asennus, mutta tuotannossa se on ollut jo jonkin aikaa.

”Tuttu teknologia auttoi liikkeelle pääsyssä. Uudet piirteet täydentävät sopivasti koneen tuotantoa”, Kimmo Niska kertoo.

Kahden vuosikymmenen ikään ehtivä Steelcomp jatkaa tuotantonsa ja toimintojensa tiivistä kehittämistä.

Vuodet vierivät, töitä tehdään, tie vie eteenpäin.

”Kehityksen ja kasvun aikaahan tämä on ollut ollut ja vahvasti suuntaamme jatkoon yleisestä epävarmuudesta huolimatta. Mutta ei se kasvu silti helppoa ole. Niina vuosina, kun yritys on ollut olemassa, ei talous tässä maassa ole kasvanut, päinvastoin. Voihan sitä miettiä, millaista olisi ollut, jos ajat olisivat olleet vähän aikaa suotuisammat. Yritystoiminta on vireän talouden aikana vähän erilaista, kai”, hymyilee Kimmo Niska.

Aiemman koneen yhteydessä Steelcompille toimitettiin HPT lastaus- ja purkupöytä, ja hyvät käyttökokemukset vaikuttivat samaan valintaan kappaleen panostuksen ja poiston osalta.

Vaan ovat ne hommat suunnilleen sujuneet ja kasvuun yritys tähtää vahvasti jatkossakin. Investointeihin yritys panostaa puolesta miljoonasta miljoonaan euroon vuosittain.

Viime tilikaudellaan Steelcomp Oy teki hieman alle yhdeksän miljoonan euron liikevaihdon, Steelcomp Vaasan liikevaihto oli 13 miljoonaa euroa. Steelcomp Oy työllistää noin 30 henkilöä, Steelcomp Vaasa nyt noin 75 henkilöä.

Kari Harju

Steelcomp Oy

Ohutlevypuolen alihankintatyöt

Perustettu 2006

Toimipaikka Kauhava

Steelcomp Groupissa Steelcomp Vaasan kanssa

Uusi investointi Kauhavalle Salvagnini P4.G4‑2720 ‑taivutusautomaatti

Putkilaser suosittuun kokoluokkaan

Yamazaki Mazak on tuonut markkinoille Japanissa valmistettavan Mazak FT-250 -laserleikkauskoneen, joka on suunniteltu suosittuun 250 millimetrin kokoluokkaan ohuitten putkien leikkaukseen tarkoitettujen laserkoneiden ja suurten profiilien leikkauskoneiden väliin.

Mazak on panostanut merkittävästi tehokkaiden ja pitkälle automatisoitujen putkilaserien suunnitteluun; tämä malli on uusin esimerkki tästä pitkäjänteisestä kehitystyöstä.

Tehokas 2,5D-leikkauspää

Mazak FT-250 -putkilaserissa on kuusi CNC-ohjattua akselia: X- ja C-akselit materiaalin liikkeille, Z-, Y- ja B-akselit leikkauspään liikkeille sekä näiden lisäksi U-akseli leikkauspään X-suuntaiselle liikkeelle. Tämä mahdollistaa nopean ja tarkan leikkauksen usein ilman materiaalin liikettä.  

Mazak SmoothTUBE on helppokäyttöinen nykyaikainen CNC-ohjaus.

Kun leikkauksessa vaaditaan leikkauspään kääntöä B-akselilla, sen liike voidaan synkronoida U-akselin liikkeeseen. Tällä tavalla leikkauspää on koko ajan mahdollisimman lähellä materiaalia kiinnipitävää istukkaa ja näin estetään materiaalin värinä leikkauksessa.

Leikkauspäässä on Mazakin uusi 6 kilowatin SmoothCut-kuitulaser.

Automaattinen lataus tuo tehokkuutta

Yamazaki Mazak on suunnitellut erilaisia vaihtoehtoja materiaalin automaattiseen lataamiseen Mazak FT-250
-laserkoneella. Käyttäjä voi valita ilman kompromisseja sopivimman tavan koneen automatisointiin. Malliin voi valita:

  • nippulatauslaitteen suurille sarjoille ja pienelle materiaalin vaihtuvuudelle
  • kuljetinhihnan V-tuilla pienille sarjoille ja monille erilaisille materiaaleille (myös erikoisprofiilit)
  • yhdistelmän sisältäen molemmat latausautomatiikan vaihtoehdot

Valmiit kappaleet tuodaan hallitusti purkupuolelle. Vakio-option suurin mahdollinen kappalepituus valmiiden kappaleiden päässä on 4 500 mm ja optiona pituuden saa nostettua 8 000 mm:iin saakka.

U-akselilla varustettu leikkauspää mahdollistaa nopean leikkauksen materiaalia siirtämättä.

Uutuus suosittuun kokoluokkaan

Yamazaki Mazakilla on aikaisemminkin ollut valikoimassa sekä suurempia (FG-400 ja FG-220) malleja että pienempiä putkikoneita (FT-150). Mallistosta on kuitenkin puuttunut nopea putkien laserleikkauskone noin 250 mm:n kokoluokasta. Nyt sellainen on tarjolla kuitulaserina ja sen tärkeimmät tekniset tiedot ovat seuraavat:

  • käsiteltävä putken halkaisija 20 – 254 mm
  • käsiteltävä suorakaideputki 20 x 20 – 203 x 203 mm
  • kulmarauta leikattavissa
  • H- ja I-palkit leikattavissa
  • suurin raaka-aineen pituus 4 500 mm (optiona 6 500, 8 000 ja 12 000 mm)
  • suurin valmiin kappaleen pituus 4 500 mm (optiona 6 500 ja 8 000 mm)
  • suurin materiaalin paino 50 kg/m
  • tehonlähteenä 6 kilowatin SmoothCut-kuitulaser

Lisävarusteilla tehoa tuotantoon

Vakiokoneeseen voidaan lisätä useita erilaisia tuotantoa nopeuttavia ja tehostavia lisävarusteita. Koneeseen on saatavilla esimerkiksi poraus- ja kierteitysyksikkö, jonka nimellinen kierteitysteho on M20-kierre tavalliseen rakenneteräkseen.

Työkalujen lukumäärä on 13. Yksikön teho on 2,2 kilowattia ja siihen voidaan ladata poraus-, kierteitys- ja senkkaustyökaluja. Yksiköllä voidaan myös käyttää termisen porauksen työkaluja.

Raaka-ainemateriaalin paikoitukseen on saatavilla erilaisia ratkaisuja (kosketus, skannaus), kuten myös erilaisia materiaalin panostus- ja purkuratkaisuja.

Konetta ohjelmoidaan helppokäyttöisellä SmoothTUBE CNC-ohjauksella. Apuna offline-ohjelmoinnissa käytetään Mazakin TubeDX-ohjelmaa. www.machinetools.wihuri.fi

Messukolmikko Tampereella

Tamperelainen ammattimessukokonaisuus Konepaja / Nordic Welding / 3D Expo järjestettiin Tampereella 17.–19.3. Tapahtuma keräsi Tampereelle noin 6 800 valmistavan teollisuuden ammattilaista, kertoo Tampereen Messut tiedotteessaan.

Messujen näyttelysisällössä nähtiin runsaasti ratkaisuja tuotannon tehostamiseen, automaatioon ja uusiin valmistusteknologioihin. Näytteilleasettajia oli mukana tämän vuoden messuilla noin 250.

Ohjelmasisällöissä teemat liittyivät mm. tekoälyn rooliin valmistuksessa, teknologiateollisuuden liiketoimintamalleihin, puolustus- ja NATO-markkinoiden mahdollisuuksiin ja additiivisen valmistuksen teolliseen skaalautumiseen. Messujen pääyhteistyökumppani oli Fastems.

Messuilla järjestetyssä hitsauksen SM-kilpailussa voitto jaettiin, kun kaksi kilpailijaa päätyi kisan kärjessä historiallisesti täsmälleen samoihin pisteisiin. Voittajat ovat Aku Hänninen ja Lauri Mutka, molemmat Savon ammattiopistosta.

Kuvallisia näkymiä messuille Konekuriirin huhtikuun numerossa!

Konepaja, Nordic Welding ja 3D Expo Tampereella

Konepaja-, Nordic Welding- ja 3D Expo -tapahtumat järjestetään Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 17.-19. maaliskuuta.

Konepaja on metalliteollisuuden kone- ja laiteinvestoinneista päättäville henkilöille suunnattu tapahtuma, tänä vuonna tapahtuma juhlistaa kymmenvuotista taivaltaan. Ensimmäisen kerran Konepaja järjestettiin vuonna 2016.

Konepajassa esittäytyvät laajasti alan toimijat ja esillä teknologiatarjontaa koko tuotantoketjuun suunnittelusta valmiisiin tuotteisiin.

Konepaja-messut järjestetään tuttuun tapaan samaan aikaa ja samassa paikassa Nordic Welding- ja 3D Expo -tapahtumien kanssa.Nordic Welding onPohjoismaiden suurin hitsaus- ja liittämisteknologian tapahtuma.

Tapahtuma täyttää tänä vuonna 20 vuotta. Tapahtuman yhteydessä järjestetään tuttuun tapaan hitsauksen SM-kisat. Kilpailun järjestää Suomen Hitsausteknillinen yhdistys. 3D Expo kokoaa yhteen tulostuksen toimijoita.

Edellinen messukolmikko, vuonna 2024 järjestetty Konepaja-, Nordic Welding Expo- ja 3D & New Materials -kokonaisuus keräsi Tampereen Messu- ja Urheilukeskukseen yhteensä 6708 messukävijää valmistavasta teollisuudesta sekä alan oppilaitoksista. Lukumäärään ei ole laskettu mukaan näytteilleasettajien edustajien määrää. Päänäytteilleasettajina tapahtumassa oli 236 yritystä.

« Vanhemmat artikkelit Uudemmat artikkelit »