Kategoria-arkisto: Messut ja tapahtumat

Messukolmikko Tampereella

Tamperelainen ammattimessukokonaisuus Konepaja / Nordic Welding / 3D Expo järjestettiin Tampereella 17.–19.3. Tapahtuma keräsi Tampereelle noin 6 800 valmistavan teollisuuden ammattilaista, kertoo Tampereen Messut tiedotteessaan.

Messujen näyttelysisällössä nähtiin runsaasti ratkaisuja tuotannon tehostamiseen, automaatioon ja uusiin valmistusteknologioihin. Näytteilleasettajia oli mukana tämän vuoden messuilla noin 250.

Ohjelmasisällöissä teemat liittyivät mm. tekoälyn rooliin valmistuksessa, teknologiateollisuuden liiketoimintamalleihin, puolustus- ja NATO-markkinoiden mahdollisuuksiin ja additiivisen valmistuksen teolliseen skaalautumiseen. Messujen pääyhteistyökumppani oli Fastems.

Messuilla järjestetyssä hitsauksen SM-kilpailussa voitto jaettiin, kun kaksi kilpailijaa päätyi kisan kärjessä historiallisesti täsmälleen samoihin pisteisiin. Voittajat ovat Aku Hänninen ja Lauri Mutka, molemmat Savon ammattiopistosta.

Kuvallisia näkymiä messuille Konekuriirin huhtikuun numerossa!

Konepaja, Nordic Welding ja 3D Expo Tampereella

Konepaja-, Nordic Welding- ja 3D Expo -tapahtumat järjestetään Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 17.-19. maaliskuuta.

Konepaja on metalliteollisuuden kone- ja laiteinvestoinneista päättäville henkilöille suunnattu tapahtuma, tänä vuonna tapahtuma juhlistaa kymmenvuotista taivaltaan. Ensimmäisen kerran Konepaja järjestettiin vuonna 2016.

Konepajassa esittäytyvät laajasti alan toimijat ja esillä teknologiatarjontaa koko tuotantoketjuun suunnittelusta valmiisiin tuotteisiin.

Konepaja-messut järjestetään tuttuun tapaan samaan aikaa ja samassa paikassa Nordic Welding- ja 3D Expo -tapahtumien kanssa.Nordic Welding onPohjoismaiden suurin hitsaus- ja liittämisteknologian tapahtuma.

Tapahtuma täyttää tänä vuonna 20 vuotta. Tapahtuman yhteydessä järjestetään tuttuun tapaan hitsauksen SM-kisat. Kilpailun järjestää Suomen Hitsausteknillinen yhdistys. 3D Expo kokoaa yhteen tulostuksen toimijoita.

Edellinen messukolmikko, vuonna 2024 järjestetty Konepaja-, Nordic Welding Expo- ja 3D & New Materials -kokonaisuus keräsi Tampereen Messu- ja Urheilukeskukseen yhteensä 6708 messukävijää valmistavasta teollisuudesta sekä alan oppilaitoksista. Lukumäärään ei ole laskettu mukaan näytteilleasettajien edustajien määrää. Päänäytteilleasettajina tapahtumassa oli 236 yritystä.

Laserhitsaus tuotannon kilpailuedun rakentajana

Teollisuuden tuotantoympäristöt kehittyvät tänä päivänä nopeasti: tuotteiden läpimenoaikoja halutaan lyhentää samalla, kun tuotteiden laatua halutaan parantaa kustannuksia kasvattamatta. Yksi merkittävimmistä kehitysaskeleista hitsaavassa valmistuksessa on ollut laserhitsauksen nopea yleistyminen. Kyse ei ole pelkästä uudesta hitsausmenetelmästä, vaan tavasta tehostaa koko tuotantoketjua.

Laserhitsauksessa materiaalit liitetään toisiinsa laserin tuottaman voimakkaan valonsäteen avulla. Prosessi on erittäin energiatehokas ja tarkasti hallittavissa.

Tuotannon näkökulmasta keskeistä on nopeus: laserhitsauksen on todettu olevan olevan jopa neljä kertaa perinteisiä menetelmiä nopeampaa. Tämä tarkoittaa suurempaa kapasiteettia ilman, että henkilöstö- tai tilaresursseja tarvitsee kasvattaa.

Laserhitsauslaitteet vauhdittamaan hitsausprosesseja

Machinery MT Oy on toiminut Fanuci-laserhitsauslaitteiden maahantuojana vuodesta 2022 lähtien. Fanucin laserhitsauslaitteet ovat nopeita ja tehokkaita tarkkuutta unohtamatta.  Valikoimaan kuuluu laserhitsauskoneita teholuokissa 1500–3400 W.

Koneet on saatavilla 4-in-1-kahvalla, joka mahdollistaa hitsauksen, leikkauksen, saumapuhdistuksen ja etäpuhdistuksen. Lisäksi valikoimaan kuuluvat suojavarusteet, kulutusosat sekä kattava perehdytys laserhitsauslaitteen käyttöön ja turvaohjeisiin.

”Olemme kartuttaneet vahvaa kokemusta laserhitsauksesta, jonka ansiosta meillä on runsaasti osaamista ja ammattitaitoa laserhitsausprosesseista sekä niiden tarjoamista mahdollisuuksista. Fanucin laserhitsauslaitteet täyttävät eurooppalaiset turvallisuusstandardit ja ne valmistetaan Yhdysvalloissa. Meiltä löytyvät koneiden lisäksi kaikki tarvittavat kulutusosat aina suoraan hyllystä Pirkkalasta. Näitä voit kätevästi tilata myös verkkokaupastamme”, Machinery MT Oy:n jälkimarkkinointipäällikkö Janne Järvinen kertoo.

”Hankkiessaan Fanuci-laserhitsauslaitteen meiltä, ei asiakkaan tarvitse jäädä uuden teknologian kanssa yksin. Käyttöönoton yhteydessä tarjoamme kattavan opastuksen Fanuci-laserhitsauslaitteen käyttöön sekä työturvallisuuteen ja asianmukaisten suojavarusteiden käyttöön. Meiltä voi myös aina pyytää apua ja vinkkejä.”, vinkkaa Machinery MT Oy:n levykonepuolen myyntipäällikkö Samuel Ahonen.

Tehokkuutta ilman kompromisseja

Nopeus ei yksin riitä, jos laatu kärsii. Laserhitsauksen vahvuus onkin siinä, että tehokkuus ja laatu kulkevat käsi kädessä. Koska lasersäde voidaan kohdistaa erittäin pienelle alueelle, lämpövaikutus ympäröivään materiaaliin jää vähäiseksi. Tämä vähentää kappaleiden muodonmuutoksia ja jännityksiä, mikä puolestaan pienentää oikaisu- ja jälkikäsittelytarvetta. Monissa tapauksissa kappaleet voidaan siirtää hitsauksen jälkeen suoraan seuraavaan työvaiheeseen, kuten maalaukseen.

Tarkkuus mahdollistaa myös sellaisten tuotteiden valmistuksen, jotka olisivat perinteisillä menetelmillä haastavia tai liian hitaita toteuttaa. Esimerkiksi elektroniikka- ja hienomekaniikkateollisuudessa pienet ja herkät komponentit hyötyvät laserhitsauksen hallitusta lämmöntuonnista.

Laserhitsaus soveltuu erilaisten sekä eripaksuisten materiaalien (teräs, alumiini, titaani) käsittelyyn. Tämä lisää suunnittelun vapautta ja laajentaa valmistusmahdollisuuksia. Lisäksi se istuu luontevasti moderniin, automatisoituun tuotantoon.

Prosessi on helposti integroitavissa robotiikkaan ja digitaalisiin ohjausjärjestelmiin, mikä parantaa toistettavuutta ja vähentää inhimillisten virheiden riskiä. Kun sama hitsauslaatu voidaan toistaa kappaleesta toiseen, myös laadunvalvonnan tarve kevenee.

Pitkällä aikavälillä tämä näkyy tasaisempana laatuna, pienempänä hylkäysprosenttina ja parempana toimitusvarmuutena. ”Meiltä löytyy aina useampi Fanuci-laserhitsauslaite valmiina nopeaan toimitukseen. Myös laitteen testaus on mahdollista ennen ostopäätöksen tekemistä.  Olemme mukana Konepaja-messuilla, jossa osastollamme E251 on Fanucin laserhitsauskone esillä”, summaa Samuel Ahonen. Machinery MT Oy http://www.machinery.fi

Kuvateksti: Laserhitsaus on viime vuosina noussut suosituksi tavaksi tehostaa hitsausta. Perinteisiin hitsausmenetelmiin verrattuna laserhitsaus on todistetusti jopa neljä kertaa nopeampaa.
 

Tulevaisuuden konepaja esillä Vossin osastolla Konepaja-messuilla

Älykkäisiin konepajateknologioihin ja elinkaaripalveluihin erikoistunut Vossi Group Oy esittelee 17.-19.3. osastollaan E201 huippu-uutuuksia kilpailuedun rakentamiseen.

Automaatiota lastuavaan työstöön

Esittelyssä on laaja kattaus koneistusteknologiaa mm. saksalaisen GROBin G352 5-akselinen vaakakarainen koneistuskeskus, jonka demokoneistus on tehty jälleen yhteistyössä OpenMind hyperMill CAMiä edustavan RS Technologiesin kanssa.

Ensiesittelyssä on japanilaisen Muratecin MWR120TMCY kahdella etukaralla sekä kahdella työkalurevolverilla varustettu sorvauskeskus nopealla portaalipanostajalla.

Ensiesittelyssä on japanilaisen Muratecin MWR120TMCY kahdella etukaralla sekä kahdella työkalurevolverilla varustettu sorvauskeskus nopealla portaalipanostajalla. Sveitsiläisen Fehlmannin Picomax 56 mill koneistuskeskus, mikä yhdistää CNC- ja manuaalikoneen parhaat puolet. 

Esillä on myös kompakti ja nopea YCM NXV 600A pystykarainen koneistuskeskus. Järeämpään koneistukseen esitellään mm. Fermat UHAmi SD servotoiminen universaalijyrinpää sekä karusellisorvivalmistaja TOSHULINilta paikalla on tehtaanedustaja.

Digitaalista prosessivirtausta levyntyöstöön

Belgialaiselta LVD:ltä esittelyssä on kompakti LaserTwo 12kW tasokuitulaser ja LVD RBS4 offline-ohjelmoinnilla oleva täysservotoiminen robottisärmäyssolu sekä niiden prosessivirtauksen täydellisesti yhdistävä CADMAN-ohjelmisto. Levytuotteiden automaattiseen viimeistelyyn esillä on hollantilaisen Timesaversin 42-1525-WRBW, johon on saatavissa peräti R3 levyreunan pyöristys.

Belgialaiselta LVD:ltä esittelyssä on kompakti LaserTwo 12kW tasokuitulaser ja LVD RBS4 offline-ohjelmoinnilla oleva täysservotoiminen robottisärmäyssolu sekä niiden prosessivirtauksen yhdistävä CADMAN-ohjelmisto

Italialaisen Faccinin EDL-1617 hybriditoiminen 4-telainen CNC-levynpyöristyskone, jossa ylätela on elektroninen ja alatelat hydraulitoimiset mahdollistaen 10 m/min taivutusnopeuden, 35% pienemmän energiakulutuksen, 75 % pienemmän öljykulutuksen ja merkittävästi matalamman melutason. Koneessa myös automaattinen taivutussäteenvalvonta sekä erittäin helppokäyttöinen ohjaus langattomalla käsikäytöllä.

Täysservotoimista putkentaivutusta sekä automaattisahausta

Lisäksi osastolta löytyy mm. portugalilaisvalmistajan täysservotoiminen ja tarkka Amob eMOB 80 CNC-putkentaivutuskone erittäin helppokäyttöisellä ohjauksella. Automaattisahaukseen esittelyssä on ISTech Power 360 NC suorakatkaisuvannesaha.

Portugalilaisvalmistajan täysservotoiminen Amob eMOB 80 CNC-putkentaivutuskone helppokäyttöisellä ohjauksella.

Asiakkaiden 3D-tulosteita

Esillä on myös 3D-metallitulostin valmistajan Nikon SLM Solutionsin asiakkaan EMERSON FISHER™ CAVITROL™ HEX TRIM huippuhiljainen, -suorituskykyinen ja -luotettava kookas palloventtiili. Saksalaisen WAAM-teknologia 3D-metallitulostintalon Gefertecin suomalaisasiakkaalle tulostama kookas teräsimpelleri valuaihiota korvaamaan. Lisäksi esillä isoja muovitulosteita 3D-tulostettuna saksalaisen BigRepin suomalaisasiakkaiden toimesta.

”Toivotamme kaikki älykkäästä konepajateknologiasta kiinnostuneet osastollemme tutustumaan tulevaisuuden konepajaan. Uskomme vahvasti siihen, että suomalainen konepajateollisuus haluaa nähdä ja kokea koneet, automaation ja ohjelmistot fyysisesti eikä vain videoina tai esitteinä. Toivottavasti näemme messuilla ja voimme rakentaa teillekin kilpailuedun!”, toimitusjohtaja Marko Vossi kutsuu. vossi.fi/konepaja26

Ylin kuva: GROBin G352 5-akselinen vaakakarainen koneistuskeskus, jonka demokoneistus on tehty yhteistyössä OpenMind hyperMill CAMiä edustavan RS Technologiesin kanssa.

Maaliskuun Konekuriiri!

Moro, mainiota maaliskuuta! Konekuriirin numero 3/2026 maaliskuu on ilmestynyt. Messuja kohti mennään: Konepaja, Nordic Welding ja 3D Expo järjestetään nyt maaliskuussa Tampereella. Tässä maaliskuun numerossa on mukana runsaasti ennakkoasiaa messuihin liittyen. Ja toki muut alkukevään uutiset konemarkkinoilta. Tiivis paketti teknologia- ja yritysasiaa – kannattaa lukea!

Maaliskuun numeron ilmoittajat:

Ahmotuote Oy

Airwell Oy

Ama-Prom Oy

Cebotec Oy

Coastone Oy

Cron-Tek Oy

Endor

Eskomatic Oy

Evomax

FMS-Service Oy

Fredko Oy

Hertek-Tekniikka Oy

HSJ-Products

Insinööritoimisto Ismo Lindberg Oy

Iscar Finland Oy

Jarkope Oy

JR-Machines Oy

Kalajoen Teollisuusrakenne

Kauppa Oy

Koneboss Oy

Koneparkki Oy

Kovametalli-IN

Krister Lindh Oy

Kyrön Takomo Oy

Linna Trade Oy

LSAB Suomi Oy

Oy Maanterä Ab

Machinery MT

Maint Way Oy

Maketek Oy

Makrum Oy

Metecno Oy

MM Konemyynti Oy

MTC Flextek Oy

Nurminen Tools Oy

Pathtrace Oy

Pintakäsittely Nokia

Prima Power

Prodmac Oy

Projecta Oy

Pöytyän Koneistuspalvelu

Rensi Finland Oy

Retco Oy

Sandvik Coromant

Scalar Oy

Tamspark Oy

Tampereen Messut

Tekupit Oy

Trutekniikka Oy

Työstökoneliike M.Koskela Oy

Vossi Group

Kilpailukykyä automaatiolla – Automation Forum Tampereella

Automaatio on tänä päivänä usein keskeinen kilpailukykyisen tuotannon perusta. Miten modernia automaatiota voi ja kannattaa hyödyntää, siitä tarjosi esimerkkejä JTA Connection Oy Automation Forum -tapahtuma tammikuun lopulla. Samalla oli mahdollisuus tutustua yrityksen uusiin Tampereen tuotantotiloihin.

JTA Automationin tilaisuus pidettiin avarissa tiloissa, joihin yritys muutti viime vuonna. Runsas vierailijamäärä yllätti iloisesti, totesi toimitusjohtaja Jere Mattjus.

JTA Connection on tamperelainen automaatiotalo, joka toteuttaa automaatioratkaisuja teollisuuden eri sektoreille.

Vuonna 1998 perustettu JTA Connection aloitti asiakkaiden kone- ja laiteasennuksilla, mutta suuntasi sittemmin projektiliiketoimintaan, ja toteuttaa automaatioratkaisuja avaimet käteen periaatteella.

Asiakasräätälöinti ja monialainen toiminta ovat talon vahvuuksia, niiden myötä yritys suunnannut viime vuosina vahvasti myös vientimarkkinoille ja kasvanut voimakkaasti.

Liikevaihtoa JTA Connection Oy teki vuonna 2025 21 miljoonaa euroa ja teki edellisvuoteen verraten yli 30 prosentin kasvun. Yritys työllistää noin 110 henkilöä.

Vuorineuvos Lasse Aho kertoi Olvin kasvusta ja kehityksestä. Siihen myös automaatioratkaisuilla on ollut iso merkitys.

Käytännön demoja ja puheenvuoroja

JTA Connection muutti viime vuonna aiempaa kookkaampiin noin 2500 neliömetrin tiloihin ja järjesti nyt tammikuulla tiloissaan automaatiotapahtuman.

Samalla se oli uusien Tampereen Nekalan toimitilojen avajaistilaisuus.

Tammikuine Automation Forum-tapahtuma loi näkymiä yrityksen toimintaan ja mahdollisuuksiin. Käytännönläheisessä tapahtumassa kuultiin yhteistyökumppanien puheenvuoroja, nähtiin automaatiota livetoiminnassa ja monenlaista infoa oli tarjolla demopisteillä.

Tapahtuman avauksena mielenkiintoisen puheenvuoron esitti Olvin pitkäaikainen entinen toimitusjohtaja vuorineuvos Lasse Aho.

Lukas Wagner Behringer -Eiserleltä esiintyi Automation Forumissa.

Esitys keskittyi Olivin kehitykseen ja kasvuun sekä ajan vaatimiin muutoksiin tuotteissa ja tuotannossa. Niissä tuotannon automaatiolla on iso osuus.

”Säännölliset investoinnit ja automaatio ovat aivan olennainen tehokkaan nykytuotannon edellytys, totesi Aho. Räätälöityjen solujen, tuotantolinjojen ja niiden ohjelmistoratkaisujen toteutuksissa Olvi on tehnyt pitkään yhteistyötä JTA Connectionin kanssa.  

Esitykset edustamistaan yrityksistä sekä asiakastoteutuksista JTA Connectionkin kanssa esimerkein pitivät tapahtumassa site manager Lukas Wagner sahavalmistaja Behringer-Eiserleltä ja myyntipäällikkö Tomi Koskinen DMG Mori Finlandilta.

Tomi Koskinen kertoi kuulijoille DMG Morista yrityksenä sekä yhteistyöstä JTA Connectionkin kanssa. Kokemusta toimivasta yhteistyötä automaatioasioissa on kertynyt yli kymmenen vuoden mitalta.

Tapahtuman antia oli myös livetoiminnassa nähty JTA:n Nexus-tuotannonohjausjärjestelmällä ohjattu sahauksen, koneistuksen demosolu mobiilirobotein, automaattivarastolla sekä AMR:llä. Lisäksi kappaleiden koneistuksen jälkeiseen pesuautomaation sovellutusta esiteltiin samassa [JM1] yhteydessä. Myös muita teemaan liittyviä kokonaisuuksia esiteltiin, ja robotiikan toimittajat esittäytyivät tapahtumass

Yli 230 osallistujaa paikalla

Päivän kokonaisuus tarjosi paitsi sujuvia näkymiä automaatiototeutuksiin, tietenkin lukuisia mahdollisuuksia tiedon- ja ajatustenvaihtoon ja sitä kautta uusiin ideoihin nykyautomaation toteutuksiin liittyen.

Esillä olleeseen tuotantokokonaisuuteen kuuluivat saha sekä koneistuskeskus kappaleenkäsittelyltään automatisoituna, automatisoitu teollisuuspesukone, varasto sekä AGV-vaunu. Kuvassa solun pyörösaha Behringer HCS-150E.
Aqua Cleanin teollisuuspesukone nähtiin Forumissa esittelyssä cobot-automaatiolla.

Automaatio on mielenkiintoinen teema ja vaikka väkeä paikalle osattiin toki odottaakin, kiinnostuksen suuruus tapahtumaa kohtaan kuitenkin yllätti iloisesti, totesi toimitusjohtaja Jere Mattjus tilaisuudessa. Päivän tapahtumaan osallistui kaikkiaan 230 vierailijaa.

Kari Harju   

Otsikkokuva: DMG Morin robotisoitu koneistuskeskus demopisteellä.

Helmikuun Konekuriiri!

Terve, mainiota helmikuuta! Pakkasten merkeissä mennään ja näihin talven selän aikoihin ilmestyy sopivasti jo vuoden toinen Konekuriiri, numero 2/2026 helmikuu. Tiivis paketti teknologia- ja yritysasiaa alkuvuoden tunnelmiin, investointiartikkeleita mm. Porista, Raisiosta ja Mustasaaresta. Täyttä koneasiaa vuonna 2026 – kannattaa lukea!

Helmikuun numeron ilmoittajat:

Airwell Oy

Ama-Prom Oy

Bystronic Scandinavia

Cebotec Oy

Cron-Tek Oy

Endor

FMS-Service Oy

HSJ-Products

Insinööritoimisto Ismo Lindberg Oy

Iscar Finland Oy

Jarkope Oy

Koneboss Oy

Koneparkki Oy

Krister Lindh Oy

Kyrön Takomo Oy

MTC Flextek Oy

Nucos Oy

Pathtrace Oy

Prodmac Oy

Rensi Finland Oy

Retco Oy

Tekupit Oy

Trutekniikka Oy

Työstökoneliike M.Koskela Oy

Vossi Group

Tammikuun Konekuriiri!

Terve ja kirpeätä tammikuuta! No niin, uutta konepajavuotta vauhdilla käyntiin, vuoden ensimmäinen Konekuriiri 1/2026 tammikuu on ilmestynyt. Mukana alkuvuoden ajankohtaiset teknologia- ja yritysuutiset ja investointiartikkeleita mm. Keminmaalta, Vöyrilta ja Karkkilasta. Kyllä, aina Täyttä Koneasiaa – kannattaa lukea!

Tammikuun numeron ilmoittajat:

Airwell Oy

Ama-Prom Oy

Cron-Tek Oy

Endor

FMS-Service Oy

HSJ-Products

Insinööritoimisto Ismo Lindberg Oy

Iscar Finland Oy

Jarkope Oy

JTA Connection Oy

Krister Lindh Oy

Kyrön Takomo Oy

Linna Trade Oy

Maanterä Oy Ab

MTC Flextek Oy

Pathtrace Oy

Prodmac Oy

Rensi Finland Oy

Retco Oy

Tekupit Oy

Trutekniikka Oy

Työstökoneliike M.Koskela Oy

Vaski Group

Vossi Group

Messut, Ditzingen ja teollisuusvierailuja – Ryhäsmatkat Saksan kierroksella

TruTekniikka Oy järjesti asiakasmatkan Saksaan lokakuussa. Kohteena olivat Blechexpo-messut Stuttgartissa, Trumpfin pääkonttori ja tehdas Ditzingenissä sekä kaksi kiintoisaa teollisuuskohdetta.

TruTekniikka Oy myy ja huoltaa Trumpfin ja heidän yhteistyökumppaneiden levytyökoneita. Ohjelmassa ovat 2D- ja 3D-laserleikkauskoneet, putkilaserit, laserhitsauskoneet, lävistyskoneet ja taivutuskoneet sekä varasto- ja automaatiojärjestelmät. Myös viimeistelyn alueen koneet kuuluvat palettiin.

Saksassa kuljettiin bussilla. Linja-autossa on tunnelmaa.

Saksaan ja usein myös Itävaltaan suuntautuneet, messukäyntejä ja päämiehen tehtaille tehtyjä vierailuja ja asiakaskohteita sisältävät matkat ovat kuuluneet talon ohjelmaan pitkään.

”Ensimmäiset reissut tehtiin vuonna 2008 ja sen jälkeen niitä on tehty lähes vuosittain, mitä nyt koronan vuoksi pidettiin taukoa”, kertoo TruTekniikan toimitusjohtaja Arttu Ryhänen.

”Olemme suunnitelleet matkat kompakteiksi asiapitoisiksi kokonaisuuksiksi, jotka tarjoavat osallistujille valmiin paketin huolettomaan reissuun ja ajankohtaiskohteisiin. Monta mukavaa matkaa on takana”, kertoo Ryhänen.

Messukeikka Stuttgartissa. Taustalla TruBend Center 7030.

Blechexpo ja Ditzingen

TruTekniikan viimeisin ryhmämatka järjestettiin lokakuussa, ja all inclusive -tyyppiseen pakettiin kuuluivat pääkohteiden osalta kierros Blechexpo -messuilla Stuttgartissa, Trumpfin tehtaalla Ditzingenissä, missä sijaitsee myös yrityksen pääkonttori, sekä vierailut kahteen teollisuuskohteeseen Münchenin lähellä. Lennot olivat Münchenin ja takaisin, Saksassa kuljettiin bussilla.

Blechexpossa TRUMPF oli mukana kookkaalla osastolla ja automaatio korostui. Tarkastelussa olivat mm. uusi TruBend Center 7030 täysautomaatiolla, myös uudistunut TruBend 3000 esiteltiin.

Messuvierailut ovat hyvä mahdollisuus ajankohtaiseen teknologiaan.

Reitti jatkui tämän jälkeen Ditzingeniin, missä sijaitsee Trumpfin pääkonttori ja moderni tehdas, missä ihmiset ja koneet työskentelevät yhteistyössä ja älykkäät järjestelmät hoitavat tuotantoa joustavan tehokkaasti. Tehtaan yhteydessä on showroomissa esillä valmistajan keskeinen konepaletti, käytännön demoja tehdään eri koneilla.

 Kaksi teollisuuskohdetta

Tehdasvierailun jälkeen ryhmä vietti iltaa ja yöpyi Ditzingenissä. Seuraavana päivänä matka jatkui teollisuuskohteisiin. Niistä ensimmäinen oli Heizomat Gerätebau + Energiesysteme GmbH Gunzenhausenissa. Tehdas valmistaa pelletti- ja hakelämmitysjärjestelmiä.

Katsottavaa riitti, järjestelmien osien valmistukseen tehtaalla sadan metrin pituisessa tuotantohallissa on tuoreena investointina käytössä kookas ja monipuolinen leikkauksen ja lajittelun Smart Factory -täysautomaatiojärjestelmä.

Toinen kohden päivän mittaan oli Mertingenissä toimiva Südstahl GmbH & Co. KG, joka tekee myös Suomessa tutun tyyppistä komponenttivalmistusta suurina sarjoina. Illan ja Münchenissä tapahtuneen yöpymisen jälkeen ohjelmassa oli lento Suomeen.

Reissussa pitää huolehtia myös ruoka- ja nestetasapainosta.

Ryhäsmatkat jatkuvat

”Onnistunut reissu tehtiin jälleen”, toteaa Arttu Ryhänen.

”Messukäynti ja vierailut sujuivat hyvissä merkeissä. Siirtymissä liikenneruuhkat viivästyttivät ja aikataulut venyivät, mutta siihen osasimme osin varautuakin. Siksi lento Suomeenkin oli ohjelmassa vasta vierailujen jälkeen eri päivänä”.

Kun peruspaketti toimii, jatkoa seuraa eli reissuja pukkaa luultavimmin tulevaisuudessakin. Ryhäsmatkat -tunnus lanseerattiin tällä kertaa käyttöön niiden tunnukseksi. Lokakuisella matkalla oli mukana tällä kertaa kahdenkymmenen henkilön ryhmä, heistä puolet oli asiakkaita eri puolilta Suomea.

Kari Harju

Kuva ylhäällä: Ryhäsmatkalla Saksassa. Porukkakuva Ditzingenistä.

Teknologia 25 Helsingissä- Kookas näyttely, vahva ohjelmatarjonta

Teknologia 25 järjestettiin Helsingin Messukeskuksessa 4.–6. marraskuuta. Tapahtuman osa-alueet olivat automaatio, elektroniikka, energia ja vetytalous, hydrauliikka ja pneumatiikka, kaksikäyttöteknologiat, koneenrakentaminen, kunnossapito, kvanttiteknologia, robotiikka, ICT ja 3D.

Teknologia- ja teollisuustapahtuma Teknologia 25 koostui laajasta näyttelystä, ja tapahtuman ohjelmaan kuuluu perinteisesti mittava ohjelmatarjonta. Messut ovat tapa päivittää tietämystä ajankohtaisista aiheista, ja Teknologiassa ollaan liikkeellä isosti myös juuri vahvan tietopuolisen tarjonnan takia.

Ajankohtaisesitykset keräävät runsaasti kuulijoita. Tapahtumassa kuultiin nyt kaikkiaan 140 ajankohtaispuheenvuoroa kaikkiaan viidellä ohjelmalavalla, sekä lisäksi ohjelmassa oli seminaareja, mm. uusi johdon seminaari teemalla Rohkeaa johtajuutta – kasvua ja kilpailukykyä suomalaiselle teollisuudelle.

Keynote-puheenvuoroja kuultiin tapahtumassa Suomesta ja maailmalta. Avainaiheita olivat mm. kestävä teollisuus, teknologia turvallisuuden edistäjänä, tekoälyllä kilpailuetua ja vetytalous sekä teollisuuden modernit energiaratkaisut.

Edelliskerran Teknologia järjestettiin vuonna 2023 ja tapahtuma kasvatti kävijä- ja näytteilleasettajamääräänsä parin vuoden takaisesta. Teknologia 25 -tapahtumassa vieraili kolmen päivän aikana 13 067 alan ammattilaista ja päättäjää. Osastoilla esittäytyi yli 400 näytteilleasettajaa. Tapahtuma järjestettiin samaan aikaan Cyber Security Nordic 2025 kanssa.  Teknologia järjestetään jälleen kahden vuoden kuluttua. Teknologia 27 on kalentereissa 9.-11. marraskuuta 2027.

Kari Harju

Ajankohtaisteemat esillä. Teknologia-messujen sisältöä oli kookas näyttely ja vahva tietopuolen. Oulussa toimivan teräs- ja metalliteollisuuden konenäkösovelluksiin keskittyvän Sapotechin myyntijohtajan Hannu Suopajärven teemana MX Stagella olivat konenäkösovellukset metallinvalmistusprosesseissa.
Automaatioratkaisuja laajalla kattauksella: Loimaalla toimiva Robomation valmistaa sisälogistiikan robotti-, kuljetin- ja pakkausratkaisuja ja pääasiassa lavoille tai alustoille lavattaville tuotteille. Messuilla pyöri pakkauslinjasto, mitä ohjattiin yrityksen kehittämällä RobotVisor- valvonta- ja ohjausjärjestelmällä.
Cencorp Automation on erikoistunut elektroniikkateollisuuden taustaprosessien automaatioon ja tarjoaa ratkaisuja piirilevypaneloinnin purkuun, erikoiskomponenttien sijoitteluun ja testikäsittelyihin. Timo Marjamäki kuvattiin vierellään Beckhoff-teknologiaan perustuva 1000 BR EVo2-automaatti.
Vesileikkuri pienille kappaleille. Joonas Malinen demosi ACG Nyströmin standilla Protomaxia 300x300mm:n leikkuualalla. Etuna laaja materiaalikirjo, materiaalin vahvuus käsittelyyn max. 25 mm, mukana 2000 bar korkeapainepumppu. Vesileikkauskoneiden ohella mm. lasermerkkauslaitteet kuuluvat ACG Nyströmin ohjelmaan.
Robottitoimittajista mm. ABB Robotics oli messuilla mukana tutun kookkaalla osastolla. ABB Robotics and ABB Groupiin kuuluva itävaltalainen automaatiotoimittaja B&R esittelivät messuilla mm. useita GoFa-cobottisovellutuksia, mukana oli keskeisesti kokonaisuus, missä toimivat mm. B&R:n ACOPOS 6D -älykuljetusjärjestelmä ja GoFa-yhteistyörobotti.
Käytännön esimerkkejä onnistuneista robotiikkaprojekteista kuulijoille. Machine Toolin sovelluspäällikkö Juho Liljamo esitteli yleisölle Robotics Stagella projektia, jossa automatisoitiin hydrauligeneraattorin kokoonpano- ja pulttausvaiheet osaksi tuotantolinjaa konenäköä ja älykästä tuntoaistia hyödyntävän yhteysrobotin avulla.
Fanucin yhteistyörobottisarja on CRX, mikä tarjoaa vaihtoehtoja eri tarpeisiin ja kokoluokkiin. Messuilla oli nyt mukana CRX-10/iA / L 10 kg:n kapasiteetilla ja 1418 mm ulottuvuudella. Ohjaus Fanuc R-30iB Plus, mm simulointilaitteistot optiona. Standilla oli messuilla esittelytöissä mm. Benos Linkevicius, Fanuc Nordic / Baltics.
Myös konepajoja oli standeillaan messuilla mukana. ST-Koneistuksen standilla tarjottiin kävijöille tietoa talon ydinosaamisesta eli hydraulilohkojen ja -komponenttien koneistuksesta sekä niiden kokoonpano- ja testauspalveluista. Jarno Siltamäen ja Janne Lampisen mukaan vierailijoita osastolla kävi mukavasti.
Lillbacka Powerco tunnetaan puristinvalmistajana ja puristimia oli useampia esillä myös myös Teknologia-osastolla, lähinnä malli FP 145. Myös pienempää tarjontaa oli esillä, kuten kätevä ja kevyt akkukäyttöinen hydrauliikkapuristin P16BAT. Myös talon muuta tarjontaa esiteltiin, mm. putkien ja hydrauliletkuasennelmien lasermerkkainta.

John Smithin metallimusiikin harrastajat tietävät vahvatasoisena kotimaisena alan festivaalina, mutta tiedoksi sellainen, että John Smith -nimellä toimii myös tsekkiläinen yritys, joka valmistaa kevyitä ja liikuteltavia puristinratkaisuja kuuma- ja kylmämuovaukseen, taontaan, leikkaukseen, puristukseen tai lävistykseen. Jiri Hrala esitteli messuilla John Smith 12-ratkaisua.

Mectalent oli mukana Teknologia 25 -tapahtumassa, ja talon erikoisosaamistahan on tarkkuusmekaniikka, vaativa laitevalmistus ja tuotekehitys. Mectalentin tuoreita uutisia on yrityskauppa, missä Mectalent liittää toimintaansa TeknoComp Oy:n. Kauppa vahvistaa Mectalentin osaamista CNC-koneistuksessa ja hienomekaniikassa.

Metecnon teema Teknologiassa oli robottikoneistus ja mm. Siemensin uutta innovatiivista MTR-tekniikkaa esiteltiin. Se tuo uutta tarkkuutta ja siten uusia mahdollisuuksia ratkaisuihin robotin aiempaa jykevämmän rakenteen, akseleiden sijainnin tarkemman mittauksen ja ohjelmallisten kompensointien myötä, totesivat Marika Metsähonkala ja Matti Metsähonkala.

Teknologia 25 startup-kilpailun voittaja Aavuus Oy

Suomen Messusäätiön myöntämä 10 000 € startup-kilpailun palkinto jaettiin Teknologia 25 -tapahtumassa Helsingin Messukeskuksessa. Teknologia-alan startup-yrityksille suunnatun kilpailun voitti Aavuus Oy.

Aavuus voitti startup -kilpailun. Kuva finaalista, puhumassa Aavuus Oy:n toimitusjohtaja Joonas Jokela.

Aavuus Oy rakentaa globaalia maanpäällistä laserverkostoa avaruusromun havainnointiin ja seuraamiseen. Verkostolla tuotetun datan avulla muodostetaan kattava avaruustilannekuva, jota hyödyntämällä satelliittioperaattorien on mahdollista varautua ja välttää yhteentörmäyksiä avaruusromun sekä muiden kappaleiden kanssa.

Voittajan valintaa raati perusteli erinomaisella pitchauksella, avaruusteollisuuden universaalilla markkinalla ja sen laajalla potentiaalilla sekä Aavuuden tiimin kovatasoisella osaamisella. 

« Vanhemmat artikkelit