Kategoria-arkisto: Nesteiden ja ilman suodatus

Maanterä uudistaa toimintojaan – Uutta iskua, tehostuvaa asiakaspalvelua

Metallin työkalujen, koneiden ja laitteiden toimittaja Maanterä Oy jatkaa toimintojensa kehittämistä. Tuotepaketti tiivistyy ja palvelu tehostuu uuden strategian myötä, kertoo toimitusjohtaja Ilkka Eriksson.

Maanterä on työkalusektorilla pitkän linjan toimija. Vuonna 2021 80-vuotista toimintansa merkkipaalua juhlistanut Maanterä on Suomen suurimpia toimittajia tällä sektorilla.

Tarjontaan kuuluvat lastuavat työkalut porauksesta jyrsintään, sorvaukseen, avarrukseen ja kierteitykseen saakka, sekä mm. kiinnittimet.

Maanterä Oy:n tarjontaa ovat lastuavat työkalut sekä koneet ja laitteet sahaukseen sekä hiontaan.

Jo vuosia palettiin ovat kuuluneet työkalujen lisäksi harjauksen, hoonauksen ja hionnan tarvikkeet, ja muutama vuosi sitten mukaan uutena sektorina tulivat lisäksi koneet ja laitteet.

Isoimmalle vaihteelle

Maanterä on suunnannut yhdeksännelle vuosikymmenelleen reippaissa tunnelmissa.

”Parina viime vuonna liikevaihto on kehittynyt suotuisasti”, kertoo toimitusjohtaja Ilkka Eriksson.

Hän aloitti yrityksen peräsimessä vuonna 2020.

Nyt Maanterässä isketään kuitenkin selvästi suurempaa vaihdetta silmään. Lisätehoja ja uutta kasvua haetaan ruotsalaiseen Indutrade-konserniin kuuluvassa yrityksessä parhaillaan uusin linjauksin ja ratkaisuin.

”Kun aiemmin olemme hakeneet tehoja tuotepaletin laajentamisesta, nyt menemme toiseen suuntaan. Uudet tulleet puhaltavat ja keskitymme olennaiseen ja siihen, mikä on asiakkaillemme tärkeää”, kertoo Eriksson.

”Vuosien mittaan tuotepaletti on laajentunut jo liikaakin. Karsimme rönsyjä, rajaamme toimintojamme ja keskitymme nyt samalla aiempaa selkeämmin tarjontamme ja palveluidemme kovimpaan ytimeen. Sen myötä haemme tehostusta toimintoihimme ja tekemisiimme iskua, mikä vahvistaa asemaamme markkinoille ja tuo myös osaltaan uutta kasvua”, kertoo Eriksson.

Väkeä koolla. Maanterä työllistää nyt noin 17 henkilöä.

Tiivistystä tarjontaan

Erikssonin mukaan Maanterän tutut tuoteryhmät säilyvät strategiamuutoksessa edelleen, mutta tuoteryhmien sisältö tiivistyy.

”Maanterän keskeistä tarjontaa ovat jatkossakin lastuavat työkalut sekä koneet ja laitteet sahaukseen sekä hiontaan. Lastuavien työkalujen osalta keskitymme kuitenkin aiempaa selkeämmin päämerkkeihimme, ja sama linjaus koskee myös koneita ja laitteita.”

”Lisäksi koneiden ja laitteiden osalta painopiste on aiempaa selkeämmin heti asiakkaan käyttöönotettavissa, ja samalla kokoluokaltaan pienemmissä alan tuotteissa sekä ratkaisuissa. Projektityyppisen toiminnan, järjestelmät ja esimerkiksi huoltotoiminnot olemme nyt linjanneet toimintojemme ulkopuolelle”, Eriksson sanoo.

”Silti palettimme pysyy edelleen hyvin monipuolisena niin työkaluissa kuin koneissa ja laitteissakin. Viimeksi mainittujen osalta keskeisinä merkkeinä tarjontaamme kuuluvat esimerkiksi ammattikäyttöön tarkoitettuja paineilma- ja sähköisiä hiomakoneita valmistava Suhner, Dormatecin korkeapaineyksiköt työstökoneisiin, ilmanpuhdistusjärjestelmät, öljynerottelijat, erilaiset suodatinjärjestelmät ja imupöydät ja toki Scantoolin laaja konerepertuaari”, sanoo Eriksson.

Isompaa vaihdetta silmään. Strategian muutoksella Maanterä hakee kasvua ja iskua, ja myös asiakkaat saavat selkeitä etuja, kertoo toimitusjohtaja Ilkka Eriksson.

Syventyvää asiantuntemusta

Strategiansa muutoksella Maanterä hakee kasvua ja iskua, ja myös asiakkaat saavat Erikssonin mukaan niin ikään selkeitä etuja.

”Palvelumme paranee keskittymisen myötä, kun sekä asian- että asiakkaan tuntemuksemme syventyy edelleen. Käytössämme on tunnuslause ”kaikkia ratkaisuja on varaa parantaa”, ja se tiivistää tavoitteitamme mielestäni asiakkaidemme suuntaan tässäkin kohtaa hyvin. Tämä irtiotto selkeyttää toimintojamme ja kokonaispalettiamme. Laitamme isompaa vaihdetta silmään, sanoo Ilkka Eriksson.

Maanterän Oy:n liikevaihto on viime vuodet reilun kuuden miljoonan euron tasolla. Yritys työllistää nyt noin 17 henkilöä. Maanterän toimitilat sijaitsevat Vantaalla, palveluverkosto on maanlaajuinen.

Kari Harju

Kesän koneasiat paketissa

Konekuriirin kesäkuun-elokuun numero 6/2023 on ilmestynyt. Ja kuten kuvioihin kuuluu, kesäkuun numero on Täyttä Koneasiaa. Koko kesän konepaketissa on mukana uutta teknologiaa, konetapahtumia- ja näyttelyjä ja investointiartikkeleja mm. Leppävirralta, Maalahdesta ja Porista. Konepajateollisuuden kiinnostavimmat uutuudet sekä tuoreet uutiset tässä nyt. Lue!

Kesäkuun numeron 6/2023 ilmoittajat:

Airwell Oy

Ama-Prom Oy

Auto-Kulmala Oy

Cenic Finland Oy

Cron-Tek Oy

DMG Mori Finland

EMO Hanover

Endor Oy

FMS-Service Oy

Fredko Oy

Insinööritoimisto Ismo Lindberg Oy

Iscar Finland Oy

Krister Lindh Oy

Kyrön Takomo Oy

Linna Trade Oy

Maanterä Oy

Maketek Oy

Makrum Oy

MTC Flextek Oy

Noritek Oy

Pivatic Oy

Prodmac Oy

Rensi Finland Oy

Retco Oy

Seco Tools

Tampereen Messut Oy

Tekupit Oy

Trutec Oy

Trutekniikka Oy

Työstökoneliike M.Koskela Oy

Vossi Group

Wihuri Oy työstökoneet

Zenex Computing Oy

Täyttä Koneasiaa- Toukokuun Konekuriiri

Tehokasta toukokuuta! Metallin konemarkkinoiden ajankohtaislehden Konekuriirin toukokuun numero 5/2023 on ilmestynyt. Tiivis paketti Täyttä koneasiaa, uutta teknologiaa ja mielenkiintoisia investointiuutisia mm. Oulusta, Nivalasta ja Merikarvialta, terveisiä Ohutlevypäiviltä ja 30-vuotiskotinäyttelystä Salosta. Ja paljon muuta.

Toukokuun numeron 5/2023 ilmoittajat:

Airwell Oy

Ahmotuote Oy

Airwell Oy

Aliko Oy

Ama-Prom Oy

Cron-Tek Oy

Endor Oy

FMS-Service Oy

Insinööritoimisto Ismo Lindberg Oy

Iscar Finland Oy

Krister Lindh Oy

Kyrön Takomo Oy

Linna Trade Oy

Maanterä Oy

Makrum Oy

MTC Flextek Oy

Noritek Oy

Pathtrace Oy

Pivatic Oy

Prodmac Oy

PSL Oy

Rensi Finland Oy

Retco Oy

Tekupit Oy

Trutec Oy

Trutekniikka Oy

Työstökoneliike M.Koskela Oy

Vossi Group

Wihuri Oy työstökoneet

Zenex Computing Oy

Konekuriiri 2/2023 helmikuu

Helmikuun Konekuriiri! Konekuriirin helmikuun numero 2/2023 on ilmestynyt. Metallin konemarkkinoiden ehdoton ajankohtaislehti täynnä uutta teknologiaa, investointiuutisia ja alan ajankohtaiskuulumisia nasevan tiiviissä asiapaketissa. Investointiuutisia helmikuun numerossa on mukana mm. Kangasniemeltä, Salosta ja Ulvilasta. Ja tietysti paljon muuta. Lue!

AKT:n lakko ja tukilakot saattavat hidastaa helmikuun printtilehtien jakelua. Helmikuun numero verkossa tästä linkistä

Helmikuun numeron 2/2023 ilmoittajat:

Airwell Oy

Ama-Prom Oy

Cron-Tek Oy

DMG Mori

Endor Oy

Evomax Oy

FMS-Service Oy

Fredko Oy

Index Traub Finland Oy

Insinööritoimisto Ismo Lindberg Oy

Iscar Finland Oy

Krister Lindh Oy

Kyrön Takomo Oy

Maanterä Oy

Makrum Oy

MTC Flextek Oy

Nurminen Tools Oy

Pathtrace Oy

Prima Power

Prodmac Oy

PSL Oy

Rensi Finland Oy

Tekupit Oy

Trutec Oy

Trutekniikka Oy

Työstökoneliike M.Koskela Oy

Vossi Group

Wihuri Oy työstökoneet

Zenex Computing Oy

Nimityksiä – Maanterä Oy

Sonja Blom on aloittanut myynti- ja markkinointiassistenttina Maanterässä. Heikki Kirjavainen on nimitetty myyntipäälliköksi, vastuualueenaan Maanterän kenttämyyntiorganisaatio.

Sonja Blom

Sonja Blomin toimenkuvaan kuuluu tehtäviä niin ostoon, myyntiin kuin markkinointiin liittyen, ja hänellä on ennestään kokemusta niin myyntityöstä, asiakaspalvelusta, logistiikasta kuin markkinoinnistakin. Uusien tehtävien lisäksi hän opiskelee työn ohella digitaalista markkinointia.

Heikki Kirjavainen

Heikki Kirjavainen on toiminut Maanterässä noin kahden vuoden ajan Teknisenä Myyntipäällikkönä. Uuden nimityksen myötä vastuulle siirtyvät kenttämyynnin toiminnot kokonaisuudessaan ja jatkossa hänelle raportoivat sekä aluemyyntipäälliköt että tekninen myyntipäällikkö.

Konekuriiri 1/2023 tammikuu

Tammikuun konepaketti! Konekuriirin tämän vuoden ensimmäinen numero – 1/2023 – on ilmestynyt. Tiivis nippu uutta teknologiaa, alan ajankohtaiskuulumisia, juhlavuoden tunnelmia Seinäjoelta, konkarinäkökulmaa Jämsänkoskelta sekä investointiuutisia mm. Maalahdesta, Kauhajoelta ja Salosta. Ja tietysti paljon muuta. Lue tammikuun Konekuriiri!

Tammikuun numeron 1/2023 ilmoittajat:

Ahmotuote Oy

Airwell Oy

Ama-Prom Oy

Auto-Kulmala Oy

Cenic Finland Oy

Contos Oy

Cron-Tek Oy

Endor Oy

FMS-Service Oy

Fredse Oy

Index Traub Finland Oy

Insinööritoimisto Ismo Lindberg Oy

Iscar Finland Oy

Krister Lindh Oy

Kyrön Takomo Oy

Linna Trade Oy

Makrum Oy

MTC Flextek Oy

Pathtrace Oy

Prodmac Oy

PSL Oy

Rensi Finland Oy

Retco Oy

Tekupit Oy

Trutec Oy

Trutekniikka Oy

Työstökoneliike M.Koskela Oy

Vossi Group

Wihuri Oy työstökoneet

Zenex Computing Oy

Nimitys – PSL Oy

Uudessa operatiivisen päällikön tehtävässä on 1.10 aloittanut Iikka Kantonen, prosessi-insinööri AMK.

Iikka Kantonen


Iikka Kantosen vastuualueeseen kuulu, hankkeiden asiakas- ja alihankinta yhteydet, toteutuksen operatiivinen johtaminen sekä PSL:n hankeprosessien kehittäminen.

Hän siirtyy tehtävään YTM-Industrial Oy:n teollisuuspumppujen tuotepäällikön tehtävästä.

”Olen erittäin innostunut tehtävästä, jossa voin vaikuttaa teollisuusyritysten tuottavuuden kasvuun sekä pääsen kehittämään PSL Oy:n teollisuustilojen lämmitys-ilmanvaihto ja epäpuhtauksien hallinnan ”yhden järjestelmän” hanke- ja toimitus prosessia entistäkin asiakaslähtöisemmäksi”, Kantonen kertoo.

PSL Oy toimittaa asiakkailleen 40 – 90 % lämmityskustannussäästöjä ja parempia olosuhteita.
Syrjäytysilmanvaihdon periaatteella toimivan ”yhden järjestelmän” ratkaisun hyödyt perustuvat yrityksen mukaan ratkaisun kykyyn hyödyntää tilan koko lämpökuorma tuotantotilan lämmitykseen.

Konekuriiri 9/2022 marraskuu

Konekuriirin uusi numero – 9/2022 marraskuu on ilmestynyt. Uutta teknologiaa, tuoreita uutisia, messuasiaa – EuroBLECH-katsaus Hannoverista, Tampereen Konepajan ennakkotunnelmia. Kiintoisia investointijuttuja mm. Tikkakoskelta, Suolahdesta, Sievistä, Närpiöstä, Joensuun seudulta, Turusta, ja tietysti paljon muuta!

Marraskuun numeron 9/2022 ilmoittajat:

Ahmotuote Oy

Airwell Oy

Aliko Oy

Ama-Prom Oy

Bystronic

Cenic Finland Oy

Cron-Tek Oy

Duuri Oy

Endor Oy

Evomax Oy

FMS-Service Oy

Fredse Oy

Heidenhain Skandinavia Oy

HSK-Products Oy

Index Traub Finland Oy

Insinööritoimisto Ismo Lindberg Oy

Iscar Finland Oy

JR-Machines Oy

Kopal Oy

Krister Lindh Oy

Kyrön Takomo Oy

Linna Trade Oy

Maanterä Oy

Machinery Oy

Maintway Oy

Maketek Oy

Makrum Oy

MM Konemyynti Oy

MTC Flextek Oy

NCT-Service Oy

Pathtrace Oy

Pivatic Oy

Pohjanmaan Expo Oy

Prodmac Oy

Pöytyan Koneistuspalvelu Oy

Rensi Finland Oy

Retco Oy

Tampereen Messut Oy

Tamspark

Tekupit Oy

Työstökoneliike M.Koskela Oy

Vossi Group

Wihuri Oy työstökoneet

Zenex Computing Oy

Uudemmat artikkelit »